Kansaneläke katkaistaan EU-lta salaa
Hallitus ei aio mainita mitään EU:ssa kansaneläkkeen lakkauttamisesta EU:n alueella vaan se tehdään salaa eikä listata sosiaaliturva-asetuksen liitteisiin. Kansaneläke vain pokkana poistetaan päivityksen yhteydessä liitteistä. Myöhemmin vasta sitten ilmoitetaan, että kansaneläke onkin vähimmäisetuus. Näin on kirjattu lakiesitykseen. Siten turhat spekuloinnitkin siitä, onko kansaneläke ylipäätään laillisesti ja takautuvasti muutettavissa vähimmäisetuudeksi jää kokonaan EU-oikeudellisesti käsittelemättä ja listaamatta EU-käytäntöjen piiriin. Pitää varmaan sitten kansaneläkeläisten itse ilmoittaa asiasta EU-tasolle. Tällaisesta kierosta menettelystä saattaa koitua Suomelle sanktioita.
Lainaus lakitekstistä:
Vähimmäisetuutta koskevassa sosiaaliturva-asetuksen 58 artiklassa ei edellytetä sen soveltamisalaan kuuluvien etuuksien listaamista sosiaaliturva-asetuksen liitteisiin. Kansallisen lainsäädännön tarkastelun ja muutosten takia sosiaaliturva-asetuksen liitteiden seuraavan ajantasaistamisen yhteydessä liitemääräyksiä tulee päivittää siten, että kansaneläkettä koskevat erityissäännöt poistetaan liitteistä. Ehdotetun muutoksen voimaantultua Suomen tulee ilmoittaa Euroopan komissiolle vuosittain annettavassa ilmoituksessa, että kansaneläke on sosiaaliturva-asetuksen 58 artiklan mukainen vähimmäisetuus.
https://www.eduskunta.fi/FI/vaski/HallituksenEsitys/Sivut/HE_128+2024.aspx
Mitä mieltä olette menettelystä.
Kommentit (7981)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kateus paistaa persukommenteissa :) vai että ihan totalitarismia ja sananvapautta vastaan taistellaan 😂
Käytän vittuillessaan sanaa paikka auringossa mielelläni koska se triggeröi noita urakalla. Käytännössä kansaneläkeläiseltä leikataan mahdollisuus yhtään pitempään kuin 6 kk oleilla esim perheensä kanssa eu alueella, oli missä oli, ja totta kai joku voi haluta perheensä kanssa oleilla pitempään esim kumppanin työkeikan aikana, siinä missä joku työeläkeläinenkin voi haluta oleilla jossain.
Toki tässä on kaksoistandardit. Köyhä tai sairas ei saa haluta mitään ja siis vaikka isommalla rahalla pidrtään heidät suomessa.
Tuntuu vituttavan jo se että joku vähäosainen ponnistelee tilanteensa eteen että joku persu ei voi todeta että hän ei ansaitse mitään ja sosiaalipummi hiljaa. No minäpä ponnistelen parhaani
Suomessa ihmiset myös usein hakevat enemmän tukia. Täällä periaatteesaa jos jäisin yksin asumaan jos kumppanini lähtee ulkomaille saan eläkkeensaajan asumistukea joka on korkeampi vammaisille ja sairaille. Sitä en saa jos asun kumppanini kanssa. Kun minulla ei ole kumppania auttamassa eri asioissa voi olla että tarvitsen myös lisätukea siihen joltakin tiettyihin asioihin jne jolloin hoitotuetkin tulee kysymykseen.
Mutta no, maksetaanpa periaatteessa kunhan se ei MISSÄÄN nimessä mene ulkomaille kuten entisaikaan sai mennä. 😂
Vierailija kirjoitti:
En käsitä, mistä tässä valitetaan. Onko niin, että jotkut on suivaantuneet, koska joutuvat tulemaan Espanjasta takaisin, koska Suomi ei enää maksa kansaneläkettä sinne? Miksi se on niin kauheaa? Tai no, onhan se sääli, että ilmainen ylöspito aurinkorannikolle loppuu, mutta kyllähän muutkin joutuu tekemään muutoksia elämässään, isojakin, aina välillä. Mistä tällainen itku ja porku? En vaan ymmärrä.
