Kansaneläke katkaistaan EU-lta salaa
Hallitus ei aio mainita mitään EU:ssa kansaneläkkeen lakkauttamisesta EU:n alueella vaan se tehdään salaa eikä listata sosiaaliturva-asetuksen liitteisiin. Kansaneläke vain pokkana poistetaan päivityksen yhteydessä liitteistä. Myöhemmin vasta sitten ilmoitetaan, että kansaneläke onkin vähimmäisetuus. Näin on kirjattu lakiesitykseen. Siten turhat spekuloinnitkin siitä, onko kansaneläke ylipäätään laillisesti ja takautuvasti muutettavissa vähimmäisetuudeksi jää kokonaan EU-oikeudellisesti käsittelemättä ja listaamatta EU-käytäntöjen piiriin. Pitää varmaan sitten kansaneläkeläisten itse ilmoittaa asiasta EU-tasolle. Tällaisesta kierosta menettelystä saattaa koitua Suomelle sanktioita.
Lainaus lakitekstistä:
Vähimmäisetuutta koskevassa sosiaaliturva-asetuksen 58 artiklassa ei edellytetä sen soveltamisalaan kuuluvien etuuksien listaamista sosiaaliturva-asetuksen liitteisiin. Kansallisen lainsäädännön tarkastelun ja muutosten takia sosiaaliturva-asetuksen liitteiden seuraavan ajantasaistamisen yhteydessä liitemääräyksiä tulee päivittää siten, että kansaneläkettä koskevat erityissäännöt poistetaan liitteistä. Ehdotetun muutoksen voimaantultua Suomen tulee ilmoittaa Euroopan komissiolle vuosittain annettavassa ilmoituksessa, että kansaneläke on sosiaaliturva-asetuksen 58 artiklan mukainen vähimmäisetuus.
https://www.eduskunta.fi/FI/vaski/HallituksenEsitys/Sivut/HE_128+2024.aspx
Mitä mieltä olette menettelystä.
Kommentit (7975)
Kaikkiin kysymyksiin koskien lillukanvarsia saa vastauksen kuuntelemalla Sanni Grahn-Laasonen haastattelun Ruotsalaisella radiokanavalla suomeksi ihan.
https://sverigesradio.se/artikel/ehdotus-lakkauttaa-kansanelake-ulkosuo…
Se onkin ainoa kanava, josta esimerkiksi Näkövammaiset Suomessa ja muissa EU-maissa saavat vihiä pian tulevasta Kansaneläkkeensä katkaisusta ja liikkumisrajoituksesta, kun Yleisradiokaan ei tiedota eikä muut radiokanavat. Kela ei ole lähettämässä pistekirjoituksella postia kenellekkään Suomessa ainakaan nettisivujensa perusteella.
Rikas öljyvaltio Norja pistää jonkun köyhän EU-maan, esim Bulgarian maksamaan siellä asuvien norjaisten eläkkeen. Eihän Norja ole edes EU:n jäsen ?
INVALIDI KANSANELÄKE/TYÖKYVYTTÖMYYSELÄKE
Asuu ulkomailla
1.
Olen invalidi. Asun ulkomailla. Saan työeläkettä n. 600€/kk ja kansaneläkettä 530€/kk. Jo nyt on niin huono olo, etten pysty syömään. Eilen söin pari leipää, tänään en pysty enää nielemään sitäkään. Asumiskulut ja lääkkeet vievät jo 300€. Talvella sähköön useampi sata euroa kuussa.
Paikallinen toimeentulotuki (200€/kk), jota ei myönnetä. Ja oleskelulupani perustuu kahteen eri eläkkeeseen. Paikallista kansaneläkettä (350€/kk) ei saa, kun saa muuta työeläkettä ulkomailta.
Toimintakykyni on niin huonoa, että hampaiden pesu on ylivoimaista. Hiukset saan pestyä ehkä kerran vuodessa. Suomessa minulla on oikeus henkilökohtaiseen avustajaan ja hoitotukeen ja asumistukeen. Minulla on oikeus Kela taksiin, vammaisten palveluihin mm. asunnon remontointi ym. Aion hakea ne kaikki kansaneläkkeen lisäksi.
Minun pitäisi nyt pakata kaikki ja muuttaa Suomeen. Olen niin ahdistunut, etten pysty syömään. Sen lisäksi, etten pysty syömään en enää pysty nukkumaankaan. Ja pitäisi muuttaa ja myydä tavarat. Aikaa on muutama viikko.
Minä vannon, että otan Suomen valtiolta minulle kuuluvan eläkkeen korkojen kans takaisin. Jos joudun sairauden takia vielä huonompaan jamaan tulen Suomen järjestämällä kyydillä takaisin.
