Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

EK: Vihreillä investoinneilla Suomen bkt voisi kasvaa miljardeilla

Vierailija
08.10.2024 |

Vihreiden politiikka nostaa Suomeen. Persujen politiikka näivettää Suomen.

"Suomen bruttokansantuote (bkt) kasvaisi yhteensä kolmella miljardilla eurolla, jos viidesosa kaavailluista vihreistä investointihankkeista toteutuisi. Näin lasketaan Elinkeinoelämän keskusliiton (EK) tilaamassa raportissa, jonka toteutti konsulttitoimisto Gaia.

Arvio pohjautuu EK:n ylläpitämään listaukseen vihreän siirtymän investointihankkeista, ja arviossa on kyse seuraavista 30 vuodesta.

Lisäksi työllisyys nousisi raportin mukaan vuositasolla 12 000 henkilötyövuodella ja esimerkiksi kiinteistöverotulot kasvaisivat 330 miljoonalla eurolla vuodessa.

Lisäksi raportin mukaan työllisyys paranisi vuositasolla 12 000 henkilötyövuodella, josta 40 prosenttia tulisi investointivaiheesta ja 60 prosenttia tuotantovaiheesta.

Raportissa arvioitiin myös verokertymien kasvua. Sen mukaan ansiotuloverot kasvaisivat noin 170 miljoonalla eurolla, yhteisöverot 40 miljoonalla eurolla ja kiinteistöverotulot 330 miljoonalla eurolla vuodessa.

EK nostaa johtopäätöksissään kuitenkin esiin, että Suomeen pitäisi saada mahdollisimman korkean jalostusarvon arvoketjuja. Tämän vuoksi toisistaan riippuvaiset investoinnit pitäisi saada etenemään riittävän samantahtisesti ja ripeästi.

Raportin tilasivat Elinkeinoelämän keskusliitto EK, Akkuteollisuus ry, Bioenergia ry, Energiateollisuus ry, Metallinjalostajat ry, Suomen Uusiutuvat ry ja Suomen Vetyklusteri."

https://yle.fi/a/74-20116586

Kommentit (97)

41/97 |
08.10.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Kymmenien miljardien hehkutetut vetyprojektit haihtuivat kuin pieru ilmaan. Samoin on käynyt valtaville tuulivoimahankkeille. EK johtaa nyt Suomea AY liikkeen kanssa. Suomi on maailman huonoimpia talouksia.

Häkämies ja Aalto, miten on omasta mielestänne mennyt?

Nuo hehkutetut projektit olivat tosiaan vain pieruja, joten siinä mielessä parempi tilanne nyt, kun ne ovat haihtuneet taivaan tuuliin eli sinne mistä tulivatkin. Nyt sentään asiat nähdään realistisesti. Tilannehan on silti yhtä paska kuin ennenkin. Olen silti mieluummin paska realisti kuin tuulimyllypierujen perässä juoksija.

🇺🇦🇮🇱

Vierailija
42/97 |
08.10.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joko olisi aika ryhtyä pystyttämään tuulivoimaloita pk-seudun ympärille. Pohjanlahden rannikon ihmisten elämä on jo niillä lähes pilattu, joten ei sinne enää lisää. 

Nuuksion liepeiilä esimerkiksi on varmasti tilaa myllyille. Ja Espoon keskuspuistossa. 

Voi kun nokkelaa! 

Minä kun kuvittelin, että niitä rakennetaan sinne missä on parhaat olosuhteet. Mutta sinun mielestäsi niitä pitää rakentaa sinne missä kuvittelemasi vihreät asuvat. 

Tällä logiikalla tätä maata nyt puretaan palasiksi. Vihalla ja kuvitteellisella viherpunaisten ärsyttämisellä. Ei ole varmaan ihmisille yllätys miksi kaikki mene päin seinää taloudessa. 

Eihän tietenkään vihreän helsinkiläisen lähelle voi mitään vihreää innovaatiota tuoda. Hui kauhistus, tuulivoimala pilaamassa helsinkiläisen iltapäiväpuuhat 

Luontokin on hälle niin suuri kauhistus, että vihreä helsinkiläinen kasvattaakin takapihallaan vihreää muovi-nurmikkoa. Toinen hyväkäs haastaa naapurinsa oikeuteen, koska naapurin pihassa kasvaa koivu 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
43/97 |
08.10.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Hampunkasvattamisesta saisi helposti vihreän miljardibisneksen, mutta kummasti ei helppo raha kelpaa.  