Siitä miten tämä on muutos on tehty pika-aikatsululla piittaamatta mistään tarinoista ja vanhoista ja sairaista jotka pikakaistalla kyysätään Suomeen, siitä miten tällä erotellaan kesken työuran sairastuneita ja työeläkeläisiä, siitä miten EU:ssa erotellaan rusinat pullasta jossa heikoimpia ei koske mitkään EU periaatteet, siitä millä tavoin kansaneläke aiotaan muuttaa eu tasolla vähimmäisetuudeksi kyseenalaisellakin tahdilla ja keinoilla, siitä mitä seurauksia tästä voi ihmisten elämässä olla jo lähtien siitä mitrn pankit yms tulkitsee eläke etuuksien purkua vähimmäisetuuksiksi, siitä mitä hallitus puuhaa yleistukea tavalla joka ei varmasti tule auttamaan ketään vähäosaisia. Kansaneläke on ollut voimassa jo 37 vuodesta.
Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi kansaneläkelain ja Kansaneläkelaitoksen kuntoutusetuuksista ja kuntoutusrahaetuuksista annetun lain muuttamisesta sekä eräiksi muiksi laeiksi
Liitetiedosto, kansaneläke ja takuueläke erot
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kateus paistaa persukommenteissa :) vai että ihan totalitarismia ja sananvapautta vastaan taistellaan 😂
Käytän vittuillessaan sanaa paikka auringossa mielelläni koska se triggeröi noita urakalla. Käytännössä kansaneläkeläiseltä leikataan mahdollisuus yhtään pitempään kuin 6 kk oleilla esim perheensä kanssa eu alueella, oli missä oli, ja totta kai joku voi haluta perheensä kanssa oleilla pitempään esim kumppanin työkeikan aikana, siinä missä joku työeläkeläinenkin voi haluta oleilla jossain.
Toki tässä on kaksoistandardit. Köyhä tai sairas ei saa haluta mitään ja siis vaikka isommalla rahalla pidrtään heidät suomessa.
Tuntuu vituttavan jo se että joku vähäosainen ponnistelee tilanteensa eteen että joku persu ei voi todeta että hän ei ansaitse mitään ja sosiaalipummi hiljaa. No minäpä ponnistelen parhaani
RAJAT KIINNI EI SAA MAKSAA ULKOMAILLE KANSANELÄKERAHAA. Haaparanta kiinni!!!!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En käsitä, mistä tässä valitetaan. Onko niin, että jotkut on suivaantuneet, koska joutuvat tulemaan Espanjasta takaisin, koska Suomi ei enää maksa kansaneläkettä sinne? Miksi se on niin kauheaa? Tai no, onhan se sääli, että ilmainen ylöspito aurinkorannikolle loppuu, mutta kyllähän muutkin joutuu tekemään muutoksia elämässään, isojakin, aina välillä. Mistä tällainen itku ja porku? En vaan ymmärrä.
Siitä miten tämä on muutos on tehty pika-aikatsululla piittaamatta mistään tarinoista ja vanhoista ja sairaista jotka pikakaistalla kyysätään Suomeen, siitä miten tällä erotellaan kesken työuran sairastuneita ja työeläkeläisiä, siitä miten EU:ssa erotellaan rusinat pullasta jossa heikoimpia ei koske mitkään EU periaatteet, siitä millä tavoin kansaneläke aiotaan muuttaa eu tasolla vähimmäisetuudeksi kyseenalaisellakin tahdilla ja keinoilla, siitä mitä seur
Miten niin pika-aikataululla? Miten hitaasti ne päätökset sitten pitää tehdä? Ja tietysti kyse on vanhoista, koska puhutaan kansaneläkkeestä. Mitä "tarinoita" hallituksen pitäisi kuunnella? Onhan jokaisella ihmisellä omat tarinansa. Minä tiedän monta surullista ihmiskohtaloa. Ja kai nyt aina vakava sairastuminen pistää suunnitelmat uusiksi. Miten joku voi vain ajatella, että ei tarvitse itse tehdä, eikä suunnitella mitään, eikä varautua koskaan mihinkään ja kellii vaan Välimeren aalloissa toisten maksamana? En vieläkään ymmärrä. Tai siis ymmärrän, että ottaa päähän, kun helppo elämä loppuu, mutta miten joku kehtaa valittaa siitä tällä tavalla? Eikö yhtään hävetä?
Eli kun henkilö sairastuu pysyvästi hänellä ei enää koskaan elämässään ole oikeutta asua ulkomailla esim perhettä lähellään. Ok. Koska hän nyt sattui sairastumaan väärään aikaan.
