Miten jakaisit perinnön?
Minulla on 2 lasta, joilla on eri isä. Tahdon jakaa heille 60-70000€:n perinnön tasapuolisesti ja mielellään etukäteen, viimeistään kun olen 70v ( nyt ~52v).
Suuri osa omaisuudestani on kiinni asunnossa, jonka saan maksettua omaksi viimeistään 65-vuotiaana. Sen ostohinta oli 68000€.Tulossa on ehkä 20000€ perintöjä. Jokunen tuhat on ennestään sijoitettuna.
Aikoinaan ajattelin, että poika perii isänsä ja tytär minut. Tytär ei tule saamaan isänsä puolelta mitään, vaikka olisi oikeutettu 7500€:n osaan. Itselläni on saman verran lakisääteistä saatavaa oman isäni perintöä, jonka olen valmis siirtämään hänen hyväkseen.
Poika saa omasta suvustaan 20000€, jonka isoäiti on testamentannut hänelle. Jos tyttärellä ja hänen avomiehellään ei ole keskinäistä testamenttia, poika,siskoaan 10v nuorempi, luultavasti perii hänet (tyttärellä ei ole lapsia, eikä aikeita hankkia). Heillä on yhteinen omistusasunto. Hintaa en tiedä, mutta talo on uusi ja he asunnon ensimmäiset omistajat.
Mietinkin nyt, mikä olisi kohtuullista perinnön jakoa. Jättääkö omaisuus tyttärelle+7500€ ja pojalle lakiosa, jakaa se kolmeen yhtä suureen osaan (lapsi+lapsi+minä), alkaa säästää lapsille eläkesijoitusta, tms. Tytär on hyvässä työssä, mutta opiskeli pitkään. Poika on duunari, mutta ansainnut mielestäni kiitoksen kaikkien hyväksi tekemästään työstä.
Nykyisen osakkeeni tulen myymään jossain vaiheessa. Muutan ehkä pienempään ja halvempaan, tai vuokralle. Mökkipaikkakunnalta saa jo nyt hyviä asuntoja puolet halvemmalla, eikä se niin kaukana ole.
Miten itse toimisit?
Kommentit (49)
Tää on eka perintöjuttu täällä, missä perinnönjättäjä jättää itselleen osan.
Itse en olisi tehnyt lapsia kahden miehen kanssa enkä ajattelisi, että minä ja lapsen isä olemme jonkinlainen kombinaatio, jonka lapsi perii. Minusta lapseni perivät vain minut, kun kuolen, eivät siis isäänsä, isotätiään tai naapurin Reiskaa.
Jos sinulla menee 13 vuotta siihen, että saat asunnon maksettua eikä sen ostohinta ollut kuin 68 000 e, niin ehkä en edes miettisi perintöasioita vaan sitä, miten maksaa syöpähoidot tai kotiapu, kun niiden aika on.
Jaat oman omaisuutesi 50-50. Se on ainoa tapa, joka on tasapuolinen. Muut eivät kuole yhtäaikaa ja et voi laskea oletettua omaisiutta. Toisen isä voi vaikka voittaa lotossa kuolemasi jälkeen.
Kumpikin saa halutessaan sinulta vähintään lakisääteisen ja keskenään samansuuruisen perintöosansa eli puolet siitä mitä saisivat ilman tekemääsi testamenttia. Ota se huomioon, jos haluat tasata heidän yhteenlaskettuja perintöosuuksiaan sinun ja isiensä osalta.
Tuohon tarvitset lakimiehen, jos haluat että lopputuloksena saavat suunnilleen yhtä paljon.
En osaa auttaa. Helpompi kuitenkin tasan, ettei tule riitaa. Laitat vaikka tytölle elinainasi sen 4999€ jonka saa antaa kolmen vuoden välein ilman veroja. Poika tosin ei saisi tästä tietää.
Muiden perinnötkään eivät kuulosta suurilta joten jättäisin turhat pähkäilyt.
