Perhe ulkomaanmatkalla neljä kertaa vuodessa
Mitä liikkuu sellaisen perheen aikuisten mielessä, jotka käyvät ulkomailla 3-5 krt vuodessa? Millaisen esikuvan he antavat lapsilleen vastuullisesta ja ympäristöä kunnioittavasta elämästä? Ja sitten vielä esim. esittelevät lomakuviaan somessa aivan avoimesti.
Itse en pysty käsittämään, millä nämä ihmiset oikeuttavat oman elämäntyylinsä. Ja siis ei ole kiinni rahasta, myös omalle perheelleni vastaava olisi taloudellisesti mahdollisti, mutta en ikimaailmassa pystyisi elämään niiden omantunnon tuskieni kanssa, tuollainen elämäntyyli aiheuttaisi.
Kommentit (121)
Me tykätään matkustella, mutta lentämistä inhoan itse niin paljon, että tehdään reissuja myös maata pitkin/laivoilla. Ihan parasta saada nähdä ja kokea perheen kanssa eri maita ja kulttuureita. Meidän kymmenvuotias tietää jo tosi paljon mm. maantiedosta ja historiasta ja opiskeleekin niitä koulussa mielellään, kun on itse nähnyt omin silmin eri asioita.
Vierailija kirjoitti:
Matkustamme tällä hetkellä ilman huonoa omatuntoa. Yksi auto, kilometrit minimissä, kävelen työmatkat, mies etätöissä, ei ole mopoja, moottorikelkkoja, kesämökkejä, kierrätän ja lajittelen. Tänä vuonna koko perheellä käyty Kreikassa, Puolassa, Saksassa, Itävallassa ja jouluksi mennään New Yorkiin. Kun lapset oli pieniä, niin vuosiin ei matkustettu mihinkään. Nyt, kun molemmat ovat jo teinejä, niin onhan tämä paras perheharrastus. Ei tätä riemua enää montaa vuotta valitettavasti kestä.
Ymmrrättehän, että teidän perheen lentely aiheuttaa enemmän hiilidioksidipäästöjä, kun nuo arjen valintanne ovat vähentäneet päästöjänme? Meillä ei ole autoa eikä kesämökkiä, mutta silti emme lennä. Puolaan pääsee aika nopsaan maata pitkin. Just viime kesänä mentiin Tallinnasta bussilla Vilnaan ja sieltä taas Varsovaan. Kreikka kannattaa jättää väliin, siellä on kesällä liiankin kuuma. Saksaan pääsee mukavasti Ruotsin kautta junalla. Kyllä sinulla pitäisi olla huono omatunto. Tokihan se on ikävä tunne ja tarvitset selittelyjä ja puolusteluja, että et kokisi negatiivisia tunteita omista valinnoistasi. Nykyihmisille on niin vaikeaa luopua kerskakuluttavista tavoista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itseä ei asia ahdista ollenkaan. Paljon suurempi ongelma maapallolle on ihan toiset syyt kuin lentäminen esimerkiksi väestökasvu...
Totta, liikennepäästöt ja lentäminen ei ole likimainkaan suurin ympäristöntuhoaja. Siitä vaan on helppo syyllistää, koska matkailu aiheuttaa helposti kateutta. Lisäksi nämä matkailuasiat ovat poliittisia päätöksiä, ei yksilön vastuulla. Ihmisten on päästävä liikkumaan. Ympristöystävällisempiä energiamuotoja kehitetään koko ajan myös liikenteessä.
Ihmisten on päästävä liikkumaan, mutta lentäminen ei ole ihmisoikeuskysymys. Voitte tehdä reppureissuja vaikka raiteita pitkin. Se vasta avartaakin.
Kyllä lentäminen toistaiseksi on ihmisoikeuskysymys. Ihmiset saavat lentää.
