!!!MARRASTEN UUDEN VIIKON UUDET KUJEET!!!
Kommentit (59)
Viikonloppu hurahti täälläkin nopeasti.
Kyllä kelpaa Onnin uudessa sängyssä nukkua :)
Onko sänky teetetty vai kaupasta löydetty?
Perttu saa kölliä vielä jonkin aikaa pinniksessä. Meillä lapsilla yhteinen huone niin pitää tuumailla tarkemmin, että mimmonen nukkumisjärjestely tehdään. Lasten sänky vie kuitenkin enemmän tilaa.
Iltapäivällä neuvola. Mielenkiinnolla odotan lukemia.
Aurinkoista päivää!
Heilutellen toivottaa Hilda
Hienolta kuulostaa Onnin uusi sänky! muistankin kun kerroit siitä joskus aiemmin kun olitte sen hankkineet. :)
Mitenkäs Pertulla meni neuvolakäynti?
Meidän viikonloppu meni mukavasti. Ystävät oli meillä iltaa viettämässä ja saunomassa. Käytiin sukulaisissa syntymäpäiväkahveilla. Pulkkailtiin eilen kun oli laskiainen. Syötiin laskiaispullia. :) Siivottiin yhdessä.
Tänään mennään katsomaan pientä vauvaa, joka syntyi ystävilleni pari viikkoa sitten. :)
Haaveilen vähän uudesta raskaudesta. Ajatus myös pelottaa.
Kaunis päivä taas, aurinko paistaa. Mutta aika kova pakkanen. Mitähän sitä tekisi tässä päivällä, kunhan poikanen herää unilta. Puistoissa ei paljoa näy muita lapsia. Olisi kiva saada vähän seuraa ulos tai vaikka shoppailemaan.
Mitäs muut aiotte tänään tehdä?
Gerda ja karhunpoika
Ens alkuun vielä lyhyt kommentointi hyväskän syömisistä: en oo (mielestäni) liian " tiukka" niiden syönnin suhteen, Lotta saa kyllä keksiä ja jätskiä yms. kun tulee vieraita kylään. Mutta kun isovanhempia nähdään kuitenkin n. 1-2 krt/vko (joskus useamminkin) niin mielestäni heitä ei voi laskea vieraiksi. Eri asia olisi jo nähtäisiin vain muutaman kerran kuukaudessa. Eli sen takia mietin että oonkohan liian tiukka :)) Mehua saa hyvin satunnaisesti, eikä oikein juokkaansitä, eli ei ole tottunut siihen. Rodoksen matkalla annettiin omenamehua koska nesteytys oli pidettävä yllä siellä kuumuudessa.
Norovirus jyllää nyt täälläkin suunnalla, anopin työpaikalla (on sairaalassa töissä) se on oikein epidemiana. Kiva homma. Uskaltaakohan sitä kuitenkin mennä ruokakauppaan Lotan kanssa?!
äitykkä80: eläkesäästämisestä kyselit, mä oon säästänyt hetken aikaa. Tosin nyt hoitovapaalla ollessani en maksa koska se veisi suunnattoman suuresta kk-tulostani ison osan. Jatkan sitten maksamista kun palailen takaisin töihin.
Gerda79: kyllä Lotta auttelee kotiaskareissa, mm. tyhjentää astianpesukonetta ja seurailee tarkkaavaisena kun imuroin. Meillä heitellään oikeastaan vain palloa ja pehmoleluja, vielä ei ainakaan kovia esineitä heittele. Ja " yritän" kyllä sitten kieltää jos alkaa heittelemään ettei tv tai ikkuna tms mene rikki.
noema: Onni ja Sisu veljekset:) Ja varmasti helpotti oloa kun näki kaiken olevan masussa kunnossa. Onnin sänky kuulostaa aivan ihanalta!! Me ollaan tässä mietitty josko siirrettäisiin Lotta omaan huoneeseen, mutta itse en ole siihen vielä oikein valmis kun Lotta heräilee öisin vielä monta kertaa (varsinkin nyt kun tulee lisää
hampaita ...) enkä jaksaisi rampata portaita ylös alas. Meillä kun minä hoidan yöt, mies ei sitä ole tehnyt ikinä.
Gerda79: meidän tämän päivän ohjelma on se että menen neljän aikoihin kuntoilemaan tuohon lähihallille, eli polkemaan kuntopyörällä,
kävelemään ja kuntosalille vielä sen jälkeen. Tarkoituksena olisi jossain vaiheessa juostakin, mutta vielä ei kunto kestä :) Mumma tulee
hoitamaan Lottaa siksi aikaa. Mulla on nimittäin tarkoituksena saada kiloja pois ennen kesää. Imetyksen loputtua kun tuli 5 kiloa takaisin :((
Loppuviikoksi taasen luvanneet tosi kylmää, perhana vie.
