Pelkääkö miehet vahvaa naista?
Olen treenannut punttisalilla nyt melkein viisitoista vuotta vähintään kolme kertaa viikossa ja omaan kohtuullisen voimakkaan bodarin vartalon. Aloitin treenaamisen vähän alle kolmekymppisenä ja nyt siis olen vähän yli neljäkymmentä. En yleensä pukeudu mitenkään erityisen seksikkäästi, mutta viime viikonloppuna käytiin tyttöjen illassa yökerhossa ja olin sinne laittanut pikkumekon ja sukkikset ja sittenhän aika helposti näkee vartalon. Jotkut miehet arvostelivat amatsooniksi ja kyselivät kuinka iso klitoris minulla on. Jotkut taas kävivät kyselemässä paljon nostan penkistä tai vedän maastavetoa? Olivat isoja kavereita ja kehuivat sitten kun minä sanoin penkkituloksen reilun satakiloa, niin nostavat ainakin kaksisataa kiloa. Oli toki mukaviakin miehiä, joiden kanssa sai tanssia ja puhua ihan hauskojakin juttuja. Mutta onko miehiselle ylpeydelle jotenkin kamalaa, jos naisella onkin lihakset ja on ylpeä niistä? Välillä tuntuu, että miehet pelkäävät naista, joka itse jaksaa nostella painavia tavaroita, eikä tarvitse pyytää aina miestä auttamaan.
Kommentit (42)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huvittaa kun naiset aina kuvittelevat että miehet pelkäävät naisia aina kun ovat pitkiä ja lihaksikkaita yms. Tosiasiassa harva mies kokee vain näitä viehättäviksi koska haluavat naisellisen naisen.
Parisuhteeseen kyllä. Bodari naiset olivat seksifantasia kyselyssä todella korkealla. Moni haluaisi kokeilla ainakin kerran
Niin, mutta ei kaapiksi treenatut. Kyykky, mave, hip thrust+++. Penkki---
Juu se litoris taitee olla hörmööneistä? Mukavahan se naisen pippeliä syyä, mutta syä viilinkin jos isompi kuin oma.
Kerran tavannaut upean, mutta jäin toiseksi pippelihommissa
Kyllä yli 60kg alkaa pelottaan,paino kuitenkin lähellä diabetestä
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huvittaa kun naiset aina kuvittelevat että miehet pelkäävät naisia aina kun ovat pitkiä ja lihaksikkaita yms. Tosiasiassa harva mies kokee vain näitä viehättäviksi koska haluavat naisellisen naisen.
Parisuhteeseen kyllä. Bodari naiset olivat seksifantasia kyselyssä todella korkealla. Moni haluaisi kokeilla ainakin kerran
Niin, mutta ei kaapiksi treenatut. Kyykky, mave, hip thrust+++. Penkki---
Nimenomaan kehonrakentaja naiset.
Vierailija kirjoitti:
Ainoastaan henkisesti vahvoja.
Totta. Perussuomalainen pässi sontii kalsariin kun Greta Thunberg katsoo silmiin.
Minua kiihoittaa henkisesti vahva nainen, ei fyysisesti. Pidän pomottaja naisista, meillä nainen on perheen pomo joka sanoo viimeisen sanan. Otetaan esimerkki. Käy säännöllisesti tyttöjen reissuilla eikä selittele menojaan. Minulla ei lupaa tällaisiin odottelen kotona. Koti pitää olla siivottu kun tulee reissuilta.Toinen esimerkki. Tekee minulle kauppalapun, itse jää kotiin esim. nettiin tai katsoo jotain omaa tv sarjaa. Minun kannettava vastuu siivouksesta tosin on jonkinverran apuna. Pillua saan, jos kaikki menee rouvan toiveiden mukaan, riidellessä suuttuu ja käy vakihoidon luona naimassa. Joskus provosoi riidan päästäkseen hoidon luokse.
Olemme olleet naimisissa 31 vuotta ja pikkuhiljaa tilanne ajautunut tällaiseksi. Pidän kun vaimoni vahva ja on perheen pomo.
Mikä tämän kirjoituksen idea nyt oli? Päästä kertomaan, että baarissa tosi moni miesti tuli juttelemaan?
Vierailija kirjoitti:
Mikä tämän kirjoituksen idea nyt oli? Päästä kertomaan, että baarissa tosi moni miesti tuli juttelemaan?
Hyvä kysymys. Tämäkin on Väärinkysyjän tehtailema avaus, joissa on usein mukana väkevä 5akkomainen sivumaku.
