Miksi isovanhemmat ostaa kysymättä lapselle huonoja turvaistuimia, epäsopivia sänkyjä, kylmiä talvivaatteita jne?

Vierailija kirjoitti:

Hän ehkä haluaa tehdä itse löytöjä, kun rakasta lapsenlastaan, mutta rahaa on vähän?

(Oma lapseni on vasta nuori.)

Ei kukaan ole kieltämässä löytöjen tekemistä. Mutta säilyttäköön löytönsä itse, ei niitä tarvitse toisen kotiin viedä täytteeksi.

Varsinkin jos rahat on tiukilla, niin miksi sitten ostaa toisen kiusaksi jotain, mitä kukaan ei tarvitse viimeisillä pennosilla? Esim ne risat haalarit, aikaa turhan paljon nähnyt kaukalo tms?

Mun anoppi yritti (myös) tavaralla hallita mun kotia. Varakas on. Mitään kunnollista tai järkevää ei tuonut ikinä. Esim rikkinäisiä leluja ja vaatteita toi. Kun kyllähän meillä on aikaa ja intoa korjata toisten kaatopaikkakunnossa olevia roskia meidän lapsille käyttöön. Oli kovin vihainen pojalleen, kun tämä ei korjannut ikivanhaa ruosteista pyörää lapsille, vaikka anoppi sellaisen meille jostain romuläjästä toi. Hyvää hyvyyttään, tietysti. Halvemmaksi tuli ostaa pyörä kaupasta kuin korjata romu, johon olisi pitänyt uusia kaikki vanteista lähtien. Mitä rakkautta tuollaisessa touminnassa on takana? Eikö ole mikään vanhuudenhöperö, vaan tietää kyllä, että korjaukset vievät tunteja ja paljon rahaa. Puhdasta kiusaa, ja ihmettelee kun ei meiltä satele kiitoksia ja "kunnioitusta", vaikka "kaikkensa" tekee meidän eteen?!?!?!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä näistä miniöistä tulee anoppiensa veroisia kun nyt jo pienten lasten äiteinä osaavat ilkeillä, vihata, haukkua rätköttää, olla vainoharhaisia.

 

Mun lapsi on jo teini. Jolla on poikaystävä. Ei mitään tarvetta olla tälle paskamainen. On fiksu ja ihana nuori ja on monella tapaa osa perhettämme. En usko, että keneenkään muuhunkaan suhtautuisin mitenkään eri tavalla, vaikka ei välttämättä ole viimeinen poikaystävä. Kyllä minulle on sekä lapseni että hänelle tärkeät ihmiset tärkeitä ja rakkaita.

 

 

Eihän vävyillä ja anopeilla ole koskaan ongelmia. Miniät ne niitä ongelmia on. Onnellinen olet kun on tytär. Ja kun hän nuorena aloittaa sulla ehtii olla monta vävypoikaa.

Mistä tiedät onko lapsi tyttö vai poika?

Mikset kysy niiltä? Mitä täällä ruikuttaminen ratkaisee?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä näistä miniöistä tulee anoppiensa veroisia kun nyt jo pienten lasten äiteinä osaavat ilkeillä, vihata, haukkua rätköttää, olla vainoharhaisia.

 

Mun lapsi on jo teini. Jolla on poikaystävä. Ei mitään tarvetta olla tälle paskamainen. On fiksu ja ihana nuori ja on monella tapaa osa perhettämme. En usko, että keneenkään muuhunkaan suhtautuisin mitenkään eri tavalla, vaikka ei välttämättä ole viimeinen poikaystävä. Kyllä minulle on sekä lapseni että hänelle tärkeät ihmiset tärkeitä ja rakkaita.

 

 

Eihän vävyillä ja anopeilla ole koskaan ongelmia. Miniät ne niitä ongelmia on. Onnellinen olet kun on tytär. Ja kun hän nuorena aloittaa sulla ehtii olla monta vävypoikaa.

<

Maininnasta ensimmäinen poikaystävä.  No jehna, tietysti eletään tätä nykyaikaa, yhtä kaikki, vävyjä ne on ne poikienkin sulhaset.

Vierailija kirjoitti:

Mikset kysy niiltä? Mitä täällä ruikuttaminen ratkaisee?

Vertaistukea tällaiseen ongelmaan on vaikea saada omasta tuttavapiiristä. 

Vierailija kirjoitti:

Hän ehkä haluaa tehdä itse löytöjä, kun rakasta lapsenlastaan, mutta rahaa on vähän?

(Oma lapseni on vasta nuori.)