Kunhan nyt ei tulisi niin kylmä että saisin Lotan ulos kuitenkin nukkumaan.
Miehellä ensi viikolla talviloma, mitähän tekemistä sitä keksisi? Ajatuksena oli lähteä Ikeaan, mutta jotenkin se pitkä automatka ei iske. Katotaan nyt mitä keksitään.
Meillä poika joutui taas lauantaina aamulla ensiavun kautta osastolle hoitoon hengitysvaikeuksien vuoksi. Tänään pääsimme jo onneksi kotiin. Olen korviani myöten täynnä tuota sairaalassa olemista. Ja poika kans, infektio-osastolla kökötetään vain omassa huoneessa ja eihän pojalla aika kulu siellä. Repii vain johtoja, kantaa leluja roskiksiin ja tylsistyneenä hakkaa päätään sängyn pinnoihin.
Pojalle aloitettiin nyt hoitava astmalääke päivittäiseen käyttöön ainakin 3kk ajaksi. Toivottavasti nyt alkaisi helpottaa tämä sairastelu. Tasan 2kk aikana on ollut 3 3-4pv:n osastoreissua hengenahdistuksen vuoksi, kuume 4krt, korvatulehdus 3krt ja norovirus.
Upealta kuulostaa tuo Onnin uusi sänky! Oletteko Noema ostaneet sängyn jostain vai tehneet itse /teettäneet? Meillä mies suunnittelee tekevänsä pojalle uuteen taloon laivasängyn, näimme sellaisen joskus sisustusohjelmassa ja olemme sen pohjalta piirtäneet mallin itse.
Nyt poika nukkuu joten siivoilemaan, huomenna tulee asunnonvälittäjä katsomaan kotiamme. Tämä asunto pitäisi laittaa pian myyntiin.
Manna
Kuulostipas Onnin sänky hienolta!! Kyllä nyt pienen miehen kelpaa siellä nähdä kauniita unia :)
Meillä lähti isäntä tänään kolmeksi päiväksi kalareissulle, eli ollaan aatun kanssa kahdestaan. Ulkona oltiin, mutta oli kovin kylmä eikä sitten kauaa viihdytty. Nyt poju päikyillä.
Vkoloppuna oltiin kylpylässä ja oli kyllä kivaa! Polskittiin paljon ja syötiin vielä enemmän! Ja nukuttiin koko perhe piiiitkät yöunet, ihanaa. Aatun kanssa meni kaikki tosi hyvin, pieni mies söi illalla ravintolassa itsensä täyteen seisovassa pöydässä. Naurettiin kun se seisova pöytä oli ilmainen alle 2-vuotiaille, ja aatu söi kyllä semmosen määrän että varmasti oltais hinta peritty jos oltaisiin tiedetty :)
Torstaina olisi mulla ja aatulla molemmilla neuvola, saa taas vähän mittoja.
Taidan mennä itsekkin nyt vähän pötköttämään, palaillaan :)
Mannan viesti oli tullut tuossa välillä.. On kyllä ihan hanurista tuo sairastelu :( toivotaan että lääkkeet tehoisi niin että sairastelut loppuisi!! Jaksamisia.. :)
Kylläpäs pakastaa. Mutta hienot auringonpaisteet on kyllä päivisin, ulkoiltu ollaan aika vähänlaisesti. Hiukan kuitenkin.
Hauskaa kuulla taas vanhoistakin nimimerkeistä, eipä teitä olla unohdettu, vaikkei oo pitkään aikaan kuulunut. tervetuloa myös toss kirjoittelemaan toistekin :) nyt kun vauhtiin päästiin, niin tulkaapas muutkin vanhat konkarit kertomaan kuulumiset jos täällä " liikutte" ! Pylleröinen, rapuäiti, mammakka, odottelija, sankku, tamatu, puhihaa, marica, kitty ja le_cheile! ja muut, nämä nimimerkit nyt ekaksi muistui mieleen :) ai niin, ja näätä, santeri voisi myös tulla kirjoittelemaan taas meille hauskoja tarinoitaan ;D
vai tuli teille manna vesirokkokin vielä. no, onpahan tosiaan sekin sitten sairastettu, toivottavasti ei sinuun tarttuisi!
