Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Kärsin mustasukkaisuudestani, josta en pääse eroon
13.10.2024 |
On tietysti riski kirjoittaa Aihe vapaalle, koska saan varmaankin osaksi vastaani ilkeilyä, mutta en keksi oikein, mistä muualtakaan apua hakuisin. Eli näkökulmia ja vertaistukea. Ehkä eniten toivoisin saavani kuulla, jos joku on kokenut samaa ja tilanne on helpottanut.
Eli en kestä enää omaa, aiheetonta mustasukkaisuuttani. Tai ei tämä ole edes sitä, ainakaan perinteisintä laatua, vaan joku tosi inhottava tunne, josta tahdon eroon, mutta en tiedä, miten. Olen viisikymppinen nainen ja minulla on ihana mies. Olen aiemmin eronnut pitkästä suhteesta, lapset teinejä. Uuden mieheni kanssa koen rakkautta, jota en ole kokenut koskaan ja tiedän, että hänkin rakastaa minua. Asumme yhdessä ja teemme asioita palon yhdessä, kaikki on ns. kunnossa, on hellyyttä ja luottamusta, naurua, lapset ja mies tulevat toimeen, häistä on puhuttu
Mikä sitten on ongelma? Miehen eksä. Tämä on niin tyhmä juttu, että hävettää kirjoittaakin, mutta yhä suurempi ongelma. En voi lakata ajattelemasta miehen viimeisintä eksää, jonka kanssa hän oli viitisen vuotta sitten pari vuotta. Mies ei ole puhunut hänestä kuin ohimennen, mutta olen mennyt etsimään somesta tiedot. Sitä ei olisi ikinä pitänyt tehdä. Eksä on miestä 20 vuotta nuorempi ja kaikkea sitä, mitä tahtoisin olla (ehkä tässä onkin ongelman ydin): nuori, kaunis, rohkea, nokkela
En pelkää, että mies lähtisi hänen matkaansa tai kenenkään muunkaan. En vain KESTÄ ajatella, että mies on ollut hänen kanssaan, en voi olla vertaamatta itseäni häneen ja se tuntuu KAMALALTA. En tietenkään puhu miehelle asiasta (joskus vähän viittasin mustasukkaisuuteeni, hän ei ymmärtänyt lainkaan) ja kuormita häntä. Ongelmani on: MITEN VOI LAKATA AJATTELEMASTA miehen eksää, heitä yhdessä joka päivä? Tuntuu, että nämä ovat jonkinlaisia pakkoajatuksia vailla mitään järkevää pohjaa. Miksi olen takautuvasti mustasukkainen?
Suhtee aluksi näitä ajatuksia ei ollut, ne tulivat vasta joskus vuoden yhdesäsolon jälkeen ja tuntuvat pahenevan koko ajan. Tämä on tosi ahdistavaa. Miltä tämä teistä kuulostaa -paitsi ihan älyttömältä? Itsetunnon kanssa mulla onollut ongelmia aina, mutta tällaisia pakkoajatuksia ei koskaan. Olen hyvin väsynyt tähän.
Kommentit (57)
Itseäni lähinnä yököttäisi tai vähintään ihmetyttäisi jos mies olisi seurustellut itseään 20v nuoremman kanssa eli tuolloin parikymppisen kanssa??? Siis mitä ihmettä ap??
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Samaa olin tulossa sanomaan kuin edellinen eli on syyt miksi hän on ex ja sinä nykyinen. Ilmeisesti ne kadehdittavat ominaisuudet eivät olekaan niin kadehdittavia ja miehesi arvostaa ihan erilaisia asioita kuin niitä, jotka ovat sinulle ulkopuolisena nähtävissä. Itsetunto kohdilleen. Arvosta itseäsi äläkä vertaa itseäsi muihin.
