Mitä kuolinhetkellä kadutaan!

olisi pitänyt erotA ja elää omanlaista elämää

Ettei auttanut sukulaisia arjessa eli konkreettisesti kun heillä on ollut sairauksia ja olleet yksin. Tai jos on uskonut valheita tai luottanut ihmisiin jotka estää auttamasta omia sukulaisia kuten noidat ja uskontolahkot. Pitää tehdä niinkuin tietää että on oikein vaikka muut yrittää estää. 

Elitististä. Suurin osa maailmsäan ihmisistä elää hyvin karun elämän jotain T-paitoja 16 tuntia päivässä ommellen. Täällä sit kadutaan, ettei Kanadan ja Australian ja 25 muun kiertomatkan lisäksi käynytkään Sumatralla. 

Vierailija kirjoitti:

Eniten kadutaan elämätöntä elämää. Ollaan aina tehty niin, kuin muut ovat halunneet, eikä oman tahdon mukaisesti.

Ja se jolla on ollut munaa elää, niin on outo tai jotain. Hän ei juokse omakotitalon, farmariauton ja seurakoiran perässä. On outo tyyppi ;)

Tiedän aika monta, jotka kotia aikansa leikittyään saavat tarpeekseen ja eroavat. Ei se tuonutkaan onnea, mikä haalittiin sosiaalisen paineen takia. 

Olisi pitänyt lyödä kiusaajaa sen verran että väistyy tieltä. Se kyllä ei auta mihinkään että lannistuu tai masentuu. 

Kuolinhetkellä!

Se hetki voi olla tiedottomuuden hetki tai fyysisen tuskan hetki

Kuoleman lähestyessä, elämän voimien hiipuessa, yksinäisyyden keskellä...

Kuolinhetkellä tuskin mitään! Vai onko se hetki pitkä?

Minä LUULEN,

että saatetaan katua sit, että oltiin liian vähän omien lasten kanssa touhuamassa näiden pikkulapsiaikana. (Ei jaksettu eikä ollut aikaa muuta kuin ruokkia ja vaatettaa yms) 

Ja sitä, että näperreltiin turhien pikkuasioiden kimpussa eikä nähty metsää puilta. 

Ei hän tällaisia sanonut, mutta kävin katsomassa mieheni kummitätiä, kun tämä oli saattohoitokodissa. Hän oli siellä noin 3 kuukautta eikä ilmeisesti käynyt enää lainkaan kotona. Ei ollut vielä kipuja hänellä tuohon aikaan. Poikansa vietti siellä samassa huoneessa viimeiset vuorokaudet äitinsä kanssa. (Työikäinen uraohjus) Tuon kummitädin touhukas elämä oli muuttunut saattohoitokodin tyhjyyteen. Ei enää mitään oman elämän tavaraa tms. Paljon hänellä kävi vieraita. Kukkia oli varmaan 15 maljakollista, kun kävimme. Pöydät ja kaapinpäälliset täynnä. Hänellä oli ikää 80+

Eniten kadutaan tekemättömiä asioita. Sitä mitä ei saatu tehtyä tai uskallettu tehdä. Harva katuu tehtyjä asioita vaikka ne olisivatkin olleet hölmöjä.

Taas tämä myytti oikeanlaisesta elämästä... Sanokaas nyt mikä se on se oikea tapa?

Mä tuun katumaan kuolinvuoteellani että käytin niin paljon aikaa sosiaalistumiseen enkä pelannu tarpeeks koneella.

Lasten kanssa vietetystä ajasta on vaikea olla pahoillaan kun ei sellaisia koskaan halunnut. Työskentely tietysti kaduttaa jo nyt, mut mä tavallaan tykkään siitä et on rahaa käytössä.

Seksin vähyys tulee kaduttamaan. Tarvitsen minimissään 2 - 3 kertaa seksiä viikossa ja nyt olen ollut ilman jo 3 vuotta.

Ateisti suree ateismiaan ja menetettyä Jumalan valtakuntaa mikä valui hiekkana pois sormien välistä kun oli elossa.

Vierailija kirjoitti:

Ateisti suree ateismiaan ja menetettyä Jumalan valtakuntaa mikä valui hiekkana pois sormien välistä kun oli elossa.

Painu uskis vidduun

Vierailija kirjoitti:

Eli tämän palstan onnellisempia ovat he, jotka eivät tee töitä? Jotenkin havaintoni kertovat päinvastaista.

Joo, työntekoa on helppo katua jos muutenkin saa elämän joka on elämisen arvoista. Ei se loputon tuilla sinnittelykään näy järin onnelliseksi tekevän. 

Sitä että on syntynyt ylipäätänsä.

