Ihmisillä ei ole enää kykyä sietää toisten inhimillisyyttä ja virheitä

Elämä on nykyään niin tuskaisen kuormittavaa, ettei siinä oikein jää energiaa ymmärtää ja terapioida muita.

Some

Vierailija kirjoitti:

Ihmissuhde on monille asia, jossa tyydytetään niitä omia narsistisia tarpeita. Suhde on solmittu johonkin tiettyyn elämän tilanteeseen ja vaiheeseen ja kun sen motiivit ei enää täyty ystävyys päättyy siinä missä parisuhdekin. 

Ihmisuhteet ovat muuttuneet määräaikaisiksi ja pätkäsuhteisiksi siinä missä työsuhteetkin. Irtisanomisperustekin on helppo ja koeaika päättymätön. Itse olen nähnyt parhaaksi olla enää pestaamatta ketään, en edes nollatuntisopparilla. Eipähän tarvitse arpoa sopimus-ja sopivuusehtoja puolin eikä toisin.

Vierailija kirjoitti:

Mä taas olen sitä mieltä, että elämä on liian lyhyt siihen, että uhraisi aikaansa ihmisille, jotka eivät tunnu itselle sopivilta ja oikeilta. Sori vaan.

Ei kukaan ihminen ole samanlainen läpi elämänsä, vaan me kaikki kehitytään läpi elämän ja koetaan erilaisia sekä iloisia että traumaattisia elämänvaiheita, jotka suoraan vaikuttaa meidän persoonaan. Ihminen, joka ei pysty tai halua sietää yhtään erilaisuutta tai hankalia kohtaamisia ei kyllä itse pääse kehittymään ihmisenä lainkaan. Elämänviisaus vaatii erilaisia kokemuksia ja kohtaamisia, mutta kyllä se valitettavasti näkyy, ettei viisaus ole enää yhteiskunnan laajasti arvostama tavoite.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä taas olen sitä mieltä, että elämä on liian lyhyt siihen, että uhraisi aikaansa ihmisille, jotka eivät tunnu itselle sopivilta ja oikeilta. Sori vaan.

Ei kukaan ihminen ole samanlainen läpi elämänsä, vaan me kaikki kehitytään läpi elämän ja koetaan erilaisia sekä iloisia että traumaattisia elämänvaiheita, jotka suoraan vaikuttaa meidän persoonaan. Ihminen, joka ei pysty tai halua sietää yhtään erilaisuutta tai hankalia kohtaamisia ei kyllä itse pääse kehittymään ihmisenä lainkaan. Elämänviisaus vaatii erilaisia kokemuksia ja kohtaamisia, mutta kyllä se valitettavasti näkyy, ettei viisaus ole enää yhteiskunnan laajasti arvostama tavoite.

Tuosta kommentoimastasi kirjoituksesta tosin saadaan kätevästi kehäpäätelmä. Kun joku ei heti tunnu itselle sopivalta, ei kannata jatkaa. Koska kukaan ei ikipäivänä tunnu heti sopivalta, ei kannata edes yrittää.

Yhdistetään tähän keskittymiskyvyttömyys ja malttamattomuus (kaikki pitää saada heti) ja ollaankin nykytilanteessa.

Erehtyminen on inhimillistä, mutta nykyään ei yhteiskunnassa ole enää minkäänlaista inhimillisyyttä jäljellä, ihmisiltä edellytetään täydellistä erehtymättömyyttä ja virheettömyyttä johon edes koneet eivät pysty.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä taas olen sitä mieltä, että elämä on liian lyhyt siihen, että uhraisi aikaansa ihmisille, jotka eivät tunnu itselle sopivilta ja oikeilta. Sori vaan.

Sopiva ja oikea on suhteellista. Minä hyväksyn läheiseni vahvuuksineen ja heikkouksineen. En ajattele, että heidän pitäisi aina tuoda elämääni pelkkää auringonpaistetta. Ei kyse ole uhraamisesta, vaan siitä, että hyväksyn toiset sellaisina kuin he ovat. Kukaan ei ole aina ihana. Mieluummin minäkin otan elämääni ihmisen, joka on rinnallani iloissa ja suruissa kuin pelkästään hyvinä päivinä.

