Hävettää! Sanoin puistossa eräälle äidille VAHINGOSSA olevani tk-lääkäri. :(

Vierailija kirjoitti:

Minulla meni tällainen hassu vale kerran niin pitkälle että jouduin lopettamaan parisuhteen. Oltiin tavattu kännissä yökerhossa, ja jostain syystä olin kertonut miehelle olevani neurokirurgi (en ole edes terveydenhoitoalalla oikeasti vaan it-alalla). No, ajattelin että se mies tuskin on minusta kovin kiinnostunut eikä soita toiste joten mitäpä siitä. No se kuitenkin soitti, ja alettiin seurustella. Spontaani valheeni kuitenkin hävetti minua niin paljon, etten pystynyt kertomaan että en ole neurokirurgi. Ja mitä pidemmälle valhe jatkui, sitä mahdottomampi oli sanoa totuutta. Mies jopa joskus heitti minut yliopistolliselle keskussairaalalle jota luuli työpaikakseni, ja minä kävelin ovista sisään ja käkein siellä kunnes mies on todennäköisesti lähtenyt, ja sitten jatkoin oikealle työpaikalleni. 

Kolmen vuoden seurustelun ja 2 vuoden avoliiton päästä mies kysyi minua kihloihin. Tajusin etten millään voi esim. esitellä vanhemmilleni miestä, koska paljastuisi 3 vuoden emävalheeni. Joten sanoin itkua pidätellen tylysti "sori mutta jos kuule ei, jos jätettäis tää homma tähän." Siihen loppui sitten se suhde.

Epäuskottavaa.

Miten tollasta voi sanoa vahingossa? :D

Vierailija kirjoitti:

[quote author="Vierailija" time="20.07.2013 klo 21:29"]

Kerran baarissa hyvännäköinen mies tiskillä tilasi juomaa vilkaisten samalla minuun. Ajattelin, että hän vitsailee, kun sanoi: "Y-y-yksi olut". Olin juonessa mukana ja jatkoin: "mu-mu-mulle kans!" Siitä mies riemastuneena avaa keskustelun: "Ä-ä-änkytätkö sinäkin?", johon minä supernolona: "E-e-en..."

Anteeksi jos pilaan tämän ketjun, mutta änkytyksestä kärsivänä tämä nosti aikamoisen vihan pintaan. Olet idiootti.

 

Älä nyt riehu siinä, tilannehan oli tahaton. Itsellänikin joskus änkytystä, muttei tulisi mieleenkään vihastua tuollaisesta.

Siskoni oli postittamassa äidilleni jotain pakettia, jolla vielä oli olevinaan kiirekin.

Muutaman päivän päästä paketti saapui - siskolleni.

Sisko oli kirjoittanut pakettiin kyllä äitimme nimen - mutta oman osoitteensa.

Niin mikä se ap:n oikea ammatti oli?

Sukulaismies oli menossa lääkäriin kipeän polven takia, ja oli sellainen tilanne että muutaman vuoden vanha tyttärentytär oli pakko ottaa mukaan. Lääkärissä piti tietysti ottaa pitkät housut pois jalasta, kun lääkäri tutki polvea.

Tutkimuksen jälkeen housut jalkaan, resepti käteen ja ulos. Kun vastaanottohuoneen ovi sulkeutui, muksu alkoi nauraa kuuluvalla äänellä "Hihii, ukilla on naisten alushousut!"

Ukin kalsarit olivat kyllä ihan miesten mallia, mutta tummanpunaiset - kuten myös ukin naama, kun ukki käveli odotusaulan läpi ulko-ovelle lapsenlapsensa kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mut esiteltiin kaverini (joka on siis mies) sedälle (eli heillä on sama sukunimi, vaikka Makkonen). Esittelin itseni häntä kätellessäni "Minna Makkonen". Vieressä seisoi paitsi oma ja kanssani samanniminen aviomieheni ja tietysti tämä kaverini Makkonen ja hänen samannimisensä vaimo ja meidän kaikkien lapset. Huhhei, en todellakaan tajua, miksi suustani pulpahti tämän toisen perheen sukunimi oman etunimeni perään! Se setä oli ihmeissään, että oletko sinäkin tosiaan Makkonen (joo, kyseessä oli siis harvinainen nimi ja meillä ihan erityylinen ja myös harvinainen)!

Halvat akat. Kuka haluaa olla samanniminen aviomiehen kanssa? Et ole mitään sukua ukollesi, eli avioliitossa saatu nimi ei ole edes omasi. Sinä ja se toinen akka olette pelkkiä tyrkkyjä. Miehillä ne nimet on omat. Kannattaa lopettaa nimenvaihdot niin ei mene sekaisin. Nyt sinä raukka olet miehesi lapsi :DDD Lapsi saa nimen vanhemmalta, akat saavat avioliitosta. Pikkuraukka.