No voi myös katsoa vuoden 2027 jälkeen mikäli me yhteiskunnan turhakkeet eli sairaat ja vammaiset ei ole jo tämän eduskunnan mentaliteetilla laitettu parakkeihin asumaan koska olemme heittopusseja jotka ei koskaan tiedä mitä meille käy.
(sinä aikana yritän parhaani mukaan kuntouttaa itseäni jos pääsisin persujen sanelusta mitä voin olla ja tehdä kuntoutumiseen. Toki olen edelleen kuntoutuksen varassa ja senkin persukokkare voi katkaista ja viedä loputkin toivot).
Korona aika alkoi niin tultiin sankoin joukoin Suomeen sairastamaan. Kuka paareilla kuka mitenkin.
Vierailija kirjoitti:
Eli kun henkilö sairastuu pysyvästi hänellä ei enää koskaan elämässään ole oikeutta asua ulkomailla esim perhettä lähellään. Ok. Koska hän nyt sattui sairastumaan väärään aikaan.
No voi myös katsoa vuoden 2027 jälkeen mikäli me yhteiskunnan turhakkeet eli sairaat ja vammaiset ei ole jo tämän eduskunnan mentaliteetilla laitettu parakkeihin asumaan koska olemme heittopusseja jotka ei koskaan tiedä mitä meille käy.
(sinä aikana yritän parhaani mukaan kuntouttaa itseäni jos pääsisin persujen sanelusta mitä voin olla ja tehdä kuntoutumiseen. Toki olen edelleen kuntoutuksen varassa ja senkin persukokkare voi katkaista ja viedä loputkin toivot).
Onko ulkomailla asumisestakin tullut jo ihmisoikeus?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En käsitä, mistä tässä valitetaan. Onko niin, että jotkut on suivaantuneet, koska joutuvat tulemaan Espanjasta takaisin, koska Suomi ei enää maksa kansaneläkettä sinne? Miksi se on niin kauheaa? Tai no, onhan se sääli, että ilmainen ylöspito aurinkorannikolle loppuu, mutta kyllähän muutkin joutuu tekemään muutoksia elämässään, isojakin, aina välillä. Mistä tällainen itku ja porku? En vaan ymmärrä.
Siitä miten tämä on muutos on tehty pika-aikatsululla piittaamatta mistään tarinoista ja vanhoista ja sairaista jotka pikakaistalla kyysätään Suomeen, siitä miten tällä erotellaan kesken työuran sairastuneita ja työeläkeläisiä, siitä miten EU:ssa erotellaan rusinat pullasta jossa heikoimpia ei koske mitkään EU periaatteet, siitä millä tavoin kansaneläke aiotaan muuttaa eu tasolla vähimmäisetuudeksi kyseena
Kela ennustaa oikeusjuttuja, jos lakihanke menee läpi.
Kelan mukaan hallituksen esitys voisi toteutuessaan asettaa Suomen lain ja EU-lainsäädännön ristiriitaan. Kelalla on myös huoli siitä, onko lakihankkeen aikataulu lain toimeenpanon kannalta liian nopea.
Kelan etuuspäällikön Päivi Kuivasniemen mukaan lakihanke ei ole yksiselitteinen suhteessa EU-asetukseen ja sen liitteisiin.
Kuivaniemen mukaan ongelmana on se, että tällä hetkellä EU-asetuksessa kansaneläke luokitellaan eläke-etuudeksi
Jotta kansaneläkkeen maksaminen ulkomaille voitaisiin lopettaa, tulisi sen luokitus poistaa vanhuus- ja työkyvyttömyysetuuksista ja se tulisi luokitella vähimmäisetuudeksi. Tämä kuitenkin vaatisi asetuksen liitteiden muuttamista.
Luokittelulla puolestaan on merkitystä sille, voidaanko maksua rajata asuinpaikan perusteella, Kuivasniemi sanoo
Ongelmana on, jos etuuden luokitusta muutetaan, ilman että sen luonne itsessään muuttuu. Meidän mielestämme kansaneläkkeen luonne etuutena ei muutu niin perustavanlaatuisesti, että uudelleenluokittelu olisi perusteltua
Kuivasniemi toteaa, että jos asia viedään oikeuteen, päättää etuuden luokittelusta viime kädessä EU-tuomioistuin.
Erikoinen yksityiskohta uudistuksessa on, että joissakin maissa kansaneläkkeen maksu jatkuu. Näitä maita ovat Chile, Kanada, Yhdysvallat, Australia ja Israe
Lähde yle
https://yle.fi/a/74-20103576?utm_source=social-media-share&utm_medium=s…
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eli kun henkilö sairastuu pysyvästi hänellä ei enää koskaan elämässään ole oikeutta asua ulkomailla esim perhettä lähellään. Ok. Koska hän nyt sattui sairastumaan väärään aikaan.