Ok. Mun läheiset on aina ihania. Ne tyypit, jotka eivät ole, olen heivannut elämästäni ulos. Esim. Ystävyyteen ei kuulu riitely missään muodossa.

Toivottavasti läheisesi heivaavat sinut sitten aikanaan, kun asenteesi on tuo. 

Tässäpä vasta miellyttävä tapaus toivomassa täysin tuntemattomalle ihmiselle pahaa..

Kakspiippuinen juttu. Kun Maijalla on elämässään kriisi, Maija puhuu siitä ystävälleen Annelle. Anne kuuntelee, lohduttaa, tukee ja kenties tarjoaa ihan käytännön apuakin. Maija tarvitsee Annea uudestaan ja uudestaan. Koska Maijalle hänen oma kriisinsä on maailman tärkein asia, Maija ei edes kysy - eikä oikeasti edes halua kuullakaan - mitä Annelle kuuluu. Maijalle Anne on olemassa vain ja ainoastaan Maijaa varten. Todellisuudessa, josta Maija ei kriisinsä keskellä halua kuulla yhtään mitään, Annen ystävät Tiina, Jaana ja Marja elävät myös kaikki omissa kriiseissään. Ja ihan kuten Maijallekin, myös heille Anne on olemassa vain ja ainoastaan heitä ja heidän kriisiensä kuuntelemista varten. Annella on myös työnsä ja perheensä huolehdittavanaan. Kenties vielä ikääntyvät vanhempansa eikä Annen omakaan terveys ole ihan priimakunnossa. Mutta tämähän ei Maijaa kiinnosta. Eikä Tiinaa, Jaanaa ja Marjaa. Annen täytyy jaksaa ja jaksaa, koska muussa tapauksessa Anne on itsekäs, epäempaattinen, epäinhimillinen ja mitä kaikkea muuta. 

Kriisienkin keskellä on hyvä muistaa ja pitää mielessä, että minä ja minun kriisini ei ole ystäväni tai muun läheiseni elämän tärkein eikä varsinkaan ainoa asia. Pitää arvostaa sitä, että on kuuntelija, mutta muistaa, että myös sen kuuntelijan elämä, hänen kulumisensa ja hänen vointinsa ja voimavaransa ovat tärkeitä. Ei vain hänelle itselleen vaan myös sille, joka tarvitsee häntä kuuntelijakseen. Jos tästä ei välitä vaan "kuluttaa kuuntelijansa loppuun" omilla asioillaan, yks kaks niin Maija, Tiina, Jaana kuin Marjakin jäävät pettyneinä ihmettelemään, minne Anne oikein katsoi. 

Kyseenalaistan hieman myös tuota ajatusta, että ennen kyllä sai kuka vain loputtomasti tukea ystäviltä ja lähipiiriltä. 

Jos muistelen omaa lapsuuttani 80- ja 90-luvuilla, vanhemmilla oli paljon tuttavaperheitä jotka kävivät kahvilla ja juteltiin niitä näitä, mutta raskaista ja synkistä tunteista ei tosiaan puhuttu. Tunnepuhetta ei oikeastaan ollut sillä tavalla kuin nykyisin. Ihmiset pitivät julkisivua pystyssä ja kätkivät tunteensa. Kovasti ihailtiin ääneen ihmisiä jotka kovien kokemusten jälkeenkin olivat iloisia ja positiivisia eivätkä valittaneet. 

Jos jollekin oli käynyt kurjasti, ihmiset kyllä pahoittelivat ja saattoivat tarvittaessa auttaa käytännön asioissa. Mutta nykyajan terapointia ei välttämättä herunut senkään vertaa. Itsemurhia tehtiin enemmän silloin kuin nykyään koska masennusta ei oikein osattu tunnistaa ja hoitaa kuin ehkä viinalla. Joten ei se ennenkään välttämättä ollut täydellistä. Ei edes ollut kuin lankapuhelimia joten jos siinä puhuttiin eteisessä puhelinpöydän äärellä koko perhe helposti kuuli ainakin osittain mistä juteltiin. 