Nämä ovat tosi tavallisia tunteita ja kokemuksia ja ne kannattaa hyväksyä, ei piiskata itseään asiasta. Sitten pitäisi mennä syvemmälle. Yleensä juurisyy on joku muu. Lähde tutkimaan omaa menneisyyttäsi ja etsi ne kohdat joissa sinulle on tullut kokemus ettet ole riittävästi, ettet ole tarpeeksi hyvä. Joku kipu siellä on jäänyt käsittelemättä mikä saa sinut uskomaan ettet ole rakkauden arvoinen. Kirjoita siitä ja pohdi asiaa, tunne kaikki tunteet. Sitten hitaasti eteenpäin. Usein emme pysty elämään nykyhetkessä kun mieli ja tunteet pyörivät menneessä.
Täällä on ollut ihanaa, lämmintä myötäelämistä ja vertaistukea, kiitos siitä! Osa tuntuu olevan vähän hakoteillä, sillä en tosiaankaan pelkää jääväni yksin enkä sitäkään (tavallaan), että olisin huonompi. Enemmän kyse on jonkinlaisista pakkoajatuksista, joita en vain pääse pakoon, vaikka en saa edes kiinni siitä, mitä ajattelen. Jos huomaan vasta puolilta päivin, että en ole ajatellut miehen eksää, ilahdun, kun olen saanut "lepoa" muutaman tunnin. Niin sairasta tämä on. En ole kontrolloiva eikä ole esimerkiksi vaikea päästää miestä omiin rientoihin, on vain tämä pakkoajatus. Antaisin melkein mitä vain, jos pääsisin siitä eroon.
Mies ei ole antanut aihetta mihinkään "epäilykseen", hän rakastaa minua eikä haikaile menneitä. Hän tuskin ajattelee eksäänsä vuosien jälkeen kovin aktiivisesti - eikä aavista, että minä sen sijaan ajattelen eksää joka ikinen päivä ja kärsin.
Toki juuri tuo ikäero häiritsee ja minulla on ongelmia hyväksyä oma vanhenemiseni, mutta vyyhti on niin sekava ja vaikea, etten tiedä, miten sitä purkaa. Terapialla varmaan niin, mutta sopivan terapeutin löytäminen on vaikeaa. Tarvitsin täsmäiskun, koska rahat ovat niin vähissä juuri nyt, mutta ei kai sellaisella pääse edes ongelmaan kiinni, jos terapautti ei ole oppinut tuntemaan minua.
KIITOS kun keskustelette.
Se on se olematon omanarvontunto ja korostunut hylkäämiskammoisuus. Surullista on se että jos menet kiukuttelemaan miehelle tuon ahdistuksesi takia, juuri se ajaa häntä pois. Ratkaisu on se että käsittelet hylkäämispelkoasi. Eli sinun on pakko oppia ajattelemaan että jos miehesi jättää sinut, sinä selviät siitä. Sinulla on todennäköisesti ollut lapsuudessa jollain tavalla turvatonta ja siitä tuo kumpuaa, alitajuisesti yrität suojella itseäsi siltä samanlaiselta tuskalta mitä lapsena olet kokenut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Surullista, että joku käyttää elämäänsä tällaiseen. Parisuhteita on ollut, mitä sitten? Lopeta tuon naisen kyttäys ja ala elämään elämääsi. Se on ohi nopeammin kuin tajuat ja tuo on hukkaan heitettyä aikaa
Vierailija kirjoitti:
Surullista, että joku käyttää elämäänsä tällaiseen. Parisuhteita on ollut, mitä sitten? Lopeta tuon naisen kyttäys ja ala elämään elämääsi. Se on ohi nopeammin kuin tajuat ja tuo on hukkaan heitettyä aikaa
Niin, se on surullista. Mutta neuvosi on umpisurkea. Senhän takia tässä juuri terapiaa ja neuvoja tarvitaan, koska ei pysty lopettamaan haitallisia ajatuksia ja harmittaa, kun heittää aikaa hukkaan voimatta sille itse mitään.