Noema piti aiemmin jo kommentoida, että ihanan kuuloinen parivaljakko Onni ja Sisu! :) Joko ootte lyöneet uuden tulokkaan nimen lukkoon? potkiiko masuvauva jo kovasti? täytyy joskus käydä katsomassa tuota lelukauppaa, jos vaikka se mopo tai jotain muuta kivaa tarttuisi matkaan.
kertokaas muutkin uuden vauvan odottelijat, miten raskaus sujuu? on varmasti aika erilaista kuin esikoisen kanssa, nyt kun on tuo taapero siinä mukana touhuamassa. mukava elää hengessä mukana näitten taaperoitten ohella myös vauvamaailmassa. onkohan tämä nyt sitten jotain vauvakuumeen kasvattelua :)
oli muuten ihan valtavan pikkuinen ja suloinen ystäväni vauva, kun käytiin sitä toissapäivänä katsomassa. unohtuu aivan, että noinko pikkuisia ja tuommoisiakos ne vauvat olikaan. tai no meidän vauva ei koskaan ihan niin pieni oo ollutkaan :)
seuraako muut idolsia? mä aloin sillon alussa kattoon, ja nyt oon jo ihan koukussa siihen ohjelmaan. toinen vastaava sarja mitä varmaan tulee katottua, on se tanssii tähtien kanssa. koukuttavia ohjelmia. :)
meillä on iskenyt joku riivaaja öihin. parhaimmillaanhan nukuttiin jo jonkin aikaa koko yö putkeen. nyt on taas heräilty useamman kerran yössä, vaikka flunssatkin alkaa hiipua. uutta on se, että herätessään ottaa hirveät pultit, huutaa ja itkee niin paljon kuin keuhkoista lähtee ja heittäytyy sylissä taaksepäin. osoittelee sormella että haluaa jonnekin, mutta silti ei oo mitään tiettyä paikkaa mihin oikeasti haluasi tai missä olisi tyytyväinen. sylistä haluaa pois, ja jos laskee pois niin takasin syliin. tuttia haluaa, mutta kun tarjoaa sitä niin alkaa taas raivoamaan ja heittää tutin ziljoona kertaa lattialle. puuh. en tiiä mikä vaivaa ja mistä kiikastaa. toivottavasti on joku vaihe ja menee ohi. kipeä ei pitäisi olla, enemmän tuntuu että tahtoa kokeilee mutta ei oikein itsekään tiedä mitä tahtoisi.
puheenymmärtämisestä, meillä ei sanota oikeastaan kuin äiti ja namnam. tänään sanoi ekan kerran heihei samalla kun vilkutti isin lähtiessä töihin. omaa tätäti-höpötystä tulee kyllä paljon. oikein katsoo välillä äitiä silmiin ja kertoo totisena ummet ja lammet jotakin. hauskaa :)
vaikka sanoja ei juuri vielä ole, niin poikanen ymmärtää aika paljon mielestäni. kirjasta osaa näyttää monia asioita kun kysyy " missä on aurinko, missä on koira, missä on kukka jne..." osaa kehoituksesta käydä hakemassa joitakin leluja mitä tietää, viedä roskan roskiin, mennä suihkuun (siis menee kylppäriin), ja muuta vastaavaa.
mun mielestä ei kannata olla noista tässä vaiheessa huolissaan. eri asiat tulevat eri tahtiin lapsilla, toinen oppii liikkumaan varhaisemmin, ja toinen taas puhetta jne. varmaan jos on sisaruksia, niin monet asiat saattaa luonnistua vähän aikaisemmin kun haluaa tehdä perässä mitä isompikin.
ja tuo puhekin on varmasti sellainen, että vaikka antaisi odottaa itseään, niin sit alkaessaan saattaa tulla vauhdillakin edistystä. meillä kävi niin ainakin kävelyn kanssa. poikanen oli reilu 13 kk kun käveli ekan kerran metrin tai pari, mutta sitten taito kehittyikin tosi vauhdilla ja nyt jo juoksee.
iltapalaksi ajattelin tehdä lämpimii voileipiä uunissa, mozzarellajuustoa, tomaattisiivuja, vähän basilikan lehtiä. nams. ehkä kaakaota kaveriksi :)
hyvää viikonjatkoa kaikille!
gerda
Voi itku kun teille tuli nyt Manna vesirokkokin. Ihan kohtuutonta! Pojalle varmaankin paras vaihtoehto sairastaa ihan pienenä, mutta sinun puolestasi jännitän. Toivotaan, ettei tarttuisi sinuun ollenkaan. Mun nähdäkseni tuo mittarilukema on lämpöä tämän ikäisellä.
Äitykälle jaksamista sairastuvalle! Toivottavasti antibiootit ovat alkaneet jo purra.
Hampaista kyseltiin. Meillä on niitä jo 13! Yhtäkkiä ropsahti hurja määrä leegoja :)
Puhetta Onni ymmärtää jo hyvin. Lähtee keittiöön, jos kysyn, että mennäänkö syömään jne. Just äsken mies kysyi Onnilta, että mennäänkö kylpyyn ja poika vastasi " joo" ja käveli ovelle, jolla aina odottaa, että mies ottaa syliin ja kantaa yläkertaan kylpyyn :) Kirjoista osoittaa jo vaikka mitä ja käytössä olevia sanoja on noin 15. Perässä matkii monia sanoja ihan apinana. Kysyin neuvolassa joskus Onnin ollessa vielä ihan pieni, että milloin pitäisi ruveta puhumaan ja sanoivat, että se on kovin yksilöllistä, mutta jos ei yhtään sanaa tule 1v5kk iässä, niin aletaan seurata. Eli ei vielä kiirettä.
