Lue keskustelun säännöt.
Kaverisuhteen päättäminen?
03.11.2024 |
Onko kokemuksia siitä miten päättää kaverisuhde jossa ei vain enää olisi kiinnostusta nähdä kaveria ja tuntuu että jotenkin on mennyt ihmisenä eri suuntaan? Mitään sellaista ei oo et hän ois huono kaveri mutta huomaan etten vaan tiiä mistä puhuttais. Tää on tuttua tapailusuhteista, joissa vaan tuntuu että vaikka toinen on ok niin ei vaan jotenkin kiinnosta niin paljoa että näkisi. Mut kaveri kai haluaa nähdä koska sitä ehdottaa, ja mulla on kauhea stressi kun on olo et nyt ois oma vuoro mutta kun ei vaan haluais.
Kommentit (33)
Vierailija kirjoitti:
Minkä ikäinen olet ap? Entä se kaverisi?
Olemme 35 v. ihan aikuisia siis. Juuri täysi-ikäisiä oltiin kun tavattiin, eli ei nyt ihan 20 vuotta ole tunnettu mutta melkein.
Kiitos hyviä kommentteja tullut. En tosiaan ajattele, että kaveri olisi tehnyt jotain väärin, mutta aika raskaaksi koen hänet nykyään. Emme koskaan ole keskustelleet meidän suhteestamme ja tämähän voisi olla tietty mahdollisuus viedä se syvemmälle tasolle. Mutta ehkä se on ongelma, kun en itse jaksaisi. Paljon on vatvottu tunteita ja ihmissuhteita ja siihen suhde on perustunut. Enää en jaksaisi. Olen viime aikoina halunnut olla eri tyyppisten ihmisten kanssa ja koen hänen seuransa tosiaan raskaana. Hän on jotenkin neuvoton ja jumissa omassa elämässään mutta mikään miten olen yrittänyt auttaa kuten terapian suosittelu ei ole toiminut. Hän myös levittää negatiivista oloa minuun ja tuntuu aina työläältä se tapaaminen kuin minun pitäisi piristää ja terapoida häntä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Haluaisitko vähän vielä avata, minkätyylisissä asioissa olette menneet eri suuntiin?
Mainitsitin jo: "Mutta olen muuttunut ihmisenä ja enää ei kiinnosta niin paljoa tän tyyppinen vatvominen millainen tää kaverisuhde on ollut, ei ole niitä aiheita mistä on aiemmin puhuttu (ihmissuhteet)."
Onko itselläsi nyt jokin erityinen syy / jotain nyt tapahtunut, ettei ihmissuhteista puhuminen tunnu hyvältä ja siksikin haluat keskittyä muihin asioihin (eikä kaverin näkeminen kiinnosta)? Vai onko asia enemmänkin pikkuhiljaa muuttunut, ettei sua huvita niin ihmissuhdeasioita vatvoa, vaan haluat ylipäätään ajatella ja tehdä jne keskittyä ihan muihin asioihin?
Mikset sanoisi tätä asiaa ystävällesi, ettei nyt tunnu hyvältä / et jaksaisi ajatella noita ihmissuhdeasioita niin kovasti, ja ehdota vaikka jotain muuta tekemistä tai keskustelkaa muunlaisista aiheista.?
Tai onko sinulle siis nyt tullut uusia asioita elämään ja uutta ajatusmaailmaa, enempi kuin että kaverisi olisi niinkään muuttunut?
Kirjoitit, ettei kaverisi ole ollut mitekään ikävä ja on ollut hyvä kaveri, ja kuulostaa oikeastaan 20 vuoden ystävyydeltä paremminkin, jos on keskusteltu henk. koht asioistakin usein. Ja on oikein, että ajattelet hänenkin kannaltaan asioita ja hänenkin tunteitaan.
On luonnollista, että ystävyydessä tulee myos hijaisempia aikoja, muut asiat vievät huomion elämässä, eikä sun tarvi nyt ns. väkisin ottaa yhteyttä itse. Sinuna ottaisin kuitenkin muuten nyt ihan rauhassa asian kanssa, enkä mitenkään katkoisi välejä tms. Etäisyyttä voi pitää välejä katkomattakin.