Vierailija kirjoitti:
Nyt pata kattilaa soimaa. Laskepa huviksesi paljonko sinun lisääntymispäätöksesi aiheuttaa päästöjä esim. seuraavan 100 vuoden aikana, etenkin jos lapsesi myös tekevät yhtä monta lasta kuin sinä. Vertaa sitten sitä lapsettoman pariskunnan päästöihin. Vaikka he lentäisivät joka ikinen päivä, ei heidän aiheuttamansa päästöt ole kuin minimaalinen murto-osa siitä mitä sinä olet aiheuttanut. Kehtaatkin paheksua tuossa tilanteessa kun itseksin olet pahisten joukossa.
Kyllä lapseton pariskunta vastaa omista lento- ja muista päästöistään itse. Eivät ne mene heidän vanhempiensa piikkiin. Samalla tavalla nyt elävä lapsi itse vastaa aikanaan omista päästöistään, eivätkä hänen vanhempansa. Jos ihmiset kuluttaisivat lähinnä kasvisruokaa ja eläisivät lämpimihköissä maissa, mahtuisi meitä pallolle todella paljon. Juuri lentäminen ja muu kulutus on se, minkä vuoksi luonto kärsii. Minusta AP:lla on itua. Ymmärrän myös ihmisten halun kokea ulkomaita. Tarvitaan ympäristöystävällisempiä matkustapoja. Ehkä joskus tulevat nuppikohtaiset lentokiintiöt.
Lasketaanko matkaksi se, jos käy neljä kertaa vuodessa hakemassa Baltiasta halpaa viinaa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Matkustamme tällä hetkellä ilman huonoa omatuntoa. Yksi auto, kilometrit minimissä, kävelen työmatkat, mies etätöissä, ei ole mopoja, moottorikelkkoja, kesämökkejä, kierrätän ja lajittelen. Tänä vuonna koko perheellä käyty Kreikassa, Puolassa, Saksassa, Itävallassa ja jouluksi mennään New Yorkiin. Kun lapset oli pieniä, niin vuosiin ei matkustettu mihinkään. Nyt, kun molemmat ovat jo teinejä, niin onhan tämä paras perheharrastus. Ei tätä riemua enää montaa vuotta valitettavasti kestä.
Ymmrrättehän, että teidän perheen lentely aiheuttaa enemmän hiilidioksidipäästöjä, kun nuo arjen valintanne ovat vähentäneet päästöjänme? Meillä ei ole autoa eikä kesämökkiä, mutta silti emme lennä. Puolaan pääsee aika nopsaan maata pitkin. Just viime kesänä mentiin Tallinnasta bussilla Vilnaan ja sieltä taas Varsovaan. Kreikka kannattaa jättää väliin, siellä on ke
Lukiko jossain, että lensimme kaikki reissut? Puola-Saksa-Itävalta mentiin maita pitkin. Wienistä tultiin lentämällä.
Vierailija kirjoitti:
Ikää jo sen verran että nautin jo elämästä, pieniä ylellisyyksiä on kuten matkustaminen
Matkustamisessa ei ole mitään vikaa, vaan LENTÄMISESSÄ.
Vierailija kirjoitti:
Matkustamme tällä hetkellä ilman huonoa omatuntoa. Yksi auto, kilometrit minimissä, kävelen työmatkat, mies etätöissä, ei ole mopoja, moottorikelkkoja, kesämökkejä, kierrätän ja lajittelen. Tänä vuonna koko perheellä käyty Kreikassa, Puolassa, Saksassa, Itävallassa ja jouluksi mennään New Yorkiin. Kun lapset oli pieniä, niin vuosiin ei matkustettu mihinkään. Nyt, kun molemmat ovat jo teinejä, niin onhan tämä paras perheharrastus. Ei tätä riemua enää montaa vuotta valitettavasti kestä.
