Keski-ikäisen miehen 10 vinkkiä muille miehille
Lähes 20 vuoden avioliitto päättyi muutama vuosi sitten ja sen jälkeen olen ollut enemmän tai vähemmän sinkkuna. Olen kuitenkin huomannut, että jopa kaltaiselleni, hyvinkin tavalliselle, miehelle on vielä kysyntää naismarkkinoilla. Olen muutaman naisen kanssa tästä keskustellut aika vakavastikin, että miten tällainen perusmies riittää kohtuullisen mukavasti naisille. Joten tässä 10 vinkkiä muille palstan keski-ikäisille miehille, mikä omasta mielestäni on toiminut naismarkkinoilla.
1, 2, 3, 4 ja 5) ulkonäöllä ei loppujen lopuksi ole kauhean paljon merkitystä. Tuntuu ehkä uskomattomalta, mutta oman kokemukseni mukaan se on tosiaan näin. Totta kai jossain menee raja ja jokainen ei kelpaa jokaiselle, mutta lähtökohtaisesti ulkonäkö ei lopulta ratkaise kovinkaan paljon.
6) pidä itsestäsi huolta!!!! Tämä pitää sisällään esimerkiksi siistin pukeutumisen, siistit hiukset (ja parran/viikset jos sellaiset on). Pidä huolta myös hygieniasta, myös suun hygienia on tärkeää.
7) liiku. Ihan sama mikä harrastus on, se voi olla kuntosali, padelia, jalkapalloa tai vaikka ihan vaan luonnossa kävelyä. Mutta jotain aktiivista toimintaa kannattaa harrastaa. Se nostaa mielialaa, parantaa unen laatua, lisää itsevarmuutta, lisää usein sosiaalisia taitoja ja antaa hyvää keskustelun aihetta ellei muuta jutun alkua löydy ensi treffeillä.
8) seuraa aikaasi. Sen verran pitää olla ajan hermoilla, että osaa ainakin jonkin verran jutella ajankohtaisista asioista. Samaa mieltä ei todellakaan tarvitse olla asioista, itse oikeistolaisena olen saanut yhdestä vasemmistolaisesta naisesta hyvän kaverin, mutta jotain sanottavaa tulee olla päivän polttavista aiheista.
9) Seuraa myös kulttuuria! Usein meidän miesten ongelma on, että seuraamme televisiosta lähinnä formuloita, jääkiekkoa ja James Bondeja. Mutta jos on vähänkin kiinnostusta vaikkapa teatteriin tai kirjallisuuteen (jotain muutakin kuin Reijo Mäki), niin näistä löytyy usein hyvin keskusteltavaa naisten kanssa. Lisäksi teatterit ja konsertit ovat loistavia treffipaikkoja! Naiset ovat keskimäärin kiinnostuneempia kulttuurikokemuksista kuin F1 -tuloksista.
10) Ole "ylpeä" itsestäsi. Itseluottamus on tärkeäa ja tämä ei tarkoita mitään muuta kuin sitä, että luotat itseesi ja siihen että kelpaat sellaisena kuin olet. Turha yliyrittää olla jotain mitä ei ole, sillä tästä jää kiinni nopeasti. Toisaalta turha myöskään olla vähemmän mitä olet, itseensä luottava mies on miellyttävämpi kuin sellainen joka vaikuttaa koko ajan pyytävän anteeksi olemassaoloaan.
M51
Kommentit (325)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"normaali mies saa tavan tallukan"
Normaalille miehelle se tavallinen nainen on kyllä yleensä myös se paras valinta suhteen toimivuuden kannalta.
Varmasti niin, mutta ei tarjoa suuria elämyksiä.
Rakkaus on melkoinen elämys.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En minä edes halua mitään nuorta naista, suunnilleen oman ikäiset ovat just sopivia minulle. Löytyy paremmin yhteinen sävel kun ollaan eletty suunnilleen samaa aikaa. En tiedä osaisinko edes olla jotain 20 vuotta nuoremman naisen kanssa. Ei kyllä ole kokemusta aiheesta, ei edes yrittämisestä.
AP
Usein näin mutta kyllä myös nuoremman tai vanhemman kanssa voi olla hyvä suhde, ikä ei ratkaise rakkaudessa.
Joo joo, mutta kun palstamammat eivät osaa puhua mistään jos ei olla samaa ikäluokkaa. No, kakarathan siinä pääsee helpolla kun äitee on tuppisuu. Eipähän mäkätä tyhjästä.
Tämmöisiä aloituksia tänne ei kannata laittaa, koska siitä tulee aina samanlainen ketju. Haukutaan oman maan naisia ja kehutaan aasialaisia. On olevinaan niin vallan mahdottoman paljon kokemuksia naisista, että pystytään jo sen perusteella tekemään yleismaailmallisia luokitteluja.
