Lue keskustelun säännöt.
Olen joskus todella saamaton. En ole tehnyt ruokaa kahteen päivään koska en jaksa pestä paistinpannua. Mikä minun on?
06.11.2024 |
Olen ihan helvetin saamaton joskus. Töissä en ole tällainen todellakaan. Enkä ihmisten seurassa..
Mutta kotona. Hujan hajan. En jaksa aina siivota ja astiat voi pitkään olla lavuaarissa.
Nyt en ole jaksanut tehdä ruokaa koska pitäisi pestä paistinpannu ja leikkuulauta.
Ihan naurettavaa. Olen tilannut noutoruokaa tuon takia.
Kommentit (69)
Minäkään en jaksa mitään. Makaan vaan sohvalla, kun ei ole edes rahaa ruokaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen nuori nainen jonka pitäisi rakentaa elämäänsä, treffailla, olevansa paskan tärkeä ja kuvitella että elämässä on taikaa ja elää kiireisenä.
En ole mitään tuota vaikka haluaisin. Olen todella huonossa jamassa monella tapaa. Lääkäriltä olen saanut lääkkeitä. Onneksi sain myös rauhoittavia jotka vievät tajun kankaalle. -ap
Ehdotan että mene itse kankaalle. Unohda pannut ja muut sisähommat. Mene luontoon, katsele ja kuvaile, kuuntele ja istuksi. Tule kertomaan parin viikon kuurin jälkeen mitä ajatuksia. Sinä tarvitset ehkä mielekästä ihan mitä vaan.
Mä en ole tehnyt ruokaa kahteen vuoteen.
Että revi siitä ja lopeta typerä kitinä.
Vierailija kirjoitti:
Sama vika paitsi etten jaksanut enää siellä töissäkään. Kaikki tuntuu niin hälläväliltä eikä oikein motivaatiota meinaa löytyä mihinkään. Hetken aikaa tuossa kesällä tuli aktivoiduttua, mutta nyt kylmän ja pimeän tultua on taas passiivisuus iskenyt.
Kieltämättä huomaan minäkin tämän töissä. Yritän kaikki pakolliset tehdä kuten ennenkin. Huomaan kuitenkin ettei mikään uusi asia ja sääntö jaksa kiinnostaa tipan vertaa. Luen sähköposteja niin että vi*** kun kiinnostaa taas enkä ymmärrä niistä mitään, en jaksa edes perehtyä vaan lukasen ja suljen koko sähköpostin.
Onneksi työ on enemmän jalkeilla oloa kuin toimistossa. Työ yksinkertaisesti ei voisi vähempää kiinnostaa mutta koska välitän asiakkaista, työkavereista ja siellä on tutut rutiinit niin olen töissä. -ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen nuori nainen jonka pitäisi rakentaa elämäänsä, treffailla, olevansa paskan tärkeä ja kuvitella että elämässä on taikaa ja elää kiireisenä.
En ole mitään tuota vaikka haluaisin. Olen todella huonossa jamassa monella tapaa. Lääkäriltä olen saanut lääkkeitä. Onneksi sain myös rauhoittavia jotka vievät tajun kankaalle. -ap
Mieti mitä itse elämältä haluat ja unohda ulkoapäin tulevat normatiiviset odotukset.
T. "Väärin" elänyt, mutta silti ihan onnellinen entinen nuori nainen.
No jaa. Mä olen kanssa entinen nuori nainen joka haistatti monille ulkoapäin tulleille normatiivisille odotuksille, koska kuvittelin että niin kuuluu tehdä jos ei elä parisuhteessa jne jotta voi ns säilytttää kasvonsa. Tavallaan siis happamia sanoi
En kehottanut haistattamaan normeille, vaan miettimään, mitä oikeasti itse haluaa. Vaikka se tarkoittaisi ns. kasvojen menettämistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mä en ole tehnyt ruokaa kahteen vuoteen.
Että revi siitä ja lopeta typerä kitinä.
Jaa no haista sinäkin vi*** sitten ja painu luolaasi. -ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaamosmasennus?