Miksei kestäisi? Meillä lapset 22-43v ja vieläkin reissaamme porukalla, nyt lastenlapsetkin mukana
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Matkustamme tällä hetkellä ilman huonoa omatuntoa. Yksi auto, kilometrit minimissä, kävelen työmatkat, mies etätöissä, ei ole mopoja, moottorikelkkoja, kesämökkejä, kierrätän ja lajittelen. Tänä vuonna koko perheellä käyty Kreikassa, Puolassa, Saksassa, Itävallassa ja jouluksi mennään New Yorkiin. Kun lapset oli pieniä, niin vuosiin ei matkustettu mihinkään. Nyt, kun molemmat ovat jo teinejä, niin onhan tämä paras perheharrastus. Ei tätä riemua enää montaa vuotta valitettavasti kestä.
Ymmrrättehän, että teidän perheen lentely aiheuttaa enemmän hiilidioksidipäästöjä, kun nuo arjen valintanne ovat vähentäneet päästöjänme? Meillä ei ole autoa eikä kesämökkiä, mutta silti emme lennä. Puolaan pääsee aika nopsaan maata pitkin. Just viime kesänä mentiin Tallinnasta bussilla Vilnaan ja sieltä taas Varsovaan. Kreikka kannattaa jättää väliin, siellä on ke
Lisään vielä, että aloituksessa ei puhuttu mitään lentämisestä. Kunhan jeesustellaan

Voittehan te vaikka ryömiä ojassa vähentääksenne päästöjä.
- eri
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Matkustamme tällä hetkellä ilman huonoa omatuntoa. Yksi auto, kilometrit minimissä, kävelen työmatkat, mies etätöissä, ei ole mopoja, moottorikelkkoja, kesämökkejä, kierrätän ja lajittelen. Tänä vuonna koko perheellä käyty Kreikassa, Puolassa, Saksassa, Itävallassa ja jouluksi mennään New Yorkiin. Kun lapset oli pieniä, niin vuosiin ei matkustettu mihinkään. Nyt, kun molemmat ovat jo teinejä, niin onhan tämä paras perheharrastus. Ei tätä riemua enää montaa vuotta valitettavasti kestä.
Miksei kestäisi? Meillä lapset 22-43v ja vieläkin reissaamme porukalla, nyt lastenlapsetkin mukana
Kyllä tahti väkisellä harvenee, kun muuttavat opiskelemaan.
Pääsispä itekki, tosin tossa vaiheessa jo muuttaisin pois, miksi tulla tänne kylmään takaisin?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Matkustamme tällä hetkellä ilman huonoa omatuntoa. Yksi auto, kilometrit minimissä, kävelen työmatkat, mies etätöissä, ei ole mopoja, moottorikelkkoja, kesämökkejä, kierrätän ja lajittelen. Tänä vuonna koko perheellä käyty Kreikassa, Puolassa, Saksassa, Itävallassa ja jouluksi mennään New Yorkiin. Kun lapset oli pieniä, niin vuosiin ei matkustettu mihinkään. Nyt, kun molemmat ovat jo teinejä, niin onhan tämä paras perheharrastus. Ei tätä riemua enää montaa vuotta valitettavasti kestä.
Ymmrrättehän, että teidän perheen lentely aiheuttaa enemmän hiilidioksidipäästöjä, kun nuo arjen valintanne ovat vähentäneet päästöjänme? Meillä ei ole autoa eikä kesämökkiä, mutta silti emme lennä. Puolaan pääsee aika nopsaan maata pitkin. Just viime kesänä mentiin Tallinnasta bussilla Vilnaan ja sieltä taas Varsovaan
Oletin, että lensitte, kun tulit tänne puolustelemaan matkustamista. Itsekin matkustelen paljon, viime lomalla kotimaassa pohjoisessa. Rahaa maata pitkin matkailussa ei todellakaan säästä. New Yorkin kyllä saisitte jättää väliin. Sinne tuskin maata pitkin menette.
Vierailija kirjoitti:
Itse en jaksais8 noin usein missään etelänlomilla rampata
Onneksi on muutakin kuin turistirysälomia.
