Itken silmät päästäni mun lapsen vuoksi

Tällaiset aloitukset koskettaa. Kun vanhempi rakastaa ja haluaa auttaa, mutta nuori ei tilanteensa, eli sairautensa, vuoksi pysty ottamaan sitä vastaan.

Uskon, että oma lapseni oli todella lähellä suistua, mutta sitten jotenkin kuin ihmeen kaupalla, kavereiden avulla sai elämästä kiinni ja lopetti hölmöilyt. Meistä vanhemmista ei ollut apua, vaikka todellakin halua auttaa ja iso huoli oli.

Tajuan nyt jälkeenpäin, miten veitsenterällä kaikki on ollut, ja eihän se sanottua ole, etteikö tilanne voisi edelleen muuttua huonompaan suuntaan, joten tarkalla korvalla joutuu koko ajan lapsen (nuoren aikuisen) tilannetta kuulostelemaan. Kaikkea hyvää, ap teille.

Kerro, että olet läsnä. Auta ihan konkreettisesti, vie ruokaa, kutsu syömään, tehkää yhdessä jotain, käykää vaikka elokuvissa tai pienellä matkalla, jos mahdollista. Itse hänen pitää kuitenkin päätös elämänsä suunnasta tehdä, mutta kerro teoillasi, että välität ja tuet.

Osta sille kirja Bullshit Jobs.

Puolet porukkaa vääntää työtä joka on turhaa, saastuttavaa, älytöntä. Tapellaan siitä kuka saa orjuuttaa itsensä minimipalkalla niin että tehdaspomo saa taas uuden purjeveneen ja viinikellarin. Kolmasosa elämää vietetään harmaassa kuutiossa papereita siirrellen.

Vierailija kirjoitti:

Lapseni ei ole vieläkään palannut takaisin yksikköönsä. Hänellä on liikkumisvapauden rajoitus päällä edellisten sekoilujen takia, eli hänellä ei ole ollut lupa liikkua yksin ulkona, mutta karkasi ohjaajilta. 

Hänellä ei ole puhelintaan, kun joku ulkopuolinen oli ottanut talteen. Nyt kukaan ei saa yhteyttä häneen eikä tiedä kenen luona on. Poliisitkin etsii häntä. Pelkään että jotain sattuu, joko hälle tai jollekin toiselle.

Viimeksi kun olin hänen kanssaan, hän kertoi, miten yritti kusettaa jotakin myyjää, antoi leikkirahaa takaisin ja hänen päälleen yritettiin ajaa. Juteltiin sitten siitä, mutta hän vain naureskeli asialle. 

Miten nuoren saa ymmärtämään että hän leikkii elämällä ja kuolemallaan, ja kun tapahtuu pahin, niin häntä ei enää ole. Hänen sisaruksensa menettävät veljen, minä menetän ainoan poikani. Yritän henkisesti valmistautua myös siihen, mutta en tiedä miten pahasti romahdan

Voih. Minä niin samaistun. Minunkin pojallani on tuota ylimielisyyttä. Hän selkeästi tekee asioita katsoakseen, kuinka pitkälle voi mennä. Kun millään ei ole mitään merkitystä, niin ei elämällä tai kuolemallakaan sitä ole. Itse olen jo tietoisesti parin vuoden ajan valmistautunut kuolemaan. Soitan biisiä Annan sut pois, päästän sut pois. 



Kukaan ei voi auttaa häntä. Eikä kukaan voi minua lohduttaa. Itse lohduttaudun ajatuksella, että jis hän kuolee, niin sitten ainakin hänellä on hyvä olla. 

Joku aiemmista.

Vierailija kirjoitti:

Kerro, että olet läsnä. Auta ihan konkreettisesti, vie ruokaa, kutsu syömään, tehkää yhdessä jotain, käykää vaikka elokuvissa tai pienellä matkalla, jos mahdollista. Itse hänen pitää kuitenkin päätös elämänsä suunnasta tehdä, mutta kerro teoillasi, että välität ja tuet.

