Näillä OIREILLA hoitojonoon...
Ennen täysin terve keski-ikäinen tavallinen mies.
1. Elokuun alussa päivystykseen, jossa meinaa mennä taju huonon olon takia. Sydämessä todetaan hentoinen systolinen sivuääni ja lisälyöntejä. Kotiin.
2. Oireet palaavat viikon sisään. Terveyskeskukseen, josta Somac-resepti ja betasalpaaja. Kumpikaan ei toimi. Somac ei mitenkään ja salpaaja vie sykkeen liian alas, vaikka ehkä toimisi.
3. Terveyskeskukseen toisen kerran. Seuraava närästyslääke ja Opamox. Lähete kahden kuukauden päähän sydäntutkimuksiin. Uusi närästyslääke. Veriarvot ja kolesteroli ok. 10 min sydänfilmi ok.
4. Puhelimessa terveyskeskuksesta tarjotaan keskusteluapua. Kerron korrektisti, että olen jo kertonut oireet ja mitä ajattelen niistä. Tarvitsen faktaa sydämestä. Kyllä, ihminen on psykofyysinen kokonaisuus, mutta todettu sivuääni ja oireet ovat kestäneet kolme kuukautta ja vain niitä lääkitään. Aktiivista lenkkeilijää hengästyttää pelkkä ylämäkikävely. Juoksemaan ei todellakaan uskalla. Päivittäin pieni kävely muutama kilometri. Ei stressiä, ei mielenterveystaustaa, elämässä asiat ihan mallillaan.
5. Muutama alkoholiannos helpottaa oireita, mutta karsea ajatuskin lääkitä itseään jatkuvasti alkoholilla.
6. Oireet yhä
Kivistävä tunne rintakehässä suuren osan päivästä, pahenee minkä tahansa lounaan jälkeen
Hetkittäinen sekavuus, hengenahdistus
Kymmeniä rytmihäiriöitä päivässä
Voimakkaita rytmihäiriöirä levossa, joihin herää ja pelkää kuolevansa
6. Odota vielä neljäs kuukausi oireiden kanssa, toivotetaan terveyskeskuksesta. Sitten pääset lääkärille.
En ikinä olisi uskonut, että Suomesta tulee tällainen paikka "elää".
Kommentit (28)
Oireet viittaavat selkeästi stressiin, ahdistukseen, ehkä alkavaa tai jo olemassa olevasn masrnukseen.
Noi psykkiset jutut selvitettävä, osin itse, osin työpsulologin tai saatava lähete esim. julkisen puolen psykiatrisen puolen sairasnhoitajalle.
Toistaiseksi näyttää niin, että nyt keskustelusapu ainoa apu.
Koska
- sydänfilmi ok
- verinäytteet ok
- atrrian jälkeiset rintaoireet viittavaat puhtaasti erilaisiin ruuansulatusvaivoihin
- selvästi potilas on hermostunut ja ylihuolestunut voinnistaan > lisää sykettä
- lääkäri kuunnellut sydämen, eikä havainnut poikkevaa
Joskus vaan on niin, ettei kaikille fyysille oireille löydy mitään lääketieteellistä syytä.
Silloin on vahva syy epäillä että oireet ovat psyykkiisiä: stressi, ajatusmaailma, liika hermoilu yms.
Sivuäänestä ei tosiaan tarvitse huolestua, niitä nyt löytyy vähän joka toisella eikä ne noita oireita selitä. Alentunut yleiskunto, hengenahdistus ja lisääntyneet rytmihäiriöt on asia erikseen, ne pitää selvittää ja pelkästään tuolla mitä kerrot, pitäisi lääkärikäynti kyllä aika piankin järjestyä. Ensimmäiseksi nyt tulee mieleen alkava sepelvaltimotauti ikä huomioon ottaen. Tupakoitko?
Mielestäni sinulla on noilla oireilla kyllä ihan perusteet soittaa sinne terkkaan ja kertoa että oirekuva on pahentunut niin paljon, ettet kertakaikkiaan voi odottaa pitempään. Heti aamusta esim peruutusaikaa kysymällä voi tärpätä.
Tsemppiä!
Tuo nyt kuulostaa eteisvärinältä, joten betasalpaaja on ihan ok. Mikäli hengenahdistus ja tykytykset pahenee niin päivystykseen. Alkoholi kyllä pahentaa tilannetta, ei suinkaan helpota oloa eteisvärinässä.
