Miten äiti voi olla kateellinen omalle tyttärelle??

Vierailija kirjoitti:

Itse asiassa aika tavallista. Omaa äitiäni ja mummoani otti päähän yliopisto-opiskeluni kun heillä ei ollut edes lukiota suoritettuna.

Onkohan pikemminkin niin päin että sinä korostit ja korostat itseäsi, nytkin painat heitä alaspäin.

Itse olen vain kansakoulun käynyt mutta olen tavattoman ylpeä kolmesta akateemisesta lapsestani  joissa kohta 2 tohtoria.

Vierailija kirjoitti:

Ei se voi ollakaan, paitsi jos sillä on joku persoonallisuushäiriö tai mielenvika 

Omille jälkeläisille toivoo aina jotain parempaa, kuin mitä itsellä on 

Niin tai kirjoittaja korostaa itseään, kyllä hän on kadehdittava verrattuna äitiinsä.  Äidit tuppaavat ylpeilemään lapsillaan, lapset halveksimaan ja solvaamaan aikuisinakin vielä vanhempiaan.

Onhan tuo täysin toksista, olla nyt omalle tyttärelleen kateellinen.

Minulla on tosi kaunis tytär. On kuin malli. Olen itse persjalkainen, kaikinpuolin tavallinen. Vanhankin tottakai. Enemmänkin olen huolissani, ettei tytär vedä vääränlaista huomiota, ettei tulisi stalkkereita tai ahdistelijoita. Samaan aikaan ihmettelen positiivisesti, miten on niin kaunis tuo oma tyttäreni. Toivon, että elämä kohtelee häntä hyvin, että hän saa puolison, joka kohtelee tytärtäni arvostavasti ja näkee hänen älyn ja hienon persoonan myös. 

Jaamme yhdessä meikkaus- ja kauneusvinkkejä ja shoppaillaan. On mukava jakaa yhdessä femininiinisyyttä, mutta kateellinen en tosiaankaan osaa olla. 

Olin joskus nuori, mutta se aika meni jo. Ei se nuoruus kadehtimalla palaa. Eikä toisen nuoruus ole minulta pois. 

Ihan helposti voi olla.

Vanhempien sukupolvien naisilla ei ole ollut läheskään niin paljon vapauksia ja oikeuksia, kuin meillä 80-luvulla ja sen jälkeen syntyneillä tyttärillä. Ennen naisen oli käytännössä pakko kouluttautua naisvaltaisille aloille (yliopistoissa ja paremmin palkatuilla aloilla enemmistö oli miehiä) pakko oli myös olla laiha ja piti käyttää liian pieniä kenkiä. Oli pakko mennä naimisiin, ottaa miehen sukunimi ja oli pakko synnyttää lapsia, niin ja passata ukkoa ja hoitaa omat ja miehen vanhat vanhemmat siinä sivussa. Vielä 70-luvun lopussa nainen ei päässyt tanssiravintolaan ilman miestä. 

Oma 50-luvulla syntynyt äitini myönsi mulle viimein vastikään, että on kadehtinut minua aina siitä että olen saanut kouluttautua pitkälle ja olla sellainen, kuin olen. Opintiensä jäi kansakouluun, kun vanhemmat eivät suostuneet auttamaan taloudellisesti. Veljensä kouluttautui pitkälle. Älliä äidillä olisi ollut vaikka yliopistoon asti. Syntymästäni saakka olen vaistonnut, että äidilläni on paha, vangittu olo ja oli varmaan onnellinen kun isäni (oli ihan ok isä) kuoli.

En usko että kukaan on kateellinen lapsilleen, varsinkaan äiti. Isä voi olla kateellinen lapsilleen, jos on jäänyt miesvauvaksi ja janoaa nuorten naisten huomiota kun ei saa sitä edes ikäisiltään.

Tosiasiahan on, täysin päinvastoin kuin te incelit kuvittelette, ettei nainen miestä kaipaa vaan mies kaipaa naista.

Moni nainen on huolissaan siitä, että hormonihöyryissään hilluva nuoriso tekee samat virheet kuin aikaisemmatkin sukupolvet ja joutuu rakkaudeksi nimitetyn houretilan vuoksi loukkuun nimeltään parisuhde.

