Hävettää! Sanoin puistossa eräälle äidille VAHINGOSSA olevani tk-lääkäri. :(

Neuvolalääkäri kysyi kumpi teidän kolmas nyt olikaan (vauva silloin 1,5kk., ei ollut mukana) Minä vastasin poika. Se vaan, että tää kolmas on kyllä tyttö... Vähänkö nauratti korjata :D Eikö ole läheskään tyhmintä, mitä olen puhunut.

up x)

helmeee

Mä joudun työni puolesta tilaamaan viikoittain taksia ja soittelemaan muille saman alan yhteistyötahoille. Monesti sitten niihin ihan omia asioita soittaessa lipsahtaa vaistomaisesti ensin se työpaikan nimi, aivan kuin soittaisin ollessani töissä.



Äitini oli joskus varannut teatteriliput puhelimitse ja olin menossa lunastamaan niitä lippukassalta. Varaus piti löytyä puhelinnumerolla ja mä annoin ensin lankapuhelinnumeron joka ei kelvannutkaan, joten soitin äidiltä varmistuksen minkä numeron hän oli antanut ja sitten luettelinkin sujuvasti sen kännykkänumeron useamman kerran väärin ennen kuin muistin oikein.

Olen töissä kassalla, jossa ostosten loppusumma naputellaan käsin maksupäätteeseen. Monesti työpäivän jälkeen menen ruokakauppaan, jossa on myös maksupäätteet. Kun pitäisi naputella PIN-koodini, naputtelen ostosten loppusumman. "Täh, miten niin väärä koodi..." Sitten tajuan mokani - ja näppäilen taas loppusumman koodin sijaan. :|

"Hyvää ruokahalua!"

"Kiitos samoin!"



"Tervetuloa uudelleen!"

"Kiitos samoin!"



"Tuossa resepti ja lääkärintodistus, pikaista paranemista!"

"Kiitos samoin!"

ja puhuimme kaverien kanssa juuri jotain miten vähän Suomessa näkyy poliiseja verrattuna johonkin muuhun maahan, kun juttelemaan tuli pari törkeäpuheista sikakännistä kundia. Heittivät muutaman alapäävitsin ja kehuivat miten olivat oksentaneet jonkun taskuun narikkajonossa yms. Kysyivät sitten että ollaanko me opiskelijoita ja mitä alaa. Minä möläytin vahingossa, että ollaan koko porukka poliisikoulussa (ei totta). No, lähtivät siitä äkkiä.

Joskus kauan sitten parikymppisenä kävin Ruotsissa risteilyllä. Tukholmassa ajattelin käväistä paikallisessa Alkossa katselemassa viinivalikoimaa ja kysyin joltain vastaantulijalta huonolla ruotsillani "anteeksi, mutta missä on lähin Aktiebolaget?"...

Sanon usein "kiitos samoin" ravintolassa kun tarjoilija toivottaa hyvää ruokahalua. Viimeksi kun olin lääkärissä ja lähtiessä lääkäri sanoi "toivottavasti olosi helpottuu pian" vastasin "samaa toivon sulle"

Asuessani vielä kerrostalossa tuli monta kertaa töistä kotiin palatessa soitettua sujuvasti omaa ovikelloa ennen oven avaamista kun töissäkin tehtiin niin.



Tervehdin usein työkavereita huomenella, vaikka olisin menossa iltaan tai yövuoroon töihin, ja välillä vastaan epähuomiossa omaan puhelimeeni työpaikan tiedoilla.

Siwan kassalla tyrkytän jostain kumman syystä aina ensimmäiseksi S-bonuskorttia, johon kassa ystävällisesti aina korjaa että "ei kun se on se keltainen".

Ottaisin kaksi palloa vanhan ajan vaniljaa aitoon tohveliin, kiitos!

Kiitos.

Paitsi, että kerran näin ex-miehen nykyistä lasteni kanssa kaupassa. Kiukustuin muutenkin näkemästäni. Kun hän kysyi ammattiani, niin sanoin olevani aivokirurgi. En tajunnut siinä tilanteessa, että exäni voi mahdollisesti kertoa asian oikean laidan. Mutta kaikkein nolointa tuossa oli, että se nainen on oikeasti erikoislääkäri :(

sillä kerran ollessani hoitovapaalla käväisin työpaikallani ja miespuolisen työkaverini kuullen kysyin lapseltani haluaisiko hän pillumehua. En tajua mistä tuo tuli? Mies vähän hymähti huvittuneena..

