Lue keskustelun säännöt.
Miten adhd yleensä diagnosoidaan aikuisena?
Kommentit (35)
Mennään niin monelle lääkärille ruikuttamaan että lopulta saa diagnoosin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mennään niin monelle lääkärille ruikuttamaan että lopulta saa diagnoosin.
Ja ennen kaikkea sen huumereseptin!!
Vierailija kirjoitti:
On, mitä tahdot tietää?
Kysyin siis ihan tosissani, että mikä sinua kiinnostaa. Etkö tiedä, minne hakeutua, mitä kaikkea tutkitaan, mitä? Tulee romaani jos alan näpytellä aiheesta kaiken.
Joko yksityisen tai julkisen terveydenhuollon kautta. Alkuun pääset jos saat lähetteen lääkäriltä eteenpäin. Jonot ovat julkisella mahdollisesti pitkät. Toivoisin, että kaikki oishan se kiva tietää -tyypit eivät lähtisi hakeutumaan tutkimuksiin jos ei ole oikeasti tarpeellista esim. työn tai opiskelun kannalta.
Tehdään parin-kolmen tunnin haastattelu, joka kattaa 9 tarkkaamattomuus- ja 9 impulsiivisuus/yliaktiivisuusoiretta. Haastattelussa arvioidaan, onko oireita esiintynyt 5 - 12 vuoden iässä ja aikuisena siten, että niitä voidaan pitää luonteenomaisina piirteinä. Tutkitaan neuvolakorttia, todistuksia. Tehdään neuropsykologinen tutkimus ja poissuljetaan muita tekijöitä, kuten bipolaarisuus, vaikea traumatausta ym.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tehdään parin-kolmen tunnin haastattelu, joka kattaa 9 tarkkaamattomuus- ja 9 impulsiivisuus/yliaktiivisuusoiretta. Haastattelussa arvioidaan, onko oireita esiintynyt 5 - 12 vuoden iässä ja aikuisena siten, että niitä voidaan pitää luonteenomaisina piirteinä. Tutkitaan neuvolakorttia, todistuksia. Tehdään neuropsykologinen tutkimus ja poissuljetaan muita tekijöitä, kuten bipolaarisuus, vaikea traumatausta ym.
Neuropsykologinen tutkimus on aika laaja kokonaisuus ja siinä tutkitaan mm. kielellistä kykyä, hahmotuskykyä, muistia jne.
Jos on puolisoa tai vanhempia, he myös vastaavat joko kirjallisesti tai haastatteluissa tutkittavaa koskien kysymyksiin. Omat vanhempani täyttivät lomakkeen, jossa oli toista sataa kysymystä.
Omalla kohdallani lausunnossa otettiin kantaa todella moniin muihin mahdollisuuksiin aivovammasta masennukseen, psykoottisiin oireisiin jne.
Myös terapeuttini kirjoitti laajan lausunnon havainnoistaan kahden vuoden ajalta, ja käytettävissä oli psykiatrinen hoitohistoria 25 vuoden ajalta.
Ei ole siis mikään kevyt läpihuutojuttu, aloituksen jälkeen kannattaa varata 3-6 kk ennen kuin aletaan puhua diagnoosin asettamisesta. Jos se siis on mahdollista, kriteerit ovat aika tiukat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Riittääkö yksi käybti psykiatrila
Ei. Yleensä käyntejä tulee 3-4 ja erikseen mennään neuropsykologille niihin testeihin, joiden kesto on suunnilleen 6-8 tuntia.
Näiden lisäksi sitten kotona täytät ison määrän lomakkeita ja testejä käyntien väleissä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On, mitä tahdot tietää?
Kysyin siis ihan tosissani, että mikä sinua kiinnostaa. Etkö tiedä, minne hakeutua, mitä kaikkea tutkitaan, mitä? Tulee romaani jos alan näpytellä aiheesta kaiken.
Turpa kii 👩🏻🦰huora ja vedä ne huumees!