No voi myös katsoa vuoden 2027 jälkeen mikäli me yhteiskunnan turhakkeet eli sairaat ja vammaiset ei ole jo tämän eduskunnan mentaliteetilla laitettu parakkeihin asumaan koska olemme heittopusseja jotka ei koskaan tiedä mitä meille käy.
(sinä aikana yritän parhaani mukaan kuntouttaa itseäni jos pääsisin persujen sanelusta mitä voin olla ja tehdä kuntoutumiseen. Toki olen edelleen kuntoutuksen varassa ja senkin persukokkare voi katkaista ja viedä loputkin toivot).
Onko ulkomailla asumisestakin tullut jo ihmisoikeus?
No eu alueella asiaan voidaan suhtautua eri tavoin jossa vapaa liikkuvuus ei ole samanlainen mörkö kuin sinun päässäsi jossa oikein janoat surullisia tarinoita.
No katsotaan oikeusjuttujen jälkeen saadaanko tuota edes viivästytettyä :) kansaneläkemuutokset ja heikennykset ei muutenkaan ole 600 000 lle ihmiselle mikään toivottava asia mitä voi seurats tuen muuttamisesta eu oikeudessa vähimmäisetuudeksi
Vierailija kirjoitti:
Eli kun henkilö sairastuu pysyvästi hänellä ei enää koskaan elämässään ole oikeutta asua ulkomailla esim perhettä lähellään. Ok. Koska hän nyt sattui sairastumaan väärään aikaan.
No voi myös katsoa vuoden 2027 jälkeen mikäli me yhteiskunnan turhakkeet eli sairaat ja vammaiset ei ole jo tämän eduskunnan mentaliteetilla laitettu parakkeihin asumaan koska olemme heittopusseja jotka ei koskaan tiedä mitä meille käy.
(sinä aikana yritän parhaani mukaan kuntouttaa itseäni jos pääsisin persujen sanelusta mitä voin olla ja tehdä kuntoutumiseen. Toki olen edelleen kuntoutuksen varassa ja senkin persukokkare voi katkaista ja viedä loputkin toivot).
Sitä odotellessa tässä vahvat ensin yhteiskunnassa! Jossa jokainen on oman onnensa seppyli. Pitää kuntoutua niin maan perkuleesti ettei jää muiden varaan ja voi ihan itte ansaita ihan itte kaikki.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En käsitä, mistä tässä valitetaan. Onko niin, että jotkut on suivaantuneet, koska joutuvat tulemaan Espanjasta takaisin, koska Suomi ei enää maksa kansaneläkettä sinne? Miksi se on niin kauheaa? Tai no, onhan se sääli, että ilmainen ylöspito aurinkorannikolle loppuu, mutta kyllähän muutkin joutuu tekemään muutoksia elämässään, isojakin, aina välillä. Mistä tällainen itku ja porku? En vaan ymmärrä.
Siitä miten tämä on muutos on tehty pika-aikatsululla piittaamatta mistään tarinoista ja vanhoista ja sairaista jotka pikakaistalla kyysätään Suomeen, siitä miten tällä erotellaan kesken työuran sairastuneita ja työeläkeläisiä, siitä miten EU:ssa erotellaan rusinat pullasta jossa heikoimpia ei koske mitkään EU periaatteet, siitä millä tavoin kansaneläke aiotaan muuttaa eu tasolla vähimmäisetuudeksi kyseena
No esim perhe eläkeissä joita edelleen maksetaan tietyille ikäluokille ne katkaistiin jonkun myöntämisajankohdan jälkeen. Nyt voi perhe eläkkeellä kuule matkusrella minkä ehtii :) siirtymä oli siis hidas.
Eikös sopeutumisrahoihinkin tule esto matkustella niitä saadessa? Onhan niissä jo esto? Yhdenvertaisuus ennen kaikkea.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eli kun henkilö sairastuu pysyvästi hänellä ei enää koskaan elämässään ole oikeutta asua ulkomailla esim perhettä lähellään. Ok. Koska hän nyt sattui sairastumaan väärään aikaan.
No voi myös katsoa vuoden 2027 jälkeen mikäli me yhteiskunnan turhakkeet eli sairaat ja vammaiset ei ole jo tämän eduskunnan mentaliteetilla laitettu parakkeihin asumaan koska olemme heittopusseja jotka ei koskaan tiedä mitä meille käy.