Vierailija kirjoitti:

Kyseenalaistan hieman myös tuota ajatusta, että ennen kyllä sai kuka vain loputtomasti tukea ystäviltä ja lähipiiriltä. 

Jos muistelen omaa lapsuuttani 80- ja 90-luvuilla, vanhemmilla oli paljon tuttavaperheitä jotka kävivät kahvilla ja juteltiin niitä näitä, mutta raskaista ja synkistä tunteista ei tosiaan puhuttu. Tunnepuhetta ei oikeastaan ollut sillä tavalla kuin nykyisin. Ihmiset pitivät julkisivua pystyssä ja kätkivät tunteensa. Kovasti ihailtiin ääneen ihmisiä jotka kovien kokemusten jälkeenkin olivat iloisia ja positiivisia eivätkä valittaneet. 

Jos jollekin oli käynyt kurjasti, ihmiset kyllä pahoittelivat ja saattoivat tarvittaessa auttaa käytännön asioissa. Mutta nykyajan terapointia ei välttämättä herunut senkään vertaa. Itsemurhia tehtiin enemmän silloin kuin nykyään koska masennusta ei oikein osattu tunnistaa ja hoitaa kuin ehkä viinalla. Joten ei se ennenkään välttämättä ollut täydellistä. Ei

Ehditkin kirjoittaa tuosta ensin. Ihan samaa oli myös 60- ja 70-luvuilla. Yhteisö tarjosi yleensä vain käytännön apua (esim talkootyönä tehtiin jotain tai vaikka leivottiin hautajaisiin tms, jotta lesken ei tarvinnut itse leipoa), mutta mitään tunteiden verbaalista vatvomista ei kyllä ollut. Ja paljon helpommin ihmistä kehotettiin vaan ottamaan itseään vaan niskasta kiinni ja menemään eteenpäin. Yhteisöllisyys ei suinkaan tarkoittanut, että olisi voinut jäädä itsesäälissä kieriskelemään. 

Ehkä asia on noin siellä Helssingissä.

Tällaisia "vanhoja hyviä aikoja" kaipaavat vain ne ihmiset, jotka käyttäytyvät huonosti ja ovat nyt vetäneet herneen nenään siitä, kun kukaan ei halua heidän kanssaan enää olla. Onnea ap.

Uppp

Vierailija kirjoitti:

Tällaisia "vanhoja hyviä aikoja" kaipaavat vain ne ihmiset, jotka käyttäytyvät huonosti ja ovat nyt vetäneet herneen nenään siitä, kun kukaan ei halua heidän kanssaan enää olla. Onnea ap.

Näinhän se usein on. Nykyään tunnistetaan paremmin vahingollisia käytösmalleja ja uskalletaan myös tuoda niitä esiin. Käsitys siitä, mikä on tervettä ja normaalia käytöstä ihmissuhteissa on tiukentunut, mitä moni pitää täydellisyyden vaatimisena ja epäinhimillisyytenä. Mielestäni ei ole epäinhimillistä sanoa, että esimerkiksi päällepäsmäröinti, ulkonäön tahditon kommentointi, liian rajaton huumori ja stressin/väsymyksen/v**utuksen purkaminen puolison tai lasten niskaan on huonoa ja haitallista käytöstä. On varmasti ihmisiä, joiden mielestä nykyinen asenneilmapiiri antaa vapauden kohdella muita kuin kertakäyttötavaraa. Muiden ei silti tarvitse sietää tökeröä ja asiatonta käytöstä inhimillisyyden ja empaattisuuden nimessä.

Vierailija kirjoitti:

Mä taas olen sitä mieltä, että elämä on liian lyhyt siihen, että uhraisi aikaansa ihmisille, jotka eivät tunnu itselle sopivilta ja oikeilta. Sori vaan.

Olen sinällään samaa mieltä ajatuksesta tuossa taustalla, mutta hyvin harva joka koko ajan on konmarittamassa ihmisiä ympärillään, niin alun alkaenkaan tutustuu niihin ihmisiin niin huolellisesti, että voisi tuota päätöstä kovinkaan perustellusti tehdä. 