Ihana tuo Mannan " give me five" juttu :)
Tervehdys Neitoperholle, muistan sinut kyllä! Kiva kuulla teistäkin kuulumisia, aktivoidu ihmeessä :)
Hienoa, että Auringonkukkakin ehti piipahtaa. Pelkäsin jo, että jotain on sattunut :) Höpsö olen.
Tiituliitu, hurja tuo puremis tragedia. Ota ihmeessä puheeksi tarhassa. Täytyy ottaa kuva sängystä ja lähettää kuva teille :)
Gerda, taitaa se olla lukkoonlyöty nimi se Sisu :) Eihän sitä koskaan tiedä, mutta siltä ainakin tuntuu. Masussa potkitaan jo ihan reippaasti. Vilkas tapaus tuntuu olevan tämäkin tulokas. Mun mielestä tämä toinen raskaus on mennyt kuin siivillä. Onnista stressasin jännittäen kaikkea ja odotus tuntui muutenkin todella pitkältä. Nyt osaa suhtautua asioihin vähän eri tavalla kuin ensimäisellä kerralla. Vähän kuulostaisi, että siellä lämmitellään ajatusta pikkukakkosesta :)
Täällä kanssa muuten yksi Idols fanaatikko :) Koukuttava on, samoin kuin ttk.
Tahtoo Gerdan iltapalaa! Nam.
Muuten, se eilinen hyvin nukuttu yö taisi olla moukantuuria. Nyt mies on juossut jo kolme kertaa laittamaan poikaa takaisin sänkyyn, kun kuullaan alakertaan, että juoksentelee huoneessaan :D No niin uutta informaatiota; mies oli äsken kysynyt Onnilta, että kumpaan sänkyyn haluaa mennä nukkumaan ja Onni oli juossut pinnikselle ja alkanut roikkua pinnoissa. Mies oli vielä tarkistanut, että haluatko mennä pinnasänkyyn ja poika oli vastannut " joo" . Hellyttävää. Meillä siis nukutaan taas pinniksessä :D Onneksi en ollut ottanut lakanaa pois vielä juuri tällaisen tilanteen varalta. Mies sanoi, että kysyy jatkossa aina vähän väliä Onnilta, että kummassa haluaa nukkua ja saa sitten itse kertoa, koska haluaa laivasänkyynsä.
Niin ja Gerda, se mopo on siellä Toys" R" Us varastomyynnissä -50% alessa ja maksaa vain 14,90! Kannattava ostos ollut, todella tukeva.
Meillä on lauantaina hääpäivä, tai oikeastaan vasta maanantaina, mutta juhlistetaan sitä lauantaina. Mennään syömään miehen kanssa illalla ja Onni menee mummille yökylään. Saadaan rentoutua oikein kunnolla ja ottaa sunnuntai aamu muutenkin relasti. Tosi kivaa mennä yhdessä ulos istumaan pitkästä aikaa!
Miehen vanhemmat tulevat huomenna meille yöksi. Mies heittää heidät aamuyöllä Helsinki-Vantaalle, lähtevät lämpöön. Kyllä nyt tekisi rantaloma terää :)
Nyt lopetan jorinat ja jätän palstatilaa muillekin.
Noema, joka toivottelee mukavaa iltaa kaikille!
45 minuuttia aiheena on kotiäidit koukussa tänne.
Mua kyllä vähän ärsyttää, että miks just kotiäideistä, sillä palstoja on monelle saralle. Mies on suorastaan liimautunut leffafoorumiin. Ja siskon mies jonnekin mersupalstalle.
Pertulla ei juuri oikeita sanoja ole, äiti, mamma ja anni. Muuten on ihan omaa kieltä.
Ymmärtää kyllä paljon, mitä hänelle puhutaan.
-hakee lelua tms, mitä pyytää esim. pallo, kisu,
-vie roskan roskiin, tosin monesti tuo jotain muuta tilalle :/
-sanan sauna/suihku kuullessa on jo siellä tai innokkaana oven takan odottamassa
-nukkumaan pyydettäessä hakee harson ja tutin ja odottaa pinniksen luona
-kirjasta osaa muutamia kuvia näyttää
-hakee kengät
-vilkuttaa, taputtaa, tanssii pyydettäessä
Näitä nyt tuli ensiksi mieleen.
gerdan kodista yöriivaja pois!
Auringonkukka, kiva, että ehdit tulla piipahtamaan :)
2xmarrasmammasta ja hormoonihirviöstäkin oli kiva kulla pitkästä aikaa :)
tiituliitu, olipas kurja juttu sattunut päiväkodissa :( Ja varmasti on kyllä sattunut. Serkkupoika kerran puraii Fannya poskesta ja oli koko poski musta.