.. jatkuu....
Olisin jotenkin pärjännyt ulkomailla, mihin saanut järjestettyä asumisen. Asuntoni ei ole luksusasunto mutta saan maksettua kulut ilman asumistukea tai toimeentulotukea. Asunnossani ei ole edes suihkua. Vesivaraaja rikki, enkä saa korjattua. Ollut jo 5v. En ole käynyt vuosiin suihkussa. Pesen itseni lasten Huggies- pyyhkeillä. Hiuksia en ole pessyt varmaan 5 vuoden aikana kuin muutaman kerran. Leikkasin ne 2v. sitten pois, kun en saanut enää auki. Ovat kasvaneet, pitää taas leikata, kun en saa pestyä. Uusia vaatteita en ole ostanut 10 vuoteen. Ruoka on useimmiten kaurapuuroa ja kahvia. En edes kykene siivoamaan, organisointi on erittäin vaikeaa. Mutto Suomeen on erittäin vaikeaa minulle. 1.2. 2025 jälkeen ei ole edes rahaa. Luottokortti varat on käytetty. Ja eläkkeen loppuessa pankit eivät anna edes joustoluottoa.
Minulla on oikeus vammaisetuuksiin Suomessa. Vammaislaki velvoittaisi maksamaan asuntoni remontoinnin asuttavaksi. Senkin Suomi joutuu maksamaan ollessani Suomessa.
TÄMÄ HALLITUS AJAA MINUT ITSEMURHAN PARTAALLE. PYSYKÄÄ POIS SAIRASELÄKKEISTÄ. SAIRAS IHMINEN ON MENETTÄNYT JO KAIKEN.
Sairaseläkkeellä olevia ei ole montaa ulkomailla. Jättäkää heille se vähäinen eläke, että pärjäävät minne ovat vaivoin asettuneet. Eläke on myönnetty sairauden perusteella. Se ei ole saajalleen toimeentuloatukea.
VAMMAISLAIN MUKAAN VAMMAISELLA ON OIKEUS VALITA ASUINPAIKKA
2.
INVALIDIN/TYÖKYVYTTÖMYYS ELÄKELÄISEN KUSTANNUKSET
Suomessa/Ulkomailla
Kela maksaa, kun asun SUOMESSA *Kansaneläke/työkyvyttömyys eläke
530€/kk
*Asumistuki 450€/kk
*Korotettu vammaistuki 495€/kk *Henkilökohtainen avustaja arvio 3000€/kk (arvio en tiedä mitä sosiaaturva maksuja kela maksaa).
*Kelataxi kyydit 300€/kk. Voi olla enemän. Pitkät välimatkat.
Kela maksaa kun asun SUOMESSA
yht minulle 1475€/kk *12=17700€/v
*Henkilökohtainen avustaja
3000€/kk*12= 36000€/v.
*Kelakyydit 300€/kk*12= 3600€/v.
Yht. 17700€+36000€+3600€=57300€/v.
Kela maksaa kun asun SUOMESSA
17700€+36000€+3600€= 57 300€**
Yht. 57300€/v.
Kela maksaa kun asun ULKOMAILLA
* Kansaneläke
530€/kk*12=6300€/v.
Yht. 6300€/v.
EROTUS
Asuminen Suomessa
57300€/v*10v= 573 000€
Asuminen Ulkomailla
6300€/v*10v=. 63 000€
ASUESSANI ULKOMAILLA ON KELA SÄÄSTÄNYT 10V.
573000€-63000€=510 000€
KELA ON SÄÄSTÄNYT 0.5 MILJ EUROA ASUESSANI TYÖKYVYTTÖMYYS ELÄKKEELLÄ ULKOMAILLA 10v.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä äänestin persuja, mutta nuo pettivät suuresti vaalipuheensa, kun pääsivät kokkareiden hallitsemaan byrokratiahallitukseen mukaan, ja jos koskaan uusia vaaleja meillä enää nähdään, eivät toivottavasti pääse jatkossa enää ikinä edes eduskuntaan. Kohta on 75% kantaväestöstä telttaleireissä asumassa kaupunkien ympärillä leikkausten vieläkin jatkuessa, ja uudet tai hyväkuntoiset asunnot Helsingissä varataan kohta etelän sarven maan asukkaille suomalaisella design-sisutuksella varustettuna ja täysin kunnostettuna, Yle varmasti sponssaa tuotakin. Vanhemmat omakotitalot edes kunnolla uusittuina sitten pohjois-sarven uusille tulijoille tai lähi-Aasian kulttuurimatkailijoille, jotka tulevat myös huolehtimaan jatkossa Suomen väkiluvun rikkaudesta ja kasvusta.
