Kansaneläke katkaistaan EU-lta salaa
Hallitus ei aio mainita mitään EU:ssa kansaneläkkeen lakkauttamisesta EU:n alueella vaan se tehdään salaa eikä listata sosiaaliturva-asetuksen liitteisiin. Kansaneläke vain pokkana poistetaan päivityksen yhteydessä liitteistä. Myöhemmin vasta sitten ilmoitetaan, että kansaneläke onkin vähimmäisetuus. Näin on kirjattu lakiesitykseen. Siten turhat spekuloinnitkin siitä, onko kansaneläke ylipäätään laillisesti ja takautuvasti muutettavissa vähimmäisetuudeksi jää kokonaan EU-oikeudellisesti käsittelemättä ja listaamatta EU-käytäntöjen piiriin. Pitää varmaan sitten kansaneläkeläisten itse ilmoittaa asiasta EU-tasolle. Tällaisesta kierosta menettelystä saattaa koitua Suomelle sanktioita.
Lainaus lakitekstistä:
Vähimmäisetuutta koskevassa sosiaaliturva-asetuksen 58 artiklassa ei edellytetä sen soveltamisalaan kuuluvien etuuksien listaamista sosiaaliturva-asetuksen liitteisiin. Kansallisen lainsäädännön tarkastelun ja muutosten takia sosiaaliturva-asetuksen liitteiden seuraavan ajantasaistamisen yhteydessä liitemääräyksiä tulee päivittää siten, että kansaneläkettä koskevat erityissäännöt poistetaan liitteistä. Ehdotetun muutoksen voimaantultua Suomen tulee ilmoittaa Euroopan komissiolle vuosittain annettavassa ilmoituksessa, että kansaneläke on sosiaaliturva-asetuksen 58 artiklan mukainen vähimmäisetuus.
https://www.eduskunta.fi/FI/vaski/HallituksenEsitys/Sivut/HE_128+2024.aspx
Mitä mieltä olette menettelystä.
Kommentit (7912)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuka tahansa voi tehdä asiasta kirjelmän EUlle.. tai no, ainakin kuka tahansa kuka osaa jotain elämän perusasioita.
Juu, kannattaa tehdä kirjelmä, Suomi on jo muutenkin niin velkainen että on menossa IMF:n kouriin. Kirjelmä ehkä nopeuttaa tuota prosessia niin loppuu moni muukin sosiaalietu Suomessa.
Minusta kannattaa ensisijaisesti torpata tämä laki, ennen kuin Suomi mokaa. Tulee veronmaksajille edullisemmaksi. Toki sitten jos pakko niin valitus EU:hun. Vahingonkorvausoikeudenkäynneiltä ei enää voida välttyä, koska niitä on jo syntynyt, mutta tappioita voidaan yrittää minimoida näin toimimalla.
Muutankin kirjoitustani sen verran, että pitää kyllä EU:n varoittaa jo etukäteen, että tämmöistä Suomi on tekemässä ja pyytää jokin hätäratkaisu vanhusten ja sairaiden hengissä säilymisen varmistamiseksi asuinmaissaan tässä hallituksen luomassa kriisissä.
Minulla heräsi huoli täyttä kansaneläkettä saavan äidin lapsista kun äidiltä katkaistaan terveydenhoito kansaneläkkeen katkaisun myötä. Silloin lapsikorotuskin katkeaa. Katkeaako lapsilta myös terveydenhoito. Tällaisia perheitä on, koska lakiesityksessä lapsikorotus mainitaan. Lakiesityksessä unohdettiin lasten terveydenhoidon kohtalo hallituksen tyhjästä luomassa kriisitilanteessa.
Väärin masetut sosiaalituet peritään takaisin. Moneltako vuodelta se lasku tulee vai ihan kaikilta eläkevuosilta. Ulosotto uhkaa, milläs maksat.