Minä olen tätä tehnyt viisi vuotta. Ostanut ruokaa, ja kantanut ostamaani homeista ruokaa roskiin. Olen vienyt syömään säännöllisesti. Ollut mökillä yhdessä. 



Viisi vuotta. Ei siitä apua ole ollut.

Ei sille voi mitään. Mul on narkki lapsi.

Olen yli kuusikymmentä. Koin lapsuudessani hyväksikäyttöä lapsesta aina pitkälle aikuisikään. Isäni puolelta seksuaalista ja äidin puolelta emotionaalista. Olin sellainen " pikku äiti lähes kymmenen vuotta nuoremmille sisaruksilleni ja " kiltti äidin pikku apulainen" Olen lähes koko aikuisiän ollut tietyllä tavalla "sekaisin päästäni". Kaksi lasta kasvattanut ja toki parhaani yrittänyt, mutta en voi sanoa täysin onnistuneeni. Onneksi lapseni eivät oireile kovin pahasti. Molempiin on hyvät välit kuin myös lapsenlapsiini.

Olen myös alkoholisti, oireet pahenivat kahden pitkän parisuhteen päädyttyä miesten kuolemaan. Ensimmäinen mies kuoli pitkään sairastettuaan ja pari vuotta sitten toinen yllättäen aivoverenvuotoon. Molemmat kuolivat kotona.

Nyt yritän ymmärtää paremmin itseäni ja oppia terveellä tavalla rakastamaan. Ymmärrän myös nykyään paremmin omaa oireiluani kun olen tajunnut etten olekaan se syyllinen ja huono ihminen vaan hyväksikäyttö tuhosi minut.

Sorry pitkä vuodatus, mutta kyllä uskon, että niitä syviä epätoivoisia tiedostamattomia tunteita voi olla jotka sitten oireilevat juuri esim. päihteiden käytöllä. Ja en tällä tarkoita nyt mitään sellaista, että AP olisi toiminnallaan aiheuttanut poikansa päihteilyn. Ihminen on niin monimutkainen olento ja vaikka ei olisi mitään huonoa elämässä voi tietyt aivotoiminnen häiriöt aiheuttaa sen, että vajoaa syvälle masennukseen ja tuskaan. 

Toivon kaikille samassa tilanteessa kuin AP oleville voimia ja valoisampaa huomista. Osanotot kaikille läheisensä päihteille menettäneille.

Sekava kirjoitus, en ole aiemmin avannut mieltäni näistä asioista.

Kun on täysi-ikäinen ja olet varmaan parhaasi yrittänyt auttaaksesi, sano ettei ole tervetullut ja voi alkaa vastaamaan itsestään. Joskus on tehtävä ero vaikka vaikeaa onkin, tilanne menee suuntaan tai toiseen.

Olen samantapaisessa tilanteessa kuin sinä ap. Minä annoin (täysi-ikäisen) poikani Jeesuksen huomaan.Itse en enää jaksanut kantaa sitä huolta ja murhetta.Meinasin sairastua jo itsekin vakavasti stressin vuoksi.

Uskon siis, että kaikki on hyvin pojallani sillä Jeesus huolehtii hänestä.Tapahtui mitä hyvänsä, Jeesus on Hänen kanssaan.

Itse saan olla ihanassa uskonlevossa. Itseään pitää muistutella tästä uskosta, että pysyy siinä eikä anna itsensä ajautua epäuskoon ja murheeseen.

Rakkautta sinulle ja lapsillesi

Vierailija kirjoitti:

Olen yli kuusikymmentä. Koin lapsuudessani hyväksikäyttöä lapsesta aina pitkälle aikuisikään. Isäni puolelta seksuaalista ja äidin puolelta emotionaalista. Olin sellainen " pikku äiti lähes kymmenen vuotta nuoremmille sisaruksilleni ja " kiltti äidin pikku apulainen" Olen lähes koko aikuisiän ollut tietyllä tavalla "sekaisin päästäni". Kaksi lasta kasvattanut ja toki parhaani yrittänyt, mutta en voi sanoa täysin onnistuneeni. Onneksi lapseni eivät oireile kovin pahasti. Molempiin on hyvät välit kuin myös lapsenlapsiini.

