Suomen Bachelor 2024 official

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sinulle, joka puolustelet lasten erottamista isästään: Onko sinusta oikeasti ihan samantasoinen asia menettää isä kuolemalle vauvaiässä tai menettää isä äidin haihattelun takia 13-vuotiaana? 

Ei ole samantasoinen. Vanhemman menettäminen kuolemalle on huomattavasti pahempi ja vaikeampi asia. Se 13-vuotias ei ole oikeasti "menettänyt" isäänsä mihinkään. Hän on edelleen olemassa, ja nykyään jatkuva yhteydenpito etävanhempaankin on hyvin helppoa.

Mitä höpiset? Kyllä se isä on menetetty, jos sitä ei ole mahdollista tavata. Ei joku facetimepuhelu korvaa isän kanssa viettyä aikaa. Eikä lapsi osaa kaivata ihmistä, jonka olemssaoloa ei muista. Sen sijaan 13-vuotias osaa jo hyvinkin ikävöidä isää, jota hänen ei anneta tavata. 

Tähän keskusteluun tuntuu osallistuvan joku, jonka päätavoite on väittää vastaan. Sata sivua meni ihan hienosti, mutta tässä vaiheessa joka asia menee eipäs-juupas -väittelyksi. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sinulle, joka puolustelet lasten erottamista isästään: Onko sinusta oikeasti ihan samantasoinen asia menettää isä kuolemalle vauvaiässä tai menettää isä äidin haihattelun takia 13-vuotiaana? 

Ei ole samantasoinen. Vanhemman menettäminen kuolemalle on huomattavasti pahempi ja vaikeampi asia. Se 13-vuotias ei ole oikeasti "menettänyt" isäänsä mihinkään. Hän on edelleen olemassa, ja nykyään jatkuva yhteydenpito etävanhempaankin on hyvin helppoa.

Olen täysin eri mieltä. Minulle isä, jota en ole nähnyt kuin kerran elämässäni (olin silloin 2-3kk ikäinen), on täysin tuntematon henkilö. Minulla on häneen yhtä vahva tunneside kuin kehen tahansa satunnaiseen kadunkulkijaan. Sen sijaan, jos olisin viettänyt 13 vuotta elämästäni säännöllisesti aikaa isäni kanssa, minulla olisi varmasti muodostunut häneen hyvin vahvakin tunneside, jolloin eroon joutuminen olisi ollut paljon vaikeampaa. Yhteydenpito ei korvaa sitä, että ei koskaan saa halata isäänsä, leikkiä hänen kanssaan, istua hänen sylissään jne. jne. Minun elämääni tuli äidin uusi miesystävä, kun olin 1,5v. Hän oli minulle ainut isä, jonka tunnetasolla tiedän. Häntä minulla on ikävä, ei biologista isääni, jota en ole koskaan edes tavannut. Äidin uusi miesystävä jätti meidät, kun olin 14v ja on edelleen elossa, vaikka ei minua koskaan tapaakaan. 

Ei. Vaan sanon, että lapset kestävät paljon enemmän kuin mitä sinä luulet heidä kestävän, ja he ovat aika joustavia. Oikeasti heidän myös kuuluu kokea (turvallisen aikuisen kanssa, asiat hyvin hoitaen) vaikeitakin asioita jo pienestä saakka - siksi että he tulevat toimeen myös sitten yksin aikuisena, tässä kovassa maailmassa. Kaikelta ennakoiden suojeltu, "tynnyrissä kasvatettu" lapsi ei tule kestämään aikuisuutta ja itsenäisyyttä. (Äläkä nyt hyvän tähden ota tuotakin sanontaa kirjaimellisesti! Laitoin sen kuitenkin varalta lainausmerkkeihin.)

Varsin sairas ajatus, että lapsia kuuluu ehdoin tahdoin traumatisoida, jotta he oppivat kohtaamaan vaikeuksia. Ihan kuin niitä vaikeuksia ei tulisi elämässä vastaan, jos lapsi asuu turvallisesti molempien vanhempien kanssa eikä kumpikaan vanhemmista revi lasta juuriltaan ja eroon  toisesta vanhemmasta. 

