Ihmisillä ei ole enää kykyä sietää toisten inhimillisyyttä ja virheitä

Vierailija kirjoitti:

Mä taas olen sitä mieltä, että elämä on liian lyhyt siihen, että uhraisi aikaansa ihmisille, jotka eivät tunnu itselle sopivilta ja oikeilta. Sori vaan.

Sopiva ja oikea on suhteellista. Minä hyväksyn läheiseni vahvuuksineen ja heikkouksineen. En ajattele, että heidän pitäisi aina tuoda elämääni pelkkää auringonpaistetta. Ei kyse ole uhraamisesta, vaan siitä, että hyväksyn toiset sellaisina kuin he ovat. Kukaan ei ole aina ihana. Mieluummin minäkin otan elämääni ihmisen, joka on rinnallani iloissa ja suruissa kuin pelkästään hyvinä päivinä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä taas olen sitä mieltä, että elämä on liian lyhyt siihen, että uhraisi aikaansa ihmisille, jotka eivät tunnu itselle sopivilta ja oikeilta. Sori vaan.

Niin. Sinä. Et. Ole. Kenellekkään. Sopiva. Ja. Vielä. Vähemmän. Oikea. 😉

Tällaista tekstiä kirjoittavia ei ainakaan kukaan halua elämäänsä. 

Ei niin. Lyhyin lausein falskeina tehokeinoinasn käyttävää itsekeskeisyyteen vajonnutta 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä taas olen sitä mieltä, että elämä on liian lyhyt siihen, että uhraisi aikaansa ihmisille, jotka eivät tunnu itselle sopivilta ja oikeilta. Sori vaan.

Sopiva ja oikea on suhteellista. Minä hyväksyn läheiseni vahvuuksineen ja heikkouksineen. En ajattele, että heidän pitäisi aina tuoda elämääni pelkkää auringonpaistetta. Ei kyse ole uhraamisesta, vaan siitä, että hyväksyn toiset sellaisina kuin he ovat. Kukaan ei ole aina ihana. Mieluummin minäkin otan elämääni ihmisen, joka on rinnallani iloissa ja suruissa kuin pelkästään hyvinä päivinä.

Puhut täyttä asiaa. 

Kun katsoo tunnollisia naisia ja perfektionismia niin mikä on lopputulos? Työuupumus. Ihmisillä on rajallinen määrä aikaa ja energiaa. Jos suuntaamme sen oikein eli pitämällä huolta hyvinvoinnistamme ja esim työhyvinvoinnista, me jaksamme. Jos olemme pahalla päällä on se seuraus tavallisesti juurikin siitä että kaikki ei ole ihan kunnossa ja asialle pitäisi voida tehdä jotain. Ennemmin aiemmin kuin liika myöhään huomata oma rajallisuus. Sekin on uskonto, kun levität ympärillesi uutta parempaa uskomusta hengellisyydestä niin muutkin alkavat oivaltaa sen ja tahtovat parantaa ajatusmaailmaansa eikä enää sairastuttaa itseään normeilla jotka ovat huonoiksi havaitut. Motivaatiota tukee puitteet joissa on hyvä olla, moottorimme jaksaa vetää eikä mene epäkuntoon. Toki sitä on huollettava säännöllisesti. Maailma ei muutu vaan sitä muutetaan, ole sinäkin se joka haluat tehdä siitä paremman itsellesi ja muille. Älä alistu menettämisen pelolle tai häpeälle vaan todista väitteesi oikeiksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä taas olen sitä mieltä, että elämä on liian lyhyt siihen, että uhraisi aikaansa ihmisille, jotka eivät tunnu itselle sopivilta ja oikeilta. Sori vaan.

Sopiva ja oikea on suhteellista. Minä hyväksyn läheiseni vahvuuksineen ja heikkouksineen. En ajattele, että heidän pitäisi aina tuoda elämääni pelkkää auringonpaistetta. Ei kyse ole uhraamisesta, vaan siitä, että hyväksyn toiset sellaisina kuin he ovat. Kukaan ei ole aina ihana. Mieluummin minäkin otan elämääni ihmisen, joka on rinnallani iloissa ja suruissa kuin pelkästään hyvinä päivinä.

Ok. Mun läheiset on aina ihania. Ne tyypit, jotka eivät ole, olen heivannut elämästäni ulos. Esim. Ystävyyteen ei kuulu riitely missään muodossa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä taas olen sitä mieltä, että elämä on liian lyhyt siihen, että uhraisi aikaansa ihmisille, jotka eivät tunnu itselle sopivilta ja oikeilta. Sori vaan.

Sopiva ja oikea on suhteellista. Minä hyväksyn läheiseni vahvuuksineen ja heikkouksineen. En ajattele, että heidän pitäisi aina tuoda elämääni pelkkää auringonpaistetta. Ei kyse ole uhraamisesta, vaan siitä, että hyväksyn toiset sellaisina kuin he ovat. Kukaan ei ole aina ihana. Mieluummin minäkin otan elämääni ihmisen, joka on rinnallani iloissa ja suruissa kuin pelkästään hyvinä päivinä.

