Tilannetajuttomuus - muistisairauden ensioire?

Mun äidin alzi on edennyt hitaasti. Lääkkeiden avulla. Todellakin alkoi omituisuuksista eikä kukaan meistä tyhmistä tajunnut mistä on kyse. Muutoin kaikki oli ok mutta esim ei löytänyt hotellihuonetta ja nauroi itse sille että pitäisköhän vähän keskittyä enemmän eikä vaan seurata johtajaa. TODELLA huono omatunto tästä kun en tajunnut mitään. Lääkkeet mahdollisimman pian! Muistitestipisteet nousi kun lääkkeet alkoi vaikuttamaan. Se tosin on tietysti väliaikaista mutta äitiä auttoi nelisen vuotta mikä minusta on tosi hyvä! 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos hänellä aikaisemmin oli tilannetajua ja se on nyt kadonnut, niin voi toki olla merkki jostain.

Kyseinen sukulainen on ennenkin ollut melko itsekeskeinen, mutta nykyinen tapa kommunikoida vaikuttaa siltä, että ei yksinkertaisesti ymmärrä tai pysty suodattamaan puheitaan. Kommentit ovat vastaavanlaisia: "amikset eivät ole kummoisia ylioppilaisiin verrattuna" (amiksesta valmistuneen valmistujaisissa) tai "en jaksa kiinnostua tyttölapsista kun ovat niin hankalia poikiin verrattuna" (omalle tyttärelle kuka odottaa tytärtä)

No ei tällaisessa törkyturvassa ole mitään hyväksyttävää vaikka mikä aiheuttaisi em. kommentit. Jatkossa olisi turha odottaa minulta kutsua mihinkään.

Mutta mitä tällaiseen voi edes sanoa? Kertoo kommentit ihan ilo

Sano yhtä iloisesti, kuinka ikävää on kun niin monista ihmisistä tulee kärttyisiä, itsekeskeisiä riivinrautoja ikääntyessään. 

Kiitos kaikille asiallisista vastauksista! Ap

Ilmenee noita oireita nuoremmillakin, esim. liikenteessä ei muisteta sääntöjä, ei edes yksinkertaisimpiakaan. Ei osata vilkun käyttöä, pysähtyä suojatien eteen pysähtyneen vierelle, ei huomata että valo vaihtuu, ei osata pysähtyä stop- merkille. Aika varhain dementia alkaa nykyisin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos hänellä aikaisemmin oli tilannetajua ja se on nyt kadonnut, niin voi toki olla merkki jostain.

Kyseinen sukulainen on ennenkin ollut melko itsekeskeinen, mutta nykyinen tapa kommunikoida vaikuttaa siltä, että ei yksinkertaisesti ymmärrä tai pysty suodattamaan puheitaan. Kommentit ovat vastaavanlaisia: "amikset eivät ole kummoisia ylioppilaisiin verrattuna" (amiksesta valmistuneen valmistujaisissa) tai "en jaksa kiinnostua tyttölapsista kun ovat niin hankalia poikiin verrattuna" (omalle tyttärelle kuka odottaa tytärtä)

No ei tällaisessa törkyturvassa ole mitään hyväksyttävää vaikka mikä aiheuttaisi em. kommentit. Jatkossa olisi turha odottaa minulta kutsua mihinkään.

Kysyn vielä, että miten tällaiseen tulisi sitten reagoida? En haluaisi lapsillekaan opettaa, että mitä tahansa tarvitsee sietää. Muistisairauden puolesta puhuu sekin, että on ryhtynyt entistä provosoivammaksi mielipiteissään. Ei ymmärrä enää, että joka ikisestä pikkuasiasta ei kannata härkkiä toista, vaan joskus voi olla hiljaakin. Kääntää myös kaikki puheenaiheet itseensä, keskeyttää ja aloittaa monologin jostain tapahtumasta 50v sitten. Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos hänellä aikaisemmin oli tilannetajua ja se on nyt kadonnut, niin voi toki olla merkki jostain.

Kyseinen sukulainen on ennenkin ollut melko itsekeskeinen, mutta nykyinen tapa kommunikoida vaikuttaa siltä, että ei yksinkertaisesti ymmärrä tai pysty suodattamaan puheitaan. Kommentit ovat vastaavanlaisia: "amikset eivät ole kummoisia ylioppilaisiin verrattuna" (amiksesta valmistuneen valmistujaisissa) tai "en jaksa kiinnostua tyttölapsista kun ovat niin hankalia poikiin verrattuna" (omalle tyttärelle kuka odottaa tytärtä)

No ei tällaisessa törkyturvassa ole mitään hyväksyttävää vaikka mikä aiheuttaisi em. kommentit. Jatkossa olisi turha odottaa minulta kutsua mihinkään.

Kysyn vielä, että miten tällaiseen tulisi sitten reagoida? En

Tiedän, että näihin tilanteisiin suhtautuminen on vaikeaa, mutta tähänkin auttaa avoimuus. Nuoret ja lapset eivät ole tyhmiä, ja kun heille kertoo rehellisesti mistä käytös johtuu, niin he osaavat käsitellä näitä tilanteita paremmin. Sen lisäksi lapset oppivat tässä myös ymmärtämään elämän monimuotoisuutta ja sitä, että ihmisillä on erilaisia vaiheita. Siinä missä toisen sukulaisen lapsi saa hampaita, niin toinen on elämänsä ehtoopuolella eikä se aina ole kivutonta sekään.

