Mistä syystä olet eronnut lastesi isästä ja kaduttaako/ikävöitkö?
Meille tuli ero kun mies petti ja pitkä suhde selän takana. Mies ei edes katunut tekoaan. Toisaalta ymmärsin miksi niin kävi. Olimme pitkään kuin kämppikset, hoidimme arjen ja lasten asiat. Olin jo itse aiemmin tajunnut ettei meillä ole mitään muuta yhteistä kuin laina ja lapset.
Jälkikäteen havahduin siihen ettei mies oikeasti kohdellut minua aikoihin niin kuin rakastuneen miehen kuuluu naista kohdella. Oli vain helpotus, että pääsi huonosta vaikkakin taloudellisesti vakaasta suhteesta eroon. En ikävöi. Lasten asiat hoitaa.
Kommentit (46)
Erolle on aina syynsä ja parempi hankkiutua paskasäkistä eroon ennemmin kuin hautoa sitä huushollissaan. Eteenpäin elävän mieli, kuollut taakse katsokoon.
Ihan noin lähtökohtaisesti hyvä mies, mutta selkeästi ei minulle paras. Kävi töissä, huolehti lapsista, maksoi laskut, teki ruokaa, siivosi jne. Rakkaus vaan loppui. Minua kohtaan vähättelevä, ei koskaan halunnut tehdä minun eteen yhtään mitään. Ihmettelin kun monilla huomioiva, rakastava mies, ja omani ei tuntunut pitävän minua oikein minään. Myöhemmin tämän ymmärsin, että lapsiaan rakasti, mutta minua ei.
Valehteleva, manipuloiva mies joka käytti henkistä väkivaltaa. Voisi kuvailla narsistiksi.
Siksi erosin, lopulta sain voimia erota. Kaivannut en ole sekuntiakaan, toki kiusanteko jatkui eron jälkeen, ja lapset kärsivät.
Erehdyin vielä uudelleen, mies sentään oli eri, ja saimme lapsen. suhde oli hyvä, kunnes mies muuttui yhtäkkiä. Hän oli taitavasti peittänyt mielenterveysongelmansa ja epävakaan persoonansa.
Enää en miestä vaivoikseni huoli
Ex petti ja jätti. Oli huono keskustelemaan ja oli vuosia kerännyt kaunaa minua kohtaan ja räväytti sen kaiken erossa. Uutta naista hän kehui ja haukkui vastaavasti minua. Menin pahasti rikki. Eikä se ruma ero ollut lapsillekaan hyväksi.
Joskus kaipaan siihen perheeseen ja mietin millaista meillä olisi ollut, jos oltaisiin ajallaan saatu selvitettyä asioita. Mutta kelloa ei saa käännettyä takaisin. Ja exän tuntien hän olisi pettänyt ennemmin tai myöhemmin.
Olen yrittänyt keskittyä lasten tukemiseen. Jotain suhdeviritelmiä minulla on toki ollut, mutta ne eivät ole kestäneet.
Vierailija kirjoitti:
Valehteleva, manipuloiva mies joka käytti henkistä väkivaltaa. Voisi kuvailla narsistiksi.
Siksi erosin, lopulta sain voimia erota. Kaivannut en ole sekuntiakaan, toki kiusanteko jatkui eron jälkeen, ja lapset kärsivät.
Erehdyin vielä uudelleen, mies sentään oli eri, ja saimme lapsen. suhde oli hyvä, kunnes mies muuttui yhtäkkiä. Hän oli taitavasti peittänyt mielenterveysongelmansa ja epävakaan persoonansa.
Enää en miestä vaivoikseni huoli
Itsekin olen kokenut piilottelevan, hoitokielteisen epävakaan. Se on kuin maanpäälinen h*lvetti.
Luulin että on rehellinen ja uskollinen ja ihan hyvä mies.
Tosiasiassa oli pettänyt, ja petti, hyvillä tuloillakin elettiin tiukkaa elämää, maksoin ison osan kaikesta, kateellisena kuuntelin kuinka monen muun mies hoiti isomman osuuden. Ei koskaan tehty yhdessä mitään, ei perheenäkään, ei jotenkin viihtynyt meidän kanssa. En kaipaa.
Alun jälkeen, ei yhteisiä unelmia, ei yhteistä tekemistä, riitelyä rahasta, ei läheisyyttä, ei yhtään mitään.
Klisee, kasvoimme erilleen, mies etsi toisen jo ennen eroa.