Mä olen vakuuttunut, että mun anopille mun lapset ovat vain pokaaleita. Jotain mistä näytellä tuttaville kuvia. Aidosti hän ei heistä välitä saati rakasta. Sama hänen omien lasten kanssa. He ovat olleet pettymys, kun eivät olekaan anopin oikkujen toteuttajia, vaan ovat itsenäisiä ihmisiä, joista yksikään ei juurikaan ole kiinnostunut olemaan tekemisissä äitinsä kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hän ehkä haluaa tehdä itse löytöjä, kun rakasta lapsenlastaan, mutta rahaa on vähän?

(Oma lapseni on vasta nuori.)

Mä olen vakuuttunut, että mun anopille mun lapset ovat vain pokaaleita. Jotain mistä näytellä tuttaville kuvia. Aidosti hän ei heistä välitä saati rakasta. Sama hänen omien lasten kanssa. He ovat olleet pettymys, kun eivät olekaan anopin oikkujen toteuttajia, vaan ovat itsenäisiä ihmisiä, joista yksikään ei juurikaan ole kiinnostunut olemaan tekemisissä äitinsä kanssa.

Eivät anna tarpeeksi rahaa = eivät ole kiinnostuneet meistä emmekä välitä pitää yhteyttä heihin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hän ehkä haluaa tehdä itse löytöjä, kun rakasta lapsenlastaan, mutta rahaa on vähän?

(Oma lapseni on vasta nuori.)

Mä olen vakuuttunut, että mun anopille mun lapset ovat vain pokaaleita. Jotain mistä näytellä tuttaville kuvia. Aidosti hän ei heistä välitä saati rakasta. Sama hänen omien lasten kanssa. He ovat olleet pettymys, kun eivät olekaan anopin oikkujen toteuttajia, vaan ovat itsenäisiä ihmisiä, joista yksikään ei juurikaan ole kiinnostunut olemaan tekemisissä äitinsä kanssa.

 

 

Eivät anna tarpeeksi rahaa = eivät ole kiinnostuneet meistä emmekä välitä pitää yhteyttä heihin.

Ei, ymmärrät väärin. Rahaa on tyrkytetty, mutta rahojen mukana tulee velvollisuus noudattaa äidin käskyjä. Pitäköön äippä rahansa, aikuiset lapset pitävät näin itsemääräämisoikeutensa. Lapsenlapsia ei jätetä yksin mummon kanssa, vaikka ovat jo kouluikäisiä  

Vierailija kirjoitti:

No ostappa kuule lapselles vaikka kullattu turvaistuin jos haluat. Ihan ite omalla rahalla ja olet sitten tyytyväinen eikö?

Lukikohän tämän kirjoittanut lainkaan aloitusta? Jos luki, niin herää huoli luetun ymmärtämisen tasosta. AP nimenomaan on hankkinut kaiken itse. Silti joku isovanhempi raahaa ilman ennakkoilmoittamista toisenkin pinnasängyn. 

Tai mistä minä tiedän, millaisessa kartanossa ap asuu. Ehkä länsisiipeen tarvitaan se toinenkin pinnis, varmuuden vuoksi?

Ehkäpä asia selviäisi parhaiten puhumalla ystävällisesti suoraan isovanhemman kanssa. He kun ovat jokainen yksilöitä, kuten miniät ja vävytkin.

Sano, että jos tarvitset jotain ja hän haluaa osallistua vaikka maksamalla osan, niin menkää yhdessä ostoksille, kauppaan tai nettiin.

Joskus on niin, että isovanhempaa itseään ei aikanaan ole kukaan auttanut, ehkä yrittää olla avuksi teille.

Ja monet isovanhemmat olisivat mielellään edes jotenkin mukana lapsenlastensa elämässä. Ei pelkästään tarvittaessa  hoitoavuksi kutsuttuna.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikset kysy niiltä? Mitä täällä ruikuttaminen ratkaisee?

Vertaistukea tällaiseen ongelmaan on vaikea saada omasta tuttavapiiristä. 

Mitä vertaistukea? Keneltä? Suoraan isovanhemmalta on oikea ratkaisu. Kaverit tuppaa olemaan samaa mieltä kysyjän kanssa, ettei vain pahoiteta hänen mieltään.

Vierailija kirjoitti:

Mun appivanhemmat teki samaa. Kunmes meni jakeluun laitan kaikki samantien kirppikselle. Pientä suuttumista, loukkaantumista jne, kunnes ymmärsivät.

Siitä meni muutama vuosi, kunnes alkoivat itse tuomaan meille kirppistavaraa, josta olin tosi illinen.  Miehenikin lopulta, kun sanoin joku pv sun pitää tyhjentää heudän talo. Kaikki, mitä itse tuo , on pois meidän urakasta joskus.

Yli 10 v he toivat meille kerran kk autolastillisen tarpeetonta ja sitten puolisen vuotta isolla otteella.

Saisko tämän suomeksi?

Tässä ketjussa joillain keskustelijoilla sekoittuu oma halu ostaa tavaroita ja nuoren perheen tarve kyseisille tavaroille.