-samassa tilanteessa oleva
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla vähän samanlainen pakkomielle mieheni ex-vaimosta. Ex-vaimo jätti miehen pari vuotta ennen kuin tapasimme, olemme olleet nyt 4 vuotta yhdessä. Vaikka mies kertoo olevansa onnellinen kanssani ja vannoo rakastavansa minua koko loppuelämänsä, silti minulla on koko ajan sellainen olo, että olen "varavaihtoehto".
Tämä johtuu ehkä asioista, joita mieheni on sanonut, mm. ensimmäisillä treffeillä mainitsi, että "vaimo lähti, vaikka heillä oli täydellinen avioliitto". Roikkui sen jälkeen eksässään viimeiseen asti ja toivoi tämän tulevan takaisin jne. Alkuvaiheessa kysyin, olisiko hän mieluummin edelleen exänsä kanssa kuin minun kanssani, niin vastaus oli, että kun oli kerran naimisiin mennyt, niin tarkoitus oli olla siinä avioliitossa loppuelämä. Monet kerrat myös kutsui minua eksänsä nimellä.
Nämä kaikki asiat ovat johtaneet siihen, että vihaan tuota ex-vaimoa sydämeni pohjasta. Ahdistun kun esim. miehen vanhemmat puhuvat hänestä, ja sitä tapahtuu valitettavan usein. Toivottavasti pääsen joskus eroon tästä huonommuuden tunteesta.
Rakkaus voi elää vain vapaudessa eli et voi pakottaa ketään rakastamaan itseäsi. Kontrolloiminen ei ole vapautta ja se näivettää rakkauden. Anna siis rakkaasi elää vapaasti ja anna hänen vapaasti valita olla sinun kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mustasukkaisilta pitää ottaa vapaehtoisesti aseet pois. Ennemmin tai myöhemmin posautat.
Vierailija kirjoitti:
Minulla vähän samanlainen pakkomielle mieheni ex-vaimosta. Ex-vaimo jätti miehen pari vuotta ennen kuin tapasimme, olemme olleet nyt 4 vuotta yhdessä. Vaikka mies kertoo olevansa onnellinen kanssani ja vannoo rakastavansa minua koko loppuelämänsä, silti minulla on koko ajan sellainen olo, että olen "varavaihtoehto".
Tämä johtuu ehkä asioista, joita mieheni on sanonut, mm. ensimmäisillä treffeillä mainitsi, että "vaimo lähti, vaikka heillä oli täydellinen avioliitto". Roikkui sen jälkeen eksässään viimeiseen asti ja toivoi tämän tulevan takaisin jne. Alkuvaiheessa kysyin, olisiko hän mieluummin edelleen exänsä kanssa kuin minun kanssani, niin vastaus oli, että kun oli kerran naimisiin mennyt, niin tarkoitus oli olla siinä avioliitossa loppuelämä. Monet kerrat myös kutsui minua eksänsä nimellä.
Nämä kaikki asiat ovat johtaneet siihen, että vihaan tuota ex-vaimoa sydämeni pohjasta. Ahdistun kun esim. miehen va
Ap tässä: voi miten tutulta kuulostaa! Minun mieleeni ovat unohtumattomasti painuneet ne muutamat ainoat kerrat, jolloin mies on puhunut eksästään mukavasti. Riittää, että hän on sanonut vaikkapa, että eksällä oli kauniit hiukset tai että heillä oli ihan kivaa jollain matkalla. Tämäkin on minulle liikaa, vaikka mies oli lähtijä ja on kertonut vaikeuksista, joita heillä oli. Sairastahan tämä on :(
Sisältö jatkuu mainoksen alla
39. Ole hyvä, kiva, jos olin avuksi.
Joku kirjoitti kehollisista menetelmistä asettaen sen vastakkain psykoterapian kanssa. Se on virheellinen ajatus, että psykoterapia olisi vain puhumista. Psykofyysinen psykoterapia on hyvin vanha virtaus terapiahistoriassa ja gestalt kuuluu niihin.