Tervetuloa Toss mukaan :)
Sinua neitoperhonen en muista, tervetuloa sinullekin taas marrasporukkaan, tänne mahtuu kyllä :)
Manna eilinen iltapala kuulosti oikein hyvältä :)
Ja noeman bongaama lelukauppa on varmasti mahtava :)
Heipati hei!
Hilda
noemalle ihanaa hääpäivän viettoa :)
Ja ihana Onni :) ei vielä halunnutkaan isoksi mieheksi :)
Sisu on oikein hyvä nimi. Meillä Perttu oli heti Perttu, kun tiedettiin, että poika tulossa. Ja Perttua meille odotettiin :)
BB:n Perttu voitti aika pian, kun Perttu synty ja monet kysy, että onko nimi siittä.
No juu, uudellaan heipat ja hyvän yön toivotukset kaikkiin koteihin!
Hilda
Liekkö jo joku sadas kerta kun tähänkin pinoon raapustan=)
Kiitos kaikille kun olette niin ahkerasti osallistuneet jutustelemaan lastenne puheen kehityksestä. Ahdistavaa, mutta silti niin mukavaa luettavaa=) Ahdistavaa siksi, teidän muiden lasten osaamisten listat ovat niin pitkiä... *raskas huokaisu*
no suurin vika taitaa olla minussa itsessäni, nyt kun olen päässyt jo hieman eroon ajatuksista että pojalla on joku adhd tai autismi (on niin pirun vilkas ja liikkuvainen) niin nyt pään täyttää sitten tuo puheenkehitys ja tänään pääsin vatvomisessani niin pitkälle että maalailin jo kauhukuvia oppimisvaikeuksista.
Ja kaikki tämä siitä huolimatta, että yleisesti ottaen poika on todella hyvin kasvanut ja kehittynyt, päiväkodissakin on sanottu että hänellä on tosi paljon omaa puhetta. Viime päivät on hokenut " teiiitto" , mikä lie keitto tai peitto mielessä=) Voi poika-rassu, äitinsä on ihan sekopäinen huolehtija, asperger vähintään varmaan itsekin kun jumittuu kaikkiin epäilyihin=)
Nyt kun olen lauantaista saakka hoitanut tuota potilasta (ensin 3pv sairaalassa) niin olenpa tullut siihen tulokseen, että töissä oleminen on paljon helpompaa. Pinnani venyy ja paukkuu klo 16.15 kun mies kotiutuu töistä (vain valittaakseen illan omia työasioitaan). Ja yksi lapseton työkaveri kun on minulle vielä katkera siitä, että olen saanut nyt ns. ylimääräisen lomaviikon. Joo todellakin lomaa!!!!!
Vaikka tottakai sitä pikkuista haluaa hoitaa ja parantaa enemmän kuin mitään maailmassa, niin ennemmin pitäisin hänet terveenä ja kävisin siellä töissä päivät, nyt kun päätöksen töihin paluusta olen tehnyt. Tämän hurjan poissaolomäärän pohjalta (2kk aikana) onkin tosi iisi homma ensi viikolla mennä perustelemaan pomolle toivomaani palkankorotusta=)
Nyt kutsuu CSI.
Heissulivei siskot=)
Manna
Ekaksi Noemalle kiitokset kuvasta, Onni on kyllä oikean hulivilin näköinen. Löysittekö Brion portin vai jonkun muun, kuis se nyt heti oli risaksi mennyt? Ja hauskaa hääpäivää!
Meillä neiti ymmärtää vaihtelevasti puhetta. Syömään, suihkuun, nukkumaan ja ulos menot ymmärtää aina. Mutta jos esimerkiksi pyydän hakemaan pallon, saattaa hakea ihan mitä käteensä löytää. Kuvista osaa joitain eläimiä näyttää, ainakin koiran, porsaan ja kalan. Omia sanoja taitaa tulla ehkä 6-7, ei toki aina täydellisesti, mutta ihan selkeästi kuitenkin(napa, vaippa, katso, isi, äiti,haukku). Ja sitten nämä namnam, mämmä, a-aa, mau omaa kieltä, mistä kyllä ymmärtää mitä lapsi tarkoittaa. Muskarissa käy noin puoli vuotta meikäläisiä vanhempia lapsia niin kovasti heillä sanoja jo tulee.
Gerda: Kyllä tulee katseltua Idolsseja. Ei ole oikeastaan mulla sieltä suosikkia selvillä. Ja katson myös tänään klo 22 kujanjuoksu nimisen sarjan. Aika paljon tulee telkkua katsottua.