Sen sijaan että yritettäisi avoimesti tutustua ihmisiin, niin nykyään moni vain etsii "vikoja" joiden perusteella poistaa ihminen ja jatkaa seuraavan pariin. Somen myötä ihmisistä on tullut samalla tavalla kertakäyttöisiä kuin elektroniikastakin, vaihtoehtoja on niin paljon ja helposti saatavilla, että pienikin ryppy ja "tuote" joutaa roskiin. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä taas olen sitä mieltä, että elämä on liian lyhyt siihen, että uhraisi aikaansa ihmisille, jotka eivät tunnu itselle sopivilta ja oikeilta. Sori vaan.

Olen sinällään samaa mieltä ajatuksesta tuossa taustalla, mutta hyvin harva joka koko ajan on konmarittamassa ihmisiä ympärillään, niin alun alkaenkaan tutustuu niihin ihmisiin niin huolellisesti, että voisi tuota päätöstä kovinkaan perustellusti tehdä. 

 

Sen sijaan että yritettäisi avoimesti tutustua ihmisiin, niin nykyään moni vain etsii "vikoja" joiden perusteella poistaa ihminen ja jatkaa seuraavan pariin. Somen myötä ihmisistä on tullut samalla tavalla kertakäyttöisiä kuin elektroniikastakin, vaihtoehtoja on niin paljon ja helposti saatavilla, että pienikin ryppy ja "tuote" joutaa roskiin. 

 

 

Moni haluaa pelata varman päälle ja minimoida riskit. On ehkä joskus tuhlattu aikaa ihmisiin jotka eivät olleet sen ajan arvoisia ja halutaan välttää saman toistumista uudelleen. Se johtaa sitten siihen että pienestäkin syystä ollaan valmiita hylkäämään toinen ja jatkamaan täydellisen etsimistä. Joskus se riskin ottaminen varmasti kannattaisi.

Suomi on jo kuinka pitkään ollut: pärjää itse maa, jos et ole huomannut. Kukaan ei ole kaikessa täydellinen ja jokaisessa ihmisessä on jossain kohtaa virheitä: hän joko tekee virheitä tai persoona ei ole täydellinen. Se on hyväkin, että yhteiskunta vaatii paljon, ilman sitä en olisi tässä korkeakoulututkinnon kanssa, jonka kautta olen saanut nykyiset työpaikkani ja arvostuksen. Niin se vaan menee, ei yhteiskunnan tehtävään kuulu vaan silitellä päätä ja lässyttää.

Nirsoilu ja nipottaminen on vaan lisääntynyt. Aina on vikaa jossakin ihmisessä tai tämän pitäisi toimia juuri toisen mielen mukaan. Jos toinen tekeekin toisin, on se karmea loukkaus ja siitä voi alkaa jopa elinikäinen vihanpito. Toisen ulkonäkö ärsyttää ja siitä kenkkuillaan ääneen. Laskelmoidaan hyödyt, kenen kanssa kannattaa liittoutua, ja sitten ketä voi mollata ja mustamaalata. Ja silti saatetaan lopulta matkia tuota haukuttua kohdetta. Pätee sukulaisiin ja naapureihinkin. 

Nykyisin osataan paremmin vetää rajat rajattomille ihmisille, varsinkin nuoret on taitavampia kuin ennen. Tyttöni 18v myi jotain Torissa ja oli laittanut, että ostaja noutaa tai sitten tyttö lähettää. Joku muikkeli lairtoi viestiä ja pyysi tuomaan tavaran hänen työpaikalleen. Myöhemmin kun kysyin tytöltä onnistuiko kaupat niin hän sanoi, että ei kai hän nyt käy kauppaa ihmisen kanssa, joka ei osaa lukea ja käyttää häntä jonain kuskina. Itse olen myötäillyt kohtuuttomia ja vaativia ihmisiä ihan liikaa ja opettelen nyt keski-iässä jättämään toksiset ihmiset sikseen. Mua on käytetty niin paljon hyväksi, että en enää veny pelkäksi kuuntelijaksi ja terapeutiksi kenellekään. Harva pystyy vastavuoroisuuteen ja pelkäänpä, ettei ap ole pystynyt?