Keskity nyt asunnon maksamiseen.
onko sinulla vielä töitä 65 vuotiaana ?
Puoliksi. Itse ajattelisin että lapseni ovat tässä yhdenvertaisia koska ovat minun lapsiani. Se mitä muita ihmisiä ja niiden perintöjä lapset aikanaan saavat on epäoleellista mielestäni.
En jaksanut ymmärtää koko aloitusta, ei riitä hahmotuskyky. Mutta kauhean monimutkaiselta kuulosti. Miksi lapsesi ei saisi puoliksi perintöä? Miten jätät itsellesi perintöä???
Sinun omaisuutesi menee lapsillesi, kahdelle, puoliksi kummallekin. Se mitä he perivät omalta isältään on eri juttu, kumpikin on osallisena oman isänsä perintöön. Isänsä he perivät tämän kuoltua, sinun kuolemasi jälkeen jaetaan vain sinun omaisuutesi.
Kuulostaa melkoiselta hommalta muutaman kymppitonnin takia. Maksa se laina ja mieti sen jälkeen saatko asuntoasi myytyä. Itsellä ainoa tapa jakaa oma perintö on tasan omien lasten kesken. Siihen ei vaikuta muiden omaisuudet. Jaettavaa on toki nolla lisää per lapsi.
Vierailija kirjoitti:
Tää on eka perintöjuttu täällä, missä perinnönjättäjä jättää itselleen osan.
Itse en olisi tehnyt lapsia kahden miehen kanssa enkä ajattelisi, että minä ja lapsen isä olemme jonkinlainen kombinaatio, jonka lapsi perii. Minusta lapseni perivät vain minut, kun kuolen, eivät siis isäänsä, isotätiään tai naapurin Reiskaa.
Jos sinulla menee 13 vuotta siihen, että saat asunnon maksettua eikä sen ostohinta ollut kuin 68 000 e, niin ehkä en edes miettisi perintöasioita vaan sitä, miten maksaa syöpähoidot tai kotiapu, kun niiden aika on.
Oletko sekaisin, kateellinen vai katkera?
Lapsilla on 10 vuotta ikäeroa, ja vanhemman isä kuoli ennen nuoremman syntymää. Olimme eronneet aikoja sitten.
Kai raha-asioitaan on järkevää suunnitella etukäteen? Etenkään, kun lasten eläkkeelle siirtyessä ei ole takuuta mistään, ja minulla on paitsi isä (kuollut) ja äiti, joiden jäljiltä on perikunnan mökkejä tms. Ja lapseton setä yhä hengissä, mutta vanha.
En tahdo jättää liikaa rahaa hoitokotien hyväksi, jos sellaiseen joudun, vaan pistää ne tuottamaan. En ole isotuloinen, ei ole poikakaan, mutta emme tuhlaa.
Vierailija kirjoitti:
Kumpikin saa halutessaan sinulta vähintään lakisääteisen ja keskenään samansuuruisen perintöosansa eli puolet siitä mitä saisivat ilman tekemääsi testamenttia. Ota se huomioon, jos haluat tasata heidän yhteenlaskettuja perintöosuuksiaan sinun ja isiensä osalta.
Tuohon tarvitset lakimiehen, jos haluat että lopputuloksena saavat suunnilleen yhtä paljon.
Hyvä neuvo. Olen ajatellut sitä itsekin.
Vierailija kirjoitti:
En osaa auttaa. Helpompi kuitenkin tasan, ettei tule riitaa. Laitat vaikka tytölle elinainasi sen 4999€ jonka saa antaa kolmen vuoden välein ilman veroja. Poika tosin ei saisi tästä tietää.
Muiden perinnötkään eivät kuulosta suurilta joten jättäisin turhat pähkäilyt.
Tahdon jakaa avoimesti ja etukäteen, että he saavat osansa ajoissa ja voin ehkä nauttia rahasta itsekin. En tahdo riitoja. Osani äidin perikunnan mökistä ja metsästä myyn jossain vaiheessa muille.