Kehollisten tuntemusten tunnistaminen ja ohjaaaminen on erittäin tavanomaista nykyisessä psykoterapiatyössä. Useimmat terapeutit hallitsevat rentoutustekniikoita, NLP, mindfullnessia ja muita kevyitä psykofyysisiä menetelmiä, jotka liitetään terapiaprosessiin.
Voit itsekin kokeilla vaikkapa sitä, että etsit mihin kehonosaan sinun ahdistuksesi liittyy, kun ajattelet tätä naista. Pidä kättä koko kämmenen levyisesti pallean päällä makuuasennossa. Voit vaikkapa kuvitella ahdistuksen tietyn muotoiseksi ja keskittyä sen visualisointiin. Sen jälkeen kun sinulla on visio ahdistuksesta, voit tutkia sitä ja piirtää sen. Voit opetella vapauttamaan sen omilla keinollasi kehostasi ja luoda siitä rituaalin. Sen voi vapauttaa vaikka ulkoilmaan voimakkaasti huutamalla tai repimällä paperin, jossa on kuva ahdistuksesta useita kertoja.
Rituaalit ja kehollisten tuntemusten analyysi eivät kuitenkaan riitä, vaan vaaditaan sen sanallistaminen mistä oikeasti on kyse. Ajatus tästä naisesta ei liity nykytilanteeseen, vaan omaan menneisyyteen ja tunnehistoriaan.
Vierailija kirjoitti:
Rakkaus voi elää vain vapaudessa eli et voi pakottaa ketään rakastamaan itseäsi. Kontrolloiminen ei ole vapautta ja se näivettää rakkauden. Anna siis rakkaasi elää vapaasti ja anna hänen vapaasti valita olla sinun kanssa.
Sivusta, mutta en usko että pakkoajatuksissa on kyse kontrolloinnista tai toisen pakottamisesta rakkauteen. Itselläni on sama ongelma ja annan rakkaani elää täysin vapaasti. En kontrolloi häntä mitenkään. Minä vain herään joka aamu hänen exänsä nimi mielessäni ja ajattelen tuota henkilöä ison osan päivästä. Olen todella väsynyt tähän ja välillä tuntuu että haluaisin erota ihan sen takia että saisin ajatuksistani rauhan. En pelkää yksinoloa vaan se tuntuu vapauttavalta ajatukselta ja kaipaan sitä vuosien pakkoajatusten jälkeen. Olen puhunut miehelle erosta mutta hän ei tahdo erota. Epäreiluahan se hänelle olisikin koska hän ei voi asialle mitään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Osa neuvoista on todella typeriä, ihan kuin ajatukset voisi vain laittaa sivuun. Ne ovat PAKKOajatuksia. Niitä voi kontrolloida siten, ettei taakoita omaa syytöntä rakastaan asialla, mutta niistä tuntuu olevan todella vaikea päästä eroon. Ja jotka aiheuittavat aitoa kärsimystä.
Kiitos kohtalotovereille sekä ammattilaiselle. Jos olet vielä linjoilla, jaksaisitko kertoa, miten asia kannattaisi esittää mahdollsielle terapeutille, kun sellaista etsii? Mitä olisi tärkeää sanoa? Voiko lyhyellä terapialla oikeasti päästä käsiksi ongelmiin, joiden syyt ovat kenties lapsuudessa?
Löysin gogoglen avulla tämän ketjun etsiessäni apua tilanteeseen, joka on hyvin samanlainen kuin AP:lla. Toivoisin lisää keskustelua!
Alue: Aihe vapaa
Soittaisin sinuna johonkin auttavaan puhelimeen ja kysyisin, saatko mistään täsmäapua. Järjestääkö joku terapiaa/kursseja/luentoja/vertaistukea mustasukkaisuuden hoitoon parisuhteessa. Miehille on vastaavia. Niitä osataan hoitaa tehokkaasti.