°°°Vkloppu SyysNolNel°°°

Kukkuu. Missä kuulumiset?



Mulla niskat ja hartiat ihan tohjona. Mies saa kyllä jossain välissä hieroa. Osasyy kotitöissä ja nukkumakavereissa, osasyy siinä, että kävin toissapäivänä hiihtämässä ja käsitöiksi meni.



Tänään mennään mun kotiin ja otetaan lapsille sukset ja lumilaudat mukaan niin saavat touhuta ulkona. Suunnilleen nollakeli. Vähän laskiaistunnelmissa etukäteen, kun huomenna on pyhäkoulupäivä.



Laittakaahan jotain kuulumisia. Eilen illalla kävin moneen kertaan kattelemassa, oisko jotain lukemista täällä tai s-postissa. Eipä sillä, en itekään oo joka päivä ehtiny mukaan.



Kivaa viikonloppua kaikille!



T@hti

Aamua, kaunista ja mukavaa kaikille. Kauraleivän ja kalkunaleikkeleen makuista, aavistus mustan kahvin viipyilevää jälkimakua. Kiireettömyyttä. Rauhaa.



Kävin eilen hiihtämässä Poikasen kanssa. Onkohan mun todella ostettava omat sukset, kun se oli niin kivaa?



Kaunokainen piti sinä aikana kaksi itkukonserttia. Mies tervehti meitä hyväntuulisia reippailijoita kiroilemalla.



PiLelle saarnaan takaisin. Huutaminen ja rähjääminen on tietysti huono tapa, MUTTA. On persoonakysymys kannattaako sellaista päättää. Minä puolestaan vasta opettelen rähjäämään silloin kun on aihetta. Jos tällaiselle sisäännieleskelijälle antaa ohjeen, ettei ole hyvä huutaa ja rähjätä, on lopputulemana painekattila, joka räjähtää ensimmäiselle vastaantulijalle aiheesta tai aiheetta.



Periaatteessa ymmärrän, että puhumme samasta asiasta, mutta mielestäni tässä kannattaa olla tarkkana ohjeiden kuuntelemisen kanssa. Teen usein itselleni hallaa, kun en mieti miten minä toimin suhteessa ohjeisiin. Painekattilatyyppinä (luonnostaan tunteiden säännöstelijänä) on minusta tärkeämpi opetella sanomaan kun on aihetta vaikka vähän taitamattomamminkin ja sitten vasta harjoitella tunteiden hallintaa. Miksi? Koska painekattila purkautuu liian usein lapsiin, jotka ovat lähellä ja herättävät tunteita. Mies kumminkin kestää enemmän epäreiluutta. Lapsetkin luultavasti kuuntelevat riitaa mielummin kuin epäoikeudenmukaista rähjäystä.



Ehkä saamme tästä kiinnostavan keskustelun viikonlopulle.

AAAAOOOOOSSSSS



Kukkuu

Nelkku edelleen kovassa kuumeessa,täytyy varmaan jo pohtia uusinta näytille menoa.Eilen päivällä oli jo kuume 39.4 astetta ja nyt herätessä yli 38.Yskii niin että pahaa tekee.



Minä lähden kohtapuolin tyttöjen 7v ja 9v kanssa keskustaan kaupoille.

Jos löytyis jotain kivaa.Ja pääsempä edes hieman ulos neljänseinän sisältä.



Esikolla tänään mimmiliigan sählyturnaus,mies lähtee sinne syyslapsosen kanssa.



Huomenna ajateltiin että mies vie tytöt jonnekkin " lähelle" laskettelemaan päiväksi!

Eli huomenissa olen taas kotona potilaan kanssa.Ja syystuholaisen kanssa=)



Illalla ajateltiin katsoa viisu karsintoja ja tarkoitus tehdä halloum-juusto salaattia naposteltavaksi.Grillattu halloumi,nam!

Bondikin tulis illalla,mahtaisko jaksaa katsoa?Typerää vaan kun mtv3:selta tulee ja 10:n utuiset katkaisee leffa nautinnon...



Näissä mietteissä,massu pystyssä rv 35+

Kukkuu, itseasiassa sinä(kin) olit mielessäni kun kirjoitin eilisen :). En vaan jaksanut avata aihetta laajemmin, vaikka se olisi vaatinut. Mutta hyvä, että sinä jatkoit keskustelua, tavallaan odotin sitä.



On ihan eriasia padota tunteita, kun vältää jatkuvaa räjähtämistä. Edelleenkin kerron, että väsyttää ja vituttaa, mutta yritän ennen puhumista vähän analysoida tilannetta ja esittää asian vähän rakentavammin. Kun on jatkuvasti räjähdysaltis, hyvin pienet ja mitättömät jutut räjäyttää pommin. Mies lamaantuu täysin mun raivotessa ja siinä sitten ollaan umpikujassa, molemmat ärsyynyneenä. En ole kovin ylpeä tästä tavasta " näyttää tunteita" ja siksi mielelläni opettelen vähän sivistyneempiä tapoja ilmaista itseäni. Haluan siis painottaa, etten kehoita ketään patoamaan tunteita, mutta lienee järkevää miettiä, mikä ärsyttää ja miten siihe reagoi. Meillä positiivinen ilmapiiri on johtanut siihen, että mies tekee enemmän ja meillä on kivaa. Ja se vähntää oleellisesti ärsytystä ja olemme positiivisessa kierteessä. Miehessä näkyy selvästi muutos, kun kotona on levollisempi tunnelma. Yksi päivä kun tulin töistä kotiin klo 19, mies oli paistanut lettuja (ekaa kertaa elämässä) ja kotona siistiä ja rauhallista!!.



