HS: Loppu synnytystalkoille
Tutkija Tarmo Valkonen pohtii, miten syntyvyys saataisiin Suomessa nousuun:
Yksi tällainen voisi olla huonomman kumppanin hyväksyminen, hän miettii. Tutkimuksissa yksi keskeisiä syitä lasten hankinnan lykkäämiselle on sopivan kumppanin puuttuminen.
Mitä sanotte, arvon naiset, otatteko jatkossa kumppaniksi työttömän, alkoholistin, kenet tahansa vastaan tulevan? Ja olette valmiit elättämään lapsen/lapset ilman kumppanin apua ja tukea? Elämään huonossa suhteessa?
Kommentit (266)
Kyllä tää maailma ja yhteiskunta on tämän tilanteen ihan itse kehittänyt ettei kukaan enää oikein tahdo tänne lapsia hankkia. Ja tämä on aloitettu jo vuosia sitten... Tässä on jo ainakin 10-vuotta hoettu ilmastonmuutosta miten koko maapallo on tuhoon tuomittu ja maailmanloppu edessä. Maapallon ylikansoittumisesta jauhettu. Kun sekin ongelma koskee lähinnä kehitysmaita. Nyt hoetaan kolmannesta maailman sodasta, ydinsodasta, lama, massatyöttömyyttä jne. Toimeentulo ja tukiverkot ollaan romuttamassa ihmisiltä. No ei kai kukaan tällaiseen maailmaan omaa rakkainta lasta halua tuoda. Lisänä vielä että naisen pitäisi olla synntyskone mutta myös uraohjus. Mitä jos vaan annettaisiin perheen itse päättää kuka on kotona lapsen kanssa. Eikä luoda mitään systeemiä missä kotiin jäämisestä saa rangaistuksen. Joko siinä muodossa että lapsi pitää laittaa hoitoon liian nuorena tai talouden tulot tippuu niin ettei toimeen enää tule.
Vierailija kirjoitti:
Naurettava ajatus, ihmisethän ns tyytyvät koko ajan ja ovat aina niin tehneet. LIsäksi parinmuodostuksessa naisen harteilla on löytää kumppani, joka tukee ja turvaa lapsensaannin ja -hoidon aikana. Miehet eivät vastaavaa kumppanistaan tarvitse.
Mies tarvitsee lapsiensa synnyttäjän ja hoitajan. Yksin mies ei synnyttämään pysty. Eli kuka tarvitsee ja kenet?
Monesta miehestä on vain haittaa ja häiriötä lapsensaannin ja -hoidon aikana, tuki ja turva mieheltä on usein ihan utopiaa.
Kyllä tässä raha puhuu ainakin meidän kohdalla. Jos meillä on ponnisteluista huolimatta X määrä rahaa hoitamaan Y määrä lapsia, niin miksi paskoisimme taloutemme lopullisesti hankkimalla lisää lapsia?
Vierailija kirjoitti:
Itse tein lapset alkoholistin kanssa, koska halusin lapset. Mies jäi aikoja sitten taakse. Tiesin, ettei hänestä ole isäksi, mutta silti olen lapset hoitanut yksin aikuisikään asti, ja vaikka on vaikeaa ollut matkan varrella, en voi sanoa, että katuisin valintaani, sillä silloin katuisin myös lapsiani. Olisin tietenkin voinut valita paremminkin, mutta näillä eväillä on nyt mentävä. Ihmiset eivät tiedä, mitä menettävät kun eivät halua lapsia.
Tuliko lapsille alkoholistigeeni ja/tai muita diagnooseja/komplikaatioita (FAS)? Surullista, mutta pääasia, että sinä olet tyytyväinen. Taas näkyy miten pronatalismipropagandan koukun nielaissut ei yksinkertaisesti tajua, että muut eivät ole yhtä itsekkäitä (minäminäminän ylivertaisten geenien on jatkuttava kaikesta muusta viis, koska minäminäminä haluan) eivätkä halua samoja asioita. Siispä velat eivät menetä mitään vaan päinvastoin saavat elää mieleistään elämää koska järkevinä suovat sen itselleen. Suovat sisukkaasti vaikka vieraiden ihmisten (joille asia ei edes kuulu!) epäasiallisia, katkeria herjoja, paheksuntaa ja itkupotkuraivareita satelee joka puolelta.