Joo ei niitä ongelmia kannata ehdoin tahdoin järjestää. Elämä tuo niitä muutoinkin. Päinvastoin, mitä vakaampi alku niin sitä paremmin kestää myöhemminkin. 

Vierailija kirjoitti:

Mulle ei olisi tullut mieleenkään erottaa lastani isästään. Oma uusi suhteeni kaatui siihen, etten voinut enkä halunnut viedä lastani Helsingistä Turkuun- melkosen paljon lyhyempi matka kun Suomesta Losiin. En halunnut, että lapsi menettää arjen isänsä kanssa vaan halusin, että hän voi käydä koulua molemmista kodeista ja kodit ovat lähekkäin ja että isä oli lapsen arjessa mukana. Kertaakaan en ole tätä päätöstä katunut, mies ei siis ollut minulle oikea.

Lucky you. Kaikki isät eivät halua olla lastensa elämässä. Minun ja lasten näkökannasta katsottuna tämä on erittäin hyvä asia, isänsä kun on väkivaltainen juoppo narsisti. Mitä vähemmän isänsä vaikutuspiirissä sitä parempi. Kovin ovat tasapainoisia nuoria nykyään. Veikkaanpa, ettei näin olisi, jos isänsä kanssa olisivat joutuneet olemaan.

Oppi: asiat eivät ole mustavalkoisia. Uskon, että sarja äideillä on hyvät suunnitelmat lastensa varalle. Jos ei, se on huonompi juttu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulle ei olisi tullut mieleenkään erottaa lastani isästään. Oma uusi suhteeni kaatui siihen, etten voinut enkä halunnut viedä lastani Helsingistä Turkuun- melkosen paljon lyhyempi matka kun Suomesta Losiin. En halunnut, että lapsi menettää arjen isänsä kanssa vaan halusin, että hän voi käydä koulua molemmista kodeista ja kodit ovat lähekkäin ja että isä oli lapsen arjessa mukana. Kertaakaan en ole tätä päätöstä katunut, mies ei siis ollut minulle oikea.

 

 

Lucky you. Kaikki isät eivät halua olla lastensa elämässä. Minun ja lasten näkökannasta katsottuna tämä on erittäin hyvä asia, isänsä kun on väkivaltainen juoppo narsisti. Mitä vähemmän isänsä vaikutuspiirissä sitä parempi. Kovin ovat tasapainoisia nuoria nykyään. Veikkaanpa, ettei näin olisi, jos isänsä kanssa olisivat joutuneet olemaan.

Oppi: asiat eivät ole mustava

Monica kertoi avoimesti, että heillä on hyvät välit lapsen isän kanssa ja lapsi on säännöllisesti myös isänsä luona. Aika turha näistä lähtökohdin lähteä sekoilemaan jotain juopoista narsisteista, kun ne eivät liity tähän ketjuun ja ohjelman naisiin mitenkään. Ketjun aiheena ei ole av-mammojen sekopääexät. 

Vierailija kirjoitti:

Ei. Vaan sanon, että lapset kestävät paljon enemmän kuin mitä sinä luulet heidä kestävän, ja he ovat aika joustavia. Oikeasti heidän myös kuuluu kokea (turvallisen aikuisen kanssa, asiat hyvin hoitaen) vaikeitakin asioita jo pienestä saakka - siksi että he tulevat toimeen myös sitten yksin aikuisena, tässä kovassa maailmassa. Kaikelta ennakoiden suojeltu, "tynnyrissä kasvatettu" lapsi ei tule kestämään aikuisuutta ja itsenäisyyttä. (Äläkä nyt hyvän tähden ota tuotakin sanontaa kirjaimellisesti! Laitoin sen kuitenkin varalta lainausmerkkeihin.)

Varsin sairas ajatus, että lapsia kuuluu ehdoin tahdoin traumatisoida, jotta he oppivat kohtaamaan vaikeuksia. Ihan kuin niitä vaikeuksia ei tulisi elämässä vastaan, jos lapsi asuu turvallisesti molempien vanhempien kanssa eikä kumpikaan vanhemmista revi lasta juuriltaan ja eroon  toisesta vanhemmasta. 