Meillä 2 vuotias saattaa huutaa kahvilassa innostuneesti "Mä haluun PILLUMEHUA" tai vaan "PILLUMEHUA", kun kysytään lapsilta mitä juovat. Tuo ei oikeastaan enää hämmennä, kun ihmiset ymmärtävät kuitenkin mitä se tarkoittaa ja ollaan opittu kysymään toisilta yleensä vähän varovaisemmin. Sitä sanaa on opetettu pitkään, koska se on ollut jo toista vuotta hänen lauantaikarkkejakin tärkeämpi herkku. Aikaisemmin hämmensi, kun hän vasta opetteli puhumaan ja huusi... no eiköhän jokainen jo tiedä. Meille oli tärkeä opettaa ainakin se mehu-sana siihen perään ja taisi olla ensimmäinen yhdyssana jonka hän oppi.

Up!

Minulla meni tällainen hassu vale kerran niin pitkälle että jouduin lopettamaan parisuhteen. Oltiin tavattu kännissä yökerhossa, ja jostain syystä olin kertonut miehelle olevani neurokirurgi (en ole edes terveydenhoitoalalla oikeasti vaan it-alalla). No, ajattelin että se mies tuskin on minusta kovin kiinnostunut eikä soita toiste joten mitäpä siitä. No se kuitenkin soitti, ja alettiin seurustella. Spontaani valheeni kuitenkin hävetti minua niin paljon, etten pystynyt kertomaan että en ole neurokirurgi. Ja mitä pidemmälle valhe jatkui, sitä mahdottomampi oli sanoa totuutta. Mies jopa joskus heitti minut yliopistolliselle keskussairaalalle jota luuli työpaikakseni, ja minä kävelin ovista sisään ja käkein siellä kunnes mies on todennäköisesti lähtenyt, ja sitten jatkoin oikealle työpaikalleni. 

Kolmen vuoden seurustelun ja 2 vuoden avoliiton päästä mies kysyi minua kihloihin. Tajusin etten millään voi esim. esitellä vanhemmilleni miestä, koska paljastuisi 3 vuoden emävalheeni. Joten sanoin itkua pidätellen tylysti "sori mutta jos kuule ei, jos jätettäis tää homma tähän." Siihen loppui sitten se suhde.

Istuttiin koulun ruokalassa isolla porukalla ja miespuolinen opiskelukaveri valitti: "Ällöttävää, kun TV:stä tulee koko ajan jotain hiivasieni- ja kuukautisside-mainoksia. Tulisi vaikka ennemmin erektiohäiriö-mainoksia". Minulla oli muka fiksu ajatus päässäni, mutta suustani pääsi: "Niin, no, sulle nuo erektiovaivat varmaan onkin tuttuja..." sitten tajusin, mitä olin juuri sanonut ja repesin hillittömään nauruun kaverin mutistessa: "Nii-in, sinähän sen tiijät..." 

Tarkoitus oli sanoa jotakin sen suuntaista, että noin niin kuin miehenä kaverille on varmaan vähemmän kiusallista nähdä erektiolääke-mainoksia, kuin kuukautisside-mainoksia, mut suusta pääsi ihan muuta. 

Samantapainen juttu kävi, kun pääsiäisen jälkeen oltiin parin miespuolisen kaverin kanssa ostettu alennuksesta suklaamunia. Istuttiin kaverin luona ja toinen miespuolinen kaveri sanoi: "Pitäisköhän syödä tuo suklaamuna". Minä hihkaisin tosi iloisella äänellä: "Syö vaan oma munasi!" Kunnes tajusin, mitä oli tullut sanottua ja repesin jälleen hillittömään nauruun.

Olen nauranut täällä vedet silmissä, ihan mahtavia.

Itse olen niin äiti laittaa nyt iltapalaa , äiti sitä sun tätä läp läp lapselleni, että puhelimessa kun puhun muille aikuisille vahingossa jatkan samaa litaniaa ikäänkuin puhuen heidän äitinään.

Itsellenikin tulee joskus katkoksia tyyliin etten musita minkä ikäinen olen ja joskus en musitanut mikä vuosi on meneillään.

Olen ihmetellyt kun eräs naapurin mies kun kysyin vaimonsa työtä sanoi opettaja ja kun myöhemmin juttelin tämän vaimon kanssa paljastui, että vaimo ei ollut opettaja vaan tämän sisko. Pidin miestä epärehellisenä, mutta ehkä häneltä pääsi tällainen tahaton lipsahdus.

Kerran muutettuani kaupungista toiseen pk-seudulla kysyttiin missä asun. Aivot löi täysin tyhjää! Itse en ole koskaan identifioitunut mihinkään pk-seudun kaupungeista vaan aina kokenut asuvani Helsingissä.