Miten uskaltaa tehdä lapsi?

En olisi uskaltanut. Kaksinkin mietittiin kauan, sillä olin asunut täällä ulkomailla vasta 2 vuotta kun menimme naimisiin joten tuttumme olivat lähinnä työ- ja harrastuskavereita. Oma sukuni 1000 km päässä Suomessa, mieheni vanhemmat 300 km päässä meistä eikä hänellä muita sukulaisia. Helppokin vauva väsyttää, ja kun esikoisemme syntyi, oli minulle uskomattoman tärkeää, että jo alusta asti esimerkiksi yöt pe-la ja la-su mieheni nousi vauvan heräilyyn, tekemään mitä piti (vaihtamaan vaippaa, antamaan vettä tai äidinmaidon korviketta, hyräilemään, pitämään lähellä. . .) ja muutenkin oli hyvä isä ja partneri. Esikoisen kautta tutustuin muihin äiteihin ja vähitellen heidän miehistäänkin tuli meille perhetuttuja ja sitten ystäviä. Uskallettiin saada toinen lapsi ja kaikki meni hyvin.

Yksin, ilman turvaverkkoa? En IKINÄ. 

Sen voin sanoa että lapsien saaminen on ollut paras tekemäni ratkaisu ja tuntuu ainoalta tärkeältä saavuttamaltani asialta tässä maailmassa. 

Nyt jo lapset teinejä ja päivääkään en ole katunut. En ole koskaan ollut mikään erityisemmin lapsista välittävä ihminen. Silloin kun vaimon kanssa päätettiin lapsia hankkia meillä ei ollut mitään tukiverkkoja paikkakunnalla, taloudellisesti ollaan aina oltu ihan normaalissa vakaassa tilanteessa.

Miesten mielipiteistä ei varmaan ole kauheasti hyötyä kun joku nainen yrittää päättää uskaltaako tehdä lapsen, paitsi jos lapsen äiti on kuollut synnytykseen tms. ja mies on todella ollut sen vauvan käytännössä ainoa hoivaaja ensimmäisenkin elinvuoden ajan. Se on nimittäin niin kammottava homma että sitä ei voi jättää huomioimatta tässä päätöksenteossa. Eikä sittenkään ole yksinhuoltajamiehellekään yhtä hirveää, koska fyysinen rasitus ja elimistön rapautuminen puuttuu (raskaus, synnytys, imetys).

Ei kyllä kannata, en suosittele. Kannattaa jollain ilveellä ohittaa omat tunteet ja hormonit, kivuliasta se on mutta järjen ääntä kannattaa kuunnella tässä asiassa enemmän.

Eri asia jos sinulla on vanhemmuuteen selkeä johdatus, kutsumus tai muu vastaava. Nyt ei selvästikään näin ole koska asiaa täältä kyselet. 

Kuinka vanha olet, ap? Onko sulla vielä aikaa miettiä asiaa, valmistautua siihen (esim säästämällä rahaa) ja luoda turvaverkkoa?

Vierailija kirjoitti:

Älä tee. Lapset  pilaavat elämän. 

Voisitko tarkentaa millä tavoin? Minulla on kaksi, noin 50-v, eivätkä ole pilaneet elämääni. Lapsenlapsiakin on neljä, aina vain elämä paranee.

Vierailija kirjoitti:

Siis mikä ihmeen tarve naisilla muka on tehdä lapsia ilman miestä, ilman perhettä? Minä en ainakaan haluaisi tehdä yksin lasta. Tottakai lapselle on hyvä että ympärillä on isä ja äiti, mummut, tädit, sedät..

Jep. Erosin siinä iässä, jolloin pitäisi jo kiireesti yrittää lasta niitä halutessaan. En missään nimessä hanki lasta itsellisesti. Koen että lapsi rajoittaisi liikaa elämääni jos ei ole puolisoa vastuuta jakamassa. Lisäksi ajatus neuvolakäynneistä, synnytyksestä ja vauvan hoidon opettelusta sekä kaikista eteen tulevista perhehaasteista yksin koettuna tuntuu ikävältä. 

Yhden kanssa aina pärjää yksinkin, ja voihan niitä tukiverkkoja kehitellä.

Kunhan vaan varmistaa jo ennen raskautta että on itsellä tarpeeksi rautaa, folaattia, deetä jne. että lapsesta tulee mahdollisimman terve, ja itse ei sairastu väsymykseen ja masennukseen. Eikä riitä että lukemat on viitteissä, vaan ne pitää olla hyvät.

Vierailija kirjoitti:

Kuinka vanha olet, ap? Onko sulla vielä aikaa miettiä asiaa, valmistautua siihen (esim säästämällä rahaa) ja luoda turvaverkkoa?

Olen vähän päälle 30. Että ei mulla kauhean kauaa ole aikaa enää miettiä, mutta ei myöskään hirveä kiire vielä Raha ei ole ongelma, mutta turvaverkon puute on.

Ap

En tiedä uskaltaako sen Hesarin ilmastokatastrofijutun jälkeen tehdä enää yhtään lasta!