Mitä ihmettä odotit? Persujen äänestäminen ja vaalivoitto kokoomuksen kanssa tarkoitti oikeistohallituksen s
Tuskin Kokoomusta äänestäneet kansaneläkeläisetkään arvasivat äänestävänsä itsensä sosiaaliluukulle, puhumattakaan RKP:n äänestäjistä, länsirannikolla on paljon vauraita tiloja, joita pyörittäneet vanhat isännät ja emännät ovat kansaneläkeläisiä. Ja entäs Kristilliset, ovatko tyytyväisiä, riittääkö urheilukentän lamput seuraavissa vaaleissa. Sitäpaitsi on täysin unohtunut, että opikelijatkin ovat Kelan asiakkaita. Ties vaikka olisivat piankin Yleistukiluukulla ja ne rekisterithän jää voimaan loppuiäksi, kun ottaa huomioon Kelan vähättelevän suhtautumisen GDPR asetuksiin.
Vierailija kirjoitti:
2.
INVALIDIN/TYÖKYVYTTÖMYYS ELÄKELÄISEN KUSTANNUKSET
Suomessa/UlkomaillaKela maksaa, kun asun SUOMESSA *Kansaneläke/työkyvyttömyys eläke
530€/kk
*Asumistuki 450€/kk
*Korotettu vammaistuki 495€/kk *Henkilökohtainen avustaja arvio 3000€/kk (arvio en tiedä mitä sosiaaturva maksuja kela maksaa).
*Kelataxi kyydit 300€/kk. Voi olla enemän. Pitkät välimatkat.Kela maksaa kun asun SUOMESSA
yht minulle 1475€/kk *12=17700€/v
*Henkilökohtainen avustaja
3000€/kk*12= 36000€/v.
*Kelakyydit 300€/kk*12= 3600€/v.
Yht. 17700€+36000€+3600€=57300€/v.Kela maksaa kun asun SUOMESSA
17700€+36000€+3600€= 57 300€**
Yht. 57300€/v.Kela maksaa kun asun ULKOMAILLA
* Kansaneläke
530€/kk*12=6300€/v.
Yht. 6300€/v.
Kiitos, tuo päihittää hallituksen laskelman mennen tullen.
Jos hallitus käyttää vääriä laskelmia, niin se on budjettiväärennös. Virkarikos vähintään.
Missä se uutinen on jossa Norjakin katkaisee kansaneläkkeen maksun ulkomaille? Toistaiseksi vaikuttaa että Ruotsi on katkaissut takuueläkkeen maksun ulkomaille joka on eri asia kuin kansaneläke jota myöskään Suomi ei ole maksanut ulkomaille. Suomella on useita portaita eläkkeissä, myös sen takia että heikko-osaisempien toimeentulo turvataan. Vaikuttaa että hallitus vääristellen yrittää poistaa portaita ja siirtää takuu- ja kansaneläkeläiset kaikki vähimmäistuelle eli yleistuelle. Heillä on haaveenaan Universal Credit tyylinen henkensä pitämisiksi oleva yleisetuus)(kutsumatta sitä sillä nimell vaan vslehdellen että se olisi joku suomalainen malli vaikka suomalainen malli on ollut jotain eriä) jonka turvin leikataan kaikki niin pieneksi kuin vain pystyy. Tässä mm työkyvyttömiä ja vammaisia kuritetaan ja tämä ulkomaille tukien leikkauspyrkimys oli vain alkusoittoa tukien yhdistelemiselle ja suhmuroinnille. Vammaisetkin ja sairaat voi haluta elämältään asioita.
Vierailija kirjoitti:
INVALIDI KANSANELÄKE/TYÖKYVYTTÖMYYSELÄKE
Asuu ulkomailla1.
Olen invalidi. Asun ulkomailla. Saan työeläkettä n. 600€/kk ja kansaneläkettä 530€/kk. Jo nyt on niin huono olo, etten pysty syömään. Eilen söin pari leipää, tänään en pysty enää nielemään sitäkään. Asumiskulut ja lääkkeet vievät jo 300€. Talvella sähköön useampi sata euroa kuussa.Paikallinen toimeentulotuki (200€/kk), jota ei myönnetä. Ja oleskelulupani perustuu kahteen eri eläkkeeseen. Paikallista kansaneläkettä (350€/kk) ei saa, kun saa muuta työeläkettä ulkomailta.