AP:lle:
Kyse ei ole siitä että naisten olisi pakko ottaa joku moniongelmainen alkoholisti kainaloon... kyseessä voisi olla simppelikin ajatusmuutos kuten esimerkiksi pituusvaatimukset.
Eli naisena voit ainakin yrittää totuttautua ajatukseen että lapsesi isä on alle 180 senttinen. Voi olla vaikea ajatus tietenkin.

No noloa sekin on, jos tekee tahallaan lyhyitä poikia ja sitten niistä tulee tuollaisia pituusjankkaajia.
Jumaloikaa vaan homoja, oikein jalustalle ne nostetaan, niin takuuvarma juttu on, että synnytys
laskee entisestään.
Vierailija kirjoitti:
Jumaloikaa vaan homoja, oikein jalustalle ne nostetaan, niin takuuvarma juttu on, että synnytys
laskee entisestään.
Sivusta katsottuna toki helppo tuomita ja kivittää, mutta SYNNYTYKSESTÄ se vähintään 18 vuoden PAKKOtyömaa vasta alkaa ja lankeaa useimmiten 100% naiselle/äidille.
Ei tuollaista ehdotettu. ap trollailee.
Vierailija kirjoitti:
Ei tuollaista ehdotettu. ap trollailee.
Edelleenkin. Lue se artikkeli ja etsi vaikka, niin se sitaatti löytyy sanasta sanaan.
Vierailija kirjoitti:
AP:lle:
Kyse ei ole siitä että naisten olisi pakko ottaa joku moniongelmainen alkoholisti kainaloon... kyseessä voisi olla simppelikin ajatusmuutos kuten esimerkiksi pituusvaatimukset.
Eli naisena voit ainakin yrittää totuttautua ajatukseen että lapsesi isä on alle 180 senttinen. Voi olla vaikea ajatus tietenkin.
On mahdollista että tutkija on tätäkin tarkoittanut, mutta silloin voi miettiä miten sanansa asettaa. Ei kyse ole tällöin vaatimusten laskemisesta. Enkä oikein jaksa uskoa, että jos nainen tapaa miehen, joka on muuten täydellinen mutta alle 180 senttiä pitkä, niin se olisi kynnyskysymys perheen perustamisessa.
Lopetetaan eläkejärjestelmä ja kunnallinen vanhustenhoito, niin syntyvyys lähtee nousuun. Hyvinvointiyhteiskunta toimii vain naisille, eikä tuo miehille kuin korkean verotuksen.
Eihän tuossa ole järjen häivääkään. Jos parasta vaihtoehtoa, eli hyvää parisuhdetta ei ole saatavilla, naisen kannattaa tehdä kuten historian saatossa on niin usein toimittu. Hankkia parhaat geenit ilman sitoutunutta parisuhdetta ja kasvattaa lapsi omien sukulaisten kanssa.

Tää onnistuu vain, jos hyvinvointivaltio tarjoaa rahoituksen. Tuskinpa ne sukulaiset tahtoo maksaa sisaren tai serkun kakarasta.
Vierailija kirjoitti:
Lopetetaan eläkejärjestelmä ja kunnallinen vanhustenhoito, niin syntyvyys lähtee nousuun. Hyvinvointiyhteiskunta toimii vain naisille, eikä tuo miehille kuin korkean verotuksen.