Tänään loppui maitoaltistus ja jäi vähän hämärän peittoon onko sitä maitoallergiaa vaiko eikö. Lääkäri nyt kehotti juomaan ainakin 2dl/pvässä maitoa, että tulisi siedätystä. Kun ei tullut välitöntä reaktiota, eikä masukipuja niin näin sitten jatketaan. Ihanaa, kun maitoa voi käyttää tässä muuten niin kapeassa ruokavaliossa. Posket tosin eivät ole enää yhtä terveet kuin ennen maitoa, mut joitain oireita on vaan siedettävä.
Olitte kirjoitelleet niin paljon etten muista mistä on ollut juttua. Paranemisia kaikille rokkoileville, nuhaisille ja korvatulehduksia poteville! Mulla on selkä kipeä, kun raahasin laivalta tuliaisia, eikä ollut miestä kantamassa painavia laukkuja. Hyvin meni reissu ja mies oli pärjännyt loistavasti kaksin neidin kanssa.
Täytyy kipaista laittamaan astianpesukone päälle, ettei vaan kotityöt jää tekemättä surffailun takia :)
Töissä hiljaista (talviloma) kerkeän muutaman rivin raapustaa.
Miehen laivaturneesta puolet on kulunut jäljelle 2,5 vkoa.
Kohtuullisen hyvin on mennyt Mintun kanssa. Erityisesti olen nauttinut illoista kun Minttu
nukkuu. Ihanaa omaa aikaa, vaikka olenkin niin poikki päivästä, etten jaksa kun sohvalla löhötä.
Onneksi on työ, en jaksaisi olla 4 viikkoa yksin lapsen kanssa kotona (pakon edestä tietysti, mutta muuten.)
Tietysti asiaa auttaa se, että anoppi hoitaa Minttua nyt ja hoitaa samalla osan kotihommista, joten kaikki ei
oo mun harteilla :)
Minttu on aika monessa kotihommassa mukana, muuten ei tule hommista mitään. Aamulla kun keitetään kahvia,
vedän keittiön tuolin pöytätason viereen ja Minttu saa siinä seisoskella ja katsoa mitä tapahtuu. Välillä kyllä
kahvinkeitin on monta kertaa poissa päältä ennenkuin kahvi on tippunut (täytyy olla varovainen ettei vedä kahvin-
keitintä päälleen.)
Ymmärtää mun mielestä melko paljon juttuja, mutta ei puhu itse vielä paljoa äiti, akka (kakka,pappa) ja jotain muuta
satunnaista.
Edelleen öisin kun Minttu herää siinä 03:n aikoihin, otan viereen nukkumaan, toivottavasti joskus päästään tästäkin
tavasta.
Minttu sai myös vesirokkorokotuksen 1v. Saatiin se kaupanpäälle rokotustutkimuksessa.
1,3v mittoja 83 cm ja 11,3 kg.
Nuo kevään haalarit on aivan ihanilla kuoseilla :) Tekis mieli ostaa toiset kevät haalarit vielä, kun syksyllä ostin
alesta yhdet 92cm, jotka on melko reilut vielä.
Palaillaan.
Meillä on takana yllättävän hyvä yö..mistähän johtuu..Siis Pyryhän nukkuu 12tuntia yleensä yössä, nyt tuo sairastelu on laittanut yskimään ja itkemään öisin mutta kerran viime yönä heräsin. Pappa tosin sanoi et Pyry yski kovin yöllä..tiedä häntä, itse kun nukun vieres mutten kyl herännyt. :O
Laitoin Pyryn taas unille kun vaikutti väsyneeltä, saas nähä millaseksi showksi taas nuo päikkärit muodostuu..
Jos nyt sitten hieman kerron meidän arjesta. Mähän siis olen ollut heinäkuulta saakka töissä, mieheni oli ne kaksi viimosta kuukautta kotosalla vanhempainvapaalla ja Pyry aloitti perhepäivähoidossa syyskuun alusta. Erinomaisesti on mennyt kaikki, herra oppi kävelemään 9kk 19päivän iässä ja menoa piisaa. Uhmataan myös valtavasti, opetellaan itse syömään, kyllä se käsin onnistuu mutta lusikalla heikommin. Pyry jo juo mukista, ja ilmottaa jos on kakka ja sit mennäänkin hienosti vessaan odottamaan pesijää. Potalle kun herra ei suostu, sekunnin ehkä istuu ja sit mennään. Sanoja tulee valtavasti, osa hieman " vääriä" mut kyl ne tajuaa ja sit on sitä omaa kieltä :) Paikallaan ei herra malta olla hetkeäkään, tai muutamiksi minuuteiksi uppoutuu leikkimään, sit jo taas kiipeily ja tavaroiden tutkiminen vie voiton..Että sellasta..
Mutta mä lähden katsomaan, nukkuuko herra ja otan itse välipalaa, nälkä kurnii, pitäs tosin kai alkaa nälkäkuurille josko tuo paino putois normaaleihin uomiinsa. Raskaudesta kun jäi se 30kiloa, tai siis tuli raskauden aikana, niin siit nyt on tuo 20kiloa pudonnut..mut kymmenen viel vähintään pitäs pudota..