Konkreettisesti näissä tilanteissa voi kuitenkin tiukasti ja napakasti keskeyttää monologit, ikäviin kommentteihin sanoa jonkun vakiofraasin "hei pappa/mummo, nyt sit taas.." ja perään perustelut "Miina näki valtavasti vaivaa valmistumisensa eteen" tai vain kuitata napakasti: "Nykyisin tiedetään, etteivät tytöt ole sen hankalimpia kuin pojatkaan". Toisaalta monelle tulevat nämä hyvät vastaheitot mieleen tilaisuuden jälkeen vasta kolmelta aamulla, mutta jonkun heiton etukäteen keksiminen on hyvä.

Tuo ajatus oli oikeasti kerrottu neuvoloissa, että tyttölapset ovat hankalampia ja varsinkin murrosiässä kun pojat alkavat kiinnostaa - tätä hokevat monet tuon ikäluokan ihmiset suurena totuutena edelleen, vaikka oikeasti nykyisin tiedetään että enemmän vaikuttavat temperamentti ja kasvuympäristö kuin niinkään sukupuoli.

Vanhana ämmänä sanoisin, että moni ei enää välitä vanhempana pitää yllä kulissia, poliittista korrektiutta, vaan sanoo oikeasti, mitä ajattelee. Ja tämähän voi monille läheisellekin tulla sitten yllätyksenä. 

Varsinkin moni nainen on suuren osan elämäänsä kasvattaja, jolloin sitä pyrkii saamaan jälkikasvustaan tolkun ihmistä, muut huomioon ottavaa ja avointa ja toisten kanssa toimeen tulevaa, jotta tämä pärjäisi elämässä. Rooli voi jäädä päälle pitkäksi aikaa ja vasta vanhemmiten voi omat mielipiteet pulpahtaa pintaan.

Hyvin usein käyttäytyminen tulee muuttumaan ja sille ei yksinkertaisesti voi mitään. Siinä vaiheessa voi itse päättää haluaako enää tavata vai hyväksyykö sen ja on vaan hiljaa - ei se muistisairas ihminen osaa vaihtaa käytöstään. Tällä hetkellä minun ajatus on että tulen hyväksymään koska se johtuu sairaudesta eikä ilkeydestä. Minä en ole vielä siis joutunut ilkeilyn kohteeksi. Vuosia vanhoja riitoja vatvoo loputtomiin isäni kanssa ja se johtuu siitä että lähimuisti on mennyt ja nämä ikävät asiat vuosien takaa ovat ikään kuin juuri tapahtuneet. Jos tulee väkivaltaa niin voi olla että on häivyttävä kuvioista. Toivon niin hartaasti ettei äidin tilanne menee siihen. Tulevaisuuus pelottaa todella paljon. Toivoisin että ihmiset ymmärtäisivät kuinka pitkään ja mistä eri syistä voi vanhatkin asiat tulla uudelleen pinnalle, kohdelkaa perhettänne hyvin alusta asti. 

Oma mutsi oiva esimerkki tästä vaikka on vasta 78. Käyn tapaamassa vanhempia ehkä 3 tai 4 x vuodessa, nyt viimeisen vuoden aikana olen huomannut että joka kerta tulee jo uusia juttuja jotka kertoo muisti tms sairauden etenemisestä, vaikka pärjäävätkin vielä maalla asumisessa yksin. Hän on ollut aina kova puhumana ja ymmärrän että kun harvoin kukaan käy niin juttua piisaa, mutta viime vuosina tilanne on kääntynyt siihen ettei hän enää noteeraa muiden sanomisia jollei häneltä kysytä jotain suoraan. Vaikka joku sanoo oman mielipiteen tai aloittaa ihan uuden aiheen, mutsi ei noteeraa välttämättä mitenkään tai alkaa puhumana siitä aiheesta mutta omasta näkökulmasta, eli miten se liittyy häneen. Enenevässä määrin lauseet alkaa aina: minä, minun, minulla, minusta jne. Nykyisin olen kuullut joka kerta en miten jossain kohtaa hänen elämää kukaan ei ole kysynyt hänen vointia tai osoittanut empatiaa, isän vointia kyllä on kysytty mutta ei hänen. Eli kerjää sympatiaa. Minä kerron flunssastani, hän keskeyttää minut isoon ääneen 2 lauseen jälkeen ja kääntää puheen omaa olotilaansa. Minä aloitin jutun eräästä tutusta ja hänen sairastumisesta, hän oikein huudahtaa päälle että luuletko ettei minun sitä ja tätä ja sitten jatkaa suureen ääneen varttitunnin monologin omista sairaalakäynneistään. Kun isäni, kiltti mies yrittää sanoa johonkin jotain hän vaan papattaa päälle. Mietin usein onko hänellä kuulo-ongelmia, mutta kylläpä hän kuulee sen että joku yrittää sanoa jotain väliin koska korottaa ääntään. Hän ei siis siedä että joku muu saisi suunvuoron. 