Syntyvyys lähtee nousuun kun lapsesta koituva työ ja rasitus jaetaan sekä kodeissa että työelämässä tasan. Raskaus ja synnytys kompensoidaan vaikka opilainan anteeksiannolla. Ja itsellisille äidille kunnon korvaukset ja yhteiskunnan tuki. Myös kohdunvuokrauksen käytön laillistaminen olisi hyvä askel.

Aina raha mielessä. Ei niiltä sukulaisilta niinkään suoraa rahaa tietenkään, mutta jos esim. isoäiti pystyy hoitamaan lasta, äiti voi mennä töihin ja ansaita rahaa jo lapsen ollessa melko pieni.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä tää maailma ja yhteiskunta on tämän tilanteen ihan itse kehittänyt ettei kukaan enää oikein tahdo tänne lapsia hankkia. Ja tämä on aloitettu jo vuosia sitten... Tässä on jo ainakin 10-vuotta hoettu ilmastonmuutosta miten koko maapallo on tuhoon tuomittu ja maailmanloppu edessä. Maapallon ylikansoittumisesta jauhettu. Kun sekin ongelma koskee lähinnä kehitysmaita. Nyt hoetaan kolmannesta maailman sodasta, ydinsodasta, lama, massatyöttömyyttä jne. Toimeentulo ja tukiverkot ollaan romuttamassa ihmisiltä. No ei kai kukaan tällaiseen maailmaan omaa rakkainta lasta halua tuoda. Lisänä vielä että naisen pitäisi olla synntyskone mutta myös uraohjus. Mitä jos vaan annettaisiin perheen itse päättää kuka on kotona lapsen kanssa. Eikä luoda mitään systeemiä missä kotiin jäämisestä saa rangaistuksen. Joko siinä muodossa että lapsi pitää laittaa hoitoon liian nuorena tai talouden tulot tippuu niin ettei toimeen enää tule.
Ei saa uskoa kaikkea mitä kerrotaan.
Vierailija kirjoitti: Yleisemmin jos jommalla kummalla tai kummallakin vanhemmalla on ongelmia, niin sitten on lapsillakin. Miksi taas puhutaan siitä, miten naisten pitää alentaa vaatimuksiaan eikä miehen panostaa omaan kehitykseensä? Taas palvellaan miehiä. Ylläri. Miksi ei miehille sanota, että laskekaapa nyt niitä vaatimuksianne parisuhteelle?
Eihän toi tutkija mitään tuollaista puhunut, vaan oli sitä mieltä, että syntyvyyttä ei pystytä nostamaan ja se olisi syytä vähitellen hyväksyä. Sen jälkeen voisi siirtyä sopeutumaan alhaiseen syntyvyyteen, eli esim. uudistamaan eläkejärjestelmää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lopetetaan eläkejärjestelmä ja kunnallinen vanhustenhoito, niin syntyvyys lähtee nousuun. Hyvinvointiyhteiskunta toimii vain naisille, eikä tuo miehille kuin korkean verotuksen.
Syntyvyys lähtee nousuun kun lapsesta koituva työ ja rasitus jaetaan sekä kodeissa että työelämässä tasan. Raskaus ja synnytys kompensoidaan vaikka opilainan anteeksiannolla. Ja itsellisille äidille kunnon korvaukset ja yhteiskunnan tuki. Myös kohdunvuokrauksen käytön laillistaminen olisi hyvä askel.
Syntyvyys lähtee nousuun, kun naiset palaavat kotiäideiksi.
En aio lisääntyä itse, mutta kannatan tuota alennettua tuloverotusta lapsiperheille, jos sillä saadaan lisää lapsia työssäkäyville perheille. Ja nimenomaan niin, että ei missään nimessä mitään rahapalkkiota per lapsi vaan tuloveron alennus. Ei me kaivata sosiaalituilla elävien synnytystalkoita. Tutkimusten mukaan tuilla eläminen periytyy ja syntyvyyden lisääminen pitäisi rajata nimenomaan työssäkäyvään väestönosaan. Huoltosuhde muutenkin päin prinkkalaa.