Miten usein ostat uuden talvitakin?
Minä noin joka toinen vuosi. Ulkoilen paljon ja palelen herkästi eli ohentunut takki ei käy kuin varatakiksi.
Kommentit (67)
Liian usein!!! Joka vuosi jonkinlaisen, parempina kaksi, sitten on joskus käytössä vielä joutsenen 25 vuotta vanha takki, tai en ole ainakaan heittänyt pois. Oli pitkä suht edullinen untuvatakki juuri katoin että kolme vuotta ollut ahkerassa käytössä talvisin, ja nyt kun vedin päälleni niin näytti kyllä niin rähjäisenltä että hain uuden takin. Mutta kyllä sekin vielä käyttöön ja se vanhempi varmaan. Mutta siis ihan liikaa ostan takkeja😔
Yksi talvitakki ollut nyt 17 vuotta, toinen 8 vuotta. Kolmannen ostin tänä vuonna. Kaikki hyvässä kunnossa, vähän eri tarpeisiin, muita kysymyksiä?
Minulla on käytössä kokopitkä talvitakki n. vuodelta 1995. Käytän sitä muutaman kerran talvessa. Lyhyitä takkeja ostan ehkä kerran 10 vuodessa. En kuitenkaan toppatakkeja, inhoan kaikkia toppatakkeja enkä mielelläni laita sellaista päälleni.
Mulla on nyt neljä talvitakkia, luulisin. Lyhty tallitakki (sain lahjaksi vuonna 2018) ja pitkä tallitakki (ostin käytettynä vuonna 2021) sekä pitkä untuvatakki (sain lahjaksi vuonna 2021) sekä villakangastakki (ostin ehkä vuonna 2011). Joten mitähän vastaisin... ostan uuden talvitakin, kun tuntuu, että sellaista tarvitsen.
2005 ostanut viimeksi talvitakin.se on ihan hyvä vieläkin.vähän ehkä kutistunut.
Viime vuonna ostin laadukkaan talvitakin muttei suomesta niinkuin muutkin vaatteeni 🤗
Laittaa kerralla 500-600e klassiseen malliin niin ei ole uusimis tarpeita 10v. Samalla kuljet laadukkaassa takissa mikä näyttää ja tuntuu ihan erilaiselta kuin muovitakit mitä 60-80e saa.