Mutta jatketaan tästä aiheesta, tämä on tärkeää. Uusimmassa Perhe-lehdessä oli riitelemissä ja sen(kin) mukaan me tehtiin kaikki väärin kun riitelimme ;).



Minä lähden urheileemaan.

Mä olen odottanut keskusteluseuraa, jipiii, nyt se alkaa!



En kai oikeastaan kritisoinut kokemustasi Piletys, vaan lähinnä haluan suhteellistaa, minä sekoittaja. Ohjeet voi ottaa niin monella tavalla. Sanat merkitsevät ihmisille niin eri asioita, siitä minä haluan saarnata. Yksi ottaa tulkinnan, kaikki riitely on väärin, toinen taas soveltaa ohjetta. Kun itse olen sisäistänyt jo kotoa ohjeen, kaikki riitely on väärin, epäsivistynyttä ja tomppelia, haluan saarnata minulle uutta löytöä.



Se kiukkuaminen ja huutaminen, mitä luulen sinun Pile tarkoittavan, onkin hallaa, negatiivista kierrettä. Oivallukseni on ollut, kun tiedän MIKÄ kiukuttaa, on riitely hedelmällistä. Se vaatii paljon kivuliasta itsetutkiskelua. Yleensä löytää sitä mitä ei itse arvosta, mm. kärsin nykyisin sairaalloisesta mustasukkaisuudesta. Aiempi minäni oli sitä mieltä, että jos mies ei pysty kunnioittamaan minua, hyväon. Antaa mennä, pärjään yksinkin. Mustasukkaisuus löytyi ja löytyi tunne, etten halua pärjätä yksin, vaikka siihen pystyisin. Tältä pohjalta on ollut hedelmällistä riidellä viikonloppumenoista. Tulen vihaiseksi ja mustasukkaiseksi, koska pelkään menettäväni mieheni. a vot -Monestiko tämä positiivinen asia tulee kerrottua suoraan?



Suhteellistamisesta vielä, että uskon meillä kullakin olevan oma akilleen kantapäämme. Minulla mustasukkaisuus ja viha ovat tunteita, jotka löydän vasta pakon edessä. Toisilla viha on helppo ja ihailu ja kannustus saattavat olla vaikeita. Yksiselitteisiä ohjeita on olemassa. Minä vaan olen tulkinnut niitä tukeakseni omaa arvojärjestelmääni, joka paremminkin olisi kaivannut ravistelua. Siis kun huomaan sanovani lehtien parisuhdejutuille innokkaasti kyllä, olen samaa mieltä, tulisi hälytyskellojen oikeasti soittaa ja kovaa.





saarn saarn.

KukkuKukkuu

Tälle koneelle on oikeasti tehtävä jotain. Menee hermo lopunkin, kun tällä ei voi enää tehdä mitään ilman töks-töks-ilmiötä. Grrr! Kait se on pian ammattiapuun turvauduttava.

T-P: Täällä siis kohtalotoveri tietokoneongelmien kanssa.



Kiitos tuesta! Olen päässyt ensi säikähdyksestä. Meni vain pasmat niin sekaisin tuosta ihottumasta, kun olin varautunut tottumattomuuteen ja suolisto-oireisiin. Valitettavasti mitään muuta muuttuvaa tekijää ei ole kuin tuo maissi, mutta kesken en leikkiä näin vähällä jätä, koska tottumattomuusoireisiin olin varautunut, tosin niihin toisenlaisiin. Etenen suunnitelmien mukaan eli nyt on taukopäiviä ja taas maanantaina vähäsen. Hitaasti edetään. Toivotaan, ettei uusia ylläripylläreitä tule.



riitely: Minä olen tässä niin huono. Vihaan riitelyä ja vältän yleensä viimeiseen saakka. En osaa sanoa muuta kuin monen tunnin/päivän kaivelulla, mikä harmittaa ja senkin vedän omaksi syyksi. Kukkuun tapaan helpompi on painekattilan räjähtää, kun lapsi uhmailee. Tämä tapa ei ole todellakaan hyvä. Vähän olen tässä yhdessäolo vuosina oppinut ilmaisemaan mielipidettäni, mutta oppimista on vielä paljon. En ole todellakaan mikä ihannekumppani näissä asioissa. Raskasta miehelle onkia minusta irti ajatuksia.



Kiva, kun Ampi ja Kukkuu ovat taas olleet keskusteluissa mukana.



Smuik!