Kylläpä sua nyt harmittaa että olen saanut elämäni kuntoon ja olen työkykyinen. Haluaisit vissiin mieluummin kustantaa mun elämisen?
Lääkkeistä riippuvaiseksi ei muuten kannata alkaa. Ei ole mitenkään varmaa, että niitä on saatavilla maailman tappiin asti. Suomeenkin suurin osa lääkkeistä tulee Kiinasta. Mitä sitten, kun ne siellä päättääkin, että ei muuten lähetetä yhtään lääkkeitä Suomeen enää
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nämä tapaukseta eivät voi otta henkivakuutusta, tai muuta terveyteen liittyvää vakuutusta. Hankala purkaa diagnoosi
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On, mitä tahdot tietää?
Kysyin siis ihan tosissani, että mikä sinua kiinnostaa. Etkö tiedä, minne hakeutua, mitä kaikkea tutkitaan, mitä? Tulee romaani jos alan näpytellä aiheesta kaiken.
Turpa kii 👩🏻🦰huora ja vedä ne huumees!
Kylläpä sua nyt harmittaa että olen saanut elämäni kuntoon ja olen työkykyinen. Haluaisit vissiin mieluummin kustantaa mun elämisen?
Lääkkeistä riippuvaiseksi ei muuten kannata alkaa. Ei ole mitenkään varmaa, että niitä on saatavilla maailman tappiin asti. Suomeenkin suurin osa lääkkeistä tulee Kiinasta. Mitä sitten, kun ne siellä päättääkin, että ei muuten lähetetä yhtään lääkkeitä S
Olen mieluummin työ- ja toimintakykyinen ja pystyn oppimaan uutta kuin mietin, harmittaako sitten jos jonain päivänä huoltovarmuus pettää ja joudun palaamaan entiseen. Riippuvuuttahan lääkitykseni ei aiheuta, nytkin oon keuhkoputkentulehduksen takia maannut viikkokaupalla kotona enkä viitsi kalliita lääkkeitä silloin syödä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
On, mitä tahdot tietää?
Täällä palstallahan paljon haukutaan nepsyjä. Liittyisikö jopa siihen, jotta pääsisi henkilökohtaisempiin solvauksiin, vaikka anonyyminähän täällä ollaan. Joku saattaa ottaa asiat kuitenkin henk-koht. Joten tarkenna kysymystäsi ja olet jo saanutkin ihan kattavan vastauksen.
Miten se neurologinen poikkeavuus oikein todettiin? Todellako elämäkertahaastattelulla? Eikö tuo ole yhteiskunta/käyttäytymistiteellinen tutkimusväline, jolla voidaan tutkia lähinnä subjektiivista kokemusmaailmaa? Eikö siihen teistä liity mitään virhelähteitä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Otetaan kaikki verikokeet, ettei kyse ole vaikka huumeista tai jostain puutostaudista, otetaan kuvantamiset päästä, otetaan kaikki muut terveystestit, ettei kyseessä ole joku muu sairaus. Tehdään laajat psykologiset testit, käydään neuropsykiatrin haastattelussa 10-15 kertaa, tilataan paperit synnytyslaitokselta asti koulutodistuksia myöten ja kaikki lausunnot joka paikasta.
Puuttuukohan nyt jotain.
Kaiken tämän jälkeen ulkomaalaiset lääkärit kyselevät terveyskeskuksessa, että "oletko ihan itse diagnosoinut tämän itsellesi" ja kieltäytyvät uusimasta reseptejä.
Mites jos ei ole vanhenpia jotka vastais kyselyyn tai jotka ei halua vastata? Mulle ehdotettiin autismitutkimuksia, mutta en mennyt kun tiedän että vanhempani nauraisivat paskaisesti moisille kyselyille ja tutkimuksille. Toisaalta diagnoosi ei kylläkään muuttaisi elämääni mitenkään, eli en viittis kuormittaa julkista järjestelmää muutenkaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tehdään parin-kolmen tunnin haastattelu, joka kattaa 9 tarkkaamattomuus- ja 9 impulsiivisuus/yliaktiivisuusoiretta. Haastattelussa arvioidaan, onko oireita esiintynyt 5 - 12 vuoden iässä ja aikuisena siten, että niitä voidaan pitää luonteenomaisina piirteinä. Tutkitaan neuvolakorttia, todistuksia. Tehdään neuropsykologinen tutkimus ja poissuljetaan muita tekijöitä, kuten bipolaarisuus, vaikea traumatausta ym.