Ympärivuotinen lähes tulkoon mutta kyllä se pahenee tähän aikaan vuodesta. Olen yksinkertaisesti sairas yksilö enkä usko että jaksan tätä taas uutta seuraavaa vuotta. Ap
Ehkä vain olet tällainen matalaenerginen ihminen kuten minäkin. Asiat tapahtuu hitaasti, jos tapahtuu. Ei kaikkien tarvitse olla pirteitä ja dynaamisia energiapommeja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuulostaa hiukan tutulta. Olen ollut tuollainen viimeiset 5v, alkoi korona-ajan eristyksesdä ja hirveän työstressin aikana.
Olen pirteä töissä, harrastuksissa ja joka paikassa muualla paitsi kotona. Asun yksin, olen ollut jo 10v sinkku. Kotona lähinnä lojun sohvalla ja katson tv:tä. Välillä innostun pesemään pyykit, tiskit, keittinpöydät mutta sitten taas voi mennä viikko että en koske mihinkään. Tai saan tehtyä jotain, mutta puhtaat pyykit voi odottaa viikkausta kaappiin 2 viikkoa. Tai kesäkenkien putsaus ja kellariin vienti sekä talvikenkin eteisen kaappiin laityo. Kaikki lojui 1,5 vko koskematta eteisen lattialla. En vaan viitsi enää pitää paikkoja tip top, kuka näitä on täällä katsomassa, mukla ei käy vieraitakaan kun muutaman x vuodessa. Ihan sama.
Minä elän vakavan masennuksen kanssa. Puhkesi jo n 25 vuotta sitten. Käyn koko ajan työssä koska sairaslomalla voin vielä huonommin.
Yritän olla töissä fyysisesti sairaanakin, koska työ on kaikki kaikessa. Sen antama merkitys ja rytmi elämääni. Palvelen ihmisiä ja saan siitä henkisesti hetkittäin paljon. Tai ainakin sen verran, etten tapa itseäni.
Masennukseni syyt on selvät ja niin isoja traumoja ei voi oikein enää parantaa. Yritetty kyllä on. Pitäisi syntyä uudelleen ja saada terve kasvuympäristö. Nykyään syön enää lääkkeitä.
Lisäksi on niin valtavia menetyksiä ja surua, lisäksi hurjan paljon henkistä ja fyysistä väkivaltaa päivittäin syntymästäni asti. Aikuistuttuani olen vielä kokenut seksuaalistakin väkivaltaa useamman kerran.
Mutta en halua tappaa itseäni. Työ auttaa siihen. Eläkkeeseen on vielä onneksi paljon matkaa. Toivon että kuolen luonnollisesti sitä ennen. Mutta en uhallakaan tapa itseäni. Sinnittelen, perkele!
En ole pyytänyt syntyä enkä ole valinnut rankkaa tietäni. Tällä menen loppuun asti. En ryyppää, en käytä aineita, en myöskään kosta. Annan ihmisten pitää kulissinsa. Onnettomimpia kai he ovat.
Elämä on. Mutta ei tule ikinä luovuttaa! Ikinä! En usko paranevani, mutta elämä se on myös minulla ja aion sen käyttää tappiin asti. Uhallanikin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ymmärrän hyvin. Minäkin vihan paistinpannun pesemistä. Onneksi meillä on niin monta paistinpannua, ettei jää ruoka tekemättä, vaikka pari lilluisi altaassa. Tuo on ihan normaalia ja kuuluu ihmiselämään niin kuin ajoittainen alakulokin. Joku toinen päivä on taas parempi.
Mulla käy harvemmin noin, mutta sen sijaan sitä useinkin etten jaksa vaan ottaa paistinpannua kaapista esille (tai kattilaa) jotta tekisin ruokaa vaikka olisin jo ostanut ne raaka-aineetkin. Sitten vaan närpin kylmänä esim ne nakit joista piti tehdä kastike ja perunat päätyy lopulta biojätteeseen tai ei edes sinne vaan normiroskikseen, koska en vaan jaksa mitään bioroskiksia kun sitäkin tulee niin vähän ja se haisee ja silti pitäisi jaksaa käydä tyhjentämässä liki joka päivä ja aivan sama. Tuskin se maailmaa tuhoaa ja jos tuhoaa niin sitten tuhoaa kun pienestä se oli kiinni.