-Mimmuli

Mimmuli, allergioista/oireista tosi vähän tietävänä ehdotan yhdeksi vaihtoehdoksi ihottumalle talven. Typyllä ainakin on koivet enemmän ja vähemmän koppurat, sellasia kuivia ihottumaläiskiä on myös.



Enkeli sun kirjoitus kotiin tulon ahdistavuudesta ja vankilaolosta ois voinu olla suoraan mun ajatuksia silloin, typyn vauva aikana.

Muistan kerrankin, olin ystävän kanssa lenkillä ja kun käännyttiin takas himaan päin, niin puristus kasvoi mitä lähemmäks kotia tultiin.

En ikävöiny typyä yhtään, jos kävin jossain yksin ja siitä oli huono mieli.

Öisin en halunnut mennä nukkumaan, kun ajattelin että aamulla on taas koko päivä ja ilta edessä ja tuntu etten ois jaksanut.

Mutta onneksi nuo ajatukset ja tunteet pientä kohtaan muuttuvat kun elämä alkaa helpottaa.



Jaiks, pääsin sinne hakemalleni kurssille. Olen ihan paniikissa että miten pärjään tuolla suuressa maailmassa, poissa turvallisesta kodista ja rutiineista joihin olen juurtunut ja aivotkin pitäisi saada toimimaan. Hih kuulostaa kuin olisin lähdössä vähintään valloittamaan maailmaa, vaikka kyseessä on tosiaan vaan työkkärin järjestämä kurssi.

Pelottaa ja jännittää myös typyn puolesta, hän on ens viikon meidän kanssa lomalla ja sit 26.2 maanantaina alkaa pitkät päivät tarhassa. Nää muutamat viikothan typy on ollu vaan aamupäivän hoidossa ja ei ole esim. päikkejä nukkunu vielä tarhassa. On tottunut että haen heti ruoan jälkeen kotiin. Mahaa vääntää, miksi tämä on näin vaikeeta.



Hilu

Hirmu hienosti te täällä keskustelette, arvon naiset! Minä en ole männä viikolla pohtinut riitelmisen jaloa (?) taitoa, vaan oppinut muuta: Maailma ei suistu raiteiltaan, vaikka meillä syödään mikroruokia. Keittiö oli muutaman päivän pois käytöstä, myös tiskiallas, joten ruoka valittiin sen mukaan, mikä tuottaa vähiten tiskiä. " Opin" myös, etten ole oppinut pois vanhasta pahasta tavastani; ylimääräistä harmia ja minä syön syön syön syön...



Pyörsky kysyi minulta muutama aamu sitten, että -äiti onko sulla vauva masussa? -Ei. -No onhan, kun sulla on noin pullea masu! -Ei mulla kyllä silti ole vauvaa masussa. -Ai miks sitte sun masu on NOIN pullea?

En uskaltanut sanoa, että koska olen syönyt liikaa, olisin voinut aiheuttaa anoreksian tuolle kirpun kokoiselle tyttärelle... Miten niin äidit syyttävät itseään kaikesta, myös niistä asioista joita EI ole tapahtunut...



Masuvauvoista tulikin hataraan päähäni syysmammojen vauvat:

Tiiviille perheineen onnea!

Heti alkuun Tiiville ja perheelle vauvaonnittelut!!! Eilen ehdin käydä kurkkaamassa mutten ehtinyt Onnitella.



Ynis, siis kuun vaihteessa täällä?!? Oli vähän päivämäärät vinksin vonksin mutta niin ymmärsin, että helmi-maaliskuun vaihteessa. Pitääpä nähdä sitten, eikö juu.



Ja sitten. Asiasta olette taas täällä puhuneet. Se riitely. Minä en osaa sitä. Siis rakentavasti suorittaa. Ei kai me kumpikaan. Tulee sitten huudettua. Eilenkin taas... Siis meidän piti mennä leffaan. Olin odottanut eilistä koko viikon ja olin eilen niin hyvällä tuulella. Kävin äitin kanssa kaupungilla ja ONni sai uusia vaatteita, uuden lelun (kaivinkoneen), me saatiin Rosson ruokaa ja vähän viintäkin eikä mun lompakko keventynyt sentilläkään. Sitten odottelin vaan mummulassa miestä töistä. Sitten kävikin ilmi, ettei me mentäis elokuvan jälkeen minnekään vaan mies aikoi lähteä autolla.



Mulla meni ihan ilta pilalle. Kyse on siitä, että kumpikin oltiin _oletettu_ asioita. Mies oletti, että tiedän, ettei meillä olis varaa nyt mennä kaljalle ja taksilla ajella kotiin. Ja minä OLETIN, että kun kerrankin päästään KAKSISTAAN jonnekin, mentäis ottamaan parit kaljat ja siiderit. Juu, assumpiton is the mother of all fuck-ups. Näin mulle opetettiin ammattikorkeakoulussa jo vaikkei se silloin liittynyt ihmissuhteisiin tuo neuvo.