Jos tätä tapahtuu paljonkin, on varmaan aika vaikea olla kiitollinen etenkin, jos hävitystyö jää aina itselle. Huonekalu ei kuitenkaan ole mikä tahansa purnukka, jonka melko helposti pystyy laittamaan pois.

Joku sanoi, ettei ilahduttamista tai yllättämistä ole ostaa jotain mitä on etukäteen sovittu. Yllätys ehkä jää puuttumaan, mutta varmasti kaikki vanhemmat ovat pelkästään iloisia, mikäli tällaisissa isommissa hankinnoissa pystytään keskustelemaan. Eli voiko auttaa hankkimalla jotakin, mitä, millaiset standardit asialle on. Jos summa on sellainen että oma budjetti ei riitä, voi auttaa pienemmin tai ihan vain läsnäolollaan. Itse en ainakaan kaipaa jotain jatkuvaa ilahduttamista, mieltä lämmittävät mukavat kohtaamiset ja kyläilyt puolin ja toisin.

Tässäkin aloituksessa perheellä oli jo  pinnasänky vauvalle. Ison perheen äitinä ei ihan heti tule mieleen tilannetta, jossa yksi lapsi tarvitsisi juuri kaksi pinnasänkyä ainakaan saman katon alle.

Toisen pinniksen olisi voinut hankkia vaikka mummolaan, jos lapsi kasvaessaan tulee yökylään. Pinnasänky on kuitenkin hyvä pitkään ja osa pinnasängyistä kasvaa myös lapsen mukana niin, ettei erillistä lastensänkyäkään tarvi olla ostamassa.

Olen kiitollinen omalle äidilleni sekä anopilleni, että eivät kysymättä roudaa tavaroita tänne. Jos haluavat ostaa vaatteita, kysyvät koon. Tietävät mistä lapset tykkää ja toimivat sen mukaan. Vaatteet on ehjiä, uusia.

Omien lasten kohdalla olen ajatellut toimia samoin. Kysyn, millä tavalla voisin olla avuksi ja jos heitä parhaiten auttaa joku hankinta, autan heitä heidän lähtökohdistaan käsin. En omistani. 

On niitä lapsiperheitäkin monenlaisia, eivät vain anopit ole hankalia. Minä ja ystäväni ollaan molemmat mummoja. Ostan lapsenlapselleni lähes kaikki vaatteet, ja hän näyttää niitä aina käyttävän, ei taida muita ollakaan. Ostan myös leluja, ja ne näyttävät olevan aina käytössä. Kun lapsi tulee mummolaan, syö hän meillä, eikä kukaan edes kysele mitään. Koko lapseni perhe vaikuttaa oikein tyytyväiseltä. Tällainen ei tulisi ystävälleni kuuloonkaan. Lapsi käyttää vain tietyn merkin tietyn värisiä vaatteita, ja lelut mietitään tarkkaan ja harkittuna, ja mitään ei voi hankkia kysymättä. Jos lapsi tulee mummolaan, joko hänelle on kokattu kaikki ruoat mukaan tai sitten on tarkka lista, mitä lapselle saa antaa ja mitä ei. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikset kysy niiltä? Mitä täällä ruikuttaminen ratkaisee?

Vertaistukea tällaiseen ongelmaan on vaikea saada omasta tuttavapiiristä. 

Mitä vertaistukea? Keneltä? Suoraan isovanhemmalta on oikea ratkaisu. Kaverit tuppaa olemaan samaa mieltä kysyjän kanssa, ettei vain pahoiteta hänen mieltään.

Jos tässä tarkoitetaan vertaistuella sitä, että ystävät ottavat mielellään vastaan isovanhemmilta lastentarvikkeita, niin heiltä ei silloin saa vertaistukea, kun heillä ei ole samanlaista ongelmaa.

Joillain tietyn sukupolven edustajilla on pakonomainen tarve ostella ja hankkia tavaraa jatkuvasti. Sitten kun se ulottuu lahjoihin tai muihin hankintoihin läheisille, niin ostelijoille itselleen tulee hyvä mieli kun saavat shoppailla, hamstrata tai "metsästää löytöjä" verhoten toimintansa huolenpitoon, riippumatta siitä onko hankinta millään tapaa tarpeellinen tai toivottu. 

Esimerkki: olin äitini kanssa yhdessä asioilla, ja hän näki kaupassa erään kodin esineen, sanotaan nyt vaikka pöytäliinan, jota ehdotti innoissaan minulle lahjaksi. Sanoin suoraan, että kiitos mutta ei kiitos, minulla ole mitään tarvetta tai käyttöä sille, enkä itse asiassa pidä kyseisen tuotteen väristäkään yhtään. Äitini osti sen minulle myöhemmin siitä huolimatta, ilmeisesti koska piti siitä itse. Olin aivan pöllämystynyt, että oliko pakko, ja keltäydyin ottamasta sitä liinaa mukaani kun lähdin kotiin :D

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hän ehkä haluaa tehdä itse löytöjä, kun rakasta lapsenlastaan, mutta rahaa on vähän?