Baarissa voisikin olla mukava käydä, jos ei jatkuvasti joku pyrkisi puheille. Mielelläni keskustelen lihaksista ja treenaamisesta, mutta en välttämättä pidä, että tullaan koskettelemaan ja kokeilemaan käsivarsia tai pohkeita. Jotkut on kyselleet, että saisiko kokeilla miltä treenatun naisen tissit tuntuu, mutta siihen ei tule lupaa kuin omalle miehelle.
Ai että olisi kuumaa kun olisi tuollainen nainen ja vielä vaikka vähän alistava.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miehet haluaisivat yleensä auttaa naista, josta pitävät, ja tehdä sellaisia "miesten juttuja". Muuten he kokevat itsensä tarpeettomaksi. Jos tykkää jostain miehestä, niin kannattaa aina välillä antaa hänen tehdä jotain ns miehistä hyväksesi, jos haluaa romantiikan kukoistavan.
Tämä on jännä juttu, sillä mieheni ei nimenomaan halua, että häneltä pyydetään mitään tällaista. Hän vastaa aina että osaat sinä itsekin ja jos auttaakin, niin todella nyrpeää naamaa näyttäen. Hän aikoinaan kuvitteli, että 62 kg 174 cm nainen jaksaa kantaa samoja taakkoja kuin 95 kg mies.
Sulla on selvästikin vääränlainen mies.
Mutta tuollainen, jolle pitää järjestää jotain miesten juttuja "autettavaksi" tai hän alkaa valittaa, on oikeanl
Minä kirjoitin tuon ekan kommentin siitä, että miehet haluaa auttaa. Kyse siis on siitä, että useimmille miehille tulee hyvä fiilis siitä, että saa jotain tehdä naisen hyväksi. Sellainen miehekäs fiilis. En tarkoita millään typerällä tavalla, vaan ihan mukavalla tavalla.
Samalla tavalla naisilla on juttuja, miten he kokevat itsensä naiselliseksi miehen seurassa.
Jos nainen aina torjuu miehen auttamiset, vaikka sanomalla, että kyllä mä itse tämän voin tehdä, hän ei anna mahdollisuutta niille hetkille, jossa mies tuntisi itsensä mieheksi. Silloin mies jossain vaiheessa kyllästyy.
Ja tietenkin on poikkeuksia, sitä ei tarvitse rynnätä kertomaan.
Heikot miehet (fyysinen heikkous, emotionaalinen heikkous, älyllinen heikkous) pelkäävät vahvaa naista. Heikko mies tuntee itsensä pikkupojaksi aina kun vahva nainen ilmestyy näköpiiriin.
Heikot miehet yrittävät usein tuhota vahvan naisen itsetuntoa (huorittelu, lääppinen, pahoinpitely, raiskaaminen) koska heikkojen miesten SUURIN PELKO on se, että "akat alkaa hyppiä silmille".
Kuka pelkää mustaa miestä, kysyttiin koulun välitunnilla 70-luvulla. Ajat muuttuu...
"Pelkääkö miehet vahvaa naista?"
Pahaa sutta ken pelkäisi, pelkäisi, pelkäisi.
Pahaa sutta ken pelkäisi. Tral, lal, lal, lal, laa.
Mä tykkään, kun nainen jaksaa kantaa painavat kauppakassit.
Ei, miksi pelkäisi? Itse ainakin tykkään vahvoista naisista.
Aloin käymään salilla 14-vuotiaana. Silloin lihakset eivät virallisesti olleet muotia, varsinkaan naisilla, mutta kyllä sitä vientiä aina on ollut. Varsin ihanan ja hyvännäköisen miehen löysin. Veikkaan että voi olla ikäluokkakysymys, ja tuossa iässä naisilla voi tulla muitakin ongelmia deittailun suhteen. Hyvä kun pidät itsesi kunnossa. N30
Vierailija kirjoitti:
Minua ihmetyttää tuo monien hokema juttu, että nainen saa käydä salilla, mutta lihaksia ei saa näkyä. Kyllä naisenakin on ihan kiva nähdä, että vartaloon tulee muutoksia ja esim. hartiat levenee tai tulee hauista ja ojentajaa. Eihän kukaan normaalisti elävä ihminen näytä siltä kuin jossain bodauskisoissa kilpailijat näyttää.
Minusta se on vain harvojen kateellisten jorinaa. Olen salilla käyvä uimari, eri hartiat ovat omaan makuun turhankin leveät. Miehiä sen tuntuu vähiten haittaavan, muutamia poikkeuksia lukuunottamatta. N30
Minua ihmetyttää tuo monien hokema juttu, että nainen saa käydä salilla, mutta lihaksia ei saa näkyä. Kyllä naisenakin on ihan kiva nähdä, että vartaloon tulee muutoksia ja esim. hartiat levenee tai tulee hauista ja ojentajaa. Eihän kukaan normaalisti elävä ihminen näytä siltä kuin jossain bodauskisoissa kilpailijat näyttää.