Stressi aiheuttaa kaikkea. Oletko työn vieroksuva? Työ auttaa.
Vierailija kirjoitti:
Oireet viittaavat selkeästi stressiin, ahdistukseen, ehkä alkavaa tai jo olemassa olevasn masrnukseen.
Noi psykkiset jutut selvitettävä, osin itse, osin työpsulologin tai saatava lähete esim. julkisen puolen psykiatrisen puolen sairasnhoitajalle.
Toistaiseksi näyttää niin, että nyt keskustelusapu ainoa apu.
Koska
- sydänfilmi ok
- verinäytteet ok
- atrrian jälkeiset rintaoireet viittavaat puhtaasti erilaisiin ruuansulatusvaivoihin
- selvästi potilas on hermostunut ja ylihuolestunut voinnistaan > lisää sykettä
- lääkäri kuunnellut sydämen, eikä havainnut poikkevaa
Joskus vaan on niin, ettei kaikille fyysille oireille löydy mitään lääketieteellistä syytä.
Silloin on vahva syy epäillä että oireet ovat psyykkiisiä: stressi
No eikä viittaa, älä keittiöpsykologoi. Esim heikentynyt yleiskunto ei edes etäisesti sovi psyykkiseen oireilun ja ihan minimivaatimuksena oirekuva huomioiden pitää sydänperäset syyt poissulkea - kuten aloittajan mukaan on tulossakin, sydäntutkimukset.
Vierailija kirjoitti:
Paniikkihäiriö
Ei ole.
Panniikihäiriö on kaikkein helpoin diagnosioitava asia, kun on haastatellut potilaan. Ja kuullut potilasn oireet.
Yleislääkärit tunnistsvat terveuyskeslukksissa tunnistavat todella nopeasti ahdistuneen, paniikkihäiröisen ja osittain masentuneen potilasn.
Jo potilaan olemuksesta, käytöksestä, puheesta. Sekä potilaan kertomista oireista. Jo syystä että, suurin oda tk-lääkärin vastaanotolle tulrvidta nuorehkoista opiskelijoista, väsyneistä perheenäideistä ja työttömistä, kärsivät lähes kaikki noista samoista oireista.
Taustalla monimutkaiset elämäntilsnteet, niihin kyllästyminen, yleinen elämän väsymys ja ainakin lievä tai alkava masennustila.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oireet viittaavat selkeästi stressiin, ahdistukseen, ehkä alkavaa tai jo olemassa olevasn masrnukseen.
Noi psykkiset jutut selvitettävä, osin itse, osin työpsulologin tai saatava lähete esim. julkisen puolen psykiatrisen puolen sairasnhoitajalle.
Toistaiseksi näyttää niin, että nyt keskustelusapu ainoa apu.
Koska
- sydänfilmi ok
- verinäytteet ok
- atrrian jälkeiset rintaoireet viittavaat puhtaasti erilaisiin ruuansulatusvaivoihin
- selvästi potilas on hermostunut ja ylihuolestunut voinnistaan > lisää sykettä
- lääkäri kuunnellut sydämen, eikä havainnut poikkevaa
Joskus vaan on niin, ettei kaikille fyysille oireille löydy mitään lääketieteellistä syytä.
Silloin on vahva s
psyykkinen oireilu voi kyllä aiheuttaa monenlaista fyysistä vaivaa.
Aloittajan pitää nyt vain luottaa siihen prosessiin: olet jo jonossa sydäntutkimuksiin. Sillä välin pistä arkee enemmän rutiineja:menet nukkumaan samaan aikaan ja heräät samaan aikaan, noin alkajaisiksi. Jätä alkoholi kokonaan pois.
miski valitat? kirjoitit, että olet saanut lähetteen sydäntutkimuksiin. SItä ennen lääkäri on jo arvioinut ettei sinulla ole sellaista sydäneräistä vaivaa, joka vaatisi nopeampia tutkimuksia. Se kuukauden jono on jo suhteellisen nopea: hitaampi jono on se kolmen kuukauden jono.
On vain oikeus ja kohtuus, että tutkimukset tehdään kiirellisyysjärjestyksessä. Sinun kiireellisyytesi on arvioitu siihen kuukauden jonoon.