Hauskaa päivää ja enköhän mä taas lomalaisena tänne viel tänäänkin ilmesty ;)
-Nepe
Eli neuvolassa käyty..Ja lähete fysioteraupeutille Kirpun hitaan motorisen kehityksen vuoksi! Tätä olen koko ajan sanonut, että kehittyy paljon hitaammin kuin muut lapset meillä. Tilanne on nyt 1v3kk iässä (tai siis 1.3. ollaan tuon ikäisiä tarkalleen) Kirppu ei nouse seisomaan. Polvilleen asti kyllä. Liikkuu peppukiitämällä. Jos nostaa lapsen seisomaan niin seisoo hetken mutta edelleen haluaisi ennemmin istua kuin seistä. Saas nähdä koska tuo aika saadaan. Ensi viikolla voin sitä soittaa ja tilata.
Mitat oli 80cm ja 11435g eli hyvin kehittyy paino ja pituus. Ja muutenkin hyväntuulinen ja kaikki hyvin tytöllä. Tuo hitaus vaan ihmetyttää. Terkkari kyllä epäili, että kyse olisi laiskuudesta. Mutta mene ja tiedä.
Hmm, tuli mitä tuli, Kirppu on mun rakkauspakkaus. Terkkari jo kysyi, että miltä ajatus tuntuu, että Kirppu olisi kehitysvammainen? Mun oma lapseni hän silti on! Ja älyllistä vammaa en usko olevan, on sen verran fiksu otus! Tänäänkin toi äitille toisen tossun ku kauniisti pyysin!!
Täällä pakkasta -22, hyi kamala! Meinattiin jäätyä matkalla neuvolaan!
Hormoonihirviö ja katras
Meillä oli myös tänään neuvola, painoa oli 12,700 ja pituutta 82cm, isäntä :) Aatu sai myös sen mpr- rokotuksen, onko jollakin kokemusta, eli nousiko lämpö tai näppyjä tms? Mulla oli paino noussut kahdessa viikossa melkein 2kg, hui!! Kokonaistilanne lähtöpainosta on 5,5kg ja tänään alkoi 8. raskauskuukausi, että kaipa se nyt sitten alkaa nousta vauhdilla!
Toivotaan että fyssarin avulla hormoonihirviön neiti alkaisi vilistää :) Tuntui jotenkin karulta toi terveydenhoitajan kysymys mahdollisesta kehitysvammaisuudesta, eihän sille mitään voisi, ja samalla lailla omaa lastaan kuitenkin rakastaisi!
Gerdako se kyseli uudelleen raskautuneiden fiiliksistä! Hyvät on fiilikset, ei tätä ehdi samalla lailla huomioida kun ensimmäistä raskautta, välillä on ihan huono-omatunto.. Synnytys pyörii aika ajoin mielessä. Aatun synnytys päättyi 17 tunnin salissa kärvistelyn jälkeen kiireelliseen sektioon (oli väärä tarjonta,eikä sitä sitten kukaan huomannut aiemmin!). Kolme kertaa sykkeet laskivat lähes olemattomiin, ja kerran sali täyttyi henkilökunnasta (lääkäreitä, kätilöitä) ja kaikki kauheessa hädässä hosuivat ympääriinsä ja mut käännettiin kontalleen happiletku suuhun, eikä kukaan kertonut mikä hätä. ELi se oli kyllä aikamoinen kokemus!! Enkä ikinä ollut ajatellutkaan sektioon joutumista, tosin se siinä kohtaa oli jo suri helpotus. Nyt toivon että saisin synnyttää alateitse, ja hieman pienemmällä draamamäärällä.. Mites te muut jotka olette olleet sektiossa, saako udella syitä? Etkös Noeman Onnikin leikattu? Mitkä tunteet sulla on synnytystä kohden?
Meillä poju ymmärtää paljon, mutta sanoja ei vielä tule (jonkinlainen " äiti" ja namnam ja vau!). Tosin kirjasta ei näytä vieläkään mitään. En usko että sun tarvitsee Manna huolestua, meilläkin nämä ymmärtämiset kävi ihan yhtäkkiä, pieni aika sitten :)
Mitäs vielä oli.. Ollaan alettu antaa pojan syödä itse. Osa menee haarukalla/lusikalla suuhun ja osa sormin.
Toukolta piti vielä kysyä että milloin Minttu on syntynyt? Me ollaan myös Porista, ja mietein mahdetaanko olla " synnärituttuja" :)
Nyt syömään, ettei paino vaan pääse laskemaan :) Vointeja kaikille!
siis minkä ikäsinä siel nyt sit kuuluu käydä?? Meillä oli 1-vuotis tarkastus ja mielestäni seuraava on puoltoistvuotis tarkastus..