Kuka edes suostuu alkamaan kutsua itseä uudella nimellä aikuisena? Ei ainakaan kukaan mies. He kun ovat älykkäitä.

Minä otin mummoni tyttönimen, koska en pitänyt isältäni saamastani sukunimestä. Miksi se sukunimi tulee yleensä isältä, miksei äidiltä? Tai äidinäidiltä? Isähän voi olla kuka vaan.

Vierailija kirjoitti:

Siskoni oli postittamassa äidilleni jotain pakettia, jolla vielä oli olevinaan kiirekin.

Muutaman päivän päästä paketti saapui - siskolleni.

Sisko oli kirjoittanut pakettiin kyllä äitimme nimen - mutta oman osoitteensa.

Minä olen joskus joulukortteja kirjoittaessa laittanut postiosoitteeksi oman osoitteen. Olipa iloinen yllätys :)

Itsekin olen oikeasti kaupan kassa, mutta kysyttäessä olen vastannut olevani Nordean pääekonomisti. Aina se vaan lipsahtaa jostain? Liekkö häpeää omaa työtä kohdin?

Vierailija kirjoitti:

Juttelimme kaikenlaista ja tämä äiti kysyi, mitä teen työkseni. Jotenkin yllätyin kysymyksestä, ja suustani lipsahti "olen terveyskeskuslääkäri".

En tajua mistä tuo tuli! Enkä tietenkään voinut korjata virhettä enää, se vasta olisi ollut noloa. :(

Haha.. päivän paras! Anna, kun heitän villin veikkauksen: olet todellisuudessa lähihoitaja? Etpä olisi ensimmäinen läihoitaja, joka "lipsauttaa" ammatikseen lääkärin, terveydenhoitajan tai sairaanhoitajan. Kohdalle on osunut myös muutama päiväkodissa työskentelevä lähihoitaja, joka on ilmoittanut pokkana olevansa lastentarhanopettaja, psykologi...

Todella erikoista toimintaa aikuisilta ihmisiltä..

Vierailija kirjoitti:

Niin mikä se ap:n oikea ammatti oli?

Kotiäiti, koulutukseltaan peruskoulu

Vierailija kirjoitti:

Oltiin siskon kanssa siskon asunnolla väsyneinä. Minä krapulassa ja sisko oli ollut kuskina.

No valitin siinä että on selkä ollut pitkään kipeä ja sanoin että kuitenkin joku välilihanpullistuma minun tuurilla.

Hetki hiljaisuutta ja sitten sanoin, niin. VäliLEVYNpullistuma.

Tätä ollaan naurettu monta vuotta jo. =)

Apua, mä tukehdun! En pysty lopettamaan nauramista ja henki ei kohta enää kulje! Vähän jo tossa rauhoituin, mutta sit erehdyin taas vilkaisemaan tätä. En pysty edes sanomaan lapsille mikä mulla on, ne katselee tossa huuli pyöreänä ja hätääntyneinä.

Minä lähinnä huolestuisin, jos suustani todella tulisi, että "olen tk-lääkäri". Miten tuo on mahdollista edes, jos ei ole mitään sinnepäin? Paitsi jos on patologinen valehtelija, kärsii dissosiaatiohäiriöstä tmv. Sori, en lukenut kaikkia 61 sivuja eli ap on voinut kertoa aloituksen olleen provo.

Tuon voisi ymmärtää, jos olisi esim. kandi ja olisi tehnyt jo tk:ssa hommia esim. kesällä. 

Olin töissä hienossa butiikissa. Sanoin ulkomaiselle asiakkaalle olevani omistaja. Vieläkin hävettää, vaikka siitä on noin 30 vuotta.

Vierailija kirjoitti:

[quote author="Vierailija" time="27.05.2011 klo 23:52"]

hauskoja, on saanut taas nauraa, on tullut vuosia lisää niin ettei nuo raukat pääse musta ikinä eroon :D Olin kerran silloisen poikaystäväni kanssa hänen sukulaismiehensä kyydissä ja etsimme muistaakseni jotakin linja-auto- tai juna-asemaa. Hän pysäytti auton kysyäkseen ajo-ohjeita, avasi ikkunan ja huusi auton vierestä kulkevalle: Anteeksi herra, eikun rouva, ehkä!!Yritin siinä sitten vajota penkkien väliin :D Ala-asteikäisenä olin kaverini luona ja olimme pelanneet matikkapeliä, jonka nimi oli Yhtä kuin. Kaverin perheen kotipuhelin soi, hän meni vastaamaan ja sanoi: " Yhtä kuin! Eikun Marja!" Puhelimessa oli muistaakseni psykiatri-isän työkaveri. Kyllä sille on naurettu! Itse möläytin kerran koulun tanssitunnilla, kun olimme tanssimassa rokkia. Siinä kun tanssijoiden jalat ovat vähän sellai, että toinen jalka on keskellä ja toinen liikkuu sivulla, niin sanoin tanssipartnerilleni että nosta nyt vähän sitä keskimmäistäkin jalkaa!!

