Lue keskustelun säännöt.
Miksi satsata valtavasti lasten urheiluharrastukseen
26.10.2024 |
kun ei se sillä tule itseään elättämään. Miksi maksaa tonnia tonnin perään, käyttää satoja tunteja kuskaamiseen ja uhrata avioliitto, muut ihmissuhteet ja saada hermoromahdus? Kun lopultakaan siitä ei mitään ihmeellistä tule? Se on lopulta keskinkertainen.
Kommentit (113)
Ja vaikka kuinka lahjakkaita, menestyviä ja taitavia lapset olisivat harrastuksessaan, voi harrastus lopulta loppua kuin seinään, kun lapsi/nuori lopulta itse niin päättää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Haittaako tämä sua jotenkin, että joku harrastaa (tavoitteellisesti) liikuntaa? Eihän se ole sulta pois, mitä naapurin lapsi harrastaa.
Mun nuorella on aikaa vievä kilpaharrastus, on ollut jo yli 10 vuotta. Rahaa siihen on kulunut, mutta on se myös paljon antanut. Perhe on kasassa, eikä hermoromahdusta ole tullut. Nuori ei ole masentunut, eikä ahdistunut (kuten moni nuori nykyään ainakin fb-ryhmien mukaan on.) Koulu sujuu loistavasti ja on paljon samanhenkisiä kavereita ja ystäviä.
Ei vietä aikaa kaduilla tai kauppakeskuksissa, ei vapeta, ei käytä nuuskaa tms. Omaa terveelliset elämäntavat ja on ehtinyt myös tehdä elämässä muuta kuin urheilla (on matkustellut, käynyt museoissa, teattereissa, tapahtumissa, kavereilla jne.)
En koe, että on jäänyt mistään paitsi. Toki kaikkea ei varmasti ole ehtinyt tehdä, mutta eihän kukaan ehdi, oli harrastuksia tai ei. Nuoreni tykkää myös piirtää, kirjoittaa ja valokuvata, joten näistä "harrastaa"omatoimisesti. Urheiluharrastus on tuonut myös vastuullisuutta aikatauluista, tavaroiden käsittelystä, elämänhallinnasta, jne. Lisäksi on oppinut pitkäjänteisen harjoittelun/työn merkityksen, mikä heijastuu myös kouluaineisiin. On oppinut myös sietämään pettymyksiä, sekä iloitsemaan sekä pienistä, että isoista onnistumisista.
Parin viime vuoden aikana lapseni on käynyt valmentaja- ja tuomarikoulutuksia, joten on valmentanut lapsia, sekä tuomaroinut lapsien kilpailuja. Näin on saanut myös työkokemusta ja vähän taskurahaa.
Kannattaa myös muistaa, että urheiluharrastus voi tarjota / mahdollistaa ammatin myös muualta kuin puhtaasti urheilijana. Harrastus voi myös herättää kiinnostuksen opiskella jokin tietty ammatti (esim. fysioterapeutti, lääkäri, pukuompelija, valokuvaaja, psykologi jne.).
Ihan mielelläni voisin kuljettaa vaikka lähes joka päivä treeneihin. Nyt treenit 2 kertaa viikossa. Kaikkina, siis todellakin kaikkina, muina päivinä ja jopa treenipäivinä lapsi haluaa treenata itse. Ja se tarkoittaa että perheessä minunkin pitää osallistua, vaikka en oikein osaa ja en ole kauhean kiinnostunut. Joten sopisi kyllä viedä pätevään ohjaukseen tiuhemminkin.
Jos harrastus tapahtuu lapsen toiveesta, niin olemme kyllä valmiit aikaa ja rahaa järjestämään. Muutama tonni vuodessa on halpa sijoitus onnellisuuteen ja tulevaisuuteen.
No meidän lapsi harrastaa koska tykkää lajista ja on mukava joukkue. Kyllä ne sillä jotain saavuttaakin (ovat maan parhaita ikäluokassa) mutta en minä edes kuvittele että sitä pitää joskus työkseen tehdä.
Lapsi on vahva ja terve, siinä palkkiota tarpeeksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
"Esimerkiksi uimataito ja lukutaito ovat sellaisia kansalaistaitoja, joita koulu ei opeta, vaan vaaditaan perheen harrastuneisuutta."
Ai koulu ei opeta lukutaitoa? Moni lapsi oppii lukemaan vasta koulussa ilman vanhempien ohjausta. Ja läksyjen teko ei ole harrastus, vaan kouluun kuuluva tehtävä.
