Muita jotka ei saa nautintoa liikkumisesta?

Näin juuri ja mm. lapsia raahataan pelikentille kylmään ja sateeseen että vanhemmat saavat kerättyä omia pisteitään...

täällä yksi

joo. Ainoa mikä on ollut itseäni kiinnostava on lihastreenit salilla ja niin, että niissä nostetaan ihan kunnolla eikä mitään pikkuhiiri painoilla. Silloin tuntuu, että oikeasti tekee jotain eikä tarvitse tehdä mitään tylsiä puolentoistatunnin lenkkejä.

En minä juuri liikkumisesta pidä, mutta sen jälkeen on ihan mukava olo. Vähän niin kuin työ on pyllystä, mutta palkka on mukava saada.

Minä. Lapsuudessa ja nuoruudessa tuli liikuttua päivittäin jopa kymmeniä kilometrejä. Kävellen. fillarilla, suksilla ym. Ammattikouluaikaan se sitten lopahti, liikkatunnit oli tosi tylsiä, ei ollut edes aina ketään opettajaa paikalla. Khtalisessa kunnossa on kyllä pysytty joskus hyvinkin raskaiden töiden kanssa. Kävelyllä tulee käytyä mutta mitään sen kummempaa ei kiinnosta harrastaa.

Joo, en ole koskaan ollut liikuntaihmisiä.

Hep! Olen sohvaperuna. Vain hyötyliikuntaa. Elämä on valintoja. Varmaan kostautuu jos vanhaksi elää mutta siitähän ei ole kenelläkään takeita vaikka mitä tekisi. olen nyt 55v ja ok.

Vierailija kirjoitti:

Hep! Olen sohvaperuna. Vain hyötyliikuntaa. Elämä on valintoja. Varmaan kostautuu jos vanhaksi elää mutta siitähän ei ole kenelläkään takeita vaikka mitä tekisi. olen nyt 55v ja ok.

Ala ryyppäämään niin et elä liian vanhaksi

Olen koitanut vaikka mitä ja sitä joidenkin hehkuttamaa euforista oloa liikunnan päätteksi ei vain tule. On kokeiltu HIIT, normitaso, rääkki jne sekä erilaiset liikuntamuodot mutta ei vaan moista löydy. Kyllä mennään ihan kalenterin ja kellon mukaan, että nyt on lähdettävä liikuntasuoritukseen.

Vierailija kirjoitti:

Olen koitanut vaikka mitä ja sitä joidenkin hehkuttamaa euforista oloa liikunnan päätteksi ei vain tule. On kokeiltu HIIT, normitaso, rääkki jne sekä erilaiset liikuntamuodot mutta ei vaan moista löydy. Kyllä mennään ihan kalenterin ja kellon mukaan, että nyt on lähdettävä liikuntasuoritukseen.

En ole edes mitään euforista oloa miettinyt kun ei tule mitään fiiliksiä liikunnasta. Tuntuu samalta kuin tuijottaisi maalin kuivumista.

Mulle seksi on ainoa "liikunta" mikä tuntuu hyvältä mutta sitä ei voi tarpeeksi harrastaa että pelkästään sen avulla pysyisi kunnossa.

Joskus luin muistaakseni Hesarista artikkelin siitä, että on ihmisryhmä, jotka ei saa mitään nautintoa liikunnasta (ennen, sen aikana tai jälkeen). Kuulun ehdottomasti niihin. Pari liikuntaharrastusta viikossa, joista jään todella helpolla pois, pienikin sade riittää, niin en saa lähdettyä. Todella kamalaa, kun ikää kertyy ja pitäis oikeasti.

Se löytyy kyllä liikkumalla. Keholla ja mielellä on ikävä tapa inhota muutosta ja työtä. 5 vuotta sitten olisin sanonut samaa kuin ap, mutta tänään olen se tyyppi, jolle päivä on huono jos ei pääse liikkumaan. 

Vierailija kirjoitti:

En minä juuri liikkumisesta pidä, mutta sen jälkeen on ihan mukava olo. Vähän niin kuin työ on pyllystä, mutta palkka on mukava saada.

