Muita, jotka eivät ehkä tahdokaan kuin yhden lapsen?

mutta eihän sitä koskaan tiedä...

Ärsyttää kun koko ajan joku kitisemässä, että hankkikaa pikkuveli tai sisko ja sitä ja tätä. Mitä ihmettä se muille kuuluu?

Yksikin on toisinaan liikaa ;) ! Ei ainakaan enempää lapsia kiitos. Eli hyvin riittää 1 rakas tytär.

En tiedä toisesta...

ja taas se kauhea vauva-aika uudelleen... Mutta eihän sitä koskaan tiedä vaikka ensi vuonna olisi toiset mietteet.

zx

mutta itse olen ainokainen ja en halua sitä kohtaloa omalle lapselleni. Eli, lapseni vuoksi haluan toisen.

jos vaan onnistuisimme saamaan...

Vierailija:

mutta itse olen ainokainen ja en halua sitä kohtaloa omalle lapselleni. Eli, lapseni vuoksi haluan toisen.

Olen itse suuresta perheestä ja kuopuksena jäin aina muiden jalkoihin.

mutta itse olen ainokainen ja en halua sitä kohtaloa omalle lapselleni. Eli, lapseni vuoksi haluan toisen.



Me ei saada kun 1 lapsi ja hän täyttää kohta 6v. Koskaan hän ei ole valittanut " kohtaloansa" ja me vanhemmat olemme pitäneet huolen, että hän ei kärsi ainoana olemisestaan. Hänellä on hyvä ystävä jota näkee melkein päivittäin ja tämä tyttö on mukana myös joillain matkoillamme. Tarhassa on ystäviä ja koulussa tulevaisuudessa. Pelaamme paljon tyttömme kanssa tai katselemme yhdessä videoita tms. Tytöllä on myös mummo ja ukki jotka ovat mukana hänen elämässä. En ymmärrä miten hän kärsisi?



Sen sijaan äitini on kärsinyt ainoana lapsena olosta koska hänen vanhempansa eivät hänestä välittäneet eivätkä tehneet hänen kanssa mitään. Silloin ymmärrän hyvin, että sisaruksen merkitys olisi ollut todella tärkeä. Onko sinulla jotain tämäntapaista taustalla?

ja väittää ainakin itse, ettei ole siitä kärsinyt!

Mutta eihän sitä koskaan tiedä mitä esim. 10 vuoden päästä tapahtuu.

sisaruksella on sama perhetausta ja se yhdistää. On eri asia oppia jakamaan omien vanhempien huomio toisen tasavertaisen ihmisen kanssa. ainoan lapsen elämä voi olla siinä mielessä yksinäistä, että vaikka ukki ja mummi löytyy ja läheiset välit vanhempiin, hänellä ei ole o m a n i kä i s t ä ä n perheenjäsentä. Siinä on vissi ero.



Itsellä on kaksi sisarusta ja heitä en vaihtaisi mihinkään. Totta on, että ainut lapsi ei ehkä osaa kaivata mitä ei ole koskaan ollut, mutta kyllä sisarukset vaan ovat rikkaus, jota mitkään muu ei voi korvata...

kakaroita jotka eivät opi jakamisen taitoa yms... näin ainakin olen todennut kavereistani joilla ei ole sisarusta/sisaruksia... tosin nämä mun kokemuksia ja ei kai pitäis yleistää... ja tämä sitten tosiaan vaan mun mielipide.. älkää nyt heti pillastuko :)

Yksilapsinen joka ei todellakaan halua enempää, siis.

niin vain täällä odotellaan kakkosta syntyväksi syksyllä. Tulee sitten mukuloille 3 vuotta ikäeroa.



Minusta se on ihmisten oma valinta montako lasta tekee, vai tekeekö yhtään! Itse olen myös ainut ja nyt olen iloinen, että lapsemme saa sisaruksen, josta toivottavasti on iloa ja apua elämässä.

En koe mitenkään kärsineeni ainoana lapsena olemisesta. Ja joskus kun kuulee millaisia riitoja sisarusten välillä saattaa aikuisen olla, niin olen ihan tyytyväinen, että lähipiirini koostuu itse " valtsemistani" ystävistä. Toki jos välit ovat kunnossa sisaruksiin niin varmasti olisi antoisaa ja rikastuttavaa. Mutta onneksi maailama ei ole niin mustavalkoinen, että elämästä nauttiminen olisi kiinni sisrausten tai lasten lukumäärästä.

Mutta sitten kun tyttäreni oli 7-vuotias, iskikin yllättäen aivan mahdoton vauvakuume, ihan sellainen alkukantainen tarve saada tuhiseva käärö rinnoilleni, niin sanotusti! :-)

Olin pitänyt esikoistani niin täydellisen ihanana, etten millään aikaisemmin uskonut voivani rakastaa toista lasta läheskään yhtä paljon.

Mutta yllätys yllätys, poikaviikari kun syntyi, sitä rakkautta ja jaksamista riittikin vallan mainiosti, ja kumpikin lapsista on aivan yhtä täydellisen ihana omalla tavallaan.

Älkää siis tekään vannoko vielä mitään, mieli saattaa muuttua. :)

Ja vaikka ei muuttuisikaan, mitä sitten? Jokaisen oma asia pitää olla se, montako lasta saa.

Emme halunneet alunperinkään kuin yhden lapsen, eikä päätöstä heilauttanut se, että esikoisemme oli ns. helppo vauva/leikki-ikäinen ja lapsiperheen elämä muutenkin yllätti vain positiivisesti. Jotenkin vain tuntui siltä, että meidän perhe on just hyvä ja " valmis" pienenä :) Järkisyitä oli puolesta ja vastaan, mutta sydäntä kuunneltiin eniten pähkäilyssä.



Kunnes...



Vauvakuume iski molempiin täysillä, kun esikoinen oli 3-vuotias!! Sitä ei pysty järjellä selittämään, luulin ettei ainakaan meille voisi koskaan käydä niin ;) Pitkään pähkäiltyämme totesimme, ettei kyse ollut vain vauvakuumeesta vaan haaveesta saada sittenkin ainakin toinen lapsi vielä perheeseemme. Tuntui, ettei perheemme ollutkaan " valmis" vaan tilaa olisi ainakin yhdelle lapselle vielä. Onneksi haaveestamme tuli totta pari vuotta sitten :) Enää en vanno mitään...

Vierailija:

kakaroita jotka eivät opi jakamisen taitoa yms... näin ainakin olen todennut kavereistani joilla ei ole sisarusta/sisaruksia... tosin nämä mun kokemuksia ja ei kai pitäis yleistää... ja tämä sitten tosiaan vaan mun mielipide.. älkää nyt heti pillastuko :)

Ei voisi vähempää pitää paikkaansa. Yleensä isoista sisaruskatraista tulevat ovat tarkkoja omien tavaroidensa perään eivätkä millään haluaisi jakaa esim. karkkia muille. Kaipa se jatkuva sisarusten välinen pieni kitka ja se, että on " pakko" jakaa vaikuttavat asiaan.