Mököttäen ajettiin kotiin, katsoin Kauniit ja Rohkeat ja Emmerdalen ja sanoin, etten lähde ikinä sun kanssa minnekään. Jos saan Onnille hoitajan, menen yksin. Sitten mies hetken hiljaisuuden jälkeen sanoi, että no mennään bussilla ja käydään syömässä noilla lounasseteleillä. Minä laitoin itseni kuntoon (tukka, meikki, vaatteet) vartissa, jotta oltais ehditty bussiin mutta sitten tein stopin. Sanoin, että mennään autolla, niin mun ei tarvi koko loppu iltaa kuunnella mitään motkotuksia. Mentiin autolla, katsottiin Vares2, sitten käytiin ajelulla, minä join pussisiideriä kuin teini konsanaan, tultiin kotiin ja pelattiin kahteen asti Trivialia. Ja ihan sopivasti oli aamulla pää kipeä;) Ja loppujen lopuksi ihan kiva ilta. Sain vaan tuossa tuoksinnassa eilen uuden nimityksen, pahimman, mitä mies on koskaan keksinyt. Heh, en onneksi vitun huora mutta lehmä kuitenkin.



Että näin rakentavaa meidän riitely. Ja mikä tämän oikeasti aiheutti, tuon olettamuksen lisäksi? RAHA, mikä muukaan. Sen puute oikeasti.



No, nyt on anoppi ja appiukko kylässä. Ei sekään mun elämää kovin ilostuta mutta koitan sopeutua.



Taidan mennä valmistautuun henkisesti euroviisuihin.



Ai, Onni oli mummun luona yöllä itkenyt isää ja äitiä. Ikävä oli ollut kova. Aamulla kun soitin, sanoi puhelimessakin, että oli ikävä. Suloinen. Mutta sen jälkeen on ollut ihan kummalla tuulella. Vähän koettelee vissiin ja maksaa potut pottuina kun kerran sillä tavalla sinne hylättiin yöksi;)



T-P

Työvkonloppu taas - olen nytkin lähdössä työmaalle, työaika vain 12-21.30. Ja huomenna sitten heti seiskaksi aamuun :(



Joten lyhyestä virsi kaunis, kiirettä pukkaa. Olette mielessä, vaikken kerkeä paljoakaan enää nykyisellään kirjoittaa. Kotona on taas sairastettu, T on ab-kuurilla, kun meinasi taas kuumeen, tukkoisuuden ja räkäisyyden lisäksi vielä hengenahdistustakin pukata. Blääh!



Oma olo kuin olisi jyrän alle jäänyt. On tämä vaikeaa tämä työn ja lasten yhdistäminen. Missä viipyy lottovoitto? Voisi jäädä kotiin...



Näissä haaveissa Mimmu - työn raskaan raataja



Mutta parempaa sunnuntaita kaikille! Viettäkää mukavaa lepopäivää!

Jokohan Tiivii nyytteineen on päässyt kotiin? Innokkaana odottelen kuulumisia.



Oma napa: synnytysunia lähes joka yö. Viime yönä Yniäinen oli mukana synnärillä, olimme USA:ssa pilvenpiirtäjäsairaalassa?!?! Turvottaa aikamoisesti, nilkat kuin tukit ja sormenjäljet saa painettua kehräsluiden päälle. Painoa tuntuu tulevan kilo päivässä, nyt lähes 20 kg tullut lisää. Mielestäni en oo juurikaan lihonut, joten tuota ylimääräistä nestettä on paaaaaljon.



Venna on flunssassa, räkäinen ja yskäinen. Mitään " järkevää" ei syö, on elellyt kolme päivää jogurtilla, banaanilla ja shipseillä... Ihan reipas neito on silti, ja yöt on onneksi nukkunut heräilemättä. Kunhan saa nukkua meidän välissä.



Eilen oli ystäväpariskunta kylässä, Vennan kummit. Typylläkin oli niin kivaa, ettei malttanut mennä nukkumaan. Näille ystävillemme ei ole omaa lasta suotu vuosien hoidoista huolimatta :( Vennaa odottaessa asia tuntui jotenkin vaikeammalta kuin nyt, kun ollaan oltu lapsiperhe jo yli 2 vuotta.



Riitelystä: minäkin oon sellainen painekattilatyyppi. Nyt raskaana ollessa tunteet on enemmän pinnassa ja sanonkin herkemmin. Mies on räjähtäväisempi, usein saan mielestäni pieneen sanomiseen kohtuuttoman jyrkkää vastakaikua ja tämä on vaikuttanut ajoittain niin, etten sitten viitsi sanoa kun en kumminkaan haluaisi riidellä. Tästä asiasta ollaan usein puhuttu. Mua siis pitäisi vähän " temperamentistaa" ja miestä vähän loiventaa. Lisäksi mun pitäisi oppia, että mun ajatuksia on vaikea arvella jos en sano niitä ääneen. Perusongelma vapaapäivinä on se, että mulla on suunnitelma valmiina mielessä, mutten miehelle sitä kerro ja sitten oon pahalla tuulella kun miehen suunnitelma onkin eri kuin minun. Puhumme siis liian vähän.



