Kansaneläke katkaistaan EU-lta salaa
Hallitus ei aio mainita mitään EU:ssa kansaneläkkeen lakkauttamisesta EU:n alueella vaan se tehdään salaa eikä listata sosiaaliturva-asetuksen liitteisiin. Kansaneläke vain pokkana poistetaan päivityksen yhteydessä liitteistä. Myöhemmin vasta sitten ilmoitetaan, että kansaneläke onkin vähimmäisetuus. Näin on kirjattu lakiesitykseen. Siten turhat spekuloinnitkin siitä, onko kansaneläke ylipäätään laillisesti ja takautuvasti muutettavissa vähimmäisetuudeksi jää kokonaan EU-oikeudellisesti käsittelemättä ja listaamatta EU-käytäntöjen piiriin. Pitää varmaan sitten kansaneläkeläisten itse ilmoittaa asiasta EU-tasolle. Tällaisesta kierosta menettelystä saattaa koitua Suomelle sanktioita.
Lainaus lakitekstistä:
Vähimmäisetuutta koskevassa sosiaaliturva-asetuksen 58 artiklassa ei edellytetä sen soveltamisalaan kuuluvien etuuksien listaamista sosiaaliturva-asetuksen liitteisiin. Kansallisen lainsäädännön tarkastelun ja muutosten takia sosiaaliturva-asetuksen liitteiden seuraavan ajantasaistamisen yhteydessä liitemääräyksiä tulee päivittää siten, että kansaneläkettä koskevat erityissäännöt poistetaan liitteistä. Ehdotetun muutoksen voimaantultua Suomen tulee ilmoittaa Euroopan komissiolle vuosittain annettavassa ilmoituksessa, että kansaneläke on sosiaaliturva-asetuksen 58 artiklan mukainen vähimmäisetuus.
https://www.eduskunta.fi/FI/vaski/HallituksenEsitys/Sivut/HE_128+2024.aspx
Mitä mieltä olette menettelystä.
Kommentit (11344)
Suomen valtio on vastapuoli kansaneläkeläisten valitusasiassa niin Suomessa kuin EU:n komissiossakin. Aikanaan sieltä päätös tulee. Ei tarvitse kysellä mitään.
Kansaneläkkeen vanhoja naisia sortava epätasa-arvoinen vaikutus on EU-direktiivin vastainen ja tiedossa jo lain valmisteluvaiheessa. Silti laki ajettiin vimmalla läpi. Tämä on yksi naula Suomen arkkuun rikkomusasiassa ja tärkeä seikka, jonka vuoksi Suomi häviää kansaneläkeläisten katkIsuasiassa kun EU:n komissiolle selviää tietoinen vanhojen naisten syrjintä lainsäädännössä.
Monissa maissa, esim. Saksassa on jälkikäteen lisätty vanhojen äitien eläkkeisiin ns. äitien eläke pistyeytys korvaamaan aikaa, jolloin lasten ja kodin hoidon vuosista ei kertynyt eläkettä lainkaan. Ja mitä tekee Suomi. Meni ja katkaisi senkin vähän kansaneläkkeen, jonka nämä isoäidit olivat saaneet palveluksestaan Suomen kansan kasvattamisesta aikana ja oloissa, jolloin sukupuolten tasa-arvodirektiivi ei heitä turvannut. Nyt tuo direktiivi kuitenkin jo turvaa sen, ettei tätä kansaneläkettä sentään saa katkaista EU:ssa. Miten perustuslakivaliokunta on voinut näyttää katkaisulle vihreää valoa, kuten väitetään tapahtuneen. Korjausliikehän olisi pitänyt tapahtua aivan päinvastaiseen suuntaan hyvät rouvashenkilöt siellä kokoomuksessa.
Eihän tämä ole edes Suomen valtion asia, vaan muutaman yksityishenkilön valitusprosessi EU:n valitustoimistoon. Sieltä heidän pitää kysellä, kuinka heidän valituksensa etenevät.