Olen myös alkoholisti, oireet pahenivat kahden pitkän parisuhteen päädyttyä miesten kuolemaan. Ensimmäinen mies kuoli pitkään sairastettuaan ja pari vuotta sitten toinen yllättäen aivoverenvuotoon. Molemmat kuolivat kotona.

Nyt yritän ymmärtää paremmin itseäni ja oppia terveellä tavalla rakastamaan. Ymmärrän myös nykyään paremmin omaa oireiluani kun olen tajunnut etten olekaan se syyllinen ja huono ihm

Niin. Tämä minua ihmetyttääkin. Vanhemmat sekoilevat, kuten sinä, mutta lapset eivät oireile. 

Minun lapseni lähellä ei ole ollut alkoholismia, ei mt-ongelmia, ei köyhyyttä, ei työttömyyttä, ei hyväksikäyttöä. Perheenä vietimme viikonloput ja lomat. Hänellä oli koko lapsuutensa neljä rakastavaa ja aikaansa antavaa isovanhempaakin lähellä. Ei edes päiväkotiin tarvinnut mennä. Ei tarvinnyt pyöriä iltapäivisin tyhjässä kodissa. Silti lapsi oireilee. 

 

Voisiko olla niin, että ihminen selviää sitä paremmin, mitä selkeämmin itse tiedostaa ongelmansa? Kuten sinä itse olet selviämässä kaikesta. Good for you!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen yli kuusikymmentä. Koin lapsuudessani hyväksikäyttöä lapsesta aina pitkälle aikuisikään. Isäni puolelta seksuaalista ja äidin puolelta emotionaalista. Olin sellainen " pikku äiti lähes kymmenen vuotta nuoremmille sisaruksilleni ja " kiltti äidin pikku apulainen" Olen lähes koko aikuisiän ollut tietyllä tavalla "sekaisin päästäni". Kaksi lasta kasvattanut ja toki parhaani yrittänyt, mutta en voi sanoa täysin onnistuneeni. Onneksi lapseni eivät oireile kovin pahasti. Molempiin on hyvät välit kuin myös lapsenlapsiini.

Olen myös alkoholisti, oireet pahenivat kahden pitkän parisuhteen päädyttyä miesten kuolemaan. Ensimmäinen mies kuoli pitkään sairastettuaan ja pari vuotta sitten toinen yllättäen aivoverenvuotoon. Molemmat kuolivat kotona.

Nyt yritän ymmärtää paremmin itseäni ja oppia terveellä tavalla rakastamaan. Ymmärrän myös nykyään paremmin omaa oireiluani kun o

Kiitos sanoistasi:)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kerro, että olet läsnä. Auta ihan konkreettisesti, vie ruokaa, kutsu syömään, tehkää yhdessä jotain, käykää vaikka elokuvissa tai pienellä matkalla, jos mahdollista. Itse hänen pitää kuitenkin päätös elämänsä suunnasta tehdä, mutta kerro teoillasi, että välität ja tuet.

Minä olen tätä tehnyt viisi vuotta. Ostanut ruokaa, ja kantanut ostamaani homeista ruokaa roskiin. Olen vienyt syömään säännöllisesti. Ollut mökillä yhdessä. 



Viisi vuotta. Ei siitä apua ole ollut.

No voi kyynel tätä itsesääliä. Tuliko mieleen että sinä olet lapsesi pahan olon ja huumeriippuvuuden aiheuttsnut? Nyt on myöhäistä vinkua. 

Vierailija kirjoitti:

Miksi koet ettet osannut auttaa? Olen elänyt saman vaiheen lapseni kodittomuuden, alkoholin ja huumeiden käytön kanssa. En tiedä osaanko sanoa mitään mistä olisi apua.