-nepe
HORMOONI-HIRVIÖ: toivottavasti saatte pian ajan fysioterapiaan ja kaikki alkaisi sitten sujua. Ja voihan se olla niinkin, että ei teidänkään muksu tarvi kuin sen kuuluisan naksahdun, että oivaltaa liikkumisen idean ja sitten se on menoa=)
Äkkiseltään aika hurjalta kuulosti terveydenhoitajan kysymys kehitysvammaisuudesta. Mutta toisaalta, kai se on hyvä että ajatuksia ilmoille heitellään, vaikka ne eivät aina totuuksia olisikaan. Usein kuulee että käy niinkin päin, että sitten jälkeenpäin ammatti-ihmiset sanovat että " kyllähän me tätä jo epäiltiin kauan sitten" , silloin varmasti vanhemmista tuntuu pahalta ettei kukaan sanonut epäilyksiään ääneen.
Itse työskentelen erityislasten + nuorten parissa joten kun elämäni on vuosia täyttäneet ns. erilaiset lapset niin voitte kuvitella että kotidiagnooseja omallekin pojalle on löytynyt roppakaupalla. Tieto lisää tuskaa tässäkin asiassa. Mieheni on ajoittain kans kova panikoimaan, mutta hän sanoo aina hyvin, että vaikka poika muuttuisi vihreäksi on aina meidän oma rakas poika.
AATUN ÄIPPÄ kyselit sektiosta.... vastailen vaikka en uusi odottaja olekaan. Meidän poika syntyi hätäsektiolla kun oltiin menty jo yli 2vkoa yli lasketun ajan. Käynnistelty oli jo muutaman päivän ja kalvojen puhkaisulla homma lähti todella käyntiin. Ollessani jo 8cm auki, pojan sydänäänet sitten romahtivat täysin. Ei muuta kuin äkkiä minut leikkaussaliin ja unten maille, poika syntyi terveenä. Syy sydänäänten romahdukseen ei koskaan selvinnyt.
Omat tuntemukset tuota tapahtunutta kohtaan ovat edelleen sekavat. Pelottaa että mikäli joskus tulisin uudestaan raskaaksi, kävisi synnytyksessä samoin. Mitä jos silloin minulle tai vauvalle kävisi huonosti? Haluaisin synnyttää alateitse, tai vaikka tehtäisiin sektiokin, haluaisin olla hereillä ja läsnä kun lapseni syntyy. Nyt " menetin" ensimmäisen vrk:n lapseni elämästä kun en voinut olla läsnä. Sillä on ollut monenlaisia vaikutuksia...
Hyvää päivän jatkoja kaikille!
Manna
neitoperhonen: Jep, 1,5 vee neuvola. Me haettiin vaan 1-vee rokote.
Manna: Olipas mälsästi työkaverilta. On se jännä, että jotkut ajattelee noin. Lomallahan sitä täällä kotona vain ollaan.
Kyllä teidänkin poju varmasti pian oppii uusia juttuja!
touko: Kiva, kun kävit pistäytymässä :)
hormoonihirviö: Minustakin aika ikävästi neuvolatäti sanoi. Toivottavasti fysioterapiasta saatte apuja.
Kirjastosta lainattiin satu sopasen lystitunti ja leikkitunti laulukirjat. Niissä cd:t mukana. Oikein kivoja lastenlauluja ja leikkejä:) Suosittelen!
Aurinkoista päivää!
Hilda
Viikonloppu hurahti mukavissa merkeissä. Eilen oltiin taas mäkelänrinteessä uimassa, mukavaa oli. Onni on ihan hurahtanut kahluualtaaseen ja painelee siinä kuin vanha tekijä :)
Lauantaina koottiin " isonpojansänky" . On sellainen laivasänky, jossa on kajuutat, verkot, purjeet ja kaikki. Voi sitä haltioitunutta ilmettä, kun kiipesi nostosiltaa pitkin omaan punkkaan :) Miehen kanssa mietittiin, että onkohan tämä sitä lellimistä, että lellitäänkö poikaa piloille :)
Illalla mies kysyi Onnilta, että kumpaan sänkyyn haluaa mennä nukkumaan ja tyytyväisenä osoitti laivasänkyä ja kapusi petiin. Sinne sitten nukahti. Enpä olisi koskaan uskonut, että tämäkin sujui näin kivuttomasti! No, oli pakko sitten nostaa Onni kuitenkin pinnikseen vielä, kun ei ole sitä porttia hankittu vielä yläkertaan. Tänään mennään ostamaan se Vilman suosittelema Brion portti. Saas nähdä oliko meillä moukantuuria, vai meneekö tämäkin ilta yhtä hienosti.
Nyt takaisin puuhiin, tulkaan kertomaan kuulumisia!
Noema