Ihanaa, kun koko ajan "ymmärrät väärin" ja väännät ajatuksiani jonnekin päin, mitä en ole edes tarkoittanut. :O :D

Sanoin ainoastaan, että noin yleisesti: lapset kestävät paljon monenlaista, eivätkä mene ihan helposti rikki. Jos siis asiat hoidetaan hyvin, ja lapsen turvallisuudentunteesta pidetään huolta. (Mitä olen korostanut tässä koko ajan.) Ei ole oikein sekään, että aivan kaikelta pitää suojella, niin ettei sitten voida tehdä yhtään mitään, ja vanhempien pitää jämähtää johonkin ihme "ihanne-elämään". Sinun mielestäsi sellaiseen siis, jonka mielestäsi pitäisi olla ihanne.

Tämä on viimeinen vastaukseni sinulle, vänkäätpä tähän vielä mitä tahansa. :D

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sinulle, joka puolustelet lasten erottamista isästään: Onko sinusta oikeasti ihan samantasoinen asia menettää isä kuolemalle vauvaiässä tai menettää isä äidin haihattelun takia 13-vuotiaana? 

Ei ole samantasoinen. Vanhemman menettäminen kuolemalle on huomattavasti pahempi ja vaikeampi asia. Se 13-vuotias ei ole oikeasti "menettänyt" isäänsä mihinkään. Hän on edelleen olemassa, ja nykyään jatkuva yhteydenpito etävanhempaankin on hyvin helppoa.

Olen täysin eri mieltä. Minulle isä, jota en ole nähnyt kuin kerran elämässäni (olin silloin 2-3kk ikäinen), on täysin tuntematon henkilö. Minulla on häneen yhtä vahva tunneside kuin kehen tahansa satunnaiseen kadunkulkijaan. Sen sijaan, jos olisin viettänyt 13 vuotta elämästäni säännöllisesti aikaa isäni kanssa, minulla olisi varmasti muodostunu

Älä peilaa omaa traumaattista taustaasi tähän tapaukseen, kun tilanne on ihan eri.

Kuka on sanonut, että 13 v. lapsi ei tulisi ikinä näkemään isäänsä, jos muuttaa äidin kanssa ulkomaille? Uskon, että näkisi kuitenkin aika usein ja paljon, KUN kerran ne välit ovat hyvät. Varmasti lapsi viettäisi lomia isällään, ja varmasti tämä Bachelor-parikin tulee viettämään aikaa myös Suomessa, kun juuria on myös tänne. Samoin, kun kerran isällä ja lapsella on hyvät välit, niin kuka tietää, vaikka isäkin saattaa piipahdella Losissa silloin tällöin. Mistäs kukaan tietää, vaikka hänelläkin olisi suunnitelmissa muutto Amerikkoihin..? Ei voi tietää.

Onko täällä siis jo olevinaan tiedossa, että kumman tämä bätse valitsee (kun joku tässä ketjussa sepusteli, että Monican olisi valinnut..)? Itsellä ei ole sitä plussaa ja katsoin juuri 10. jakson, jonka lopussa bätse sanoi jotain Monicalle lohduttaakseen ja Monica itki vuolaasti. Ja lopussa bätse imutteli Viviannan kanssa, niin itse sain tuosta käsityksen, että ennemmin on Viviannan valinnut..

Vierailija kirjoitti:

Onko täällä siis jo olevinaan tiedossa, että kumman tämä bätse valitsee (kun joku tässä ketjussa sepusteli, että Monican olisi valinnut..)? Itsellä ei ole sitä plussaa ja katsoin juuri 10. jakson, jonka lopussa bätse sanoi jotain Monicalle lohduttaakseen ja Monica itki vuolaasti. Ja lopussa bätse imutteli Viviannan kanssa, niin itse sain tuosta käsityksen, että ennemmin on Viviannan valinnut..