Minä elän tuota vaihetta lapseni kanssa, on jo aikuinen, mutta vähän helpottaa kun lähtee lusimaan, tiedän missä on. Aina saa jännittää kun jotain tapahtuu onko just minun lapsi se kuolleena löytynyt. On kadonnut viikoiksi, ei siis löytynyt Snapchatista eikä päivittänyt Instagramia, onneksi näin poliiseja parkissa ja kysyin mitä tehdä, tunsivat nimeltä ja kertoivat että on tallessa. Muut lapset on työssäkäyviä nuoria aikuisia ja tämä yks sitten tämmöinen. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kerro, että olet läsnä. Auta ihan konkreettisesti, vie ruokaa, kutsu syömään, tehkää yhdessä jotain, käykää vaikka elokuvissa tai pienellä matkalla, jos mahdollista. Itse hänen pitää kuitenkin päätös elämänsä suunnasta tehdä, mutta kerro teoillasi, että välität ja tuet.

Minä olen tätä tehnyt viisi vuotta. Ostanut ruokaa, ja kantanut ostamaani homeista ruokaa roskiin. Olen vienyt syömään säännöllisesti. Ollut mökillä yhdessä. 



Viisi vuotta. Ei siitä apua ole ollut.

No voi kyynel tätä itsesääliä. Tuliko mieleen että sinä olet lapsesi pahan olon ja huumeriippuvuuden aiheuttsnut? Nyt on myöhäistä vinkua. 

On tullut mieleen, mutta mitäs kun ei ole mitään näkyvää asiaa (kuten alkoholismia, tunnekylmyyttä tms), jolla voisi lapsen tilanteen selittää?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Myötätuntoa et ansaitse sinä vaan lapsesi. Olet syyllinen hänen ahdinkoonsa, mutta tragedian päähenkilö et ole sinä. 

Aika harvoin vanhemmat ovat syyllisiä nuorten päihteiden käyttöön. Todella harvoin. 

Monesti "selvittämättömästi" ongelmaisilla on vieraannutus takana. On toki myös mielenkiintoisten vanhempien lapsia.

Harvemmin pesus Pepille ja Peralle kasvaa ongelmalapsi.

Tämä on se tabu, mikä on totta.

Narkkareilla on järjestään katkaistu isäsuhde. Niillä joilla on isä olemassa, ei ole kuin murto-osa noista ongelmista. 

Jostain syystä täällä Pohjolassa on eniten huumeidenkäyttöä ja yh-mutsiperheitä. Ja siihen vielä tuetaan sosiaalitoimen puolelta, koska sos.työntekijöistä 99 % naisia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Myötätuntoa et ansaitse sinä vaan lapsesi. Olet syyllinen hänen ahdinkoonsa, mutta tragedian päähenkilö et ole sinä. 

Aika harvoin vanhemmat ovat syyllisiä nuorten päihteiden käyttöön. Todella harvoin. 

Monesti "selvittämättömästi" ongelmaisilla on vieraannutus takana. On toki myös mielenkiintoisten vanhempien lapsia.

Harvemmin pesus Pepille ja Peralle kasvaa ongelmalapsi.

Tämä on se tabu, mikä on totta.

Narkkareilla on järjestään katkaistu isäsuhde. Niillä joilla on isä olemassa, ei ole kuin murto-osa noista ongelmista. 

Jostain syystä täällä Pohjolassa on eniten huumeidenkäyttöä ja yh-mutsiperheitä. Ja siihen vielä tuetaan sosiaalitoimen puolelta, koska sos.työntekijöistä 99

Uskomattomalla tavalla naiset kykenee sössimään tämänkin asian. Pilaamaan nuoren elämän.

Niin. Joku kirjoittikin että tuossa on osaltaan kyse siitä että nuori "hakee rajoja", ja lopulta addiktoituu noihin myrkkyihin. Jos lapsesta asti on opetettu siihen, että kun isä opettaa terveellä tavalla rajat, niin aikuisena ei tarvi niitä rajoja hakea. Toki myös äitiä tarvitaan. Mutta ei pelkkä äidin lämpö riitä kasvattamaan tervettä nuortamiestä.