Voitaisiin tyttären kanssa mennä hetkeksi laskemaan mäkeä laskiaissunnuntain kunniaksi. Liukuriksi taitaa tällä kelillä riittää kurahousut :)



Leppoisaa sunnuntaita - ja Mimmulle hyvää työpäivää!



- tea H37+3 -

Mutta miten se paaston aika? - ei taida tämä mamma kyetä väsymyksen keskellä vähentämään herkuttelua -



Töihin meno/kotiin jäänti juttua minä pohdin. Jos vain rahat riittäis jäisin niin mielelläni. vaihtoehtoja perhepäivähoitajaksi, keikanteko, kenties verkostomarkkinointi, paljon punnittavana. Eli voimia kaikille työn raskaan raatajille ei ole helppo yhdistelmä työt ja pienet lapset.



Muuten vain kaksi herätystä viime yönä :) tauti alkaa lapsista helpottamaan. Ollaan taas täällä mun vanhemmilla ja täällä hieman parempi ilma (kosteampi) hengitellä kun meillä rivarissa.



Eilen oltiin Een kanssa ekaa kertaa luistelemassa, melko vaikealta se tuntui mutta poika oli innoissaa ja uudestaankin on menossa. Myös luisteluope/kummisetä oli tyytyväinen ekään harjoitus kertaan.



Riitelyssä olisi meilläkin oppimista, pitkän aikaa kasataan asioita, riidellään vääristä asioista ja sitten purkaudutaan kunnolla huutamalla ja läisskästään kaikki kerralla pöytään. Mutta olen myös sitä mieltä että arjessa olisi hyvä opetalla olemaan ärsyyntymättä kaikista pienistä ei niin merkittävistä asioista...



Lapsettomuus jutut on kurjia. Mieleen tulee vain iso kysymys MIKSI... siskoni syö hormooneja, toivottavasti heillä tärppäisi pian. Kaksi viikoa sitten pistin munasolun irrotus piikin nyt odotellaan kuin kävi.



Mennäkö vai eikö laskiaisriehaan ?!



miettii Mari ja pojat

No, hyvin alkoi meillä tämäkin hiihtoloma... Pe - la välisenä yönä Lilli kömpi meidän väliin tulikuumana. Vähän myöhemmin Lilli oksensi. Aamulla neidillä oli ääni käheänä ja miehellä kaikki paikat kipeänä ja flunssainen olo. Nyt molemmat vaikuttaa huomattavasti parempikuntoisilta, ehkä jo huomenna uskaltaudutaan porukalla ulos.



Lillin korvaimuroinnista tuli torstaina tulokset, ja kaksi syötyä antibioottikuuria vaihtui kolmanteen. Tämä Kefexin näyttäisi tehoavan. Taitaa olla niin että tulevaisuuden korvatulehduksiin kannattaa pyytää heti kättelyssä Kefexiniä, eikös se yleensä ole sama bakteeri joka jää jylläämään?



Riitelystä: Minussa on vähän molempia piirteitä. Suhteemme alkuaikoina mies kävi minulla joskus hermoille kun sen kanssa ei saa kunnon riitaa aikaiseksi ;-) viilipytty kun on luonteeltaan. Vanhemmiten olen itsekin oppinut (/opetellut?) olemaan raivoamatta, ainakaan kovin usein. Ja jos niin käy, niin mies on oppinut olemaan kauheasti noteeraamatta riehumistani. Keskustelemalla ja toisen kannan kunnioittamisella pääsee ainakin meillä pitkälle. Ihailen omia vanhempiani, jotka eivät riitele koskaan. Omien sanojensa mukaan siksi, että he ymmärtävät toisiaan niin hyvin riitelemättäkin, ja kunnioittavat toisiaan niin että periksi antamisen tarpeen " haistaa" sen mukaan, kummalle asia on tärkeämpi. Vaikea selittää.



Teukkikselle jaksamista viimeisiin viikkoihin!



Mimmuli, saahan koneesi kuntoon että kuulemme kuulumisiasi useamminkin. Peukut pystyssä kokeiluitten suhteen!



Aikomuksena oli lukea tenttiin, kirjoittaa gradua ja urheilla/ulkoilla tänään. Saankohan mitään noista tehtyä ;-).



Puss och kram,

Ankkis ja [color=red]♥Lilli♥

Tuo sana, kuulosti Onnin ollessa vauva täysin vieraalle sanalle. En tiennyt, mitä se tarkoittaa. Kun sanan merkitys selvisi, tajusin, että meillä siis ei nukuta perhepedissä. Itseasiassa viimeksi perjantaina sanoin äidilleni, kun jätin Onnia sinne hoitoon, että ei, Onni ei nuku meidän eikä heidänkään välissä. Ei vaan yksinkertaisesti tykkää nukkua siinä. Äiti kun kysyi, nukkuuko se matkasängyssä vai heidän välissä. No, viime yö oli Onnin elämän ensimmäinen yö, jonka se nukkui meidän välissä kokonaan:D Ihan huvittaa itseäkin. Kun mentiin nukkumaan, Onni aloitti itkeskelyt ja kun kysyin tuletko isin ja äidin väliin, vastaus oli kyllä. Sitten nostin sen meidän sänkyyn, se kokeili käsillään sekä mun että miehen kasvoja ja alkoi nukkumaan. Välillä oli ihan poikittain ja potki isäänsä päähän (päähän potkittu isi, ehe ehe). Mutta nukkui 8.30 asti. Oli kiva herätä, kun toinen taas kosketteli naamaa ja halasi, varmistaakseen,e ttä onhan se äiti nyt varmasti paikalla.