Pelkkä koulutehtävien puitteissa tapahtuva lukeminen ei riitä kunnollisen lukutaidon kehittymiseen, joten siksi lasten tulee harrastaa lukemista myös vapaa-ajalla. Tämän ovat mellle opettajatkin kertoneet. Joten lukeminen on meidän perheessämme niin sanottu pakollinen harrastus, samoin uinti, kunnes perusuimataito on saavutettu. Lisäksi meillä on tavoitteellisia taideharrastuksia, jotka sopivat lasten lahjakkuusprofiiliin, ja lisäksi sitä liikuntaa.
Joku toinen tietysti saa pistää lapsensa harrastamaan urheilua vaikka seitsemänä päivänä viikossa ja olemaan harrastamatta mitään muuta, mutta ei tarvitse sitten tulla kertomaan, ettei kukaan varoittanut että lukeakin pitäisi.
Vierailija kirjoitti:
Jos harrastus tapahtuu lapsen toiveesta, niin olemme kyllä valmiit aikaa ja rahaa järjestämään. Muutama tonni vuodessa on halpa sijoitus onnellisuuteen ja tulevaisuuteen.
Kilpaurheilu lopetetaan keskimäärin 11-vuotiaana, joten ei niillä tonneills ehkä tulevaisuutta osteta. Tärkeämpää olisi vaikka liikkua yhdessä lapsen kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Esimerkiksi uimataito ja lukutaito ovat sellaisia kansalaistaitoja, joita koulu ei opeta, vaan vaaditaan perheen harrastuneisuutta."
Ai koulu ei opeta lukutaitoa? Moni lapsi oppii lukemaan vasta koulussa ilman vanhempien ohjausta. Ja läksyjen teko ei ole harrastus, vaan kouluun kuuluva tehtävä.
Pelkkä koulutehtävien puitteissa tapahtuva lukeminen ei riitä kunnollisen lukutaidon kehittymiseen, joten siksi lasten tulee harrastaa lukemista myös vapaa-ajalla. Tämän ovat mellle opettajatkin kertoneet. Joten lukeminen on meidän perheessämme niin sanottu pakollinen harrastus, samoin uinti, kunnes perusuimataito on saavutettu. Lisäksi meillä on tavoitteellisia taideharrastuksia, jotka sopivat lasten lahjakkuusprofiiliin, ja lisäksi sitä liikuntaa.
Joku toinen tietysti saa pistää lapsensa harrastamaan urheilua vaikka seitsemänä päivänä viikossa ja olemaan harr
Meillä lapsi oppi lukemaan päiväkoti-ikäisenä, mutta en ole koskaan pitänyt lukemista varsinaisena harrastuksena. Siitä huolimatta, että jotain on luettu päivittäin. Lukeminen on normaalia perusaskaretta, kuten syöminen ja hampaiden pesu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos harrastus tapahtuu lapsen toiveesta, niin olemme kyllä valmiit aikaa ja rahaa järjestämään. Muutama tonni vuodessa on halpa sijoitus onnellisuuteen ja tulevaisuuteen.
Kilpaurheilu lopetetaan keskimäärin 11-vuotiaana, joten ei niillä tonneills ehkä tulevaisuutta osteta. Tärkeämpää olisi vaikka liikkua yhdessä lapsen kanssa.
Jos lapsi on onnellinen kilpaillessaan 11-vuotiaaksi asti, niin miksipä ei. Ei se varmaan sinulta ole pois. Etkä sinä voi määritellä, että toisille tärkeämpää olisi sitä ja tätä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos harrastus tapahtuu lapsen toiveesta, niin olemme kyllä valmiit aikaa ja rahaa järjestämään. Muutama tonni vuodessa on halpa sijoitus onnellisuuteen ja tulevaisuuteen.
Kilpaurheilu lopetetaan keskimäärin 11-vuotiaana, joten ei niillä tonneills ehkä tulevaisuutta osteta. Tärkeämpää olisi vaikka liikkua yhdessä lapsen kanssa.
Jos lapsi on onnellinen kilpaillessaan 11-vuotiaaksi asti, niin miksipä ei. Ei se varmaan sinulta ole pois. Etkä sinä voi määritellä, että toisille tärkeämpää olisi sitä ja tätä.
Jos kaltevalle pinnalle lähdetään, niin kyllä voin määritellä hyvin monia asioita, jotka eivät 11-vuotiaan elämään kuulu, eikä niitä voi hyväksyä vaikka ne miten tekisivät hänet omasta mielestään onnelliseksi.