Kuka nykypäivänä on noin medialukutaidoton?? Leikkauksilla halutaan luoda tietty mielikuva, ja tuohan olisi aivan liian ilmiselvä ratkaisu. Valoja päälle... 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei. Vaan sanon, että lapset kestävät paljon enemmän kuin mitä sinä luulet heidä kestävän, ja he ovat aika joustavia. Oikeasti heidän myös kuuluu kokea (turvallisen aikuisen kanssa, asiat hyvin hoitaen) vaikeitakin asioita jo pienestä saakka - siksi että he tulevat toimeen myös sitten yksin aikuisena, tässä kovassa maailmassa. Kaikelta ennakoiden suojeltu, "tynnyrissä kasvatettu" lapsi ei tule kestämään aikuisuutta ja itsenäisyyttä. (Äläkä nyt hyvän tähden ota tuotakin sanontaa kirjaimellisesti! Laitoin sen kuitenkin varalta lainausmerkkeihin.)

Varsin sairas ajatus, että lapsia kuuluu ehdoin tahdoin traumatisoida, jotta he oppivat kohtaamaan vaikeuksia. Ihan kuin niitä vaikeuksia ei tulisi elämässä vastaan, jos lapsi asuu turvallisesti molempien vanhempien kanssa eikä kumpikaan vanhemmista revi lasta juuriltaan ja eroon  toisesta vanhemmasta. 

Iha

Mistä sinä voit tietää, mitä lapsi oikeasti kestää? Edelleen: Lue niitä lasten omia kokemuksia. Se auttaa ymmärtämään, että tuo aikuisten hokema "lapsi kestää mitä vaan" on aika pitkälti vain itsekeskeisten aikuisten keksimä mantra, jolla perustellaan sitä, että tehdään valitoja piittaamatta lainkaan lasten tunteista ja oikeuksista. Harva lapsi valitsee elämää erossa rakkaasta vanhemmastaan, jos lapsen annetaan kertoa mielipiteensä eikä vain mennä sen mukaan, mikä äidin mielestä on hyvä vaihtoehto. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sinulle, joka puolustelet lasten erottamista isästään: Onko sinusta oikeasti ihan samantasoinen asia menettää isä kuolemalle vauvaiässä tai menettää isä äidin haihattelun takia 13-vuotiaana? 

Ei ole samantasoinen. Vanhemman menettäminen kuolemalle on huomattavasti pahempi ja vaikeampi asia. Se 13-vuotias ei ole oikeasti "menettänyt" isäänsä mihinkään. Hän on edelleen olemassa, ja nykyään jatkuva yhteydenpito etävanhempaankin on hyvin helppoa.

Olen täysin eri mieltä. Minulle isä, jota en ole nähnyt kuin kerran elämässäni (olin silloin 2-3kk ikäinen), on täysin tuntematon henkilö. Minulla on häneen yhtä vahva tunneside kuin kehen tahansa satunnaiseen kadunkulkijaan. Sen sijaan, jos olisin viettänyt 13 vuotta elämästäni säännöllisesti ai

Niin, että hyshys vaan ja kuvitellaan kaikki, että lapsi ei mene rikki vaikka häntä riepoteltaisiin miten tahansa. Ei saa kertoa totuutta, koska se pilaa mammojen fantasiat siitä, että lapset ovat kuin leluja, joita voi repiä minne sattuu huvittamaan ilman, että lapsille jää asiasta mitään traumoja. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sinulle, joka puolustelet lasten erottamista isästään: Onko sinusta oikeasti ihan samantasoinen asia menettää isä kuolemalle vauvaiässä tai menettää isä äidin haihattelun takia 13-vuotiaana? 

Ei ole samantasoinen. Vanhemman menettäminen kuolemalle on huomattavasti pahempi ja vaikeampi asia. Se 13-vuotias ei ole oikeasti "menettänyt" isäänsä mihinkään. Hän on edelleen olemassa, ja nykyään jatkuva yhteydenpito etävanhempaankin on hyvin helppoa.