Olen ollut panevinani merkille, että joka kerta kun Onni on yöhoidossa, seuraava yö on tosi levoton, tarkistelee, että isi ja äiti on kotona. Tämä veti kyllä pohjat;) Itse nukuin tosi surkeasti sitten. Panin merkille, että Onnikin narskuttaa hampaita unissaan. Tekeekö muiden taaperot sitä?



Tänään on Onnista löytynyt sama vanha äidin poika -puoli. Ei ole tarvinut temppuilla ja uhitella enää. Nyt iskä on nukuttamassa, appivanhemmat lenkillä ja minä tietysti hyvässä seurassa. Kunhan vanhukset tulee lenkiltä, mennään miehen kanssa kaksin kävelylle pitkästä pitkästä aikaa. Hiihtämäänkin olis ehkä pitänyt mennä mutta tuulee sen verran, että taitaa olla aika pureva keli. Huomasin vaan illalla, että vaikutus on suuri, kun on tällä viikolla vain kerran pääässyt salille. Jalat oli jotenkin niin levottomat kun yritin päästä uneen. Ens viikko taas sitten normaaliin tapaan, hope so.



Oma napa taas se lähin napa.



T-P

Täällähän on oikein kunnon keskustelua. En ole lukenut eilisiä (tai oikeastaan viikkoon, hyi), joten voin vain pahoitella jos kommentit ovat vajavaisia.



Me emme ole muuttumattomia, onneksi. Minä olen riitelytaktiikoissani vaihtanut venettä usein. Pohjavire ja initiaalireaktio on räjähtävä. En huuda kauaa, mutta todella kovaa ja mahdollisimman ilkeästi. Ihmettelen, että minulla on vielä ystäviä, jotka ovat tunteneet minut aikoina, jolloin itsesäätely oli vasta aluillaan. Nykyään vaihtelen venettä kyydyssäolevan mukaan. Mieheni, the viilipytyn, kanssa, riitelemme harvoin, emmekä koskaan triviaaliasioista, mutta kodissa ajoittain on ahdistusta, puhumattomuutta ja kyynisiä huomautuksia. Nykyisin, kun räjähtävät reaktioni suuntautuvat lähinnä todella epäoikeudenmukaiseen kohteluun, valehteluun, fyysisen koskemattomuuden loukkaamiseen, kunnioittamattomuuteen, en koe sitä ongelmana. Toki vastaanottaja (esim .aikuinen vrt. lapsi) vaikuttaa tyyliin, muttei painoarvoon. Ääh. En osaa selittää. Keskustelu on todella mielenkiintoista. Jaoin oman tarinani vain siksi, että koen olevani kykenemätön antamaan neuvoja. Jokaisen subjektiivinen näkökulma on yhtä arvokas, ja vain itse voi lopulta tietää mikä on oikein ja sopivaa juuri minulla, näissä tietyissä reunaehdoissa ja elämäntilanteessa. Itsereflektio ennakoivana välineenä on pelastanut minut monelta tilanteelta ja auttanut antamaan itselleni ja muille anteeksi ja ymmärtämään edes pieniä murusia asioiden toiselta kantilta.



Tiiviille onnea!



hk



ps. Olin eilen aivan katasrofaalisissa häissä. Siellä oli toimintaa joka ylitti täysin käsityskykyni rajat. Myönnän, siellä en voinut täysin hillitä itseäni. Onneksi rakas siskoni oli paikalla, ettei isosisko aivan saanut turpaansa 2m kännipäältä. Ehkäpä itsesuojeluvaiston kehittäminen voisi olla seuraava kohde ;)

ekaksi: onnea Tiiviin perheelle, ja tervetuloa maailmaan, pieni prinssi!



tokaksi: kiitos riitelypohdinnoistanne!

Menin kyllä itseeni kun luin esim. PiLen analyysia tilanteistaan, ja meillä tilanteet menevät aivan äärimmilleen juuri silloin, kun toinen avaa suunsa miettimättä oikeastaa, missä mättää, vaan kunhan vaan on muka jostakin yksittäisestä ärsyyntynyt. Tuo toinen on useinmiten minä. Kuitenkin, meillä on jollain lailla samoja prebleemia ja jännitteitä, kuten Tea kuvaili. Mieheni on aika kiivaan tempperamentin omaava tapaus, ja tuo yhdistettynä minun ns. peräänantamattomuuteen ja haluun setviä asiat loppuun saakka (kuulen sitä " jankutukseksi" kutsutavan), on usein tuloksena ihan kahea vääntö. Kuitenkaan asioita ei voi useikaan pohtia ´valmiiksi´vaan niissä on niin monta sävyä ja kerrosta, että olisi monesti hyväksyttävä se tilanteiden keskeneräisyys.