Ok. Mun läheiset on aina ihania. Ne tyypit, jotka eivät ole, olen heivannut elämästäni ulos. Esim. Ystävyyteen ei kuulu riitely missään muodossa.

Toivottavasti läheisesi heivaavat sinut sitten aikanaan, kun asenteesi on tuo. 

Vierailija kirjoitti:

Saman olen huomannut itsekin.

Minulle on ollut järkytys huomata, miten kevyesti ihmiset ovat valmiita katkaisemaan välit ystäviinsä ja sukulaisiinsa. Jos toisella on esimerkiksi raskas vaihe elämässä, niin ei jakseta olla tukena. Hoetaan vain, että pärjäile ja minä keskityn nyt itseeni ja kaikkeen positiiviseen.

Kellä on aikaa ja energiaa vielä tukea toista? Hakee ammattiapua vaan. 

Sori, en jaksa olla terapauttisi, kun on omiakin asioita hoidettavana.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Koska suomalaiset ovat tutkitusti maailman epäempaattisin kansa. Toimintakulttuuri on täällä kylmä ja kova. Eihän suomalainen kestä edes sitä, jos toinen ihminen tervehtii häntä tai katsoo päin, saati sitten että sairastuu ja tarvitsee tukea.

Tutkitusti? Näytä tutkimus?

Ei tuohon tarvita tutkimusta, kokemukset riittää.

Heijastuu myös siten että avioerotapauksissa firman HR aikanaan saa asian tietoonsa mikäli henkilö avautuu väärälle työkaverille ja sitten tuleekin YT:ssä lähtöpassit, kas kun sureva ihminen ei ole tarpeeksi tehokas

Yritä ajatella asiaa sen toisen ihmisen näkökulmasta. En siis sano että välien katkaiseminen on aina asiallista ja osa todellakin tekee sitä aivan liian heppoisin perustein, mutta jos tilanne on esimerkiksi se että huomaa ihmissuhteen vaikuttavan jo liian negatiivisesti omaankin hyvinvointiin, on itseä pakko kuunnella. Ei se välttämättä ole ollut mikään helppo ratkaisu, se vain on ollut pakko tehdä. Joskus voi myös aidosti tuntua siltä että vaikeassa tilanteessa oleva toivookin, että toinen häipyy hänen elämästään. Silloin tämä ihminen voi lähtemällä kokea tekevänsä palveluksen.

Paljon on vielä ymmärrystä. Monet miehet ihan päivittäin huvittuneina saavat seurata naisen puuhia ja siinä on sitten tarpeen aimo annos kärsivällisyyttä. Ei voi aina vaatia että toinen on täydellinen.

Telkkari, elokuvat ja some on täynnä leikeltyjä teeskentelijöitä, jotka näyttää täydellisiltä ihmisiltä.

Kadulla kun katsoo ympärilleen, niin näkee ihan eri todellisuuden. Kannattaa yrittää muistaa, että maailma ei ole siellä, vaan täällä.

Luulen, että tässä ilmiössä näkyy ainakin osittain se, että toisinaan nekin ystävät joilta sairastunut tai kovia kokenut odottaa tukea ja ymmärrystä ovat tänä aikana hyvin paljon väsyneempiä ja kuormittuneenpia kuin se tuen odottaja ehkä ymmärtää. 

Itselläni on ollut elämässä sekä vaikeita aikoja, työuupumusta että suunnatonta väsymystä, on ollut myös monia traumataustaisia ystäviä vaikeissa elämäntilanteissa. Toista jaksaa kyllä kuunnella ja tukea jonkin aikaa, mutta jos itsekin on oman toimintakykynsä rajoilla mutta jaksaa silti jotenkuten hoitaa hektisen stressaavan työn ja muut arjen asiat sekä joukon ihmissuhteita, sillä on rajansa paljonko jaksaa kannatella yhtä ihmistä.

Varsinkin tämä korostuu tilanteissa, joissa sen tuettavan ystävän tilanne ei parane vaikka menee vuosia, ja jos hän ei tosissaan hakeudu ammattiavun piiriin vaan kaipaa mieluummin ystävästä vanhemmankaltaista hoivaajaa ja ottaa vielä tuen itsestäänselvyytenä. Ei välttämättä kysy miten sillä toisella menee vaan odottaa yksipuolista hoivaa. Se on hyvin raskasta ja tuntuu epäreilulta jos toinen vetää kohti syvyyksiä ja on velvollisuudesta mentävä mukana.