Toimintakykyni on niin huonoa, että hampaiden pesu on ylivoimaista. Hiukset saan pestyä ehkä kerran vuodessa. Suomessa minulla on oikeus henkilökohtaiseen avustajaan ja hoitotukeen ja asumistukeen. Minulla on oikeus Kela taksiin, vammaisten palveluihin mm. asunnon remontointi ym. Aion hakea ne kaikki kansaneläkkeen lisäksi.
Min
Onhan sinulla vapaus valita asuinpaikkasi. Suomen valtion ei vain tarvitse kustantaa sitä.
Kymmeniä sivuja valitusta selvästä asiasta. Suomi katkaisee sosiaaliavustuksen maksamisen ulkomaille. Nyt kotiin sieltä Espanjan aurinkorannikolta, valtion kustantama loma loppui.
...Onhan sinulla vapaus valita asuinpaikkasi. Suomen valtion ei vain tarvitse kustantaa sitä. .
Onhan sinullakin siellä hallituksessa vapaus valita mitä päätät. Äänestäjien vaan ei tarvitse kustantaa sitä vaan kaatavat hallituksen.
Vierailija kirjoitti:
Kymmeniä sivuja valitusta selvästä asiasta. Suomi katkaisee sosiaaliavustuksen maksamisen ulkomaille. Nyt kotiin sieltä Espanjan aurinkorannikolta, valtion kustantama loma loppui.
Selvä, voinko tulla teille?
Vammainen saa asua missä haluaa, mutta ilman Suomen sosiaalitukia.
Vierailija kirjoitti:
Kymmeniä sivuja valitusta selvästä asiasta. Suomi katkaisee sosiaaliavustuksen maksamisen ulkomaille. Nyt kotiin sieltä Espanjan aurinkorannikolta, valtion kustantama loma loppui.
Niinhän sä haaveilet kateuksissasi. Tämä taistellaan loppuun asti ihan periaatteesta siitä että työuran kesken sairastunut saa sen kansaneläkkeen työeläkkeensä, luit oikein, työeläkkeensä päälle kuten työeläkeläinenkin ulkomaille. Kansaneläkettä on myös ennen lähestytty eläke-etuutena jonka lisäksi olemassa on takuueläke jota ei ennenkään ole maksettu ulkomaille. Sitä maksetaan yleensä jos ei ole mitään työhistoriaa.
"Kela ennustaa oikeusjuttuja jos lakihanke menee läpi.
Kelan mukaan hallituksen esitys voisi toteutuessaan asettaa Suomen lain ja EU-lainsäädännön ristiriitaan. Kelalla on myös huoli siitä, onko lakihankkeen aikataulu lain toimeenpanon kannalta liian nopea.
Kelan etuuspäällikön Päivi Kuivasniemen mukaan lakihanke ei ole yksiselitteinen suhteessa EU-asetukseen ja sen liitteisiin
Kuivaniemen mukaan ongelmana on se, että tällä hetkellä EU-asetuksessa kansaneläke luokitellaan eläke-etuudeksi
Jotta kansaneläkkeen maksaminen ulkomaille voitaisiin lopettaa, tulisi sen luokitus poistaa vanhuus- ja työkyvyttömyysetuuksista ja se tulisi luokitella vähimmäisetuudeksi. Tämä kuitenkin vaatisi asetuksen liitteiden muuttamista.
EU-asetuksen liitteissä luokitellaan, mihin sosiaaliturvan alaan mikäkin etuus kuuluu. Luokittelun voi kukin maa tehdä itse. Näiden luokittelujen muuttaminen olisi Kuivasniemen mukaan pitkä prosessi.
Luokittelulla puolestaan on merkitystä sille, voidaanko maksua rajata asuinpaikan perusteella, Kuivasniemi sanoo.
Ongelmana on, jos etuuden luokitusta muutetaan, ilman että sen luonne itsessään muuttuu. Meidän mielestämme kansaneläkkeen luonne etuutena ei muutu niin perustavanlaatuisesti, että uudelleenluokittelu olisi perusteltua.
Kuivasniemi toteaa, että jos asia viedään oikeuteen, päättää etuuden luokittelusta viime kädessä EU-tuomioistuin.
Erikoinen yksityiskohta uudistuksessa on, että joissakin maissa kansaneläkkeen maksu jatkuu. Näitä maita ovat Chile, Kanada, Yhdysvallat, Australia ja Israel."
Lähde https://yle.fi/a/74-20103576?utm_source=social-media-share&utm_medium=s…
Vierailija kirjoitti:
Vammainen saa asua missä haluaa, mutta ilman Suomen sosiaalitukia.