Vierailija
44/97 |
08.10.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Suomi on maailman mittakaavassa alisuoriutuja. Viime vuodet "talouskasvu" on ollut valtion ulkomaanlainan suuruinen. Helsingin pörssi on maailman toiseksi huonoin ennen Nairobin pörssiä. Suomen työn tuottavuus kasvoi viime vuonna 0,5 % koska työtuntien määrä väheni. PALMFACE!

Niin siis yhtenä kuukautena tiettynä vuonna oli maailman toiseksi huonoin. Lokakuu 2023. 

Ja muut afrikanneekereiden pörssit menee Helsingin ohi oikealta ja vasemmalta. Kyllä Suomi on todistetusti paska maa.

Vierailija
45/97 |
08.10.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kaffebulla kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kymmenien miljardien hehkutetut vetyprojektit haihtuivat kuin pieru ilmaan. Samoin on käynyt valtaville tuulivoimahankkeille. EK johtaa nyt Suomea AY liikkeen kanssa. Suomi on maailman huonoimpia talouksia.

Häkämies ja Aalto, miten on omasta mielestänne mennyt?

Nuo hehkutetut projektit olivat tosiaan vain pieruja, joten siinä mielessä parempi tilanne nyt, kun ne ovat haihtuneet taivaan tuuliin eli sinne mistä tulivatkin. Nyt sentään asiat nähdään realistisesti. Tilannehan on silti yhtä paska kuin ennenkin. Olen silti mieluummin paska realisti kuin tuulimyllypierujen perässä juoksija.

Tyhmiä Suomalaisia on niin helppo huijata. Suomalaiset ovat ansainneet ihan itse oman taloutensa alamäen. Ei näin tyhmä kansa vaan voi menestyä kansainvälisessä kilpailussa.

Vierailija
46/97 |
08.10.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Suomi on maailman mittakaavassa alisuoriutuja. Viime vuodet "talouskasvu" on ollut valtion ulkomaanlainan suuruinen. Helsingin pörssi on maailman toiseksi huonoin ennen Nairobin pörssiä. Suomen työn tuottavuus kasvoi viime vuonna 0,5 % koska työtuntien määrä väheni. PALMFACE!

Niin siis yhtenä kuukautena tiettynä vuonna oli maailman toiseksi huonoin. Lokakuu 2023. 

Yritätkö jotenkin pehmentää? Vai selitellä?

Kunhan tarkensin. Kun asetetaan tiettyjä mittareita saadaan monenlaisia tuloksia. Nairobin pörssi oli maailman parhaimpia maaliskuussa 2024, siinä missä sp500 kasvoi muutamia prosentteja, kasvoi nse noin 17%.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
47/97 |
08.10.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Suomi on maailman mittakaavassa alisuoriutuja. Viime vuodet "talouskasvu" on ollut valtion ulkomaanlainan suuruinen. Helsingin pörssi on maailman toiseksi huonoin ennen Nairobin pörssiä. Suomen työn tuottavuus kasvoi viime vuonna 0,5 % koska työtuntien määrä väheni. PALMFACE!

Niin siis yhtenä kuukautena tiettynä vuonna oli maailman toiseksi huonoin. Lokakuu 2023. 

Ja muut afrikanneekereiden pörssit menee Helsingin ohi oikealta ja vasemmalta. Kyllä Suomi on todistetusti paska maa.

Niinkö? Katsellaanko siis tässä millaisia aikajänteitä?

Vierailija
48/97 |
08.10.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Suomi ei onneksi vielä ole sosialistinen suljettu maa, vaan täältä pääsee pois ja oman omaisuutensa voi viedä mukanaan.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
49/97 |
08.10.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Suomi on maailman mittakaavassa alisuoriutuja. Viime vuodet "talouskasvu" on ollut valtion ulkomaanlainan suuruinen. Helsingin pörssi on maailman toiseksi huonoin ennen Nairobin pörssiä. Suomen työn tuottavuus kasvoi viime vuonna 0,5 % koska työtuntien määrä väheni. PALMFACE!

Niin siis yhtenä kuukautena tiettynä vuonna oli maailman toiseksi huonoin. Lokakuu 2023. 

