Miten ihmeessä ihmiset tiesivät paperikartoista missä päin karttaa olivat ennen kun tuli gps?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No kuule, oikein helposti ihan maamerkeistä näkee.

Sano tämä kenelle tahansa 1995 jälkeen syntyneelle.

Joo, sairaalassa olen töissä , ja yksi parikymppinen potilas pyysi saada soittaa kotiin, kun oma puhelin oli rikki, niin ohjasin lankapuhelimen luo, johon ko nuori mies sanoi:" Kun en vttu osaa käyttää tätä!"

Jos olen menossa jonnekin, missä en ole käynyt ( siis taajamassa, en metsässä ) - niin mulla EI ole mitään gps-juttua olemassa ( kun vain peruskänny ja julkinenliikenne/kävely ) niin kyllä se pitää etukäteen katsoa kartalta ja nykyisin voi katsoa myös Google Mapsin katunäkymiä etukäteen kotona... ja sitten paikanpäällä joutuu vaan pähkäilemään.

Välillä eksyttiinkin muutamaksi viikoksi tuntemattomille kaduille, joissa piti vältellä kaiken maailman hamppareita, susia ja karhuja. Ruumiita lojui sikinsokin siellä sun täällä. Tuli ruoan kypsentämiseen piti tehdä hakkaamalla asfaltin paloja yhteen. Ei tiedä nykynuoriso todellisesta elämästä mitään.

Kyllä kai koulussa opetetaan edelleen suunnistamista, ja ihan kartanlukutaitoa.

Ja ennen älypuhelimia oli navigaattorit.

Sitä ennen maantiekartat, jotka julkaistiin vuosittain. Kaupunkikohtaiset löytyi ihan puhelinluetteloista. Ihan osoitehaku oli myös niissä: numero ja aakkoset, ja kas, ko. ruudussa oli katu, jota etsit.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sitä varten aukaistiin suu ja kysyttiin ohimenevältä henkilöltä, että "Anteeksi, voisitko näyttää kartalta, missä olen?" tai "Anteeksi, osaatko neuvoa, miten pääsen paikkaan X?".

Ulkomailla ollessa samaa kysyttiin sitten joko englanniksi tai paikallisella kielellä.

Onpas rasittavaa. Miten ihmiset sietivät elämää ennen?

 

Merkittävästi paremmin kuin nykyään, jos psyykenlääkkeiden menekistä voi jotain päätellä. 

Ennen ihmiset luottivat itseensä ihan eri tavalla, kun tuollaisia pieniä selviytymiskokemuksia tuli koko ajan. Koko ajan pieni epävarmuus siitä, että onko se kaveri nyt siellä Stockan kellon alla odottamassa kuten sovittiin ja jos ei, mitä teen sitten? Tai että mahtaakohan tämä katu nyt mennä sinne minne olen menossa, no oli näköjään umpikuja, no ei siinä mitään, kävelen takaisin ja koitan toista. 

Tuollainen kasvattaa suuresti resilienssiä. 

Sitäpaitsi se oli tosi palkitsevaa. Itse muistan nuoruudestani kun olin Budapestissä, ja kävelin noin kaksi tuntia Pestin puolella sinne tänne, kun oli pilvistä ja olin mennyt sekaisin suunnista. Sitten yhtäkkiä, kun aloin olla aika väsynyt, aurinko pilkisti pilvien raosta ja osui Budan puolella Linnavuorella olevaan kullattuun kotkaan. Se oli kuin ilmestys, ja tiesin oitis missä olen ja missä hotellini on. 

Kolme varttia piti kyllä vielä kävellä, mutta ei se niin haitannut kun tiesin mihin olin menossa. 

Ja joo, olihan siellä metro ja taksejakin, mutta mitäs hauskaa niiden käytössä olisi ollut?

Ei sitä aina tiedetty. Joskus jopa laivoja eksyi merelle navigointivirheiden vuoksi. Elämä oli ennen vaikeampaa ja vaarallisempaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No kuule, oikein helposti ihan maamerkeistä näkee.

Aivan, tälläisiä aloituksia tulee kun kouluissa ei opeteta mitään, osaisikohan noi pois metsästä jo puhelin otettain pois ja annettais paperikartta.

No, maailma ja teknologia ja samalla ihmiset siinä mukana kehittyy/muuttuu niiden mukana. Turha siitä on tuntea paremmuutta tai dissata ketään jos hallussa on joku taito minkä nykyteknologia on tehnyt helpommaksi tai vaikka poistanut kokonaan. Moni meistä ei enää osaa asioita jotka oli vaikka 100-150v sitten ihan normaaleja juttuja suurimmalle osalle ihmisistä, esim vaikka joku lehmän lypsäminen. 

