Uskonnoton lapsi kuuli koulussa laulun Jeesuksesta nyt Hämeenlinna joutuu maksamaan 1 500 euroa korvauksia
Uskonnottoman alakoululaisen syrjintä johti 1 500 euron hyvitykseen Hämeenlinnassa.
Syrjintä tapahtui 2022 koulun tilaisuudessa, jonka piti olla kaikille sopiva.
Se olikin uskonnollinen. Pahinta on luottamuksen menetys koulun toimintaan, alakoululaisen äiti sanoo.
Kommentit (459)
Olen aina ollut ja olen edelleenkin sitä mieltä että uskonto ja elämänkatsomus pitäisi saada kokonaan pois kouluista. Ja ainoastaan mainita historian tunneilla silloin kun se on relevanttia ja historian kannalta pakollista.
Ja täytyy muistaa, että tämä on vain jäävuoren huippu Kouluissa oppilaiden vanhemmat keksivät yhtä sun toista asioista valittamista. Vähän kuin tehtäisiin väkista tikusta asiaa, kunhan on joku valittamisen aihe ja jatketaan sitä valittamista loppuun asti vieden lukemattomia työtunteja oleellisiltä muilta asioilta.
Aivan naurettavaa pelleillyä, joka tulee heijastumaan siihen, että opetuksenjärjestäjiltä tulee taas kireämmät ohjeet mitä enää voi tehdä. Retket ja opintoköynnit vähenee, jottei joku keksi valittaa jostakin asiasta, koska kukaan ei jaksa tuollaisia itkupotkuraivareita käsitellä..
Tätä vyyhtiä voi löhteä purkamaan ihan siitä, että mennäänkö tutustumaan edes enää museoihin, koska jonkun vakaumus ei salli alastomia ihmisiä tai ihmisten kuvaamista. Jääkö silloin osa oppilaista pois retkeltä? No, ei jää, koska heillä pitää olla vastaavaa toimintaa eli järjestääkö koulu kaksi eri retkokohdetta? No, ei järjestä vaan ei järjestä kellekään yhtään mitään niin pääsee vähemmällä..
Välillä voisi aikuisetkin hallita itkupotkuraivareitaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tyhmyydestä sakotetaan. Kyllä tuossakin koulussa pitäisi lait olla tiedossa. Jos ei ole, niin vastuuhenkilöt vaihtoon, koska eivät ole kykeneviä hoitamaan tehtäviään.
Uskonto ei kuulu julkisiin palveluihin. Sitä voi jokainen harrastaa sitten omalla ajalla, jos moinen sekoilu kiinnostaa.
Ois ihan oikein että uskonto ei kuuluisi julkisiin palveluihin, mutta tosiasiassa verovaroin rahoitettavassa peruskoulussa opetetaan uskontoa, sekä kristinuskontoja että islamia, ikävä kyllä.
Uskonnon opettaminen ja uskonnollinen opettaminen ovat kaksi eri asiaa. Uskontoa voi opettaa siinä kuin historiaakin. Uskonnollinen opetus on sitten jotain aivan muuta. Jeesuslaulujen laulaminen on uskonnollista opettamista, Jeesuksen narratiivin tutkiminen on uskonnon opetusta.
Kyse on marxilaisesta saatananpalvonnasta. Todellinen ateisti ei välitä muiden uskonnoista, saatananpalvoja haluaa tuhota kristinuskon, Islam taas on ihan OK.
Vierailija kirjoitti:
Mä en taas ymmärrä kuinka joku voi pahoittaa mielensä siitä, että kaupunki tuomittiin asiassa korvauksiin. Nykypäivänä on aivan itsestään selvää, ettei katsomuksellinen ja vakaumuksellinen uskonnollinen sisältö kuulu perusopetukseen ja koulumaailmaan mitenkään.Toivon todella, että kouluihin saataisiin lopultakin joku yhteinen katsomuskasvatus, jolloin olisi selkeää, että uskonnollinen kasvatus on siten uskovien perheiden sekä seurakuntien tehtävä ja se tapahtuu koulun ulkopuolisena aikana.
Kukaan tuossa tilanteessa ei kokenut mitään sellaista, mitä voisi/pitäisi rahalla paikata.
Vierailija kirjoitti:
Aivan sairasta. Missä on avarakatseisuus ja suvaitsevaisuus sekä erilaisten maailmankatsomusten kunnioitus. Kukaan ei mene rikki siitä, että kuulee jotain mikä ei kuulu omaan ideologiaan. Joku laulu ja tai uskonnollinen tarina tai esitystä ei voi kutsua systemaattisena käännyttämisenä. Tällasten uniikkien lumihiutaleiden takia kaikki on nykyään niin vinksallaan ja väärin kuin vain voi olla. Maalaisjärki käteen. Rahastustahan tämä vain oli
Avarakatseisuuden voi heittää romukoppaan silloin kun kyse on mahdollisuudesta tienata hyvä summa rahaa.
