Elämäni pelottavin tilanne

oli kun lähdettiin perheen kanssa kohti täysin tuntematonta. Jouduin jättämään kodin, rakkaat isovanhemmat ja muut läheiset, hyvät ystävät ja kaiken mitä tunsin. Saavuttiin keskelle talvea ja ihan vierasta maailmaa. En tiennyt näenkö enää koskaan minulle rakkaita ihmisiä ja paikkoja. 

Nyt elän täällä, paikassa jossa minulle joka päivä tehdään selväksi, että en tule koskaan kuulumaan ns.  meihin. Ja ei, en voi vaan mennä takaisin sinne mistä olen tullut. Olen käynyt täällä koulut ja opiskellut. En osaa äidinkieltäni niin hyvin, että voisin vaan siirtyä lähtömaan työelämään. Eikä siellä sellaista työelämää olekaan, millä voisin elää ja elättää tulevan perheeni. Olen käytännössä tuomittu elämään ei toivottuna henkilönä. En ole itse tällaista tilannetta pyytänyt. Olin lapsi, kun tänne tultiin.