Mistä syystä vanhempi ikäluokka pitää kynsin ja hampain kiinni kalliista puulla lämmittämisestä? Hirveät klapipinot pitkin pihoja.
Pörssisähkö maksaa siirtoineen n. 8 senttiä kilowattitunnilta. Yhdellä kilowattitunnilla sähköä lämpöpumppu tekee neljä kilowattituntia lämpöä. Lämpöpumpulla tehty kilowattitunti maksaa siis n. 2 senttiä kilowattitunnilta. Niin halpaa polttopuuta ei olekaan, että sillä olisi edullisempi lämmittää. Esimerkiksi koivuklapilla tuotetun lämpöenergian hinta on n. 14 - 100 senttiä kilowattitunnilta riippuen tulisijan hyötysuhteesta eli 7-50-kertainen lämpöpumppuun verrattuna!
No maksaahan lämpöpumppu, mutta eipä takkoja tai uunejakaan saa tässä maassa ilmaiseksi.
Mistä syystä erityisesti vanhempi ikäluokka maksaa itsensä kipeäksi polttopuista säästääkseen hieman sähkölaskussa?
Kommentit (98)
No mun isällä on kyllä ihan omaa metsää missä käy itse kaatamassa puut, saa halvalla kuljetuksen niille ja kotona sitten tekee polttopuut. On monen vuoden polttopuut ulkorakennuksessa ja takapihalla niitä on myös.
Ap:lle vielä sen verran, että en ole meilläpäin nähnyt missään kenelläkään "hirveitä puukasoja" ja vielä "pitkin pihaa". Nätisti pinottua näkee kylläkin ulkona ja se on ihan ok. Itselläni on ulkovarastossa jossa hyvä ilmanvaihto ja vain osa on ulkona. Meilläpäin lämmittävät nuoremmatkin ihmiset puilla. Miksi ap luulee, että vain "vanhempi väki" suosii puulämmitystä?
Mites ap lämmität ja teet ruokaa jos tulee vaikka kolmen päivän tai viikon sähkökatko ja ulkona on 25 astetta tai enemmän pakkasta? Taidat olla joku lökäpöksy uusavuton.
Puu omasta metsästä ei ole koskaan ilmaista.
t. tarkka 25ha palstan omistaja.
Viherkommareiden ja muun haitta-aineksen harmiksi.
Se että on lämpöpumppu ei tarkoita, että talossa ei olisi takkaa ja varastossa hieman klapia. Tunnelmatulia vartenhan takka jää, kun talossa on oikea lämpöpumppu. Toki sillä voi sitten lämmittää, kun tulee se sukupolvien ajan odotettu "poikkeustila". :D
Puilla voi lämmittää, kun sähköt katkeavat. Puuhellalla voi keittää kahvit ja laittaa ruokaa. Eipä ole sähköstä hyötyä, jos sen tulo jostakin syystä katkeaa. On mukavaa olla hiukan omavarainen.
Lisäksi puulla lämmittäminen luo tunnelmaa!
Meillä on pörssisähkö just siksi että rivarikolmiossa ei jouduta kärsimään sähkön hintapiikeistä kun voidaan vaihtaa lämmitys takkaan. Ei olisi kiva kärvistellä 30 pakkasilla 15 asteessa siksi kun sähkö maksaa euron kwh. Toisaalta pörssisähköstä sit hyötyy sen loput 300 päivää vuodessa.
Vierailija kirjoitti:
on se kamalaa, kun vanhat jäärät käyttävät suomalaista luonnollista uusiutuvaa energiaa. siitähän tulee hiilidioksidia. ihan kamalaa.
kyllä kaikkien nykyaikaisten vihreiden tulee käyttää venäläisellä ydinpolttoaineella tuotettua sähköä. siitä ei tule suomessa hiilidioksidia, kun sitä veriuraania kaivetaan oligarkkien afrikkalaisista orjakaivoksista
vihreitten logiikka on todetusti omanlaisensa :D
Kuten elisaaltolat vaatimassa LIHAA SYÖVÄN koiralaumansa keskeltä metsästyksen lopettamista epäluonnollisena ja julmana :D
Kotihoitaja ei kanna lämmityspuita sisälle.
Joo en ymmärrä myöskään. Takan lämpöteho aivan onneton ilmalämpöpumppuun verrattuna. Pumppu lämmittää myös huomattavasti laajemmalta alueelta. Kallistakin puu on. Lämmitän takkaa vain kun laskee alle -20c.
Edullinen kaukolämpö, mutta silti osa talvea lämmitetään leivinuunia ja puuhellaa. Saunakin lämpiää puulla. Saadaan polttopuuta ilmaiseksi kotiinkuljetuksella. Eikä olla vanhempaa ikäluokkaa vaan 40-50 vuotiaita.
Vierailija kirjoitti:
Joo en ymmärrä myöskään. Takan lämpöteho aivan onneton ilmalämpöpumppuun verrattuna. Pumppu lämmittää myös huomattavasti laajemmalta alueelta. Kallistakin puu on. Lämmitän takkaa vain kun laskee alle -20c.
Sulla on sitten vääränlainen takka
Omasta metsästä halpaa ja ah niin tunnelmallista lämmitystä. T. Vanhemman sukupolven edustaja vuosimallia -88 :)
Vierailija kirjoitti:
Kaikki ilma- ja vesiilmalämpöpumput hyytyy (eivät toimi) kovilla pakkasilla, jolloin lämmityksestä tulee kallista suorasähkölämmitystä. Luultavasti silloin on se pörssisähkökin kallista. Jos on uunit talossa, on puillalämmittäminen tietysti kannattavaa.
Joo, kovalla pakkasella ilmalämpöpumpun hyötysuhde on sama kuin sähköpatterilla. Eikähän sitä ole ainoaksi lämmönlähteeksi tarkoitettukaan.
Vierailija kirjoitti:
Puu omasta metsästä ei ole koskaan ilmaista.
t. tarkka 25ha palstan omistaja.
En mä ainakaan sellaista väittänyt vaan kerroin isäni saavan polttopuut omasta metsästä. Halvemmaksi se tulee kuin ostaa joltakin ne puut.
Miksi ne klapipinot hirveitä ovat? Meillä tosin klapit ovat ladossa katon alla. Puulämmitys on ihanaa, keskuslämmitys on kylmempää.
Ilppi meillä oli ja pelitti n. 10v. Uutta ei ole vielä hommattu, mutta otetaan sitten, kun nyt hyvällä paikalla oleva seinälämmitin hajoaa.
Sovitaan nyt sitten apn mieliksi, että me olemme "vanhempaa" ikäpolvea kuin ap; 60-70v.
On ihan istua saunassa kun puut rätisee ja paukkuu. Varsinkin talvella pihasaunassa kun on lunta ja pakkasta.
T:Se jonka isä kaataa polttopuut omasta metsästä
Vierailija kirjoitti:
Jaa, monella omaa metsää omistuksessa mistä puut tulee.Saa ne polttaa takkaa niin paljon kuin jaksavat. Se on kiva tapa.
Ihmettelin kanssa aloittajan tyhmiä puheita kalliista puusta.Itsellä myös haetaan puut omasta metsästä.
on se kamalaa, kun vanhat jäärät käyttävät suomalaista luonnollista uusiutuvaa energiaa. siitähän tulee hiilidioksidia. ihan kamalaa.
kyllä kaikkien nykyaikaisten vihreiden tulee käyttää venäläisellä ydinpolttoaineella tuotettua sähköä. siitä ei tule suomessa hiilidioksidia, kun sitä veriuraania kaivetaan oligarkkien afrikkalaisista orjakaivoksista