Kuka tätä jaksaa.

Noin voi ajatella jos rakastumisen konsepti on itselle ihan uusi.
Kyllä tajuan mitä tarkoitat, mutta eri ihmisillä on eri asteikko sille, mikä on suuri elämys.
Tämä ap:n kirjoitus on ihan helmi. Näin se juurikin on. Tällä palstalla väitetään koko ajan, että naiset vaatii jotain pituutta ja komeutta, mutta käytännössä tavallinen, fiksu, siisti, mukava mies kyllä erittäin suurella todennäköisyydellä löytää parin jos sellaista kaipaa.
Ikävä juttu on, että vaikka kuulostaisi perusasioilta, niin tuollaisia miehiä ainakin Tinderin perusteella on kovin vähän. Mä olin siellä ikävuosina 38-41 jonkun verran naisena. Tapasin melkoisen kauhugallerian hyvin omituisia hahmoja. Surullisimpia niistä oli muutamat tällaiset joiden kirjoituiksia täällä näkee, eli tulevat tutustumaan naiseen jo jotenkin vihamielisellä ja torjuntaan valmistautuvalla asenteella. Vähän kuin siili piikit pystyssä. Sellaiseen on vaikea tutustua, ja sitten kun ei suju, se otetaan taas todisteena että joku yksittäinen ulkomuodon puute + naisten pinnallisuus on se syy miksi taas tuli torjutuksi. Esim. itselleni preferenssi jopa on lyhyt tai lyhyehkö mies, kun olen itsekin hyvin lyhyt, mutta eräskin alkoi paasata miten minäkin vaan jättäisin hänet jonkun pitkän alfamiehen takia, ellen sitten saisi hänestä taloudellista hyötyä niin paljon että se kompensoi pituuspuutteen. Joo ei, pituus ei olisi ollut ongelma todellakaan, mutta tuo vihamielinen asenne oli. Varmaan se tänäkin päivänä silti toistelee, miten taas yksi inhottava akka torjui kun ei ole 180+ pitkä eikä geenikomea.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"normaali mies saa tavan tallukan"
Normaalille miehelle se tavallinen nainen on kyllä yleensä myös se paras valinta suhteen toimivuuden kannalta.
Varmasti niin, mutta ei tarjoa suuria elämyksiä.
Rakkaus on melkoinen elämys.
Isoin elämys maailmassa. Surullista että on monia jotka eivät saa sitä kokea. Ja osa vain siksi että se oma ajatusmaailma estää sen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"normaali mies saa tavan tallukan"
Normaalille miehelle se tavallinen nainen on kyllä yleensä myös se paras valinta suhteen toimivuuden kannalta.
Varmasti niin, mutta ei tarjoa suuria elämyksiä.
Noin voi ajatella jos rakastumisen konsepti on itselle ihan uusi.
Kyllä tajuan mitä tarkoitat, mutta eri ihmisillä on eri asteikko sille, mikä on suuri elämys.
On ihan ihmisen aivokemiallinen fakta että rakastuminen on yksi kaikista suurin mielihyvää tuottava elämys. Ja että se saa näkemään sen toisen ihan eri tavalla kuin jos hän olisi vain joku satunnainen ihminen.
Toki on olemassa ihmisiä jotka eivät pysty tai osaa rakastua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Jälleen kerran tuo on myös käännettävissä niin, että nainen voi itsekin käyttää sitä growth mindsettiä eikä vain vaadi lisää asioita miehiltä. "
Vaatia saa mutta ei sitten valittaa jos ne vaatimukset karsivat ehdokkaat nollaan.
Naiset eivät keskimäärin valita miehettömyyttä vaan elävät sitten ihan tyytyväisenä sinkkuina. Miehet taas keskimäärin valittavat ja ovat kovinkin onnettomia ilman naista.
Naisten sinkkuus on ilmaista OnlyFans-rahaa ja seksitreffejä miesmallien kanssa. Naisella on vakaa perusturvallisuus omasta viehättävyydestään.
Sinkkuudesta kerrotaan samaan tapaan kuin pankkiiri kertoo siitä, miten ostaa vaatteet Tokmannilta; että kuulostaisi nöyrältä eikä herättäisi raivoa.
Hyvin harva nainen tekee mitään OnlyFansia, tai on edes kiinnostunut irtoseksistä. Mä olen ollut sinkku viimeiset 8 vuotta. Ei ole seksiä ollut kenenkään kanssa sinä aikana ollenkaan, paitsi sooloseksiä. En vaan halua mitään seksiä randomien kanssa, mulle seksi on kiinnostavaa vain, jos mulla on turvallinen tunneside mieheen jonka kanssa sitä seksiä harrastaa. Nuorena kokeilin kyllä muutaman kerran irtoseksiä, mutta totesin että pystyn siihen vain kännissä, ja siltikin sen jälkeen oli likainen inhottava olo.