Siinä nainen häviää aina. 

Vierailija kirjoitti:

Ihan helposti voi olla.

Vanhempien sukupolvien naisilla ei ole ollut läheskään niin paljon vapauksia ja oikeuksia, kuin meillä 80-luvulla ja sen jälkeen syntyneillä tyttärillä. Ennen naisen oli käytännössä pakko kouluttautua naisvaltaisille aloille (yliopistoissa ja paremmin palkatuilla aloilla enemmistö oli miehiä) pakko oli myös olla laiha ja piti käyttää liian pieniä kenkiä. Oli pakko mennä naimisiin, ottaa miehen sukunimi ja oli pakko synnyttää lapsia, niin ja passata ukkoa ja hoitaa omat ja miehen vanhat vanhemmat siinä sivussa. Vielä 70-luvun lopussa nainen ei päässyt tanssiravintolaan ilman miestä. 

Oma 50-luvulla syntynyt äitini myönsi mulle viimein vastikään, että on kadehtinut minua aina siitä että olen saanut kouluttautua pitkälle ja olla sellainen, kuin olen. Opintiensä jäi kansakouluun, kun vanhemmat eivät suostuneet auttamaan taloudellisesti. Veljensä kouluttautui pitkälle. Älliä äidillä olisi ollut

Kyllä kuule jo 60-luvun lopulla pääai naisseurassa ravintolaan.  Tosin piti olla sisäkengät kuitenkin.   70-luvun lopulla aika oli jo ihan toinen.

Se jos minäkin sanon olevani kateellinen nyt kun jokainen voi opiskella se ei tarkoita että lapsilleni olisin kateellinen.  Olen ylpeä noista lapsistani jotka nyt 50 v ovat hyvissä johtotehtävissä työpaikoillaan.

Omaan vaatimattomaan elämääni taaksepäin omen ihan tyytyväinen enkä kadehdi tosiaan että peruskoulun tultua jonaisella on mahdollisuus 

Vielä hassumpaa kun joku kehuu äitinsä olevan kateellinen tyttärensä kauneudesta.  Tyhmyydessä ei ole mitään kadehtimista jos pitää tekokynsiään suurimpana saavutuksenaan.

Miten tytär voi olla kateellinen omalle äidilleen?

Varmaan lapsellinen, epäkypsä "äiti"

Uskon, että on erityisen harvinaista.

Vain kypsymätön voi syyllistyä tuohon.

Äitini sanoo nykyään positiivisia asioita mutta se lapsuudessa ja nuoruudessa vaille jääminen vaikuttaa niin ettei niitä kehuja pysty ottamaan enää tosissaan häneltä. Surullista..

Ja sitten jos antaa kommentin tai ohjeen että: Olisit kauniimpi jos xxxxx ja oikeasti tarkoittaa sitä ja monet muut olisi samaa mieltä, niin sitten onkin turhaan arvosteleva ja itsetuntoa luttäävä.  Joo varovainen saa olla. Pitää vaan sanoa aina positiivista. Ai niin mutta sekö olisi sitten sitä kateutta? 



Jos joku äiti halutaan tahalleen mustamaalaamis tarkoituksella  kuvata jonkinlaisena esim. juuri tuollaisena niin kyllä saa juttua, vaikka mistä. IIK ei tykkää kun oma tutäron nuori ja kaunis? Paskaaaaa.

Tiedättekö muuten että tuo on yleisin dissausmuoto että jollain olisi ongelmia juuri jonkun vanhenemisen kanssa, kateutta nuorempiin naisiin, tai jotsin sinnepäin vaikka henkilö ei olis käynyt mitään keskustelua koskaan aiheesta eikä mitään siihen viittaavaa. Jos joku ystävällisesti päättää niin niin se on sitten niin. Mikä surkuhupaisaa tuon huhun voinlsittaa liikkeelle tuo kohteena oleva vanhempi henkilö. 

Minä ainakin haluan, että oma tyttären on kaunis tai miksi ihmeesdä en haluaisi? Ai niin, mutta tosiasn  huh lisään siis tuollakin kommentilla varmaan  ulkonäköpaineita ja enkö hyväksyisi jos ei olisi. Siis mitä jelvettiä.  Kuka noita viljelee? 