Puhe kääntyy joka kerta enemmän ja enemmän vanhojen muistelemiseen, ihan sitä miten joku lapsi on joskus 40 v sitten sanonut jotain hassulla tavalla, hän toistaa niitä kuin jotain maneeria. Jos he käyvät jossain kodin ulkopuolella, kuulen sen saman tarinan ehkä 5 tai 6 kertaa vielä vuosienkin päästä. Jutut kiertää kehää ja enenevässä määrin keskittyvät vain vaivoista ja lääkärissäkäynneistä, reseptien uusimisista ym puhumiseen. Äiti varmaan tajuaa että hän on kertonut jo jonkun asian minulle eilen puhelimessa, mutta kun menen käymään hän selittää juurta jaksaen sen saman asian uudelleen. 

Myös epärationaalisuus ja kaikesta kauhean hankalan ja monimutkaisen tekeminen on tullut kuvioon mutsille joka on aina nuorempana ollut todella nokkelaälyinen, realisti, hoksaava, tekevä ja näppärä, jolla ei koskaan mennyt sormi suuhun. Hän keksi aina ratkaisun ongelmiin ja käsistään kätevänä on tehnyt sellaisia asioita joista moni voi vaan haaveilla. Nyt tuntuu että joka asia tehdään kauhean monimutkaisesti vailla mitään järkevää selitystä tai pikemminkin hän keksii 10 tekosyytä ja vaikeutta miksi jotain asiaa ei voi tehdä. Siis sellaisia ihan älyttömyyksiä joille minä tyyliin vana nauran mielessäni "lopeta nyt se höpöttäminen eihän noissa sinun jutuissa ole mitään järkeä eikä mitään realismia".  Jos minä ehdotan heidän kotona jotain muutosta, on vastaus aina jyrkkä EI. Kun menen seuraavan kerran käymään, se asia on muutettu, mutta hänen on pakko torjua minun ehdotus. 

tämä ja 10 muuta piirrettä joita en nyt tässä kuvaa on niin rasittavaa, että olen aina ihan loppu siellä käydessäni

Tilannetajun puute...

ensimmäisenä tuli mieleen lähes kaikki poikaystäväni alkaen nuoruudesta, sittemmin avo ja/tai  aviomies. Ei heillä muistisairautta ollut mutta tilannetajun puutetta sitäkin enemmän.

Iäkkäällä äidilläni on juuri tuota tilannetajun puutetta ja enenevässä määrin muuttuu kokoajan itsekeskeisemmäksi. Ei mitenkään ilkeällä tavalla, vaan siten että puhuu ihan kokoajan itsestä eikä edes kysy mitä muille kuuluu eikä jaksa yhtään kuunnella muita.

Meillä oli hiljattain tilanne, että suunnittelimme maalle pihatalkoita ja sitä varten minä soitin hänelle aamulla, mitä tuon kaupasta? Olin sanonut ed viikolla että soitan aamulla, enne lähtöä, mitä ostan kaupasta. Kun sain sanottua huomenta ja onko sulla ylhäällä mitä tuon tullessani, hän ei edes vastaa vaan hän alkaa "minulla on sitä nyt ja tätä ja minä olin siellä tapahtumassa ja sitten minä menin sinne ja tänne ja minä ja minun käsi kipeä ja minä minä minä minä....." eli hänen piti saada oksentaa kaikki siihen tilanteeseen täysin kuulumattomat jutut ensin, vaikka tiesi että olen tulossa parin tunnin päästä fyysisesti heille. Minä koitan huutaa sinne väliin että entäs se kauppa. Sitten hermostuin jo ja sanoi, että kerro sitten loput kun tulen ja sano nyt mitä sieltä kaupasta pitää tuoda, jotta pääsen lähtemään.

Kun hän oli saanut sanottua ostostarpeet, yritti hän jatkaa jotain lääkärireissuasiaa, jonka olen kuullut jo 3 kertaa, sanoin vaan että pitää lopettaa, hei hei, tulen parin tunnin päästä ja pistin luurin kiinni. En tiedä kuinka kauan se on puhunut siellä tajuamatta etten ole toisessa päässä. Eikä tämä siis ollut ainut kertaista, hän on muuttunut ihan kyvyttömäksi kuunnella muita, suusta tulee kaikki mitä aivoissa liikkuu, suodatin on siis kadonnut ja itsekeskeisyys lisääntyy kokoajan. Pelottaa mitä tästä vielä tuleekaan. En usko että tulen sietämään mitä tahansa jos kovin rumaksi menee, emme ole koskaan olleet läheisiä, hän on ollut erittäin ankara jopa tyrannimainen äiti joka rankaisi minua fyysisesti. Toivon todella ettei minun tarvitse kohdata enää mitään ikävää hänen taholtaan. Tällaisen pikku höppänyyden siedän, sen voi ainakin ohittaa vaan ja olla kuuntelematta, mutta mitään itseeni kohdistuvaa ilkeilyä en tule sietämään, sitten on omillaan.