Suunnistustaidottomuus suattaapi maksaa ihmiselle hengen. 

Ruotsissa on koronan jälkimainingeissa ollut isot kampanjat siitä, että ÄLKÄÄ lähtekö tunturiin ilman karttaa, kompassia ja asianmukaista osaamista. Kun nykyaikaiset pikkupimperot menivät patikoimaan pelkän kännykän kanssa ja tietysti eksyivät, kun ei ollut kenttää, ja tunturissa saattaa sääkin muuttua aika nopeasti. Olin sitten kaikenlaisia läheltä piti -tilanteita, jotka kuormittivat pelastushenkilökuntaa, taisi joku päästä hengestäänkin. 

Samoin gps:stä voi loppua akkukin. Eli kyseessä ei ole mikään vanhentunut taito, jos aikoo muuallakin kuin taajama-alueella koskaan liikkua. 

Mitä lehmien lypsämiseen tulee, sekin taito voi joskus osoittautua kullanarvoiseksi. Mutta lehmältä saa yleensä kyllä jotain herutettua vaikkei tekniikka olisikaan kohdillaan, ja siinä työ tekijäänsä neuvoo (ja se lehmä, saat sorkasta jos et ole mieliksi). Mutta siinä vaiheessa kun sitä suunnistustaitoa tarvittaisiin, on yleensä vähän myöhäistä ruveta opettelemaan. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No kuule, oikein helposti ihan maamerkeistä näkee.

Ai jossai keskellä metsää tai jossai kujalla mitä ei ennestään tunne? Joo, näkeehän sen että on siinä vieressä puu tai talo mutta niitä on kuule aika monessa paikassa siellä kartalla.

No, jos olet tuntemattomalle kujalla, katso katukyltistå nimi ja loput arvaatkin. Toivottavasti :)

Vierailija kirjoitti:

Koulussa opetettiin suunnistusta kartan ja kompassin avulla.

Meillä ei kyllä koulussa suunnistaessa ollut mitään kompasseja.

Vierailija kirjoitti:

Ennen matkustaminen oli siitäkin syystä paljon stressaavampaa kuin nykyään. Ja yhdestäkään ravintolasta et saanut mitään arvosteluja. Oli arpapeliä saako hyvää ruokaa vai vatsataudin. Ehkä se on yksi syy miksi matkustelu yleistyi niin paljon samaan aikaan älypuhelinten kanssa.

Matkustelu yleistyi, koska elintaso nousi ja matkat halpeni. 

Ennen vanhaan kaikki tiesi, että pitää mennä syömään sinne, missä paikalliset syö. Niissä paikoissa oli kohtuulliset hinnat ja hyvää ruokaa. 

Vatsatauti ei useinkaan johdu huonosta hygieniasta vaan yksinkertaisesti kohteen erilaisesta bakteerikannasta, joten sen voi saada melkein missä ravintolassa hyvänsä. Mutta jääpaloja välttämällä pääsee pitkälle. 

Harvoin ihminen herää paikasta, josta ei ole mitään hajua. Yleensä on käsitys, että on kaupungissa tai kunnassa X.

Tämän jälkeen alettiin katsoa maamerkkejä, jolloin pystyi päättelemään missä päin on paperikarttaa suunnilleen.

Toki paikka ei ollut ihan niin tarkka usein, kuin GPS näyttää. Varsinkaan jossain järvenselällä. Mutta 50-100 m tarkkuudella osui oikeaan.

Jos tietää vähän mitä kello on, niin auringon paikasta voi päätellä missä on. Maamerkit, nousemat ja laskemat.

Jos on kaupungissa, niin on tosi helppoa kun katsoo vain kadut. Minkä nimisellä kadulla on nyt ja mikä on sitä risteävä.

Vierailija kirjoitti:

Ennen matkustaminen oli siitäkin syystä paljon stressaavampaa kuin nykyään. Ja yhdestäkään ravintolasta et saanut mitään arvosteluja. Oli arpapeliä saako hyvää ruokaa vai vatsataudin. Ehkä se on yksi syy miksi matkustelu yleistyi niin paljon samaan aikaan älypuhelinten kanssa.

Ei se ollut stressaavaampaa, usko tai älä. Ihmiset ei ennen stressanneet kaikesta, koska kenenkään mieleen ei ollut juolahtanut, että kaikkea pitäisi mikromanageroida. 