Ei jumalauta : D huhhuh,naurattaa..

Kiroilu ei naurata - se on typerää, varsinkin Jumalan kiroilu!

Vierailija kirjoitti:

Minä taas pelkään hirvittävästi soittaa mihinkään viralliseen paikkaan ja aina monta moninaista kertaa harjoittelen mitä pitää sanoa, mutta kun sieltä toisesta päästä vastataan niin suustani pääsee nimi jonka eka kirjaimet ovat vaihtuneet eli jos nimeni on jari Sillanpää esittelen itseni sari jillanpääksi..eikä nolota yhtään alkaa oikaseen, että eiku..

Laita paperille kaikki, mitä pitää sanoa - niin minäkin kauan sitten nuorena ja ujona tein.

Mä olin myös kerran yhdessä opiskelujutussa, olin ihan omissa maailmoissani tauon aikana jossain aulassa, kun yhtäkkiä mulle tulee juttelemaan joku ja kysyy nimeäni. Vastaan "Janna", vaikka en oikeasti edes tunne ketään jannaa. En kehdannut korjata heti perään tajuttuani, että "anteeksi, en mä Janna olekaan vaan Sanna", joten mentiin Jannalla. Oikein tunsin punastuvani, kun tää tyyppi myöhemmin puhutteli mua sillä nimellä tyyliin "onko sulla Janna jo kurssi x tehtynä?" Myöhemmin aloin pakoilla tätä tyyppiä tuttujeni seurassa, kun en vaan kehdannut tuoda ilmi, että olet luullut minua väärän nimiseksi tämän koko ajan, enkä ole edes yrittänyt korjata.

Toisen kerran olin lukiossa pienessä kielten ryhmässä, ja meillä oli sijaisena eläkkeelle jo jäänyt ope ekan kurssin loppuun asti. Ekalla tunnilla sanoi mua aivan väärällä nimellä, tyyliin "Lotta". Korjasin. Seuraavalla tunnilla olin jälleen "Lotta". En tiedä, miksen enää viitsinyt korjata. Koska meitä oli vain muutama, ko. sijainen ei kai koskaan lukenut papereista nimiämme vaan katsoi naamasta, kuka oli paikalla. Mä en kehdannut edes viitata sillä kurssilla lopulta paljonkaan. En koskaan saanut tietää, mitä ope ajatteli, kun kurssikokeesta ei löytynyt ketään Lottaa.

Menin bussilla töihin. Olen tottunut, että yksi miespuolinen työkaveri matkustaa aina samalla bussilla. Hänellä on pitkät hiukset ja usein aurinkolasit. Tänään hoksasin hänet bussin takaosassa. Menin hänen luokseen rempseästi ja piti sanoa huomenta ja istua viereen.

Käännyin jo kyseisen henkilön puoleen ja sitten tajusin, että kyseinen henkilö ei ollutkaan työkaverini vaan 60v täti jolla oli ihan samanlaiset hiukset. :D Nainen katsoi minua vähän oudosti ja haihduin hänen luotaan vauhdilla. Onneksi en ehtinyt sanoa mitään :D Työkaveri ei ollut sillä kertaa bussissa ollenkaan vaan lomalla.

Tää tapahtui kerran enolleni: Hän oli vaimonsa ("Liisa") ja siskonsa (äitini, "Seija") seurassa eräissä juhlissa ja yritti esitellä itsensä äitini tuttavalle. Ensin hän sanoi "Aki, Liisan veli" ja sen jälkeen yritti korjata sanomalla "ei kun siis Seijan sisko".

En ole täysin varma, saiko hän itseään koskaan esiteltyä kunnolla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

sillä kerran ollessani hoitovapaalla käväisin työpaikallani ja miespuolisen työkaverini kuullen kysyin lapseltani haluaisiko hän pillumehua. En tajua mistä tuo tuli? Mies vähän hymähti huvittuneena..

Mä olen kysynyt mun lapselta haluatko pillumehua.. ja vielä kaiken lisäksi puistossa, jossa oli paljon lapsia ja aikuisia ympärillä. Enkä kovinkaan hiljaa. Kyllä hävetti. Ei oltu siinä puistossa sillä kertaa kauaa ja mentiin pari viikkoa toiseen puistoon.

Mikä siinä on että suusta tulee ihan muuta, mitä aivot ajattelee?

Tää on jo vanhempi juttu, mutta tässä ei ymmärtääkseni ole mitään kovin mystistä. Pillu on ensinnäkin helpompi sanoa kuin pilli. Lisäksi kun jatko on mehU, voi helposti tyrkätä sitä u:ta ensimmäiseenkin sanaan.