Mikä elokuva on jättänyt jälkensä sinuun?
Kommentit (321)
"Äideistä parhain" ja "Rakkaani merikapteeni"
Kummankin ohjannut Klaus Härö. Ovat ainutlaatuisen koskettavia. Jälkimmäinen parhaillaan Areenasta katsottavissa.
En muista enää sen elokuvan nimeä, siitä on niin paljon aikaa, joskus 80- luvulla. Pääosassa oli Teresa Orlowski ja se teki minuun lähtemättömän vaikutuksen.
M54
Terminator 2 Judgement Day ja atomipommi.
Idiocrazy on dokumentti Usan tulevaisuudesta. Jokainen idiootti pahoittaa tämän sanomisesta aina mielensä.
Interstellar -mystinen tarina joka vaatii katsojalta mielikuvitusta, maaginen soundtrack sopii kuin nenä päähän.
All of Us Strangers. Surullisimpia näkemiäni elokuvia. Elokuvaa katsoessa joutui jotenkin shokkiin, eikä oikein osannut siksi edes itkeä. Jää kummittelemaan pitkäksi aikaa mieleen.
Vierailija kirjoitti:
Interstellar -mystinen tarina joka vaatii katsojalta mielikuvitusta, maaginen soundtrack sopii kuin nenä päähän.
Siinä sellainen leffa, minkä olen nähnyt monta kertaa, kun yritän pakottaa itseni pitämään siitä, mutta ei vaan onnistu.
Pompöösiä itsetietoista "katsopa miten fiksu olen, kun teen näin hienoa leffaa"- touhua.
Inception oli onnistuneempi. Mutta makuasioita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olisi kiintoisaa tietää, miten tai miksi luulet elokuvan vaikuttaneen sinuun. Menikö tunteisiin vai menikö myös aatteisiin. Vaikuttiko elämiseen mitenkään?
Muumien mörkö aiheutti pelkoja nukkumaan mentäessä lapsena.
Manaaja aiheutti toistuvia painajaisia nuorena.
Paranormal Activity sai tuntemaan pelon tunnetta pitkästä aikaa.
Inside oli kokemus jonka katsoin sormieni välistä ja se ei lähde hevillä pois mielestä. Vieläkin muistan sen hyvin elävästi.
Kysyn tämän mielenkiinnosta: Miksi halust katsoa elokuvia, jotka pelottavat tai jotka ei lähde hevillä pois mielestä?
Itse katsoin noin 17- vuotiaana Hohdon ja yhtä nimeltä muistamatonta kauhuleffaa vuosikymmeniä myöhemmin. En ole halunnut katsoa kauhuleffoja sen koommin. Siksi, että ne aiheuttavat pitkäksi aikaa psyykkisesti pahan olon. Lisäksi se, että en kertakaikkiaan nauti kauhun katsomisesta. Olen kai nähnyt liikaa pahoja asioita elämässäni (työnikin puolesta).
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olisi kiintoisaa tietää, miten tai miksi luulet elokuvan vaikuttaneen sinuun. Menikö tunteisiin vai menikö myös aatteisiin. Vaikuttiko elämiseen mitenkään?
Muumien mörkö aiheutti pelkoja nukkumaan mentäessä lapsena.
Manaaja aiheutti toistuvia painajaisia nuorena.
Paranormal Activity sai tuntemaan pelon tunnetta pitkästä aikaa.
Inside oli kokemus jonka katsoin sormieni välistä ja se ei lähde hevillä pois mielestä. Vieläkin muistan sen hyvin elävästi.
Kysyn tämän mielenkiinnosta: Miksi halust katsoa elokuvia, jotka pelottavat tai jotka ei lähde hevillä pois mielestä?
Itse katsoin noin 17- vuotiaana Hohdon ja yhtä nimeltä muistamatonta kauhuleffaa vuosikymmeniä myöhemmin. En ole halunnut katsoa kauhuleffoja sen koommin. Siksi, että ne
Lapsena katsottiin sitä mitä äiti laittoi pyörimään vhs-kaseteilta. Aina äiti laittoi sen mörkö jakson muumeista, kun se ensimmäisenä sillä kasetilla oli. Minä olin silloin joku 5-7 vuotias.
Siitä sitten pelon tunne on alkanut kiehtoa mua vanhemmiten. Inside elokuvasta en tiennyt mitä aloin katsomaan, mutta piti katsoa loppuun, kun löysin sen kirpparilta. Varmaan pahin elokuva minkä oon nähnyt on tuo Inside.
Lapua - 1976. Paukun räjähdyksestä kertova leffa. Oon joku robotti, etten oo itkenyt koko aikuisiällä. Leffateatterissa piti koota itsenä, ettei tuu itku- tai paniikkikohtausta. Itselle sattunut paha tehdaspalo työpaikalla, ja se palautui niin aidosti mieleen leffan aikana.
Kaupungin kaunein tyttö. Täysikuu Pariisissa. Mansikkapaikka. Ilta Andren kanssa. Synkeällä puolella Talven valoa.
Lilja 4ever. Jäänyt iäksi mieleen vaikka vuosikausia kun tämän nähnyt.
Vierailija kirjoitti:
Idiocrazy on dokumentti Usan tulevaisuudesta. Jokainen idiootti pahoittaa tämän sanomisesta aina mielensä.
Sama idioluutio vaivaa Suomea.
Lukutaito, yleistieto ja pisa-tulokset seb kuin heikkenevät.
Vierailija kirjoitti:
Terminator 2 Judgement Day ja atomipommi.
Juu itse näin tuon 6 vuotiaana.
Billy Wilderin kyyninen mestariteos Ace in the Hole / Tuhansien silmien edessä. Olen itse media-alalla, joten tykkään filmeistä missä toimittajat ovat moraalittomia pakziaisia
https://en.wikipedia.org/wiki/Ace_in_the_Hole_(1951_film)
https://www.brightwalldarkroom.com/2020/09/09/escaping-the-cynicism-of-…
https://seura.fi/tv/poiminnat/elokuva-arvio-tuhansien-silmien-edessa-on…
Sumuisten vuorten gorillat. Ikävä kyllä oltiin pojan kanssa elokuvateatterissa, en arvannut, että saan sellaisen itkukohtauksen. Lapsi oli huolissaan kun itkin vielä fillaroidessa kotiin. En koskaan halua katsoa sitä uudestaan.