Eikö vanhempi lapsi saanut isänsä ryhmähenkivakuutuskorvauksesta osansa ja myös eläkettä, jota nuorempi lapsi ei saa
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa melkoiselta hommalta muutaman kymppitonnin takia. Maksa se laina ja mieti sen jälkeen saatko asuntoasi myytyä. Itsellä ainoa tapa jakaa oma perintö on tasan omien lasten kesken. Siihen ei vaikuta muiden omaisuudet. Jaettavaa on toki nolla lisää per lapsi.
Se on omaisuuteni, ei voi mitään. Meille se on ihan hyvä raha. Se olisi kuitenkin hyvä sijoittaa ajoissa. Saatan elää pitkään, ja tyttärellä ja minulla ei ole kovin iso ikäero. Olin nuori äiti.
Minulla on toki henkivakuutus, lapset edunsaajina, mutta se summa laskee ikävuosien karttuessa.
Jos annat ennakkoperintöä, anna samat summat. Muuten tulee riitaa.
Vierailija kirjoitti:
Keskity nyt asunnon maksamiseen.
onko sinulla vielä töitä 65 vuotiaana ?
Eläkeikä on 66, lainaa on 65-vuotiaaksi asti. Hyvässä lykyssä saan sen maksettua jo vähän aiemmin pois.
Vierailija kirjoitti:
En jaksanut ymmärtää koko aloitusta, ei riitä hahmotuskyky. Mutta kauhean monimutkaiselta kuulosti. Miksi lapsesi ei saisi puoliksi perintöä? Miten jätät itsellesi perintöä???
Jakamalla ennakkoon tietyt summat ja käyttämällä loput itse.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tää on eka perintöjuttu täällä, missä perinnönjättäjä jättää itselleen osan.
Itse en olisi tehnyt lapsia kahden miehen kanssa enkä ajattelisi, että minä ja lapsen isä olemme jonkinlainen kombinaatio, jonka lapsi perii. Minusta lapseni perivät vain minut, kun kuolen, eivät siis isäänsä, isotätiään tai naapurin Reiskaa.
Jos sinulla menee 13 vuotta siihen, että saat asunnon maksettua eikä sen ostohinta ollut kuin 68 000 e, niin ehkä en edes miettisi perintöasioita vaan sitä, miten maksaa syöpähoidot tai kotiapu, kun niiden aika on.
Oletko sekaisin, kateellinen vai katkera?
Lapsilla on 10 vuotta ikäeroa, ja vanhemman isä kuoli ennen nuoremman syntymää. Olimme eronneet aikoja sitten.
Kai raha-asioitaan on järkevää suunnitella etukäteen? Etenkään, kun lasten eläkkeelle siirtyessä ei ole takuuta mistään, ja minulla on paitsi isä (kuollu
En ole sen enempää sekaisin kuin sinäkään, en etenkään kateellinen köyhyydestäsi enkä erityisen katkera siitä, että hoidat raha-asioitasi keskimäärinkin mitattuna todella oudosti. Kunhan kummastelin sitä, että ajattelit itse periä itsesi ja lastesi perintöjä mietit sillä perusteella, mitä he perivät isältään.
Kun lapsesi siirtyvät eläkkeelle, niin sinun omaisuutesi ei toivottavasti merkitse heille yhtään mitään. Jos oikeasti haluat tukea poikaasi jo nyt, niin ryhdy maksamaan kaikki juoksevat kulunsa suoratoistopalveluiden maksuista ruokaan ja vuokraan. Sillä tavalla jätät koko ajan perintöä ilman, että siitä pitää maksaa perintöveroa. On muuten aika lailla outoa olettaa, että tyttäresi jättäisi velipuolelle omaisuutensa, testamentilla sen saa ohjattua ihan mihin haluaa.
Lisään vielä, että poika perii isänsä, jos tältä jää jotain. Hän saa myös osuuden suvun mökkiin.