Lisäksi meillä on aika erilainen rytmi (en todellakaan ole mikään ripeä käänteissäni ja tekemisissäni, mutta mieheeni verrattuna aikamoinen kojootti...) Tämä aiheuttaa kärsimättömyyttä ja turhautuneisuutta aika lailla.

Minun ominainen tapa myös olla ja sanoa (vaikka koetan tahdittaa sanomistani raketavaksi ja lempeäksi) jollain tapaa tuntuu liian monesti ruokkivan miehessä sitä aluetta, että kaikki menee vaan sytytyslankaan ja siitä edelleen siihen pommiin...

Olemme yrittäneet kaksin ja myös objektiivisen osapuolen läsnäollessa päästä lähemmän toisiamme näissä eripurissa, mutta tutuu aika ajoin että ollaan kyllä aivan alkutekijöissä...

Meillä on myös toiminut toisinaan kyllä tuo päätös, että MALTETAAN. Mutta se, että saisimme sen jotenkin toimintatavaksi, ei vaan ainakaan vielä tunnu onnistuvan. Aina luisutaan sinne viemärin pohjalle, vaikka just ollaan kynnet verissä saatu itsemme jo miltei ylös valoon...Tää on kyllä aika väsyttävää, ja monesti poden kovastikin sitä, että H:n tärkein ja elämässä pitkälle vaikuttavin ajanjakso ollaan käytetty tällaiseen " taistoon" . No, nyt ei kuitenkaan ole kuin tämä hetki, ja AINA voi kehttyä. Näin on ainakin uskottava, ja toivottava.

Voisin jatkaa tästä vaikka ja kuinka (tuli aikalailla vaan sieltä täältä pintaa raapaistua), mutta täytyy alkaa valmistautua iltapäivän kyläilyyn (mäenlaskua ja blinejä ja skumppaa kaveriperheen luona, jossa H:llekin kaksi kivaa kaveria:).

Päätän tämän toivottaen: ´armoa ihmissuhteissanne/-mme´! Näin mieheni toivoi tässä taannoin minun(kin) pystyvän tekemään...



M ja unessaan tuhiseva ihanuus H

Tiiville ja koko perheelle onnittelut pikku prinssistä.



Reissusta palattiin eilennä illalla. Laiva tuli satamaan 1,5 tuntia myöhässä ja kotona lopulta oltiin 23.30. Ei päässyt satamaan kiinnittymään kun oli niin paljon jäätä. Joutui jäänmurskaaja tulemaan ja sitten pääs laiva satamaan. Kiva oli autossa liki 2 tuntia istua. Veeti nukahti autoon ja kannetiin nukkuvana kotiin. Ihme ja kumma ei herännyt. Jatkoi vain sängyllä unia vaikka riisuttiin ulkovaatteetkin pois. Ja aamuun asti nukkui. Otti vissiin reissu hieman voimille. Kivaa oli tallinnassa. Haaveilen että miehen kanssa kahdestaan päästäisiin joku kerta lähtemään.



Leannalle sf-mitasta. Veetin kanssa mitta oli rv36+1 sf 30cm, rv40+6 sf 34cm. Veeti oli syntyessään 4435g, 55cm. Venlan kanssa rv35+6 sf 32cm, rv38+5 sf 33cm. Venla oli syntyessään 3360g, 51cm. eli mulla mitta oli molemmista lapsista suht sama ja lapset täysin eri kokoisia. Mun kohdalla sf-mitta ei taida kertoa lapsen koosta mitään.



Pitää mennä. veeti taas työntää pistorasiaan jotain sinne ei kuulumattomia tavaroita.



Öttis, Veeti ja Venla

Kurjaa omaa (.)



5v käytin lääkärissä uusiksi tänään.No- molemmat korvat aivan märät ja tulehtuneet ja keuhkoista kuului kunnon krohinat.Vielä torstaina tilanne oli puhdas vaikka kuume ja yskä olikin.

Nyt ap kuuri päällä ja vahvat kuumelääkkeet,kuume kun huidellut aamusta iltaan noin 40 asteessa.

Ressukka yskii niin että välillä oksentaa.

Silmät ihan punaiset ja niin on poika kipeän näköinen.



Hiihtolomakin olis ens viikon,muttei kyllä nyt hymyilytä.Olenkin tutuille,sukuilaisille soitellut,josko ottaisivat isompia tyttöjä kylään tms.

5v kun ei minnekkään voi viedä,tiedän että tytöt turhautuvat ja kiukustuvat jos ovat vaan sisällä.Sen verran pieniä(ja arkoja)ovat kuitenkin etten ihan yksi heitä tohdi minnekkään lähettää.

No onhan tuossa edessä luistinkenttä,on sekin jotain.

Tänään menevät siskolleni nyt illaksi,sielä seuraa ja huomenna taas kaverille,pienen tytön seuraksi pulkkailemaan.Yksi ystävä hakee syyslapsosen taas kanssaan pulkkailemaan.Edes jotain!