(Oma lapseni on vasta nuori.)

Mä olen vakuuttunut, että mun anopille mun lapset ovat vain pokaaleita. Jotain mistä näytellä tuttaville kuvia. Aidosti hän ei heistä välitä saati rakasta. Sama hänen omien lasten kanssa. He ovat olleet pettymys, kun eivät olekaan anopin oikkujen toteuttajia, vaan ovat itsenäisiä ihmisiä, joista yksikään ei juurikaan ole kiinnostunut olemaan tekemisissä äitinsä kanssa.

 

 

Eivät anna tarpeeksi rahaa = eivät ole kiinnostuneet meistä emmekä välitä pitää yhteyttä heihin.

Ei, ymmärrät väärin. Rahaa on tyrkytetty, mutta rahojen mukana tulee velvollisuus noudattaa äidin

Tämä. Yllättävän useat isovanhemmat pitävät lapsiaan ja lapsenlapsiaan omana jatkeenaan esineellistäen. Lasten/lastenlasten oikeat asiat eivät kiinnosta, vain ne hyvät jutut ja juorut, joita voi sitten kahvipöydässä kertoa isona kihona kovaan ääneen tutuille ja tuntemattomille. Ja se isovanhemman määräysvalta tähän sirkushoviin ostetaan joko rahalla tai lahjoilla, joita ei edes oikeasti tarvita.

Ota tavara vastaan ja heitä samantien roskiin, ehkäpä oppivat kun eivät näe rojujaan enää teitin kodissa.

Vierailija kirjoitti:

Mun äiti on just tuollainen, se vaan tuo, eikä kysele... Sitten se myös hakee pois, eikä kysele. esim kerran raahautti meille valtavan peikonlehden. Jotkut sen naapurin miehet kantoi sitä ihan hädissään, kun kookas kasvi oli. Sinne vaan meidän olkkarin nurkkaan. Humps. En ollut kotona ja mies muutenkin "kärsimässä" äitini päähänpistojen kanssa usein. Tälläkin kertaa sanoi, ei, kiitos, ei. Ei tule. Tästä ei ole mitään puhuttu. Äitihän touhuaa, eikä kuuntele.

Sitten sain puolessa vuodessa sen tapettua, niin saihan siitä sitten kuulla. Ihanan kukan tapoin. Tytär otti sen ruukun ja laittoi siihen kesällä pihalla kasvamaan yrttejä. Äiti pyörähti kerran ja jäi suu auki kattomaan, että tuohan on sen peikonlehden ruukku, se on minun! Kaatoi ruukun ja vei mukanaan.

Yhden kerran se toi meille pienimmänn akvaarionsa. Hänellä on niitä kolme ja lapset ovat niitä ihailleet. Tulin töistä ja olkkarin pöydällä iloisesti pulputti pieni

Kääk. Minä varmaan kieltäytyisin ja kieltäisin perhettä avaamasta tuolle ovea

Vierailija kirjoitti:

Ehkäpä asia selviäisi parhaiten puhumalla ystävällisesti suoraan isovanhemman kanssa. He kun ovat jokainen yksilöitä, kuten miniät ja vävytkin.

Sano, että jos tarvitset jotain ja hän haluaa osallistua vaikka maksamalla osan, niin menkää yhdessä ostoksille, kauppaan tai nettiin.

Joskus on niin, että isovanhempaa itseään ei aikanaan ole kukaan auttanut, ehkä yrittää olla avuksi teille.

Ja monet isovanhemmat olisivat mielellään edes jotenkin mukana lapsenlastensa elämässä. Ei pelkästään tarvittaessa  hoitoavuksi kutsuttuna.

Miksi luulet, että tuollaisen isovanhemman kanssa voi keskustella? Hän tulkitsee kuulemansa juuri kuten haluaa. Eikä sitä kukaan kai halua perhe-elämäänsä sen isovanhemman ehdoilla elää. Ihan sama, jos isovanhempi haluaa osallistua, haluaa yrittää olla avuksi tai olisi mielellään mukana lastenlasten elämässä. Jos on koko ajan mummo tai vaari oma lehmä ojassa ajamassa omaa etuaan, koska "minä haluan", niin kyllä siinä pitkähermoisempikin kyllästyy olemaan kynnysmattona. Jos aikoinaan ei ole saanut itse apua, niin ei voi olettaa, että lapsen perhe tarvitsee tuplasti pinnasänkyjä, vaunuja jne, koska minäminä haluan sellaiset ostaa.