En kadu, en ikävöi, aikansa kutakin.
Liitto toimi hyvin ennen kun saimme lapsen. Sen jälkeen alkoi henkinen väkivalta ja minun nöyryyttäminen muiden ihmisten edessä. En tiedä mikä siinä lapsen saamisessa muutti miehen niin täydellisesti. En todellakaan kadu eroa tai ikävöi miestä.
Nyt olen ollut uudessa avioliitossa jo jonkun vuosikymmenen. Onneksi löysin hyvän miehen.
Erosimme minun aloitteestani, silloin meni lujaa ja sössin elämäni. Myöhemmin minulma diagnosoitiin kaksisuuntainen mielialahäiriö.
Kadun. Syvästi.
Toivoin itse vanhempieni eroa ja sitä, että ei tarvitsisi koskaan nähdä isää ja saisin asua äitini luona. Vasta toisen vanhempani kuolemaan tämä suhde kuitenkin päättyi. Äitini olisi hyvinvointini takia voinut erota, mutta ei sitä tehnyt. Tajusin itse jo hyvin nuorena haluavani elää sinkkuna ja velana ja se päätös on pitänyt.
Alkoholismi ja siitä seuranneet jutut. Minulla on välillä ikävä sitä ihmistä joka hän joskus oli: hauska, huumorintajuinen, empaattinen, läsnä oleva puoliso ja isä. Mutta viimeisten vuosien todellisuus oli jotain ihan päinvastaista. Kävi hoidoissa, katkoilla, yritti ja lupasi. Mutta viina voitti aina.
En tiedä. Keskiviikkona näin erään asunnon, torstaina kävin katsomassa ja vuokrasin sen. Perjantaina jo asuin siellä ja olin tosi tyytyväinen, kun menin sinä iltana nukkumaan.
Vierailija kirjoitti:
Valehteleva ja omahyvänen juoppo, joka on teatteri näyttelijä kun joku esim: oma äitini ( niin kovin rakas) tulee paikalle.
Pieru, perse pillu vitsejä viljelevä sohva otus, jolle tärkeää oma tyydytys ( löysä lirttu).
Haukkunut ja mustamaalannut minut koko kylälle, unohti että asia voi myös lapseen vaikuttaa.
Vainosi 6 vuotta eron jälkeen, perättömiä rikosilmoituksia ja pari kertaa haastoi käräjille.
Panee nykyään mun äitiä ja siskoa.
Ja juu en kaipaa!
Tämän täytyy olla provo!
Tai sitten sun siskollasi ja äidilläsi ei ole kaikki kotona. Ihme himmeleitä taidatte kaikki olla!
Oli tarkoitus vaan muuttaa erilleen asumaan jatkuvien riitojen ja luottamusongelmien vuoksi ja käydä terapiassa, mutta sitten mies ilmoitti ettei hän enää halua yrittää. Löysi pian uuden naisen. Minä kaduin ja ikävöin kovin, ja kyllä se totuus miehenkin kasvoille iski puolen vuoden kuluttua.
Jätti naisensa, mentiin terapiaan, päästiin ongelmien yli ja palattiin yhteen. Kannatti.
Hakkasi minua, jopa lasten nähden. Silti joskus on ikävä.
En saanut arvostusta enkä rakkautta, olin vain "ihan ok" vaimo. Eron jälkeen selvisi että äärettömän korkeamoraalinen mieheni oli pettänyt.
Lähdin 3 lapsen yh:ksi enkä ole katunut tai ikävöinyt sekuntiakaan!!
Minulla on ollut upea uusi elämä nykyisen mieheni kanssa jo lähes 30v:)
Mun tunteet loppui. En ole katunut. Hyvä mies oli, mutta ei sitten minun loppuelämäni rakkaus kuitenkaan. Yhdessä oltiin yli parikymmentä vuotta.
Valehteleva ja omahyvänen juoppo, joka on teatteri näyttelijä kun joku esim: oma äitini ( niin kovin rakas) tulee paikalle.
Pieru, perse pillu vitsejä viljelevä sohva otus, jolle tärkeää oma tyydytys ( löysä lirttu).
Haukkunut ja mustamaalannut minut koko kylälle, unohti että asia voi myös lapseen vaikuttaa.
Vainosi 6 vuotta eron jälkeen, perättömiä rikosilmoituksia ja pari kertaa haastoi käräjille.
Panee nykyään mun äitiä ja siskoa.
Ja juu en kaipaa!