Joskus elämä vaan kulkee eri suuntiin ja vanha ystävyys jää kokonaankin pois. Mutta mikset nyt mieluummin vain vähentäisi ja harventaisi nyt tällä erää yhteydenpitoa ja katso miltä se tuntuu ja miten se toimii? Jos ystäväsi kysyy ja ihmettelee asiaa, niin voithan sitten ajatuksistasi tietenkin kertoa, ja on oikeinkin sanoa (kysyttäessä) 20 vuoden ystävyyden jälkeen. Tuollainen erilleen ajautumien ja ns. erilleen kasvminen ilman sen kummempaa draamaa, on ihan yleistä kaveruudessa ja ystävyydessä, ja ihmiset sen usein ymmärtää ihan sanomattakin, näkevät itsekin, että elämät ovat menneet eri suuntiin, mielenkiinnon kohteet vaihtuneet erilaisiksi, eikä niin paljon yhteistä ole.
Kysmys: oletteko olleet molemmat sinkkuja mutta sinä olet nyt vakiintunut? Ei ole enää yhteistä puheenaihetta, sinkkuus?
Emme ole vakiintuneita kumpikaan tällä hetkellä vaikka pitkät suhteet molemmilla takana. Periaatteessa sama elämäntilanne, vaikka toinen pätkätöissä ja eri alalla ja asutaan eri kaupungeissa. Nyt kun mietin niin ehkä itsessäni vain tapahtui muutos kolmen kympin kohdalla, että huomasin tän suhteen olevan tällainen mikä vie energiaa, et paljon käsiteltiin hänen ongelmiaan ja hän vuodatti niitä minulle. Minä tuin ja keskustelin vuodesta toiseen. Hänkin kyllä kysyi minun kuulumisia ja on ollut vastavuoroinen, joten siitä en voi häntä syyttää että olisi itsekäs. Ehkä nyt kun mietin niin suhde on tuntunut terapiasuhteelta jossa tietty itselläni on ollut aktiivinen rooli kun olen siihen suostunut ja nyt en enää jaksa tai halua - mutta se on johtanut siihen että puhuttavaa ei ole kun en jaksaisi kuunnella. Olen itse siis saanut vain tarpeekseni hänen ongelmistaan, kun tuntuu ettei hän muuta elämässään mitään eikä mene sinne terapiaan. Ja hän on huono piilottamaan omaa huonoa oloaan vaan se näkyy ja kuuluu hänestä vaikka ei sitä sano ja minä tottakai olen oppinut häntä tulkitsemaan aikojen saatossa - sitten minulle tulee ikävä fiilis ja syyllisyys että pitäisi ottaa asia puheeksi että mikä painaa mieltä ja sitten olisin taas terapeutti.
Ja kyllä muutosta siinäkin että olemme aika erilaisia huumorintajun suhteen ja olen havainnut että meillä ei ole varsinaisesti hauskaa tai emme naura juuri koskaan mikä taas on itselle nykyään yhä tärkeämpää että elämässä olisi kepeyttä.
Ehkä minun pitäisi mennä terapiaan tämän kanssa... Kiitos taas vastauksista ja kysymyksistä. Tuntuu että pitkien kaverisuhteiden dynamiikoista ei hirveesti puhuta.
Vierailija kirjoitti:
Emme ole vakiintuneita kumpikaan tällä hetkellä vaikka pitkät suhteet molemmilla takana. Periaatteessa sama elämäntilanne, vaikka toinen pätkätöissä ja eri alalla ja asutaan eri kaupungeissa. Nyt kun mietin niin ehkä itsessäni vain tapahtui muutos kolmen kympin kohdalla, että huomasin tän suhteen olevan tällainen mikä vie energiaa, et paljon käsiteltiin hänen ongelmiaan ja hän vuodatti niitä minulle. Minä tuin ja keskustelin vuodesta toiseen. Hänkin kyllä kysyi minun kuulumisia ja on ollut vastavuoroinen, joten siitä en voi häntä syyttää että olisi itsekäs. Ehkä nyt kun mietin niin suhde on tuntunut terapiasuhteelta jossa tietty itselläni on ollut aktiivinen rooli kun olen siihen suostunut ja nyt en enää jaksa tai halua - mutta se on johtanut siihen että puhuttavaa ei ole kun en jaksaisi kuunnella. Olen itse siis saanut vain tarpeekseni hänen ongelmistaan, kun tuntuu ettei hän muuta elämässään mitään eikä mene sinne terapiaan. Ja hän on h
Kuulostaa siltä, että on aika ottaa etäisyyttä. En tiedä kannattaako sitä erikseen sanoa vai ei, en osaa sanoa. Minullakin oli parhaan ystäväni kanssa vaihe, että emme nähneet kuin pari kertaa vuodessa vaikka asuimme samoissa kaupungeissa! Nykyään taas useamman kerran kuukaudessa. Kyllä se siitä :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kiitos uskon että tämä jotenkin ratkeaa tai selkenee itselle. Mikä muuten sinulle ja paarhaaalle kaverillesi teki sen ettette nähneet? Oliko sekin jokin haastavalta tuntuva asia tai vaihe suhteessa vai ihan muihin asioihin liittyvä? En saa nyt lainaustoimintoa tässä toimimaan 😅
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tulisipa sota niin loppuisi tällaiset täysin turhat lässytykset!
