Miten äiti voi olla kateellinen omalle tyttärelle??

Vierailija kirjoitti:

Äitini ei koskaan pystynyt antamaan minulle anteeksi sitä että olin häntä 20 vuotta nuorempi. Joo, totta se on! Hän koki minut kilpailijakseen ja yritti mustamaalata minua kaikin tavoin.

Kateus ei ole ihan tervettä ja tässä se tiivistyy. Hyvä syy :D

Onneton asema tyttärellä. Melko syyttömänä joutuu tässä kuviossa olemaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Helposti kun itse on jo rupsahtanut ja tytär hehkeimmillään.

No vaikea uskoa, eikö yleensä olla onnellisia lasten puolesta?

 

Nä otin kuvan siskon tyttärestä ja sisko sanoi silleen hiljaa ylpeesti "Onko meidän neidistä kasvanut noin kaunis". Mä vastasin,että on. Tottakai. Jokainenhan sen näkee.

En yhtään tunnista näitä kateusjuttuja täällä.

Kukaan ei ole väittänyt, että kaikki äidit kadehtivat tyttäriään. Valitettavasti sellaisiakin äitejä on, ole onnellinen ettei siskosi ole sellainen. 

No mutta kun lukee näitä niin näissä väitetään sen olevan yleistä?

Mikä tutkimus ja missä sen kertoo olevan yleistä? Kun oma kokemus ei ole sellainen.

Se,että väitetään jonkun olevan yleistä vaatii kyllä jotain vahvempaa faktaa tuekseen kuin pelkkiä anekdootteja.

Joku voi kertoa oman kokemuksensa. Fine. Mutta yleistä?

Äitini oli masentunut ja yksinäinen koko nuoruuteni. Hän suhtautui mustasukkaisesti kaikkeen elämääni kodin ulkopuolella. Myöhemmin kun hän pääsi jaloilleen uuden parisuhteen myötä, hän uskoi minun yrittävän viedä miehensä. Kuten joku aiemmin kirjoitti, myös minun äitini levitti minusta perättömiä juttuja. Hänellä oli jokseenkin lapsenomainen tunne-elämä. Se tuli esiin muissakin tilanteissa. Pääosin hän vältteli sosiaalisia tilanteita. 

Ei se voi ollakaan, paitsi jos sillä on joku persoonallisuushäiriö tai mielenvika 

Omille jälkeläisille toivoo aina jotain parempaa, kuin mitä itsellä on 

Näissä ketjuissa on aina se vika, että näiden sävy on yleistävä. Ihan kuin joku persoonallisuushäiriö olisi yleinenkin vaiva tai niin kuin ihmisen täytettyä 30 vuotta siitä tulisi joku omaa lastaan kadehtiva eukko 

Vierailija kirjoitti:

Näissä ketjuissa on aina se vika, että näiden sävy on yleistävä. Ihan kuin joku persoonallisuushäiriö olisi yleinenkin vaiva tai niin kuin ihmisen täytettyä 30 vuotta siitä tulisi joku omaa lastaan kadehtiva eukko 

Millä tavoin yleistävä? Ei persoonsllisuushäiriöstä keskustelu tarkoita sitä, että kaikki äidit olisivat persoonallisuushäiriöisiä. 

Vierailija kirjoitti:

Itse ainakin olen ylpeä omista tytöistäni. He ovat kauniita ja toivon että pärjäävät elämässään paremmin kuin minä. Terv. Kolmen tytön äiti

Minä taas toivoisin, että voisimme jo vähitellen jättää taakse ajan, jolloin ensimmäisenä naisesta mainitaan kauneus. Pikkutyttöjäkin kehutaan vain söpöiksi tai näteiksi, ei taitaviksi tai fiksuiksi. Ei ihme, että koko yhteiskunta on ihan sairaan keskittynyt ihmisten ulkonäköön.

Jos joku kiinnostui tyttärestä, äiti kertoi hänelle, että onhan se kaunis, mutta on jo vanha. En edes ollut.

Vierailija kirjoitti:

Mun äiti kadehti mua siitä että pääsin Helsingin yliopistoon ykkösellä opiskelemaan kasvatustieteitä. Hänen polkunsa oli erilainen, mutta ei yhtään vähäisempi. Äitini on terveydenhoitaja ja erityisluokanopettaja nykyään. Eli toisinsanoen hyvin pyyhkii. Hän on vaan niin ihmeissään että mä pääsin kouluun ylipäänsä. Olin vuosia masentunut ja elin huonossa suhteessa. En saanut mitään aikaiseksi. Nyt asiat toisin. Se ärsyttää äitiä.

Äitisi ei enää pysty märehtimään sinun ongelmasi nyt kun niistä olet päässyt eteenpäin. On ihmisiä jotka rakastavat puida ja hämmästellä toisten, jopa lastensa murheita ja jäädä niihin tavallaan kiinni. Oma elämä näyttää niin paljon paremmalta.