Viimeksi tuttäreni vähön loukkaantui kun sanoin että miksi noin isot silmälasit ja mielestäni hiuspanta ei sovi hänelle. Niin ei sitä aina pidä olla kauneimmillaan, mutta eikö tuo juuri tarkoita  sitä että jos on jonkun olevan kauniimpi ilman sitä hiuspantaa, niin sanoo sen eikä siinä mitään pahaa? 

Ja jos kommentoi tyttären liian lyhyttä toppia, että eikö tuo ole jo napapaita ja kysyy onko koulussa muullakin niitä,  on tietenkin se kateellinen äiti?

Jos ei kommentoi,  haluaa että alaikäinen pukeutuu seksikkäästi? Kumpi se nyt on? 

Kyllä näitä on. Itse kasvoin äidinäitini kanssa, kun kumpikaan vanhemmista ei halunnut ottaa eron jälkeen. Paperilla asia esitettiin niin, että olin äidilläni, mutta tosiasiassa olin mummollani ja lähinnä joskus kävin äidin luona. Pelkäsin häntä, sillä hän ei salannut vihaansa ollessamme kahden kesken. Tullessani teini-ikään, äitinikin tuli teini-ikään. Hän laihdutti yhtäkkiä älyttömästi, alkoi ostella hillittömät määrät vaatteita, vertaili itseään minuun ilkkuen, sillä olin 13-vuotiaana vielä lapsenpyöreä.

Kunpa tarina olisi päättynyt edes tähän, mutta ei se päättynyt. Lähestyessäni kahtakymmentä mummoni sekosi. Hän oli jäänyt leskeksi - ja niin uskomattomalta kuin tämä kuulostaakin, niin hän tuli vuorostaan teini-ikään. Ihan sama kuvio: älytön laihdutus ja sitten mummo alkoi jopa lainailla vaatteitani hieman vahingoniloisena, sillä olin pyöristynyt uudelleen lukion jälkeen. Hän alkoi jäljitellä sen ajan teini-ikäisten puhetyyliä, laiminlöi työnsä (ei ollut vielä eläkkeellä), etsi jonkun juopon, jonka kanssa alkoi juoda. Persoonallisuus muuttui totaalisesti. Tämä oli minulle täysi shokki, sillä siihen saakka mummoni oli ollut minulle turvasatama ja äitini se sekopää. He muuten tässä vaiheessa alkoivat jopa esittää "kaveruksia".

Vierailija kirjoitti:

Ihan helposti voi olla.

Vanhempien sukupolvien naisilla ei ole ollut läheskään niin paljon vapauksia ja oikeuksia, kuin meillä 80-luvulla ja sen jälkeen syntyneillä tyttärillä. Ennen naisen oli käytännössä pakko kouluttautua naisvaltaisille aloille (yliopistoissa ja paremmin palkatuilla aloilla enemmistö oli miehiä) pakko oli myös olla laiha ja piti käyttää liian pieniä kenkiä. Oli pakko mennä naimisiin, ottaa miehen sukunimi ja oli pakko synnyttää lapsia, niin ja passata ukkoa ja hoitaa omat ja miehen vanhat vanhemmat siinä sivussa. Vielä 70-luvun lopussa nainen ei päässyt tanssiravintolaan ilman miestä. 

Oma 50-luvulla syntynyt äitini myönsi mulle viimein vastikään, että on kadehtinut minua aina siitä että olen saanut kouluttautua pitkälle ja olla sellainen, kuin olen. Opintiensä jäi kansakouluun, kun vanhemmat eivät suostuneet auttamaan taloudellisesti. Veljensä kouluttautui pitkälle. Älliä äidillä olisi ollut

Jaa. Oma äitini oli syntynyt -27. Kouluttautui pitkälle, teki pitkän ja antoisan uran ja ennen kaikkea rakasti ja kannusti meitä 60-luvulla syntyneitä tyttäriään, ei kadehtinut. Rakasti myös muotia ja kaikkea kauneutta. Oli alun perin varsin vaatimattomista oloista mutta sivistyksenjanoinen. Ei käyttänyt aikaa kadehtimiseen vaan tekemiseen ja elämästä nauttimiseen.