Olen täysin eri mieltä. Minulle isä, jota en ole nähnyt kuin kerran elämässäni (olin silloin 2-3kk ikäinen), on täysin tuntematon henkilö. Minulla on häneen yhtä vahva tunneside kuin kehen tahansa satunnaiseen kadunkulkijaan. Sen sijaan, jos olisin viettänyt 13 vuotta elämästäni säännöllisesti ai

Kehotan sinuakin lukemaan juttuja, joissa nämä vastaavaa kokeneet lapset itse kertovat ajatuksiaan. Ei ole ihan pikkujuttu peruskouluikäisenä lennellä yli 10 tunnin lentoja vain päästäkseen muutamaksi päiväksi isän luokse. Eikä sekään ole mitenkään tavatonta, että sitä lasta ei enää päästetä isän luokse, kun uusi elämä jenkkilässä vie mennessään. Äärimmäisenä esimerkkinä "lapset pelinappuloina" tilanteesta on Koivujen tapaus. Äiti sokaistui miljoonista ja Jenkkielämästä ja lakkasi välittämästä pennuistaan pennin vertaa. Eikä ole ainut laatuaan. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko täällä siis jo olevinaan tiedossa, että kumman tämä bätse valitsee (kun joku tässä ketjussa sepusteli, että Monican olisi valinnut..)? Itsellä ei ole sitä plussaa ja katsoin juuri 10. jakson, jonka lopussa bätse sanoi jotain Monicalle lohduttaakseen ja Monica itki vuolaasti. Ja lopussa bätse imutteli Viviannan kanssa, niin itse sain tuosta käsityksen, että ennemmin on Viviannan valinnut..

Kuka nykypäivänä on noin medialukutaidoton?? Leikkauksilla halutaan luoda tietty mielikuva, ja tuohan olisi aivan liian ilmiselvä ratkaisu. Valoja päälle... 

Painupas jäähylle siitä sauhuamasta. Olet tainnut ihan liikaa tuijottaa ja eläytyä ko. sarjaan, kun sekoat jo pelkästä arvelusta, ettei Monica tullut valituksi..

Monicalla ilmeisesti on omat hiukset aivan lyhyttä haituvaa, kun instassaan on viime ajoilta kuvia lyhyttukkaisena.

Minua ei tuo Joonas vakuuta mitenkään ns. Hyvänä aviomiehenä, ei asuntoa jenkeissä eikä mitään varmaa toimeentuloa, ulkonäkökeskeinen. Mut eipä oo hurraamista näissä lopuissa naisissakaan, eikä oo mikään läpihuutojuttu et on lapsi, siitä vaan ei tunnu nyt mitenkään kunnolla keskustellun. Parempi kun ei valitsisi ketään, ruutuaikaa on saanut niin eiköhän niitä tarjokkaita ilmaannu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä Monica sanoo tuossa, "Joonas tulee näkemään kuka on Monica Sorsa sitten"?  En erota muuta...

Monica TOR, ei Sorsa :D Tor on Monican sukunimi. 

Selvä, kiitos! 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Osittain tuotannon vika. Olisivat jättäneet päivän tai kaksi tohon väliin 

Ei millään tasolla tuotannon vika. Tämä ei ole uutuusformaatti Suomessa. Kyllä nuo tietävät, mikä on pelin henki. Jos eivät ole ottaneet selvää, sitten voi katsella peilistä syyllistä. 

Ei jenkkiversiossa ainakaan mennä toisen luota yökylästä suoraan seuraavalle. Tiedän koska olen katsonut näitä aivan liikaa. 😄 Mielestäni ihan inhimillistä jättää joku hengitystauko tohon. 

Käytännössä ihan sama tapahtuuko paneminen seuraavana päivänä vai kahden päivän päästä. Joka tapauksessa kyse on siitä, että molemmat "koeajetaan" ennen lopullista valintaa eli suhteellisen pienellä aikaikkunalla ihmisille, jotka eivät ole tottuneet panemaa

Rakastellessa erittyy oksitosiiniä eli kiintymyshormoonia.

Mutta taitaa olla hormoonitasapainot muutenkin nykypolvella sekaisin, siis näillä joille seksi vieraan kanssa on kakunpala vain, ei isompi juttu. 

Rehellistä puhetta, mut silti jotenkin noloa minusta Joonaksen avata mm., et Vivienne on kuuma mut maine ja some arveluttavia... Nämä ajatukset on totuttu peittämään.

Vivienne kyllä on tuonut seksinälkänsä avoimesti esiin, ei jää himokkuus salaan.