Laulaminen koulussa on lopetettava!!! Aina on joku joka voi loukkaantua.
Vierailija kirjoitti:
Joku tekee pari kuukautta töitä ja maksaa verot, että tämä saadaan maksettua. Ei hyvää päivää!
Jos joku olisi tehnyt pari minuuttia töitä ja kirjoittanut että tapahtuma on seurakunnan järjestämä, niin kukaan ei maksaisi yhtään mitään.
Joudutaanko koulujen historiankirjoista poistamaan kaikki asiat, joihin uskonto on vaikuttanut vai aletaanko kertoa historiaa eri valossa? Siinähän voi lumihiutale kuulla vahingossa vääriä asioita
Tynnyrissä on vaikea kasvaa aikuisuuteen.
Kohta on kaikki nyhtämässä hyvät rahat kouluilta ja muualta, kun tuli niiin paha mieli milloin mistäkin. Ja kuten tuossa edelläkin ihmeteltiin, niin MIKSI oikeusistuimet edes ottavat tuollaisia rahanhimoisia höpöhöpöjuttuja käsiteltäväkseen, kun heillä on muutenkin ruuhkaa. Joku järki pitäisi jo tulla tuohon mielensäpahoitusvimmaan, että ei ainakaan yllytettäisi siihen tuollaisilla joka pikkuasiasta myönnettävillä rahakorvauksilla.
Voiko hakea korvauksia jälkikäteen, mut aikanaan pakotettiin koulussa tuolle ulinalle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joku tekee pari kuukautta töitä ja maksaa verot, että tämä saadaan maksettua. Ei hyvää päivää!
Jos joku olisi tehnyt pari minuuttia töitä ja kirjoittanut että tapahtuma on seurakunnan järjestämä, niin kukaan ei maksaisi yhtään mitään.
Jos joku lukisi edes jutun: Koulu pahoitteli tilannetta jälkikäteen. Koulun mukaan tapahtuma olikin ollut muuta, kuin mistä esiintyjän kanssa oli sovittu.
Kouluhan ei ollut sopinut järjestäjän kanssa, että tilaisuus olisi miltään osin uskonnollinen.
Järjestäjä tässä joutaisi maksuvelvolliseksi.
Mie en kestä, aukaisin oluen ja käärin sätkän.
vaadin korvauksia siitä että uskovainen lapseni joutuu kuuntelemaan käännytystä välillä evoluutiouskonnon höpötyksiin ja siitä ettei Jumalaa muka ole, se loukkaa häntä. samoin usein valistetaan sukupuolien moninaisuudesta ja homouden syntiä suositellaan normaaliski, se loukkaa häntä, vaadin molemmista yhteensä 3000 e
Vapaa-ajattelijoiden liitto on haastamassa Yleä oikeuteen jumalanpalveluslähetyksistä, joten kohta saadaan toinenkin esimerkkitapaus jos tulee sama päätös.
Meidän napero joutui kuuntelemasn Setan tuputusta, vaikka lapsi on normaali eikä vanhempia jnformoitu asiasta lainkaan. Haluan 3000€.
Johonkin aikaan historian opettaja oli uskossa ja rukoili aina välillä luokassa sairaiden puolesta Jeesuksen nimessä ja osa parantui ja moni tuli uskoon eikä kukaan puuttunut asiaan. Nyt hän on lähetyssaarnaajana
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitenhän tämä lapsi elää jatkossa elämäänsä niin ettei missään koskaan ikinä kuule lauluja tai puheita jeesuksesta. Taitaa olla mahdotonta suomessa. Kuitenkin näistä julkisesti puhutaan.
En minä ainakaan kuule lauluja tai puheita jeesuksesta missään tavallisessa arkielämässäni.
Mutta tosiaan pointti on se, että peruskoulu on pakollinen ja sen on oltava tuputusvapaa. On eri asia kuulla jeesus mainittavan vaikka radiossa, kuin joutua kuuntelemaan uskontopakotusta pakollisessa koululaitoksessa. Älä esitä tyhmempää kuin olet.
Mitään ikävää, vavinkoa tai kärsimystä ei tapahtunut lapselle. Silti noin suuri korvaus.
Kävelin Aurajoen rantaa Turussa, mutta sitten näin Tuomiokirkon. Sen tornissa on risti!
Harkitsen jokeen hukuttautumista, mutta ehkä ensin vaadin miljoonakorvaukset. Tuo uskonnottomuuspakon vastainen rakennus on pantava dynamiitilla maan tasalle!