Neuropsykologinen tutkimus on aika laaja kokonaisuus ja siinä tutkitaan mm. kielellistä kykyä, hahmotuskykyä, muistia jne.
Jos on puolisoa tai vanhempia, he myös vastaavat joko kirjallisesti tai haastatteluissa tutkittavaa koskien kysymyksiin. Omat vanhempani täyttivät lomakkeen, jossa oli toista sataa kysymystä.
Omalla kohdallani lausunnossa otettiin kantaa todella moniin muihin mahdollisuuksiin aivovammasta masennukseen, psykoottisiin oireisiin jne.
Eli diagnoosi pohjautuu lähinnä suurelta osin erotusdiagnostiikkaan siis siihen, että mikään muu ei selitä lapsuudesta jatkuneita haasteitasi? Miten nimenomaan se neurologinen erityisyys todetaan? Oletetaanko se vain siitä, että jos haasteita ei selitä mikään muu (aivovamma, myöhemmin alkaneet mielenterveydenhaasteet) ja vanhempien täyttävät seulontalomakkeet häiritsevästä käyttäytymisestäsi ylittävät tietyn pisterajan, niin saat ADHD-diagnoosin? Eikö tuo ole vähän tautologista? Selittää pitkään jatkuneilla haasteilla pitkään jatkuneita haasteita ja istua sen takia tuntikausia täyttelemässä kyselylomakkeita ja vastaamassa psykiatrin kysymyksiin? Jos tiedetään, että ADHD-tyyppistä oireilua voi selittää lukuisat eri tekijät alkaen lapsuusiän traumoista, epävakaasta kasvuympäristöstä ja niihin osin liittyvistä mielenterveysoireilusta, niin miten objektiivisesti lääkäri oikeasti kykenee erottamaan nuo toisistaan pelkän subjektiivisen kerronnan avulla? Haluaisin oikesti ymmärtää asiaa nyt kun on asiantuntijoita paikalla.
Ja miten tuo diagnoosi eroaa esimerkiksi psykologisista käsitteistä kuin temperamentti tai persoonallisuuspiirre? Sehän perustuu käyttäytymisen tulkinnalle ja oletetaan pitkäkestoiseksi ja osin synnynnäiseksi aivan, kuten nuokin käsitteet. Temperamentti on synnynnäisenä pidetty reagoimistapa ja persoonallisuus osin sen pohjalle rakentuva, melko stabiili tapa reagoida ja toimia tietyissä tilanteissa. Monet persoonallisuudenpiirteet ja synnynnäiset taipumukset ovat haastavia siinä mielessä, että ne liittyvät lukuisiin mielenterveysongelmiin ja sopeutumisongelmiin suhteessa normatiivisin odotuksiin, mutta monesti oikeat kasvuolosuhteet voivat estää esimerkiksi neuroottisuuteen liittyvät epätoivottavat kehityskulut. Tutkijat eivät kuitenkaan ajattele, että pelkkä temperamentti itsessään voisi selittää kaikkia ihmisen kohtaamia haasteita, koska ihmisen synnynnäiset taipumukset ja piirteet ovat aina vuorovaikutuksessa keskenään. Eri olosuhteissa korostetaan myös erilaisia vaatimuksia, eri piirteet ovat vahvuuksia toisessa kontektissa ja heikkouksia toisessa. Myöskään haasteiden alkamisajankohta ei kerro mitään synnynnäisyydestä itsessään, koska ihminen biologisesti on ohjelmoitu kypsymään tietyissä vaiheissa, ja monet synnynnäiset ominaisuudet kuten sekundaariset sukupuoliominaisuudet kehittyvät vasta myöhemmin. Miten diagnoosia tehdessä kyetään oikein erottamaan synnynnäinen ei-synnynnäisestä pelkällä älykkyystestillä, seulontalomakkeella ja ihmisen elämänkertaa läpi käyvällä teemahaastattelulla?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mennään niin monelle lääkärille ruikuttamaan että lopulta saa diagnoosin.