Olen ehkä vielä ali-ikäinen kommentoimaan, mutta näyttää ihan ok listalta mun mielestä.
Tuo kulttuuri-kohta on ainoa mikä pikkuisen tökkää. Itsehän en katso Bondeja enkä mitään urheilua, enkä oikeastaan töllää koko telkkaria.
Mutta se, että lähtisin naismenestys mielessäni opiskelemaan jotain hienoa kirjallisuutta tai oopperan saloja, on aika kaukaa haettua. Kyllä voin niistä kuunnella ja lähteä mukaankin johonkin tapahtumaan, no problem, mutta en varmaan mitään niistä tajua.
En myöskään oleta että nainen tajuaisi mitään mun progerockhörhöilystä tai muusta sellaisesta. Mutta kyllä minä ihan kehtaan kertoa noista jutuista mitä harrastan, omana itsenäni 😀
M40
Mitä jos toistemme haukkumisten sijaan keskityttäis vaikka antamaan vinkkejä missä miehet ja naiset voisivat kohdata. Täs neljänkympin jälkeen yökerhot eivät ole enää vaihtoehto ja työpaikaltakaan ei oikein voi parisuhdetta etsiä. Onlinedeittailu toimii ehkä nuoremmille.
Onko muita vaihtoehtoja kuin paritanssipaikat?
AP kuulostaa ihan pirun lapsellista. Ite olen aina keskittynyt rahan tekemiseen enkä akkoihin. Eikä ole ollenkaan vaikeusta saada naisia jos niitä nyt pakko on saada johonki suhteeseen.
- M45.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En minä edes halua mitään nuorta naista, suunnilleen oman ikäiset ovat just sopivia minulle. Löytyy paremmin yhteinen sävel kun ollaan eletty suunnilleen samaa aikaa. En tiedä osaisinko edes olla jotain 20 vuotta nuoremman naisen kanssa. Ei kyllä ole kokemusta aiheesta, ei edes yrittämisestä.
AP
Usein näin mutta kyllä myös nuoremman tai vanhemman kanssa voi olla hyvä suhde, ikä ei ratkaise rakkaudessa.
Joo joo, mutta kun palstamammat eivät osaa puhua mistään jos ei olla samaa ikäluokkaa. No, kakarathan siinä pääsee helpolla kun äitee on tuppisuu. Eipähän mäkätä tyhjästä.
Ei se ole niin itsestäänselvää, että osaa olla luontevasti tekemisissä eri ikäryhmien edustajien kanssa, varsinkin, jos on enimmäkseen pyörinyt oman ikäluokkansa edustajien seurassa. Itse olen viimeisen vuoden aikana opettanut pojilleni, miten vauvan kanssa jutellaan ja leikitään, koska heidän sisarensa sai vauvan. Pojat ovat olleet aluksi aika ihmeissään siitä, mikä kumma olento se pikkuinen on ja koska sen kanssa voi ryhtyä puhumaan ihmisten kieltä.
Vierailija kirjoitti:
Tämmöisiä aloituksia tänne ei kannata laittaa, koska siitä tulee aina samanlainen ketju. Haukutaan oman maan naisia ja kehutaan aasialaisia. On olevinaan niin vallan mahdottoman paljon kokemuksia naisista, että pystytään jo sen perusteella tekemään yleismaailmallisia luokitteluja.
Kuka tätä jaksaa.
Luehan huviksesi kaikki tämän ketjun kommentit, niin tulet huomaamaan, että palstamammoilla on moninkertaisesti enemmän kokemuksia aasialaisista naisista, kuin yhdelläkään miehellä. Ja ne kokemukset palstamammoilla pääsääntöisesti huonoja. Minulla on ollut erittäin mahtavia ja vieläpä kauniita suomalaisia naisia, mutta jossain vaiheessa syttyi haave viettää eläkepäivät jossain lämpimässä maassa ja kun oikea ihminen osui kohdalle, oli valinta helppo tehdä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"normaali mies saa tavan tallukan"
Normaalille miehelle se tavallinen nainen on kyllä yleensä myös se paras valinta suhteen toimivuuden kannalta.
Varmasti niin, mutta ei tarjoa suuria elämyksiä.
Noin voi ajatella jos rakastumisen konsepti on itselle ihan uusi.
Kyllä tajuan mitä tarkoitat, mutta eri ihmisillä on eri asteikko sille, mikä on suuri elämys.
On ihan ihmisen aivokemiallinen fakta että rakastuminen on yksi kaikista suurin mielihyvää tuottava elämys. Ja että se saa näkemään sen toisen ihan eri tavalla kuin jos hän olisi vain joku satunnainen ihminen.