(sinä aikana yritän parhaani mukaan kuntouttaa itseäni jos pääsisin persujen sanelusta mitä voin olla ja tehdä kuntoutumiseen. Toki olen edelleen kuntoutuksen varassa ja senkin persukokkare voi katkaista ja viedä loputkin toivot).
Onko ulkomailla asumisestakin tullut jo ihmisoikeus?
No eu alueella asiaan voidaan
Ei vapaa liikkuvuus ole minulle mikään mörkö. Mistä ihmeestä sait sellaisen käsityksen? Kannatan sitä tietenkin. Aion itsekin liikuskella vapaasti EU-alueella.
Hallituksen esitys STM/2024/101
Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi kansaneläkelain sekä eräiksi muiksi laeiksi
HE 125/2024 vp
Pdf tiedosto s. 77
.. 'Muutokset eivät kuitenkaan tällöinkään saa heikentää yhteiskunnan jäsenten tehokasta suojelua sosiaalilisia ja taloudellisia riskejä vastaan. Rivätkä heikennykset saa olla niin pitkälle vietyjä, etyä ne muuttaisivat sosiaaliturva järjestelmän vähimmäisturva järjestelmäksi.'
Vierailija kirjoitti:
Hallituksen esitys STM/2024/101
Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi kansaneläkelain sekä eräiksi muiksi laeiksi
HE 125/2024 vp
Pdf tiedosto s. 77.. 'Muutokset eivät kuitenkaan tällöinkään saa heikentää yhteiskunnan jäsenten tehokasta suojelua sosiaalilisia ja taloudellisia riskejä vastaan. Rivätkä heikennykset saa olla niin pitkälle vietyjä, etyä ne muuttaisivat sosiaaliturva järjestelmän vähimmäisturva järjestelmäksi.'
Linkki:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En käsitä, mistä tässä valitetaan. Onko niin, että jotkut on suivaantuneet, koska joutuvat tulemaan Espanjasta takaisin, koska Suomi ei enää maksa kansaneläkettä sinne? Miksi se on niin kauheaa? Tai no, onhan se sääli, että ilmainen ylöspito aurinkorannikolle loppuu, mutta kyllähän muutkin joutuu tekemään muutoksia elämässään, isojakin, aina välillä. Mistä tällainen itku ja porku? En vaan ymmärrä.
Siitä miten tämä on muutos on tehty pika-aikatsululla piittaamatta mistään tarinoista ja vanhoista ja sairaista jotka pikakaistalla kyysätään Suomeen, siitä miten tällä erotellaan kesken työuran sairastuneita ja työeläkeläisiä, siitä miten EU:ssa erotellaan rusinat pullasta jossa heikoimpia ei koske mitkään EU periaatteet, siitä millä tavoin kansaneläke aiotaan muuttaa eu tasolla vähimmäisetuudeksi kyseena
Ei hävetä haaveilla sairaana. Ei itseasiassa yhtään. Olen kitunut ja kitunut terveysmurheideni vuoksi jo vuosia miettien välillä itseni päiviltä ottamista. Se haaveilu tekee hyvää päänupille toisin kuin kaiken hahmottaminen kurjuuden kautta. Itselläni vaikka olisin töissä vielä enkä sairastunut ei haittaisi yhtään jos joku sairas ja elämäänsä loppu oleva ihminen viettäisi aikaa siellä missä hänellä olisi parempi olla jos sama raha maksetaan muuten.
En ole katsos persu, enkä kateellinenkaan enkä yhdistä sairautta kurjuuteen.
Tiedostan kyllä että valtio voi ottaa mahdollisuudet sairaseläkeläisiltä pois. Sitten haaveilen jostain toimintakyvystä jolla voisin parantaa tilannettani niin että voisin elää merkityksellisemmin. Valitettavasti nykyelämä ei siltä tunnu. Se toki sinun mieltäsi lämmittää varmaan suuresti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hesari kirjoittaa artikkelissaan 23.9, että eläkeläisiltä leikataan jopa 240 euroa VUODESSA. Kokonaan jätetty mainitsematta, että ulkomailla asuvalta kansaneläkeläiseltä leikataan jopa KOKO ELÄKE loppuelämäksi. Ignooraaminen on jo alkanut saman tien budjettiehdotuksen julkistamisesta.
Ruotsi lopetti jo pari vuotta sitten heidän kansaneläkkeensä maksamisen ulkomaille
seurataan ruotsia