Ja ennen kaikkea sen huumereseptin!!
Huumeita saa helpommalla, nopeammin ja halvemmalla osatamalla ihan huumekauppiailta, kuin lähtemällä tuohon hitaaseen diagoosirumbaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tehdään parin-kolmen tunnin haastattelu, joka kattaa 9 tarkkaamattomuus- ja 9 impulsiivisuus/yliaktiivisuusoiretta. Haastattelussa arvioidaan, onko oireita esiintynyt 5 - 12 vuoden iässä ja aikuisena siten, että niitä voidaan pitää luonteenomaisina piirteinä. Tutkitaan neuvolakorttia, todistuksia. Tehdään neuropsykologinen tutkimus ja poissuljetaan muita tekijöitä, kuten bipolaarisuus, vaikea traumatausta ym.
Neuropsykologinen tutkimus on aika laaja kokonaisuus ja siinä tutkitaan mm. kielellistä kykyä, hahmotuskykyä, muistia jne.
Jos on puolisoa tai vanhempia, he myös vastaavat joko kirjallisesti tai haastatteluissa tutkittavaa koskien kysymyksiin. Omat vanhempani täyttivät lomakkeen, jossa oli toista sataa kysymystä.
Omalla kohdallani lausunnossa otettiin kantaa todella moniin muihin mahdollisuuksiin aivovammasta m
Tämän palstan toimimaton lainaussysteemi sekoaa täysin kilometriviesteistä, yritän vastata viestiin 18.
Aika vähän kai psykiatriassa on mitään, mitä pystytään kuvantamaan jotenkin kovien tieteiden kautta? Kaikki diagnoosit perustuu diagnoosikriteereihin, ja niiden rajanvetoihin minä olen aivan liian perehtymätön ottamaan kantaa. Oletan, että alan parhaat asiantuntijat osaavat hioa kriteeristön paremmin kuin minä.
Periaatteessahan kaikki diagnosointi psykiatriassa perustuu vähintään osittain subjektiiviseen kertomukseen. Ja somaattisellakin puolella esimerkiksi kivunhoito, samalla lailla. Psykiatri osaa kyllä tuntien haastattelussa seurata kertomukseni uskottavuutta ja koherenssia. Lausunnossa otettiin kantaa myös muihin asioihin kuin kerrontani sisältöön: esimerkiksi lausuttiin kyvystäni muodostaa monimutkaisia lauseita, kuunnella pidempää puhetta, taipumustani rönsyillä sivulauseissa jne. eli asioita, joita ei kovin helposti ehdi tai osaa lennossa hallita tai huijata.
Neuropsykologinen tutkimus on paljon muutakin kuin älykkyystesti. Testaaja lausui myös siellä paitsi tuloksista, myös toiminnastani testaustilanteessa, keskittymisestäni, ohjeiden sisäistämisestä ja noudattamisesta ym. Kyse ei ole vain lomakkeista, vaan tutkimustilanteesta, ja se kestää tuntikaupalla.
Toki diagnoosista iso osa on poissulkua, ja diagnoosikriteeristö myös sitä edellyttää. Loppu on sitten sitä, että yritetään parhailla käytössä olevilla tavoilla päästä mahdollisimman liki totuutta, kun kerran mitään yksiselitteistä kuvantamistutkimusta ei ole olemassa.
Miten itse parantaisit prosessia?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Neuropsykologinen tutkimus on aika laaja kokonaisuus ja siinä tutkitaan mm. kielellistä kykyä, hahmotuskykyä, muistia jne.