Eu ei välttämättä ole kanssasi samaa mieltä kuten yllä kirjoitettiin. Loppupeleissä se tuökyvyttömyyseläkeläisen esim 200-300 työeläkkeensä päälle voi tulla halvemmaksi halvemmassa maassa kuin se että hän muuttaa Suomeen, hakee hoitotuen, hakee eläkeläisen asumistuen, hakee kelataksit, hän on myös oikeutettu kuntoutushakemuksiin joissa yksi kerta maksaa 80 e laaki yksityisellä jota ilman hän voisi esim ilmaston vuoksi pärjätä paremmin. Sulla ei ole mitään säästöbudjettia päässäsi ollenkaan, teet narinasi täysin ideologisesta syystä jossa haluat vain että vähäosaisemmilla jotka on esim sairastuneet kesken työuran ei ole samanlaisia oikeuksia.
No, niistä taistellaan, halusit tai et.
Vierailija kirjoitti:
Vammainen saa asua missä haluaa, mutta ilman Suomen sosiaalitukia.
EU-kansalaisen ei tarvitse kysellä Suomen hallitukselta lupia mitä hän saa tehdä ja mitä ei. EU:n lainsäädäntö sen sijaan määrittelee mitä Suomen hallitus saa tehdä ja mitä ei, jos jotain poikkeusta haluaa, niin pitää pyytää nätisti ja nöyrästi niiaten lupa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vammainen saa asua missä haluaa, mutta ilman Suomen sosiaalitukia.
Eu ei välttämättä ole kanssasi samaa mieltä kuten yllä kirjoitettiin. Loppupeleissä se tuökyvyttömyyseläkeläisen esim 200-300 työeläkkeensä päälle voi tulla halvemmaksi halvemmassa maassa kuin se että hän muuttaa Suomeen, hakee hoitotuen, hakee eläkeläisen asumistuen, hakee kelataksit, hän on myös oikeutettu kuntoutushakemuksiin joissa yksi kerta maksaa 80 e laaki yksityisellä jota ilman hän voisi esim ilmaston vuoksi pärjätä paremmin. Sulla ei ole mitään säästöbudjettia päässäsi ollenkaan, teet narinasi täysin ideologisesta syystä jossa haluat vain että vähäosaisemmilla jotka on esim sairastuneet kesken työuran ei ole samanlaisia oikeuksia.
No, niistä taistellaan, halusit tai et.
Minä en purematta niele että koska työhistoriani katkesi vaiheessa jossa olin korkeakoulussa ja olin tehnyt töitä jonka turvin sain siis työeläkkeen työeläkeyhtiöstä mutta saisin myös kansaneläkettä koska urani katkesi vammautumisen vuoksi. Että yhtäkkiä valtio päättääkin tehdä minusta jonkun yleistukilaisen joiltain osin jolla ei ole enää oikeuksia kuten työeläkeläisellä valita asuinpaikkaansa. Minullakin voi olla haaveita. Sitä minä en hyväksy. Ja onneksi tästä taistellaan loppuun asti👍
Ja vielä vähemmän hyväksyn v. 1937 asti olemassa olleen kansaneläkkeen romutusta yleistukimallin alle heikentäen heikko-osaisten oikeuksia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
INVALIDI KANSANELÄKE/TYÖKYVYTTÖMYYSELÄKE
Asuu ulkomailla1.
Olen invalidi. Asun ulkomailla. Saan työeläkettä n. 600€/kk ja kansaneläkettä 530€/kk. Jo nyt on niin huono olo, etten pysty syömään. Eilen söin pari leipää, tänään en pysty enää nielemään sitäkään. Asumiskulut ja lääkkeet vievät jo 300€. Talvella sähköön useampi sata euroa kuussa.Paikallinen toimeentulotuki (200€/kk), jota ei myönnetä. Ja oleskelulupani perustuu kahteen eri eläkkeeseen. Paikallista kansaneläkettä (350€/kk) ei saa, kun saa muuta työeläkettä ulkomailta.
Toimintakykyni on niin huonoa, että hampaiden pesu on ylivoimaista. Hiukset saan pestyä ehkä kerran vuodessa. Suomessa minulla on oikeus henkilökohtaiseen avustajaan ja hoitotukeen ja asumistukeen. Minulla on oikeus Kela taksiin, vammaisten palveluihin mm. asunnon remontointi ym. Aion hakea ne
Ai viittaatko että olet joka senttisi työeläkkeestäsi ansainnut? Tutustupa Suomen työeläkejärkestelmään. Sitten voidaan puhua noin kun on vain kaikille oma kansaneläke jonka päälle ihmiset itse säästää.
Ai sä ole terveytesikin jotenkin erityisellä tavalla ansainnut verrattuna muihin että voit työskennellä paremman eteen?