Mä en halua naimisiin - ukko suuttui!

mutta mikään noista luettelemistasi asioista ei ole pakollinen. Edes se sormus. Maistraatissa ei tule Jumalan siunausta, rouva-titteliä on niinkuin sitä käyttää tai on käyttämättä (minä en käytä), sukunimensä saa halutessaan pitää.



Jos kerran olet noin sitoutunut, niin miksi ihmeessä ette tekisi siitä virallista paperia?, jolla perimys ym. asiat on paremmin turvattu? Miehesi ilmiselvästi pitää sinusta tosissaan, kun on kosimaan uskaltautunut. Tuskinpa hänkään niitä jättikemuja haluaa vaan pienen ja hiljaisen vihkimisen?



Naurettavia nuo sinun pelkosi. Me mentiin mieheni kanssa naimisiin vuoden tuntemisen jälkeen ja ollaan oltu kohta 10 vuotta. (Ei ollut isoja kemuja, halusimme pienet pikkaraiset kirkkohäät lähipiirin kesken ja kahvit juotiin, tarjoilut tilattiin läheisestä leipomosta. Sain päätökselle vielä mukavasti vahvistusta, kun kolmissa lähipiirin häissä on aina ollut jotain tosi noloa hässäkkää, poliisia ja tappeluita...eikä mitään stressiä järjestelyistä, kuin olisi synttärikutsujaan järkkäillyt.) Jotenkin olen jopa taipuvainen uskomaan, että mitä prameammat häät, sitä kurjempi ja lyhyempi liitto tulossa.....Ei ne isot kemut ole pakolliset.

En ymmärrä miksi pitää mennä naimisiin vaikka siksi että haluaa miellyttää toista.



Eikä se tarkoita ettei halua olla edelleen yhdessä! Yhdessä voi olla myös ilman naimisiiin menoa.

Häitä ei ole pakko pitää, sormusta kantaa tai nimeä ottaa, jos ei niin halua. Mutta avioliitto on se asia, mikä turvaa naisenkin selän kriisitilanteessa. Moni asia on meidän yhteiskunnassamme helpompaa, jos on naimisissa, kuin jos olisi avoliitossa. Ja mun henkkoht mielipiteeni on myös, että kun sen " naimapaperin" on allekirjoittanut, suhteesta on vaikeampi lähteä ovet paukkuen.



Mutta eihän se tietenkään pakko ole, kyllä mä tunnen ihmisiä, jotka elää oikein onnellisina avoliitossa. Mutta sitten taas, jos asia on yks ja sama itselle, miksei sitten voi tehdä rakastamalleen ihmiselle sitä uhrausta, että menee naimisiin, vain koska tämä haluaa? Jos siis on itsekin suhteeseen ja ihmiseen sitoutunut?

Esim. kuka on lähin omainen. Ja vaikka pahimpia tilanteita ei halua maalailla, perinnönjako on selkeämpää. Siinä tilanteessa lastesi ja sinun asema on turvattu. Sehän on vain muodollisuus, allekirjoitettu paperi, jonka voitte tehdä hissukseen maistraatissa. Miehellesi saattaa merkitä paljonkin...

hänen tunteensa ja toiveensa ovat sinulle arvokkaita, menisit naimisiin jos se on hänelle tärkeää. Häitä ei ole pakko pitää, tai ne voivat olla millaiset haluat, mutta aidosti sitoutunut ihminen ei menetä mitään mennessään naimisiin, ja lakiasiat ovat todella selkeämmät.

En ole siis ainoa! Tämän huipputieteellisen tutkimuksen mukaan muutkin ajattelevat samalla tavalla kuin minä. Suorastaan 5 % ainakin!

me mentiin mun miehen kanssa naimisiin vähän ennen esikoisen syntymää. mentiin maistraatissa, koko homma kesti noin 10 min. vain 2 ystävää tiesi asiasta ja he olivat todistajina.



minä halusin, että olemme lain mukaan naimisissa ennen lapsen syntymää ja että jos jommalle kummalle sattuu jotain, saamme leskeneläkkeen ym. " hyötyjä" joita ei avoparit puolison kuollessa saa. lähinnä siis tulevaisuuden turvaamiseksi. niin kun otetaan henkivakuutukset... laki pykälien takia siis menimme naimisiin.



pidin oman nimeni, eikä sukulaisille kerrottu. tutut huomasivat omia aikojaan sormukseni... sormus minulla on merkkinä avioliitostamme ja sitä pidän mielelläni.

Entäs sitten kun jommasta kummasta teistä aika jättää? Entäs jos tulee ero? Avioliitossa on kuitenkin taloudellinen asema turvatumpi, kuin susiparina elellessä. Näin ainakin olen ymmärtänyt...?

Nuo kaikki ap:n selittelyt on vaan selittelyitä. Minkään ei tarvitse olla kuten hän kirjoittaa. Avioliitto on loppujen lopuksi ihan vaan yksinkertainen sopimus, ei mitään muuta.