Jokainen hylätyksi itsensä kokeva voi kysyä myös itseltään jaksaisiko vastaavalla tavalla tukea ystävää kuin mitä itse häneltä odottaa. Jos mennään vaan vaikka oman diagnoosin taakse ajatellen että ei minun tarvitse koska olen sairas, ystävänihän hän on terve joten hän jaksaa enemmän, niin suljetaan silmät siltä että myös ystävän osana voi olla uupumus tai masennus jos kuormitusraja ylittyy. 

Vierailija kirjoitti:

Ennen elettiin yhteisöissä, ja saman yhteisön jäseniä oli pakko sietää myötä- ja vastoinkäymisissä. Oman elämän ihmisiä ei voinut itse valita, tai ainakin valinnanvaraa oli rajatusti. Yhteisö oli ihmisen sosiaaliturva, joten yhteinen sävel oli pakko jostain löytää.

Nyt jokainen valitsee ihmisensä itse, ja siinä on sekä hyviä että huonoja puolia. Varmasti löytyy monia, jotka eivät halua tehdä töitä ihmissuhteiden eteen, sietää erilaisia persoonia tai kantaa muiden huolia, vaan haluaa ihmissuhteista lähinnä hyvää oloa itselleen.

Raskaimpia ovat kuitenkin mielestäni ihmiset, jotka eivät näe muissa koskaan hyvää, vaan valittavat aina, miten muut ovat kylmiä, itsekkäitä, töykeitä, epäempaattisia, ymmärtämättömiä ja kaikin tavoin vääränlaisia. Kuka jaksaa loputtomasti näitä kuunnella.

Hyviä huomioita. Allekirjoitan etenkin viestisi viimeisen kappaleen. Itsekkäimpiä ovat he, jotka leimaavat muut itsekkäiksi sen vuoksi, etteivät he elä niin kuin nämä haukkujat haluaisivat. Ironista kyllä, myös ihmisten epäempaattisuudesta valittavat ovat itse yleensä niitä empatiakyvyttömimpiä. Empatiaa riittää heillä lähinnä omankaltaisille ihmisille, muut saavat osakseen joko sääliä, kauhistelua tai kummeksuntaa.

Olen kokenut hyväksi nyrkkisäännöksi sen, että olen mielelläni tukena silloin, kun toinen ei kaada kurjaa oloaan minun niskaani. Kuuntelen ja lohdutan, tarjoan tilanteen salliessa käytännön apua ja olen muutenkin läsnä. Jos toinen alkaa purkaa pahaa oloaan esimerkiksi passiivis-aggressiivisella vähättelyllä, ivailulla, haukkumisella tai aggressiolla, en jää enää rinnalle vaan otan välittömästi etäisyyttä. Ei kenenkään pidä rikkoa itseään epäitsekkyyden tai empaattisuuden varjolla. Negatiiviset tunteet ja niistä puhuminen on ok ja tarpeellista, niiden sysääminen toisen ihmisen taakaksi ei ole.

Puhut asiaa. Ikävintä on ollut seurata, miten terapeutit nykyään kannustavat välien katkaisemiseen.  Ennen kehotettiin keskustelemaan. 

Kuulostaa siltä, että olet mokannut jotenkin ja siksi joku ei halua enää olla kanssasi tekemisissä. Haluatko kertoa tarkemmin, mitä tapahtui?

Näetkö syytä itsessäsi lainkaan? Oletko ajatellut pyytää anteeksi? Oletko aina ottamassa, vai osaatko myös antaa?

En voi sietää uusavuttomuutta, tai jos ihminen ei myönnä puutteitaan, saati suostu yrittää korjata tilannetta. Elämä opettanut, että oma hyvinvointi on tärkeintä, tai et pysty auttamaan ketään muitakaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihmiset on nykyään kylmiä ja itsekeskeisiä.

Yksilö on tärkein, ei yhteisö niinkuin ennen.

Olen tästä kehityksestä todella surullinen. Yksilöt jäävät selviytymään omillaan. Kukaan ei halua auttaa toista, jos siitä on itselle liikaa vaivaa. 

Ymmärrätkö, että jokaisella on oma elämä. Voi auttaa toista, mutta silloin ei tietenkään, jos siitä on liikaa vaivaa.

Ei kukaan ole täällä sinua varten vaan ihmisten pitää huolehtia itsestään, työstään ja omasta perheestään. Aika harvalla on aikaa laittaa siihen, että hoivaa sen päälle vielä jotain aikuista ihmistä.

 

Yhteiskunnan palveluita kannattaa ottaa vastaan. Ei kukaan jaksa toisen auttamista määräänsä enempää. Kohtuus kaikessa!

Vierailija kirjoitti:

Koska suomalaiset ovat tutkitusti maailman epäempaattisin kansa. Toimintakulttuuri on täällä kylmä ja kova. Eihän suomalainen kestä edes sitä, jos toinen ihminen tervehtii häntä tai katsoo päin, saati sitten että sairastuu ja tarvitsee tukea.

Iigorin houreita.