Aika paljon parjataan työelämää ja oravanpyörää. Minua taas stressaisi ihan hirveästi työttömyys ja se turvattomuus mitä se pidemmällä tähtäimellä tekee ja tuntuu että se olisi sitten se mikä harmittaisi vanhana. Asia erikseen tottakai työnarkkarit, mutta emme me kaikki hyväpalkkaisissa töissä olevan ihmiset olla työnarkomaaneja vaan teemme töitä noin kello 8-16, lähes saman ajan ovat omat teini-ikäiseni koulussa ja vapaa-aikaa vietetään perheen kanssa yhdessä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuolinhetkellä kuollaan ei silloin ehdi enään katua

Ajatella että tämäkin pönttö saa äänestää... 

Mikäs vaĵakkì sinä sitten olet?

Kyllä kuolinhetkellä valot sammuu eikä siinä sitten mitään ajatella. Jos ei vihanneksena odottele kuolemaa, niin siten on kyllä ennen h-hetkeä aikaa mietiskellä syntyjä syviä yön pimeydessä.

Vierailija kirjoitti:

Aika paljon parjataan työelämää ja oravanpyörää. Minua taas stressaisi ihan hirveästi työttömyys ja se turvattomuus mitä se pidemmällä tähtäimellä tekee ja tuntuu että se olisi sitten se mikä harmittaisi vanhana. Asia erikseen tottakai työnarkkarit, mutta emme me kaikki hyväpalkkaisissa töissä olevan ihmiset olla työnarkomaaneja vaan teemme töitä noin kello 8-16, lähes saman ajan ovat omat teini-ikäiseni koulussa ja vapaa-aikaa vietetään perheen kanssa yhdessä.

Häh? Sinua siis kuolinhetkellä harmittaisi, jos olisit joutunut työttömäksi? 😅

Ei tarvi olla edes kuolema lähellä, kun jo kadun asioita. Olisi pitänyt toimia toisin monessakin asiassa. Varsinkin, kun lapset oli pieniä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuolinhetkellä kuollaan ei silloin ehdi enään katua

Se on juuri näin! Sain muutama viikko sitten sydäninfarktin ja hengenlähtö oli hyvin lähellä. Voin kertoa, että pää oli ihan tyhjä, en miettinyt mitään, kirjaimellisesti yhtään mitään ennenkuin osastolla. 

Osa kuolee äkillisesti, osa hissun kissun, kuten vaikka syöpäpotilaat.

Jokaisella on vain yksi kuolinhetki.

Syöpään voi tavallaan kuolla hitaasti, mutta ei se sitä tarkoita, että kuolinhetkellä alkaisi katumus. Ennen sitä yleensä tulee tajuttomuus yms. Saivartelua, mutta otsikossa on virhe.

Jutun taustalla on hyvä ajatus kyllä, mitä kannattaa miettiä. Kuitenkin ymmärrettävää, että elämää elää ilman, että koko ajan miettii tulevaa kuolemaa. Vähän sama kuin valvottavan vauvan vanhemmille sanotaan, että nauti nyt, tuo aika on äkkiä ohi. Ei se siinä hetkessä lohduta, ärsyttää lähinnä, ja parin kymmenen vuoden jälkeen muistelee pikkulapsiaikoja haikeudella ja hokee tuota samaa muille. 

Älä tee liikaa töitä on myös helppo sanoa. Mutta kyllä se rahattomuuskin omat murheensa tuo.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eniten kadutaan elämätöntä elämää. Ollaan aina tehty niin, kuin muut ovat halunneet, eikä oman tahdon mukaisesti.

Ja se jolla on ollut munaa elää, niin on outo tai jotain. Hän ei juokse omakotitalon, farmariauton ja seurakoiran perässä. On outo tyyppi ;)

Tiedän aika monta, jotka kotia aikansa leikittyään saavat tarpeekseen ja eroavat. Ei se tuonutkaan onnea, mikä haalittiin sosiaalisen paineen takia. 

Minä olen tuollainen. Mutta ihan aidosti alunperin halusin sen. Avioliitto, omakotitalo, farmariauto, kultainennoutaja, kaksi lasta, tyttö ja poika. Ei siksi, että ei olisi ollut munaa elää, vaan koska halusin! Erokin oli oma valinta, enkä koe, että menneisyyteni olisi ollut mikään leikki tai mikään tekemäni muiden painetta. Joten jospa jokainen keskittyisi siihen omaan elämään. Koittaisi olla onnellinen ja jos ei, niin tekee muutoksia. Ei se "outo ja omanlainen" automaattisesti ole sen onnellisempi tai tarkoita, että kaikki muut tekee valintoja paineen alla ja oudot ovat niitä jotka valitsevat itse.