Kansaneläke katkaistaan EU-lta salaa
Hallitus ei aio mainita mitään EU:ssa kansaneläkkeen lakkauttamisesta EU:n alueella vaan se tehdään salaa eikä listata sosiaaliturva-asetuksen liitteisiin. Kansaneläke vain pokkana poistetaan päivityksen yhteydessä liitteistä. Myöhemmin vasta sitten ilmoitetaan, että kansaneläke onkin vähimmäisetuus. Näin on kirjattu lakiesitykseen. Siten turhat spekuloinnitkin siitä, onko kansaneläke ylipäätään laillisesti ja takautuvasti muutettavissa vähimmäisetuudeksi jää kokonaan EU-oikeudellisesti käsittelemättä ja listaamatta EU-käytäntöjen piiriin. Pitää varmaan sitten kansaneläkeläisten itse ilmoittaa asiasta EU-tasolle. Tällaisesta kierosta menettelystä saattaa koitua Suomelle sanktioita.
Lainaus lakitekstistä:
Vähimmäisetuutta koskevassa sosiaaliturva-asetuksen 58 artiklassa ei edellytetä sen soveltamisalaan kuuluvien etuuksien listaamista sosiaaliturva-asetuksen liitteisiin. Kansallisen lainsäädännön tarkastelun ja muutosten takia sosiaaliturva-asetuksen liitteiden seuraavan ajantasaistamisen yhteydessä liitemääräyksiä tulee päivittää siten, että kansaneläkettä koskevat erityissäännöt poistetaan liitteistä. Ehdotetun muutoksen voimaantultua Suomen tulee ilmoittaa Euroopan komissiolle vuosittain annettavassa ilmoituksessa, että kansaneläke on sosiaaliturva-asetuksen 58 artiklan mukainen vähimmäisetuus.
https://www.eduskunta.fi/FI/vaski/HallituksenEsitys/Sivut/HE_128+2024.aspx
Mitä mieltä olette menettelystä.
Kommentit (10822)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
EU:n komissio voi pitää kansaneläkkeen ja takuueläkkeen yhdistämistä EU-oikeuden kiertämisenä nyt kun kansaneläkkeen katkaisuvalitusten käsittely on kesken. Suomi voi joutua uusien selityspyyntöjen kohteeksi ja on mahdollista, että komissio nostaa rikkomuskanteen, mikäli yhdistäminen katsotaan EU-oikeuden kiertämiseksi.
Ei siinä muuta käy kun käsittelyt taputellaan arkistomappeihiin kun Suomessa ei saa jatkossa kansaneläkettä, vaan uutta toimeentuloeläkettä.
Kaksi vaihtoehtoa: Suomi jää housut kintuissa kiinni EU-oikeuden kiertämisestä tai myös yhdisteleminen käsitellään perusoikeuksien ristiriidan takia eikä suostuta kirjaamaan liitteisiin ennen perinpohjaista käsittelyä. Mainehaitta ei haittaa kun se on jo mennyt.
Ukrainan pakolaisia on ainakin 70.000. Jos he joutuvat vanhana anomaan kuukausittain toimeentulotukea, niin se poikii varmasti valituksia EU:n komissiolle.
Katkaistaanko Ruotsin potilailta palautettu kansaneläke taas?