Enpä voi muuta sanoa kuin että olen pahoillani tuon tyypin puolesta, joka vertaa lukemista hampaiden pesuun perusaskareena. Lieneekö vika mielikuvituksen puutteessa vai huonoissa kirjoissa. Itselleni lukeminen on aina ollut ihanaa rentoutusta ja pakoa arjesta, eli harrastus sanan puhtaimmassa merkityksessä, ja toivottavasti se on sanaa lapsillenikin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos harrastus tapahtuu lapsen toiveesta, niin olemme kyllä valmiit aikaa ja rahaa järjestämään. Muutama tonni vuodessa on halpa sijoitus onnellisuuteen ja tulevaisuuteen.
Kilpaurheilu lopetetaan keskimäärin 11-vuotiaana, joten ei niillä tonneills ehkä tulevaisuutta osteta. Tärkeämpää olisi vaikka liikkua yhdessä lapsen kanssa.
Tiedän useamman lapsen,jotka ovat lopettaneet urheilun tuon ikäisenä. Todellisuudessa siihen asti on käyty monessa eri lajissa ja tuossa kohtaa on valittu se oma suosikkilaji ja lopetettu muut. Omakin lapseni näkyy tilastoissa lopettaneissa. Todellisuudessa treenaa edelleen tavoitteellisesti siinä omassa lajissaan. En tiedä miten tuo tutkimus on tehty, mutta suhtaudun varauksella.
Meidän perheen kolmella lapsella oli kaikilla sama harrastus. Siskolle se on nykyään ammatti ja elämäntapa, itsellä työssä harrastuksesta on ollut erittäin suuri etu ja veljellä on sivutoiminen yritys harrastukseen liittyen. Harrastus on yhdistänyt meidän perhettä merkittävästi. Harrastus on myös taannut meille paljon suhteita ja hyvän pohjakunnon. Meistä kukaan ei ole ollut burn outeissa tai tarvinnut mitään mielialalääkityksiä. Harrastus on ollut parasta huumetta.
Voisin itse kyseenalaistaa monen ihmisen elämäntavan, johon ei kuulu tosissaan harrastaminen ja silti on tullut vararikkoa, burn-outteja ja avioeroja...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos harrastus tapahtuu lapsen toiveesta, niin olemme kyllä valmiit aikaa ja rahaa järjestämään. Muutama tonni vuodessa on halpa sijoitus onnellisuuteen ja tulevaisuuteen.
Kilpaurheilu lopetetaan keskimäärin 11-vuotiaana, joten ei niillä tonneills ehkä tulevaisuutta osteta. Tärkeämpää olisi vaikka liikkua yhdessä lapsen kanssa.
Tiedän useamman lapsen,jotka ovat lopettaneet urheilun tuon ikäisenä. Todellisuudessa siihen asti on käyty monessa eri lajissa ja tuossa kohtaa on valittu se oma suosikkilaji ja lopetettu muut. Omakin lapseni näkyy tilastoissa lopettaneissa. Todellisuudessa treenaa edelleen tavoitteellisesti siinä omassa lajissaan. En tiedä miten tuo tutkimus on tehty, mutta suhtaudun varauksella.
Ensin keskitytään yhteen lajiin ja sitten lopetetaan se yksikin. Karkeasti sanoen ongelma on siinä, että urheiluseurojen treenimäärä ja tavoitetaso kasvaa niin voimakkaasti yläkouluiässä, samaan aikaan kun koulupäivät pitenevät ja monet muutkin vastuut kasvavat.
Urheilua harrastavien nuorien määrä kääntyy ensimmäisen kerran laskuun 11-vuotiaana ja siitä se sitten romahtaa 15-vuotiaana. Toisella asteella enää vähemmistö nuorista harrastaa seurassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos harrastus tapahtuu lapsen toiveesta, niin olemme kyllä valmiit aikaa ja rahaa järjestämään. Muutama tonni vuodessa on halpa sijoitus onnellisuuteen ja tulevaisuuteen.
Kilpaurheilu lopetetaan keskimäärin 11-vuotiaana, joten ei niillä tonneills ehkä tulevaisuutta osteta. Tärkeämpää olisi vaikka liikkua yhdessä lapsen kanssa.
Jos lapsi on onnellinen kilpaillessaan 11-vuotiaaksi asti, niin miksipä ei. Ei se varmaan sinulta ole pois. Etkä sinä voi määritellä, että toisille tärkeämpää olisi sitä ja tätä.