Ja muut afrikanneekereiden pörssit menee Helsingin ohi oikealta ja vasemmalta. Kyllä Suomi on todistetusti paska maa.

Niinkö? Katsellaanko siis tässä millaisia aikajänteitä?

Johan se aloituksessa tuli selväksi. Etkö lukenut? 30 vuotta eteenpäin ja 3 mrd kasvua.

Vierailija
50/97 |
08.10.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Suomi on maailman mittakaavassa alisuoriutuja. Viime vuodet "talouskasvu" on ollut valtion ulkomaanlainan suuruinen. Helsingin pörssi on maailman toiseksi huonoin ennen Nairobin pörssiä. Suomen työn tuottavuus kasvoi viime vuonna 0,5 % koska työtuntien määrä väheni. PALMFACE!

Niin siis yhtenä kuukautena tiettynä vuonna oli maailman toiseksi huonoin. Lokakuu 2023. 

Yritätkö jotenkin pehmentää? Vai selitellä?

Kunhan tarkensin. Kun asetetaan tiettyjä mittareita saadaan monenlaisia tuloksia. Nairobin pörssi oli maailman parhaimpia maaliskuussa 2024, siinä missä sp500 kasvoi muutamia prosentteja, kasvoi nse noin 17%.

Kenia saa talouteensa buustia Kiinalaisesta rahasta mikä näkyy Nairobin pörssissä. Kiinalaiset tulevat kyllä ostamaan Suomen infran kun valtion talous kohta sakkaa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
51/97 |
08.10.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Hampunkasvattamisesta saisi helposti vihreän miljardibisneksen, mutta kummasti ei helppo raha kelpaa.  

Suomessa ei hamppu menesty, siten että sillä tienaisi.

Vierailija
52/97 |

Eikä sitä suomalaisella hinnalla viedä ulkomaille.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
53/97 |
24.10.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

EK tietää.

Vierailija
54/97 |
24.10.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Up

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
55/97 |
24.10.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joko olisi aika ryhtyä pystyttämään tuulivoimaloita pk-seudun ympärille. Pohjanlahden rannikon ihmisten elämä on jo niillä lähes pilattu, joten ei sinne enää lisää. 

Nuuksion liepeiilä esimerkiksi on varmasti tilaa myllyille. Ja Espoon keskuspuistossa. 

Voi kun nokkelaa! 

Minä kun kuvittelin, että niitä rakennetaan sinne missä on parhaat olosuhteet. Mutta sinun mielestäsi niitä pitää rakentaa sinne missä kuvittelemasi vihreät asuvat. 

Tällä logiikalla tätä maata nyt puretaan palasiksi. Vihalla ja kuvitteellisella viherpunaisten ärsyttämisellä. Ei ole varmaan ihmisille yllätys miksi kaikki mene päin seinää taloudessa. 

Miksi Espoossa (jossa itsekin asun) ei ole yhtä hyvät olosuhteet tuulivoimalle kuin Pohjanlahden rannikkokunnissa. Esim. Westendin, Haukilahden, Matinkylä, Nuottaniemen, Soukan, Kivenlahden edustalla merellä olisi myös hyvin tilaa. Ei tarvitsisi maalla asuvia kiusata.

Vierailija
56/97 |
24.10.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija
57/97 |
24.10.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kun EK on tässä osallisena, niin sen tietää, että näille investoinneilla lähtee pohjakin verokirstusta, kun veromarkat matkaa maailmalle. 

Vierailija
58/97 |
24.10.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jos investoitaisiin 54 miljardia euroa niin bkt kasvaisi kolmella miljardilla. Hieno homma mutta mistä se 54 miljardia repäistään?

Vierailija
59/97 |
24.10.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Siksi vihreät.

Minusta ei voi vaatia että romaneille riittäisi 500 vuotta kotouttamista t. Maria O. 

Vierailija
60/97 |
24.10.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Kukaan muu kuin Eurooppa ei osta vihreää paskaa. Aika kuollut liikeidea on rakentaa sen varaan.

Kun pällit täällä kuristaa itseään jollain vihreyksillä niin samaan aikaan Kiinasta pukataan bisnestä näistä välittämättä ja halvalla. Se on tietysti epämieluisaa ja epäreilua kun vain täällä kuristetaan itseä niin Kiinantuotteille pitää alkaa asettamaan myös kuristusmaksuja.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kuusi kolme kaksi