Tämä pitkä sairastaminen ottaa lujille ja itse olen vähemmästäkin tänään pillahtanut itkuun tai karjunut lapsille

Jotenkin nyt tuntuu niin raskaalta olla passissa täällä kotona.

Kun vielä omakin olo kömpelö plussapallo

huomaan että olenkin alkanut toisella hetkellä toivoa että vauva jo syntyisi ja taas toisella hetkellä olen ihan kauhuissani ettei vaan tule vielä.Eipä kyllä vielä varmaan olekkaan tulossa,viikkoja vasta kun reilut 35 mutta ajatukset vilistää ja stressi aiheuttaa kipuja ja suppareita.PÖH!



helpottipa purkautua,kiitos!



ja kiitos myös sf-mitoista joita olette laittaneet.Eivät taida olla yksi yhteen vauvan koon kanssa.Nähtäväksi jää...



L+5+ rv 35+

Turusta kotiuduttu. Kivaa oli käväistä vanhalla kaveripariskunnalla. Sini ja perhen poika leikkivät hyvin yksiin. HopLopkin tuli testattua. Kiitos Tomera hyvästä vinkistä! Sinillä oli HopLopissa mukavaa. Tosin kerran jouduin kiivetä kolmanteen kerrokseen hakemaan säikähtäneen Sinin alas. Pikku taapero kiivesi huomaamattaan liian ´korkealle. Tilanne oli onneksi ohi, ennenkuin se edes oikeastaan edes tilanteeksi ehti muuttuakkaan. Sini vain rutisti minua kovasti ja sanoi muutaman kerran että äiti tuli Siniä hakemaan. Ja yksissä tuumin tulimme sitten alaspäin ja Sini jatkoi puuhastelua radalla. Voi meidän pieniä! Rosakin viihtyi kivasti vauvakulmassa, nautti suunnattomasti hieman karheasta päällysteestä johon antaumuksella hinkkasi kasvojaan ja käsiään.



Riitelystä. Olen onnistunut kehittymään huimasti riitelyssä, mutta edelleenkin siinä on kehitettävää. Viimeisen 10v vuoden aikana olen aktiivisesti yrittänyt kehittää itseäni siihen suuntaan, että riitelen toista kunnioittaen, asialinjalla ja pidän tempperamenttini kurissa. Riitojen ei saisi repiä, vaan yhdistää. Olen onnistunut oppia, että riitojen tarkoituksena ei ole kilpailu siitä, kumpi loukkaa verbaalisesti pahemmin. Olen nykyiseen riitelytaitooni aika tyytyväinen, pysyn asialinjalla ja desibelit eivät nouse. Mutta joudun pitää itseäni silmällä etten lipsu riitelytaitotavoitteistani. Minulle ei sovi, että tökkivät asiat lakaistaisiin maton alle. Olen entisessä suhteessani niin tehnyt ja huomannut ettei se minulta onnistu. Kun kuppiini sillä tekniikalla tulee viimeinen pisara, niin kuppini menee hallitsemattomasti yli äyräiden ja suodatinta ei ole. Mieheni riitelytaidot ovat noin 3v tasolla, hyvänä päivänä. Mies ei pysty ottamaan vaimoltaan minkäänlaista negatiivista palautetta vastaan rakentavasti. Hän ei keskity ongelmaan, vaan kaikkeen siihen mitä hän on tehnyt hyvin. Mies on luvannut panostaa siihen, että käyttäisi riitatilanteissa aivojaan aktiiviseen ajatteluun. Tuloksia odotellessa..



Lila75, joka unohti etsiä sf-mittansa.

masentuneelta sunnuntai-illlan tervehdys.



meillä nyt koko perhe on a-viruksen kourissa. Ensin oli 2v, sittenminä ja nyt pikkumies ja isä myös. Ei kivaa. PIeni yskii, puklaa limansakaista maitoa yskimisen tuloksena syömisen jälkeen ja on tosi itkuinen muutenkin, ei nuku kunnolla jne. Ei onneksi ole kuumetta. Huomenna soitan neuvolaan, monta muutakin asiaa on mielessä mitä sieltä pitää kysyä.



Viime yö oli ihan syvältä, vauva heräili yskimään tai hikottelemaan tai röyhtäisemään tai syömään vähän väliä, esikoinen heräsi itkemään yöllä ja mä itse yskin sillä seurauksella, että herätin aina juuri nukahtaneen vauvan.....Nukuin koko yönä muutaman 1/2h pätkän. Sama juttu edellisenä yönä. Alkaa pääkoppa pian pehmenemään ellei tämä mamma saa unta pian... Miehellä myös flunssa ja kuumetta joten sekään ei ihan suoranaisesti innosta hihkunut kun herätin sen yöllä kanniskelemaan itkuista vauvaa välillä. *huoh* Onneksi aina ei ole tämmöistä. (kop kop)



Tuosta riitelystä kirjoitan huomenna. Nyt menen sohvalle.



flunssainen äitikuu ja pojat