Mentiin kihloihin silloin kun luulin että häät ja koko naimisiinmeno olis mun juttu ja jotenkin oleellista. Sitten alkoi tulla lapsia ja häät jäivät järjestämättä. Nyt mies aina aika ajoin puhuu naimisiinmenosta mutta alkaa jo luovuttaa asian suhteen pikkuhiljaa.



Mä en vaan halua, ja olen tosi sitoutunut ja sitä mieltä että yhdessä ollaan toivottavasti koko elämä. En tiedä miksi en halua, ei vaan tunnu siltä että pitäisi mennä naimisiin mistään syystä. Ja jollain hassulla tavalla ajattelen myös, että suhteemme on jollain tavalla vähemmän arkinen ja siinä säilyy vielä jotakin alkuaikojen huumasta ja seurustelun ihanuudesta, kun sitä ei ole virallistettu. Ihan kuin kohta kolmen lapsen ja ison asuntolainan kanssa ihan oikeasti oltaisi vapaita ;)

....up

Kummasti on pää kaikilla kääntynyt kun lapset ovat jo niin isoja, että asioista ymmärtäneet ja ihmetelleet miksi omat vanhemmat eivät halua olla naimisissa keskenään..

Särähtää vain korvaan toi ukottelu.

naimisiin, jos elää sen oikean rakkautensa kanssa, jonka kanssa aikoo loppu elämänsä viettää... Kieltäytymisesi näyttää miehestäsi varmasti siltä että olet epävarma suhteenne tulevaisuudesta.

Vierailija:

Mä en ole koskaan ymmärtänyt koko naimisiinmeno juttua. Mä en halua häitä, en sormusta, en kermakakkua, en morsiamenryöstöä, enkä mitään muutakaan. En valkoista hääpukua ja itkeviä äitejä.

Olemme olleet yhdessä 4-vuotta ja meillä on pieni lapsi. Olen niin sitoutunut koko hommaan kuin olla voi. Toisen lapsen haluaisin piakkoin. Kaikki on minusta ihan ok näinkin.

Ukko otti ja kosi, hermostuin kauheasti kun minua näin painostetaan. Ukko suuttui, nyt ystävänpäivän kunniaksi. Oli suunnitellut, että tänään käydään valitsemassa mulle sormus, kun tietää, että minulla on vähän rajoittunut maku...

Mua suututtaa ja ukkoa suututtaa. Apua!? Mutta kun mä en vaan halua yhtään.

Noista ulkoisista puitteista ei tarvitse välittää, naimisiin voi mennä pienilläkin seremonioilla.



Minulle ei oikein selvinnyt mikset halua mennä naimisiin. Sen ymmärrän, ettei se ole jokaiselle tärkeää, ja joku vastustaa sitä periaatteellisistakin syistä (ei halua alistua normeihin tms tms).



Mutta on ehdottomasti paljon syitä mennä naimisiin, kun suhde on noin vakiintunut. Ihan jo perimisasioista alkaen. Ja ilmeisesti miehellesi se on luonteva askel suhteessanne.



Eli kannattaa miettiä omia motiiveja ja syytä reaktioosi. Onko vika suhteessanne, onko liian aikaista vai etkö oikeasti halua miestäsi " loppuiäksesi" . Vai oletko vain periaatteessa avioliittoa vastaan, ja jos niin, miten tärkeä asia sinulle on, onko mahdollista tehdä kompromissiratkaisu?

mutta miehesi lukee sen niinkuin minäkin lukisin, ettet halua sitoutua häneen, et ole varma ja ehkä odotat vielä prinssiä.

Itselläni hääshow ei ollut mitenkään mahdollinen vaihtoehto, inhoan kaikenlaista pynttäystä ja keskipisteenä olemista. Menimme naimisiin maistraatissa emmekä viettäneet lainkaan hääjuhlaa. Se sopi meille ja oli mielestäni paikallaa, sillä halusin mieheni ja koko maailman tietävän, että tämä on se etsitty, minun ihmiseni.



Miehesi saattaa tuntea, että annoit lemput hänelle, siis ettet halua häntä. Kerropa hänelle, mistä todellisuudessa on kyse. Ehkä avioliitto on sittenkin mahdollinen - sormustakaan ei ole pakko käyttää.



Mieti asiaa vielä, näin ystävänpäivän kunniaksi.

Todentotta. Ehkä ne on ne häät, jotka mua enempi ällöttää! Pienet pitsiset hääkarkit, vaaleansiniseksi värjätty riisi ja kermakakkuhääpuku.



Mutta kun mä en oikein ymmärrä koko juttua muutenkaan. Mä en halua olla omistettu tai merkattu sormuksella. Mä en kuulu kirkkoon, joten jumalan siunaus on mulle ihan yksi hailee...



Mä haluan olla ja asua ja rakentaa mun perhettä, en olla rouva. Koko rouva sanakin vääntää mun masua... Ehkä mun ympärillä on liikaa ns. Burberry-rouvia, jotka pröystäilee Burberryn lisäksi siviilisäädyllä?



Mä voisin siis mennä ukon kanssa naimisiin, jos mä saan pitää sukunimen, ei tarvitse pitää häitä saati sormusta...



Täytyy miettiä ja jutella ukon kanssa.