Myös etelässä:) Kuluneiden 8 vkon aikana olen tavannut suomalaisen ja brittiläisen pariskunnan (ystäviämme, muuttolintuja kuten mekin), 1 tanskalaisen ja 1 hollantilaisen seurueen. Täällä etelässä on paljon upeaa ja ihmeellistä nähtävää!
Vierailija kirjoitti:
Lasketaanko matkaksi se, jos käy neljä kertaa vuodessa hakemassa Baltiasta halpaa viinaa?
Lautat saastuttaa enemmän kuin lentokoneet, sekä vettä että ilmaa!
Hyi!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Matkustamme tällä hetkellä ilman huonoa omatuntoa. Yksi auto, kilometrit minimissä, kävelen työmatkat, mies etätöissä, ei ole mopoja, moottorikelkkoja, kesämökkejä, kierrätän ja lajittelen. Tänä vuonna koko perheellä käyty Kreikassa, Puolassa, Saksassa, Itävallassa ja jouluksi mennään New Yorkiin. Kun lapset oli pieniä, niin vuosiin ei matkustettu mihinkään. Nyt, kun molemmat ovat jo teinejä, niin onhan tämä paras perheharrastus. Ei tätä riemua enää montaa vuotta valitettavasti kestä.
Ymmrrättehän, että teidän perheen lentely aiheuttaa enemmän hiilidioksidipäästöjä, kun nuo arjen valintanne ovat vähentäneet päästöjänme? Meillä ei ole autoa eikä kesämökkiä, mutta silti emme lennä. Puolaan pääsee aika nopsaan maata pitkin. Just viime kesänä mentiin Tallinnasta bussilla Vilnaan ja sieltä taas Varsovaan
Osa ihmisistä ei voi ymmärtää, että jotkut meistä ajattelevat omaa napaansa etäämmälle. Miten niin jeesustellaan? Tuskin ap oli huolissaan reppureissaajista ja heidän reilaamisestaan. Jos viisi kertaa vuodessa päätyy kovin kauas kotoa, on pakko lentää.
Lentämisen päästöt ovat murto-osa työmatkaliikenteen päästöistä. Työmatkaliikenteen ajetaan vieläpä tyhjillä autoilla mukavuussyistä, eikä käytetään julkisia eikä kimppakyytejä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lasketaanko matkaksi se, jos käy neljä kertaa vuodessa hakemassa Baltiasta halpaa viinaa?
Lautat saastuttaa enemmän kuin lentokoneet, sekä vettä että ilmaa!
Hyi!
Lautat eivät saastuta saman verran, kun lentokoneet. Korkeintaan saman verran. Riippuu laivan käyttämästä polttoaineesta. Lentämisessä syntyvät päästöt päätyvät ylemmäs ilmakehään ja ovat siksi haitallisempia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Matkustamme tällä hetkellä ilman huonoa omatuntoa. Yksi auto, kilometrit minimissä, kävelen työmatkat, mies etätöissä, ei ole mopoja, moottorikelkkoja, kesämökkejä, kierrätän ja lajittelen. Tänä vuonna koko perheellä käyty Kreikassa, Puolassa, Saksassa, Itävallassa ja jouluksi mennään New Yorkiin. Kun lapset oli pieniä, niin vuosiin ei matkustettu mihinkään. Nyt, kun molemmat ovat jo teinejä, niin onhan tämä paras perheharrastus. Ei tätä riemua enää montaa vuotta valitettavasti kestä.
Miksei kestäisi? Meillä lapset 22-43v ja vieläkin reissaamme porukalla, nyt lastenlapsetkin mukana
Kyllä tahti väkisellä harvenee, kun muuttavat opiskelemaan.
Ei meillä😅 Kuopus tekee juuri lopputyötään ja on tänävuonna ollut 2x 2 vkoa äidin kanssa eteläntalossa täysihoidossa:) Siitä huolimatta että on jo 3v opiskellut 150km päässä.
Tulossa taas toukokuussa mukaan