Mun äidissä on samaa, eikä hän näe sitä itse. En muista kuulleeni hänen sanovan, että on ylpeä minusta tai kehunut pyyteettömästi. Pienistä palveluksesta kiittää kyllä, mutta muutoin esim. kannustavaa kehua ei ole tainnut tulla.

Sain taannoin ylennyksen, siitä ei ole onnittelut tänäkään päivänä, päin vastoin. Näytti tyytymättömältä ja ärsyyntyneeltä.

Vierailija kirjoitti:

Meidän äiti on jotenkin katkera kaikille lapsilleen ja kettuilee jatkuvasti. Ihme kilpailua ja sanahelinää.

Näkee heissä oman " kadotetun" nuoruutensa ja katkeroitunut näkemästään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kai se herättää kateutta kun tytär tekee kaikkea mihin itsellä ei ollut tai ole mahdollisuutta

Vai pitäisikö sen herättää onnellisuutta siitä, että tyttärellä/pojalla on se mahdollisuus, mitä itsellä ei aikoinaan ollut.

Minä ainakin olen äärimmäisen onnellinen omien tyttäreni menestyksestä ja olen kannustanut yrittämään ja kokeilemaan uusia asioita. Jos ei onnistu tai tunnu asia omalta, niin onpa ainakin kokeillut/yrittänyt.

Tämä on sitä mitä olisin omalta äidiltäni toivonut. Edelleenkin jarruttaa ja epäilee onnistunko, pärjäänkö, enkä ole keksinyt muuta selitystä kuin sen, että pelkää minun nolaavan hänet jotenkin jos epäonnistun.

Tämän vuoksi taustalla on jatkuvasti pelko etten riitä ja että mokaan. Vaikka olen elämässäni onnistunut monta kertaa ja itse tiedostan sen. Äidin osalta ne vain ohitetaan nopeasti, niistä ei puhuta. 

Vierailija kirjoitti:

Äitini ei ole koskaan kannustanut tai kehunut minua, vähätellyt vain. 

Sama täällä. Minulla olisi pitkä tarina äidistä ja hänen käytöksestään minua kohtaan, mutta en viitsi naputella niitä kaikkia tänne.

Sen kuitenkin sanon, että hän pilasi nuoruuteni, vahti minua, arvosteli pokakaveriani, ei päästänyt minua minnekään jne. Koko elämänsä ajan hän käski, komensi tai vaati. On nyt ollut kuolleena 15 v.

Oli varmaan tyytyväinen, kun menin alle 20 v naimisiin lähes pakosta. Mikä sekin kaduttaa minua monen vuosikymmenen jälkeen. 

Vierailija kirjoitti:

Tytär saa kaiken seksin.

Myös isäpuolen kanssa, tämä herättää äidissä kateutta.

Vierailija kirjoitti:

Äitini ei ollut minulle kateellinen. Enkä usko että teidänkään äidit on. Te vain olette pari tunnevammaista ja huumorintajutonta pöljää. Äitien huumori on joskus aika outoa.

Niin on, varsinkin jos pitäisi keskustella asiallisesti, niin se muutetaan tuoksi oudoksi huumoriksi. Ikinä en ole tätä ymmärtänyt. Jos taas pyydän, että voitaisko nyt ihan keskustella tästä asiasta, niin sitten mä olen huumorintajuton. En vaan jaksa enää tuota joutavaa länkytystä, joka ei johda mihinkään. Sitten ihmetellään miksi tytär ei puhu ja suutaan siitä. 

Pidänkin nykyisin asiat pelkästään keveänä länkytyksenä, eikä vahingossakaan jutella mitään asiaa, ettei mamma pahastu.

Miten päättelet että on kateellinen, mistä ?

Pipipäitä ne on.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meidän äiti on jotenkin katkera kaikille lapsilleen ja kettuilee jatkuvasti. Ihme kilpailua ja sanahelinää.

Näkee heissä oman " kadotetun" nuoruutensa ja katkeroitunut näkemästään.

Harva täyspäinen haluaa elää ikuista nuoruutta. 

 

Näkee heissä oman " kadotetun" nuoruutensa ja katkeroitunut näkemästään.

Harva täyspäinen haluaa elää ikuista nuoruutta. 

Äiti oli turhamainen perheen kuningatar ja puolisoaan vanhempi.Tyttären nuoruus herätti kateutta ja mustasukkaisuutta.Ilmeni ilkeilynä ja pahuutena.

Joo tuttua kauraa. Mulla äiti tuli kateelliseksi, kun sai tietää että mummuni (ei äidin äiti, vaan isän äiti) testamenttasi mulle omaisuuttaan. Siitä alkoi vinoilu "kyllä sun kohta kelpaa, kun saat rahaa" yms. Ja niiiiin katkera ilme asiasta keskusteltaessa. Järkyttävää. Ei kaikki äidit osaa tuntea iloa oman lapsensa puolesta.

Upp