Auttakaa järkyssä seksiongelmassa...
Mitä tekisitte tässä tilanteessa:
Meillä ei ole harrastettu seksiä pitkään aikaan, ainakin puoli vuotta on viimeisestä yrityksestäkin. Minua ei voisi vähempää kiinnostaa. En keksi ainuttakaan eroottista asiaa, jonka haluaisin mieheni tekevän. Koetin miettiä ihan tosissani, ja ainoa mikä tuli mieleen oli se, että mies sanoisi aamulla että hän hoitaa muksun koko päivän. Mutta sekin ajatus sitten töksähtää siihen, että illalla on sitten maksun aika. En keksi mitään mikä miellyttäisi, jossa mies itse asiassa koskettaisi minua. Hieronnat tai muut.
Tajuan, että nyt pitää vaan pakottaa itsensä. Mutta sitten tulee agressiiviset ajatukset itse tilanteessa, on vaikea mitenkään kiihottua, jos on aivan mielettömän vihainen.
Ja mikä kamalinta, sitten jos yritetään, homma jää kesken silläkin lailla, ettei mies saa siemensyöksyä, minun tulemisista puhumattakaan. Eli nöyryytys on vielä odotettavissa sokerina pohjalla.
Tämä on niin kamalaa, että olisin kiitollinen ihan mistä tahansa neuvosta. Paitsi terapiasta, koska miestä ei kiinnosta eikä olisi rahaakaan siihen investoida.
KIITOS jos joku vastaa asiallisesti!
Kommentit (31)
eli siis jos on kyseessä sellanen muovinen pumpattavabarbara.
En usko että olet täysin frigidi, joten mieti mitkä asiat saavat sinut kiihottumaan. Vuokraa joku eroottinen leffa tai katsele netistä sextv:ltä ilmaiseksi ihan pornoa. Käy kiihkeitä nettiseksikeskusteluja vaikka suomi piste fi:n chat-palstalla.. Osta itsellesi seksikkäitä alusvaatteita ja pukeudu niihin. Unohda se, että sinun pitäisi tyydyttää miehesi ja keskity nyt tyydyttämään omaa seksintarvettasi. Tilaa netistä joku sauva ja minidelfiini. Ja ehdottomasti geishakuulat tai oikeammin ne smartballsit. Toyheaven ainakin kannattaa katsastaa näiden hankintojen osalta.
Sitten se tärkein alat tyydyttää itseäsi ja kun himot yltyvät, ostat punkkua ja kynttilöitä, lähetät lapset hoitoon mummolaan ja panet parastasi. Aloittele ensin itseksesi ja sitten punkun kera houkuttelet miehen avuksesi. Tee miehelle selväksi, että tällä kertaa tyydytetään vain ja ainoastaan sinun halusi.
Vierailija:
siksi, että sen kanssa on pakko harrastaa seksiä. Seksi pilaa muuten hyvän suhteen. Meillä on samanlainen huumorintaju, samanlaiset elämänarvot, keskustelu vaikka tiskirätistä on mielenkiintoista. Harmi kyllä tuo seksi pilaa kaiken, ja se ettei mies ota mitään vastuuta lapsesta.
Ne aiheuttavat usein haluttomuutta.
Meillä kanssa oli muita ongelmia, jotka heijastu seksiin.
Ja mä väitän että se seksi voi parantua, jos hoidatte muut asiat kuntoon!
Mä kiinnitin huomioita tuohon, että miehesi ei ole lapsen kanssa paljoa. Oletko sä väsynyt siihen? Ehkä sä voisit miehelles sanoa että sä tarvit vapaata, aikaa itelles että jaksat antaa sitä miehelle.
vaikka monella saattaa korvaan särähtääkin. noista leluista en tiedä, mutta joka tapauksessa seksuaalinen innokkuus on jotain, joka kasvaa sitä harrastamalla ja miettimällä.
on eri asia tuleeko keinotekoisesti ylläpitää seksuaalisuuttaan, mutta voihan sen ajatella vain panostuksena parisuhteeseen ja onnellisuuteen.
Monet vähemmän seksuaaliset ihmiset ovat erittäin paneutuneita muihin asioihin ja taas aktiiviset eivät paljon muuta mietikään.
oman ajattelun suuntaamisella voi paljon vaikuttaa asioihin. täytyy vain nauttia itsestään ja pitää itseään seksuaalisena ja haluttavana. tässä on monilla ongelmaa.
En ole mikään miesten vihaaja todellakaan, mutta olettekos huomanneet, että niin usein parisuhteessa juuri nainen on se, joka yrittää parantaa suhdettta, seksielämää jne... ja mies, valitettavasti, on se, joka ei halua a) mennä terapeutille b) ei halua ylipäätään edes keskustella tai pohtia asiaa c) ottaa mitään vastuuta siitä että ollaan jumiuduttu parisuhteessa solmuun d) syyttävät että kaikki on vain naisen omaa vikaa, tai syyllistämistä tai että ogelmat ovat vain naisen omaa mielikuvitusta!!
Surullista!
Äsken juuri luin tällä palstalla jutun jossa mies koki nöyryyttävänä kun nainen joutuin käyttämään liukastetta yhdynnässä, joten nainen sitten oli usein käyttämättä ja kärsi kivuista monta päivää aina jälkikäteen.
Hei haloo naiset! Pitäkää puolenne, älkää suostuko ovimatoiksi tai sitten jättäkää ne itsekkäät miehenne ja etsikää paremmat miehet itsellenne.
Vierailija:
se on parhaansa mukaan yrittänyt pettää, mutta sen sosiaalisilla kyvyillä... Ihme olis. Se tiedän, että ravaa reissuillaan strippiluolissa privaattiesityksissä.
ja haarat levälleen. Pian se on ohi ja velvollisuus hoidettu muutamaksi viikoksi!
Vierailija:
ja haarat levälleen. Pian se on ohi ja velvollisuus hoidettu muutamaksi viikoksi!
sekssuaalisesta ongelmasta vaan kommunikaatiokyvyttömyydestä ja ilmeisesti rakkauden puutteesta. Surullista. Jaksatko nähdä vaivaa yhteyden rakentamiseksi?