Minulla on päin vastoin, kaikki nivelet huutaa apua liikkumisen jälkeen, liikkuminen on jäänyt vähiin, lähinnä hidasta venyttelyä. 

Vierailija kirjoitti:

Joskus luin muistaakseni Hesarista artikkelin siitä, että on ihmisryhmä, jotka ei saa mitään nautintoa liikunnasta (ennen, sen aikana tai jälkeen). Kuulun ehdottomasti niihin. Pari liikuntaharrastusta viikossa, joista jään todella helpolla pois, pienikin sade riittää, niin en saa lähdettyä. Todella kamalaa, kun ikää kertyy ja pitäis oikeasti.

Kuulun samaan ryhmään. Ärsyttävintähän tässä itselle on kun toiset tulevat hehkuttamaan kuinka ihanaa oli käydä treeneissä jne. kun samalla itellä on tympääntynyt olo. Paras oli kun yksi kollega töissä lähes pakotti minut spinning tunnille eikä uskonut ennen tuntia, tunnin aikana eikä vielä viikonkaan päästä kun sanoin että tylsempää tekemistä en keksi.

Vierailija kirjoitti:

Se löytyy kyllä liikkumalla. Keholla ja mielellä on ikävä tapa inhota muutosta ja työtä. 5 vuotta sitten olisin sanonut samaa kuin ap, mutta tänään olen se tyyppi, jolle päivä on huono jos ei pääse liikkumaan. 

Urheilen päivittäin ja se viduddaa suunnattomasti.

Täällä!

Mun mielestä liikunnan tuoma endorfiini on suurin kusetus ikinä. 

Perinnöllisten sairauksien vuoksi mun on todella tärkeää ylläpitää päivittäistä liikkumista. Vanhempi sisarus on varoittava esimerkki: hänellä on alle nelikymppisenä jo lukuisat nivelet paskana ja sydän- sekä keuhkovaivoja, ihan vaan koska on ollut aina sohvaperuna ja ylipainoinen, mikä yhdistettynä meidän vanhemmiltamme perimiin geneettisiin taipumuksiin rappauttaa kropan tuhoisasti ja peruuttamattomasti. 

Liikun siis, mutta en nauti siitä. En ole ikinä nauttinut. Välillä masennusjakson aikana pakotin itseni kävelylle ja kaikki läheiset jankuttivat miten mieliala kohenee reippaassa kävelyssä. Ei muuten todellakaan kohentunut, lenkin jälkeen olo oli entistä itkuisempi ja huonompi. 

Käyn vähintään kerran viikossa rääkkijumpassa, yleensä sen jälkeen olen vain pahalla tuulella monta tuntia ja joka paikkaa kolottaa. Salilla pyrin käymään kaksi kertaa viikossa, ja se on umpitylsää pakertamista vaikka lihasmassaa tuleekin lisää. Teen väkisin vääntämällä PT:n ohjeistamat liikkeet ja lähden pois.

Minä en saa. Olenkin jo parikymmentä vuotta sitten lopettanut muun kuin hyöty/arkiliikunnan. Ja ei ole kyse siitä, ettenkö olisi aikoinaan yrittänyt, ikävuodet 20-30 harrastin paljonkin, kokeillen eri lajeja myös. Kuntosalilla käyminen oli siedettävintä kokeilemistani, mutta ainahan sekin semmoinen pakkopulla oli. 

Nykyään ajattelen, että kun mun vanhemmatkin on 80 v:nä erittäin hyväkuntoisia ja terveitä, vaikkeivat eläissään ole liikuntaa liikunnan vuoksi harrastaneet, niin eipä tuo ole mikään pakko minunkaan.

Olis se kyllä hyvä jos liikunnasta tulisi parempi mieli. Olen aina treenin jälkeen ihan maassa enkä haluaisi edes nähdä muita ihmisiä.

Lenkit kaverin kanssa jutusteluineen on ihan mukavaa liikuntaa. Kuntosalitreeni puolestaan pakkopullaa.