Jos kaltevalle pinnalle lähdetään, niin kyllä voin määritellä hyvin monia asioita, jotka eivät 11-vuotiaan elämään kuulu, eikä niitä voi hyväksyä vaikka ne miten tekisivät hänet omasta mielestään onnelliseksi.&n
Voi herttinen sentään. Kyllä kuka tahansa voi määritellä monia asioita, jotka eivät 11-vuotiaan elämään ole hyväksyttävissä. Mutta miten tämä nyt liittyy aiheeseen? Ei mitenkään. Kyse oli siitä "jos lapsi on onnellinen kilpaillessaan 11-vuotiaaksi asti, niin miksipä ei". Kyse ei ollut siitä, mitkä asiat yleisesti eivät ole hyväksyttävissä 11-vuotiaiden elämään ja mitkä ovat.
Vierailija kirjoitti:
Enpä voi muuta sanoa kuin että olen pahoillani tuon tyypin puolesta, joka vertaa lukemista hampaiden pesuun perusaskareena. Lieneekö vika mielikuvituksen puutteessa vai huonoissa kirjoissa. Itselleni lukeminen on aina ollut ihanaa rentoutusta ja pakoa arjesta, eli harrastus sanan puhtaimmassa merkityksessä, ja toivottavasti se on sanaa lapsillenikin.
Ei tarvitse olla yhtän pahoillaan. Se etten korota lukemista mitenkään muiden arjen askareiden yläpuolelle, ei tarkoita sitä, että meillä jotenkin inhottaisiin lukemista tai että mielikuvituksessani olisi puutetta tai kirjat huonoja. Hampaiden pesemiseen ja syömiseen meillä on myös ihan neutraalit suhteet. Meillä lukeminen vain on osa normaalia arkea ja arkitoimintoja, ei jotain mitä erikseen varsinaisesti harrastetaan.
Jos nyt vaikka vanhemmalla on sijoitussalkussa yli 200 000 e, koulu sujuu ja tenavat haluavat sekä haluavat harrastaa ja kuskauskin järjestyy, niin eihän asiassa ole ongelmia.
Nuorillehan on näitä urheilulukioita olemassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Esimerkiksi uimataito ja lukutaito ovat sellaisia kansalaistaitoja, joita koulu ei opeta, vaan vaaditaan perheen harrastuneisuutta."
Ai koulu ei opeta lukutaitoa? Moni lapsi oppii lukemaan vasta koulussa ilman vanhempien ohjausta. Ja läksyjen teko ei ole harrastus, vaan kouluun kuuluva tehtävä.
Pelkkä koulutehtävien puitteissa tapahtuva lukeminen ei riitä kunnollisen lukutaidon kehittymiseen, joten siksi lasten tulee harrastaa lukemista myös vapaa-ajalla. Tämän ovat mellle opettajatkin kertoneet. Joten lukeminen on meidän perheessämme niin sanottu pakollinen harrastus, samoin uinti, kunnes perusuimataito on saavutettu. Lisäksi meillä on tavoitteellisia taideharrastuksia, jotka sopivat lasten lahjakkuusprofiiliin, ja lisäksi sitä liikuntaa.
Joku toinen tietysti saa pistää lapsensa harrastamaan urheilua vaikka seitsemänä päivänä viikossa ja olemaan harr
Koulumaailmasta kokemusta hankkineena ongelmatapaukset ovat usein ihan muita kuin urheilijoita. Ongelmallisilla tapauksilla ei usein ole mitään kunnollisia harrastuksia, ehkä vain jotain ruudun tuijottamista. Oppimishäiriöiset sitten tietysti erikseen.
Aito menestys alkaa lapsesta itsestään, ja lapsen aidosta kiinnostuksesta+lahjakkuudesta+motivaatiosta.
Tällaisia lahjakkuuksia on kuitenkin ehkä yksi kymmentä miljoonaa ihmistä kohti? Tavallisempi tarina yhä vielä lienee se, että kyse on lapsen vanhempien päähänpinttymän ja omalla kohdallaan hukatun lahjakkuuden todistamisesta, tyyliin "Vttu nyt treenaat, kun sulle on nyt annettu ne mahdollisuudet, jotka vanhemmiltas puuttui".
Lopulta käy kuten ap totesikin jo: Homma lopahtaa viimeistään myöhemmällä teini-iällä, kun valmentaja ei valinnutkaan sitten meidän teiniä erikoisryhmään, vaikka mä sille puhuin, ja olisin järjetänyt sille kunnan kesämökkitontin ja muutakin.
Parhaiten tuo aito kehityskulku näkyy lajeissa, joihin köyhistä maista tulee huippulahjakkuuksia. Mitä vaatimattomammat harjoitteluolot, sitä suurempia voittajia.