Jos on puolisoa tai vanhempia, he myös vastaavat joko kirjallisesti tai haastatteluissa tutkittavaa koskien kysymyksiin. Omat vanhempani täyttivät lomakkeen, jossa oli toista sataa kysymystä.
Omalla kohdallani lausunnossa otettiin kantaa t
Käyttäisin diagnooseista täsmällisempiä määritelmiä.Jos ei tutkita neurologista poikkeavuutta, niin silloin ei pitäisi puhua neuropsykiatrisista erityispiirteistä. Se antaa virheellisen kuvan poikkeavuudesta ja käyttäytymisen tasolla ilmenevistä haasteista, joita ei tämänhetkisillä tutkimusmentelmillä voida tunnistaa eikä diagnosoida. Psykiatriassa käytetään kevyesti tuota neuro-etuliitettä aina, kun halutaan viitata johonkin todella vakavaan, krooniseen ja synnynnäiseen, vaikka tutkimusnäyttö vakavan, kroonisen ja synnynnäisen neurologisesta pohjasta olisi huteraa. Itse asiassa tunnettu aivotutkija Raymond J. Dolan kirjoitti jo vuonna 2013 Neuron-lehdessä julkaistussa artikkelissa Functional neuroimaging in psychiatry and the case for failing better, että psykiatriassa on julkaistu viimeisen kolmen vuosikymmenen aikana 16 000 artikkelia liittyen toiminnalliseen aivokuvantamiseen. Kyseessä on investointi, jonka rinnalla suurin osa tieteellisistä panostuksista kalpenee. Heidän mukaansa onkin kylmäävää huomata, että tästä investoinnista huolimatta (toiminnalliset) aivokuvantamistutkimukset eivät näyttele minkäänlaista roolia psykiatriassa kliinisessä päätöksenteossa, eikä sen avulla ole kyetty tunnistamaan yhdenkään psykiatrisen häiriön tai sen ulottuvuuden neurobiolgoista pohjaa:
"The scale of investment in functional neuroimaging as a research tool in psychiatry dwarfs that of other recent innovations, with more than 16,000 published articles over the past three decades (approximately one-third in the last 5 years alone, according to PubMed). Yet, it is sobering to acknowledge that functional neuroimaging, in particular modalities such as functional magnetic resonance imaging (fMRI) and magnetoencephalography/electroencephalography (MEG/EEG), plays no role in clinical psychiatric decision making, nor has it defined a neurobiological basis for any psychiatric condition or symptom dimension."
Yhteä hyvin persoonallisuudenpiirteitä voitaisiin pitää neurologisina poikkeamina. Persoonallisuus ei ole pelkästään synnynnäinen piirre, mutta usein silti melko vakaa ja stabiili. Taustalla on tutkimusten mukaan myös osin synnynnäisiksi, varhain alkaneiksi mielletyt reagoimistavat esimerkiksi suhteessa odotettavissa oleviin palkkioihin, epävarmuuteen tai rangaistuksiin. Esimerkiksi positiivinen/negatiivinen emotionaalisuus varhaislapsuudessa ennustavat tilastollisesti melko hyvin ektraversioksi ja neuroottisuudeksi kutsuttuja persoonallisuuspiirteitä myöhäislapsuudessa ja aikuisuudessa. Miksi esimerkiksi tätä negatiivista emotionaalisuutta, joka on myöhemmin tutkimusten mukaan todettu olevan yhteydessä neuroottisuuden kautta lukuisiin mielenterveyden häiriöihin, ei pidetä neuropsykiatrisena häiriönä? Ihan yhtä synnynnäinen ja neurologinen piirre se on kuin ADHD, joka viittaa lapsuudessa mm. lapsen kyvyttömyyteen istua paikallaan pulpetissa, odottaa vuoroaan, juoksenteluun väärissä tilantessa ja ylenmääräiseen puhumiseen. Onko leikki-ikäisen juoksentelu väärissiä paikoissa jotenkin neurologisempaa kuin vauvan herkkyys negatiivisille singaaleille?
On, mitä tahdot tietää?