Toki on olemassa ihmisiä jotka eivät pysty tai osaa ra
Juu juu, on on. Mutta on eri asia rakastua kaunottareen kuin ylipainoiseen tallukkaan, intohimo on suurempi.
Minulle tärkeintä on se kuuluisa kemia, olen kahdessa pitkässä parisuhteessa elänyt 68v. nainen, kaksinkertainen leski. En kykenisi uutta miestä etsimään mistään netistä, koska se kemia. Sen on oltava tietyllä tapaa heti jossakin sielun syövereissä tuntuvana tunteena. Siinä ei todellakaan ulkonäöllä eikä muillakaan seikoilla ole merkitystä. Naurua, mustaa huumoria, sarkasmikykyä, yleistä positiivisuutta on minun kriteerini. Ajatusmaailma ei saa olla jäykkä, monipolvinen keskusteluyhteys myös tärkeää. En harrasta sen kummemmin kulttuuria, urheilua, tvn tuijotusta ym. Minulle sisäinen elämä ja sen jakaminen tietyllä tapaa samanhenkisen ihmisen kanssa on se juttu. Pienet katseidenvaihdot keskenään silloin kun on muita ihmisiä ympärillä kertovat, että me olemme me, ei tarvitse olla liimana kylki kyljessä. Haluan pitää huolta miehestä, haluan myös, että toimii toisinkin päin. Sorry, pitkä sepustus:) Eli tavallinen arki on hyvää elämää johon sitten luodaan itse taikaa pikku jutuilla. Sitä kuuluisaa seksiä unohtamatta:)
Kyllä noilla ohjeilla jo pitää lohjetakin, AP:lle. Kokeneempi on jo lopettanut temppuilut, eikä naiset ole mitään niin erikoista, että oma elämä pitäisi heidän vuokseen uhrata. Tämä neuvo nuorille.
Vierailija kirjoitti:
Minulle tärkeintä on se kuuluisa kemia, olen kahdessa pitkässä parisuhteessa elänyt 68v. nainen, kaksinkertainen leski. En kykenisi uutta miestä etsimään mistään netistä, koska se kemia. Sen on oltava tietyllä tapaa heti jossakin sielun syövereissä tuntuvana tunteena. Siinä ei todellakaan ulkonäöllä eikä muillakaan seikoilla ole merkitystä. Naurua, mustaa huumoria, sarkasmikykyä, yleistä positiivisuutta on minun kriteerini. Ajatusmaailma ei saa olla jäykkä, monipolvinen keskusteluyhteys myös tärkeää. En harrasta sen kummemmin kulttuuria, urheilua, tvn tuijotusta ym. Minulle sisäinen elämä ja sen jakaminen tietyllä tapaa samanhenkisen ihmisen kanssa on se juttu. Pienet katseidenvaihdot keskenään silloin kun on muita ihmisiä ympärillä kertovat, että me olemme me, ei tarvitse olla liimana kylki kyljessä. Haluan pitää huolta miehestä, haluan myös, että toimii toisinkin päin. Sorry, pitkä sepustus:) Eli tavallinen arki on hyvää elämää jo
Tavallaan alan pikkuhiljaa ymmärtää naisten jatkuvan hokemisen, miten miesten kannattaa ottaa vain saman ikäluokan nainen. Eihän se 70v vaari näe enää mummon ryppyjä.
"Juu juu, on on. Mutta on eri asia rakastua kaunottareen kuin ylipainoiseen tallukkaan, intohimo on suurempi. "
Onko? Oletko joskus päässyt vertailemaan?
Jon on hukannut elämänsä tumputtamalla pornolle niin varmasti sitä ajattelee että intohimo=kauneus. Mutta ei se oikeassa elämässä ja oikeassa seksissä ihan niin yksioikoisesti mene.
Vierailija kirjoitti:
Olen ehkä vielä ali-ikäinen kommentoimaan, mutta näyttää ihan ok listalta mun mielestä.
Tuo kulttuuri-kohta on ainoa mikä pikkuisen tökkää. Itsehän en katso Bondeja enkä mitään urheilua, enkä oikeastaan töllää koko telkkaria.
Mutta se, että lähtisin naismenestys mielessäni opiskelemaan jotain hienoa kirjallisuutta tai oopperan saloja, on aika kaukaa haettua. Kyllä voin niistä kuunnella ja lähteä mukaankin johonkin tapahtumaan, no problem, mutta en varmaan mitään niistä tajua.
En myöskään oleta että nainen tajuaisi mitään mun progerockhörhöilystä tai muusta sellaisesta. Mutta kyllä minä ihan kehtaan kertoa noista jutuista mitä harrastan, omana itsenäni 😀
M40
Progehörhöilyhän on ihan hyvää hörhöilyä.
N. 68v.
Toivottavasti rakastut joskus elämässäsi niin sitten ymmärrät hieman paremmin.