Kaikki oli lapsesta saakka tottuneet siihen, että joskus eksyy tai ei kohtaa ihmistä jonka kanssa on treffit tai puhelinkopin puhelin on rikki etkä saakkaan soitettua. Jengi oli siis paljon rennompaa, kun kukaan ei tiennyt ikinä missä muut huini. 

Eikä joku ravintolan valinta ollut mikään elämän ja kuoleman kysymys, mistä olisi arvosteluja tarvinnut tietää. Mentiin sinne, mikä sattui olemaan lähellä ja näytti viihtyisältä. En muista, että kukaan tuttuni olisi saanut koskaan vatsatautia, paitsi siskoni kerran Egyptissä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No kuule, oikein helposti ihan maamerkeistä näkee.

Sano tämä kenelle tahansa 1995 jälkeen syntyneelle.

Ei nää

T: vm. syyskuu 1994

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No kuule, oikein helposti ihan maamerkeistä näkee.

Sano tämä kenelle tahansa 1995 jälkeen syntyneelle.

Olen syntynyt -78 eikä mulla olisi hajuakaan miten jossain umpimetsässä löytäisin paperikartan kanssa ihmisten ilmoille. 

Olen sinua vanhempi enkä minä edes lähtisi umpimetsään pelkän paperikartan kanssa, kaupungissa eri juttu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

X y koordinaateista.

Mistä ne tietää?

Katsoo siitä kartasta, samoin kun maamerkit. Olihan se kieltämättä toisinaan haastavaa, kun oli vain tietyn alueen kartta ja liian pitkälle kulkiessa putosi karttalehdeltä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei se aina kovin helppoa ollut löytää itseään kartalle jos ei ollut ympärillä kunnon maanmerkkejä ja oli vähän pyörinyt vaikka sienessä.

Kompassia käytin ensin jotta sain kartan oikein päin ja sitten lähdin kulkemaan sellaiseen suuntaan josta pitäisi löytyä joku maamerkki.

Siksi olikin niin tärkeää pysyä koko ajan "kartalla". 

Toisaalta tuo on kyllä kasvattanut itseluottamusta, itse teen nykyäänkin niin että katson kotoa lähtiessä kartasta missä olen ja maastossa sitten luotan muistiini ja suuntavaistoon. Pysyn siis sen verran kartalla, että "tie on pauttiarallaa tuossa suunnassa". Joskus on kyllä tullut käveltyä kymmenkunta ylimääräistä kilometriä ja kerran kun olin menossa lammelle X, päädyinkin lammelle Y joka oli vaan 180 astetta väärässä suunnassa ja kesti hetken tajuta, missä olen. 

Mutta kunhan vaan tietää, missä

Näin on toisinaan päässyt käymään, vaikka oli sekä kartta että kompassi. Joskus usko loppui ja epäilin, että olin katsonut jotain aivan väärin kartasta tai kompassista ja kävelin 180 astetta väärään suuntaan. Itselläni ylimääräinen kävelymatka tuli hyvin pienestä suunnistusvirheestä edessä ollut estettä väistäessä. Virhe oli jotain parikymmentä metriä, mutta en sitten tiennyt, missä olin kun ei ollut kartalla kaikkia samoja tietoja kuin maastossa. Eikä sitä punaista pistettä.

Vierailija kirjoitti:

Miten ihmeessä ihmiset ovat osanneet paikasta toiseen ilman minkäänlaista karttaa?

Joillakin on äärettömän hyvä suuntavaisto. Se on vähän niin kuin absoluuttinen sävelkorva. Ne ihmiset eivät voi mitenkään ymmärtää, kuinka joku ei muka osaa kävellä 10 kilometriä pitkin metsiä samoilleena suorinta reittiä takaisin lähtöpaikkaan.

Se on taito, jota voi jonkun verran oppia. Entisajan ihmisten oli pakko. Ne jäivät metsään ikuisiksi ajoiksi, jotka eivät osanneet tai joille tuli siellä joku tapaturma.

On katsos opeteltu suunnistamista koulussa. Ei olla niin avuttomia.

Vaikka gps on puhelimessa, niin esim. synkempään korpeen mennessä otan kompassin aina mukaan. Ei ole takaisin tuleminen enää pelkästään venäläisen gps-häirintälähettimen aktiviteetista kiinni. Tutkin maastoa vähän etukäteen netin peruskartoista, tien ilmansuunta josta lähden metsään, auringon sijainti/kellonaika (jos näkyy) selvät maamerkit jne. Tekemällä oppii.