Kaveribänksit on kummallisin ilmiö, mitä naisilla on olemassa. Miksi se suhde pitää laittaa POIKKI? Jos ei jaksa nähdä koko ajan tai ei halua juuri sillä hetkellä jakaa jotain asiaa.
Sano kun se ehdottaa jotain, että et pääse lähtemään ja ei käy... sitten et mene! Sillä siitä pääset!
Suotta heittää koko ihmissuhdetta menemään sen takia ettei osaa sanoa EI.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
SE NYT VAAN ON NIIN ETTÄ KAIKKI ON JO IHAN LOPPU - MITÄ VÄLIÄ, ÄLÄ ENÄÄ VÄLITÄ. Kirjoittaminen voi auttaa kovasti - riippuu tietysti minkälainen 'kaverisuhde' eli onko todellakin vain joku 'kaverisuhde' vai jonkunmoinen parisuhde jossa ehkäpä jotain selvittämätöntäkin tai muuten keskenjäänyttä. Voi antaa toisenkin lukea kaiken - ehkä hän saa siitä jotakin, ehkä auttaa jotenkin jos sellaista jotain on. Jos ei saa lukea ja tietää toisen ajatuksia, niin ei saa mahdollisuuttakaan. Ihmissuhteista voi kasvaa - voi antaa toiselle tilaisuuden siihen ja itsellekin tulee parempi olo. Ihmiset ovat peilejä toisilleen emmekä jotain muista ihmisistä ja teoistamme ja niiden seurauksista eristettyjä olentoja.
Vierailija kirjoitti:
Kaveribänksit on kummallisin ilmiö, mitä naisilla on olemassa. Miksi se suhde pitää laittaa POIKKI? Jos ei jaksa nähdä koko ajan tai ei halua juuri sillä hetkellä jakaa jotain asiaa.
Sano kun se ehdottaa jotain, että et pääse lähtemään ja ei käy... sitten et mene! Sillä siitä pääset!
Suotta heittää koko ihmissuhdetta menemään sen takia ettei osaa sanoa EI.
Hmm no totta tämäkin tai ainakin osatotuus, ehkä ei pitäisi niin suorittavalla tavalla ottaa asioita ja miettiä niin tarkasti. Lähinnä kai ajattelen ettei toinen jäisi epätietoisuuteen, toisaalta hän voisi kysyä asiaa jos se häntä vaivaa. Mutta onhan se niinkin että etääntymistä tapahtuu läheisillekin ihmisille. Ja niin vaan käy.
Sotakommentista oon eri mieltä. Ei oo väärin tai turhaa miettiä toisia ihmisiä ja ihmissuhteita. Sillon kun on sota niin on toki asioiden miettimisjärjestys eri mutta on tosi kummallista toivoa sotaa että ihmiset lakkais miettimästä ja huolehtimasta ihmisuhteista. Sehän on merkki että ne perusasiat on kunnossa ja on resursseja pohtia niitä mikä on hyvä asia. Ikävä jos kommentin jättäjällä ei ole sama tilanne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Feidaamalla, eli jäät odottelemaan aina että hän kehittelee jotakin.
Itse olen huomannut, että pidemmissä ystävyyssuhteissa joutuu aina välillä hakemaan uudestaan tapaa kommunikoida ja olla yhdessä. On luonnollista, että molemmat muuttuvat ja elämäntilanteet vaihtelevat. Vaatii myös molemmilta motivaatiota ja työtä saada ystävyyssuhde toimimaan.