Mielenkiinto on oikeastaan kaikkeen ihan nolla ja mitään ekstraa ei ainakaan viitsi eikä jaksa eikä ainakaan jos se on jokin pakko. Välillä sitten yllättää ihan itsensäkin ja jaksaa vaikka mitä kunnes taas vajoaa samaan saamattomuuteen kun ei se energia tuonut mitään pysyvää muutosta mihinkään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minä elän vakavan masennuksen kanssa. Puhkesi jo n 25 vuotta sitten. Käyn koko ajan työssä koska sairaslomalla voin vielä huonommin.
Yritän olla töissä fyysisesti sairaanakin, koska työ on kaikki kaikessa. Sen antama merkitys ja rytmi elämääni. Palvelen ihmisiä ja saan siitä henkisesti hetkittäin paljon. Tai ainakin sen verran, etten tapa itseäni.
Masennukseni syyt on selvät ja niin isoja traumoja ei voi oikein enää parantaa. Yritetty kyllä on. Pitäisi syntyä uudelleen ja saada terve kasvuympäristö. Nykyään syön enää lääkkeitä.
Lisäksi on niin valtavia menetyksiä ja surua, lisäksi hurjan paljon henkistä ja fyysistä väkivaltaa päivittäin syntymästäni asti. Aikuistuttuani olen vielä kokenut seksuaalistakin väkivaltaa useamman kerran.
Mutta en halua tappaa itseäni. Työ auttaa siihen. Eläkkeeseen on vielä onneksi paljon matkaa. Toivon että kuolen luonnollisesti sitä ennen. Mutta
Hienosti kirjoitettu. Kaikkea ei tosiaan korjata eikä menneisyyttään muuttaa, mutta voi keskittyä tulevaan ja siihen, miten saa elämästään elämisen arvoista.
Mun piti vaihtaa pari kukkaa isompaan ruukkuun keväällä ja istuttaa parit siemenestä kasvattamani taimet oikeaan ruukkuun samaten kuin muutama vesilasissa juuria kasvattanutta poikastakin. No se mullan hakeminen jäi ja jäi kunnes sitten joskus elokuussa sain sitä haettua. Nyt se multapussi on ollut toista kuukautta tuossa lattialla eikä tässä vaiheessa vuotta edes kannata alkaa mullanvaihtoon. Lisäksi ne siemenestä kasvattamani taimetkin kuoli jo ja nuo juuria kasvattamassa olleet on kellastuneet pystyyn.
Vierailija kirjoitti:
Olen nuori nainen jonka pitäisi rakentaa elämäänsä, treffailla, olevansa paskan tärkeä ja kuvitella että elämässä on taikaa ja elää kiireisenä.
En ole mitään tuota vaikka haluaisin. Olen todella huonossa jamassa monella tapaa. Lääkäriltä olen saanut lääkkeitä. Onneksi sain myös rauhoittavia jotka vievät tajun kankaalle. -ap
Olet katsonut liikaa romanttisia komedioita tai jotain.
Mullakin samat fiilikset näin syksyllä. Väsyttää eikä huvittaisi siivota, laittaa ruokaa tai edes käydä kaupassa. Olen järkeillyt ettei muutaman päivän velttoilu tee minusta huonoa ihmistä kun kumminkin välillä pystyn hoitamaan asunnon kuntoon, n kerran viikossa.
Täällä samanlainen. Kutsun sitä priorisoinniksi.
Laiskuus, mullakin on paistinpannu pesemättä.
Sama vika paitsi etten jaksanut enää siellä töissäkään. Kaikki tuntuu niin hälläväliltä eikä oikein motivaatiota meinaa löytyä mihinkään. Hetken aikaa tuossa kesällä tuli aktivoiduttua, mutta nyt kylmän ja pimeän tultua on taas passiivisuus iskenyt.