Niin lopeta persun paholainen tuo jankutus. Eläkkeet on ansaittu myös vähimmäiseläke kansaneläkettä. Mitä tulee oikeudenmukaisuuteen kansaneläkettä ja takuueläke on eläketurvaa siinä kuin muukin. Ja eussa perustusaIakijassa on pykälä jossa sanotaan että ihmiset ja tavarat liikkuu vapaasti. Minusta tuo eläkkeen maksun lopettaminen on ihmisoikeusrikkomus ja tulee haastaa kotimaassa ja ulkomailla
Jaahas taas sama tollo vääntelemässä liekö kateellinen vain muuten vaan piruilemassa
Jos joku on sadistinen se on kirjoittaja
Oletko tosissasieläkkeestä. Sadistinen haihattelija
Invalidiliitolta ei pyydetty lausuntoa. Heitähän tämä koskee myös kun saavat kansaneläkettä työkyvyttömyyden takia. Miten heille käy kun asuvat lapsineen ulkomailla. Eläke ja terveydenhoito katkaistaan. Lainvalmistelun lausuntopyynnöt ja jakelu ovat olleet syrjiviä. Romanit jätettiin myös ulkopuolelle, vaikka heillä asia koskee monia lapsiperheitä.
Ei sitä hyvää hyvyyttään siirretty kuukaudella vaan siksi, että kela ei voi lähettää katkaisukirjeitä ennen kuin laki on voimassa ja jos laki olisi astunut voimaan 1.1.2025, niin tammikuun kansaneläkkeet olisi ehditty panna maksuun ja ne olisi pitänyt periä takaisin. Takaisinperinnästä on mainittu kelan lausunnossa.

Lisäys: siksi haviteltu säästösumma madaltui 38 miljoonasta 35 miljoonaan
Kaikki oli ihan hyvin eläkeläisten keskuudessa ennen tätä typerää lakialoitetta. Nyt eläkeläiset on saatu tukkanuottasille keskenään ja hallituspuolueiden kannattajat haukkuvat kaikkein pienimpiä eläkkeitä saavia heidän elämän valinnoista. Venäjällä sormensa pelissä, ilkikurisuus onnistui yli kaikkien odotusten kun on tollo hallitus. Tosi paljon kiinnostaa idean äiti tai isukki.
Eläkeläisiä yritetään hyvitellä sillä, että yli 65-vuotiaat pääsevät yksityisille. Sehän syrjii nuorempia ikäluokkia. Hallitukselle yhdenvertaisuus on näköjään täysin tuntematon käsite. Toistuva hajoita ja.hallitse -politiikka ei toimi Suomen hyväksi vaan Venäjän.
Eikö tuo STM voisi nyt vaan rauhoittua ja jättää lakiehdotukset viisaammille.
Voitteko kuvitella, että tämän samaisen ministerin vastuualueella, kuin tämä katkolaki, on myös poronhoito. Kainuussa ruokitaan petoja poroilla ja haetaan valtiolta korvauksia. Ja kun porot kuolee, haetaan vasoja lisää lapista petojen ruuaksi. Juuri vähä aikaa sitten yks poromies kehu, että on saanut 6v aikana valtiolta miljoona euroa jo korvauksia. Viime vuonna pelkästään 150 000€. Se on ihan systemaattista, vadojen syöttämistä pedoille ja korvausten riipimistä valtiolta. Äijä ite kehui helsingin sanomissa.
Eiköhä Grahamille löytyisi oikeitakin paikkoja karsia valtion menoja.
https://www.hs.fi/alueet/art-2000010428937.html
Perussuomalaiset ottaa tästä osumaa vaikka kyseessä on kokoomuksen hallintoalaan kuuluva hanke, jota ajaa kokoomusministeri. Keskustelun pahimmat irvileuat lienevät niin ikään kokoomuslaisia, jotka puolustavat oman kylän tyttöä.
Kun muutat Suomeen, Kela arvioi, asutko Suomessa vakinaisesti. Arvioinnissa otetaan huomioon koko tilanteesi.
Tilanteeseen vaikuttavat esimerkiksi seuraavat asiat:
Palaatko ulkomailta takaisin Suomeen asumaan?
Onko sinulla työsopimus Suomessa tehtävää työtä varten?
Asuuko aviopuolisosi tai muu läheinen perheenjäsenesi Suomessa vakinaisesti?
Jos muutat Suomeen tilapäisesti, sinulla ei ole yleensä oikeutta Kelan tukiin. Esimerkiksi turvapaikanhakijalla ei ole oikeutta Kelan tukiin.
TÄMÄ ON UUTINEN:' Turvapaikanhakijalla ei ole oiketta Kela tukiin'.
https://www.kela.fi/web/selkokieli/ulkomailta-suomeen-tai-suomesta-ulko…

Voiko tässä vielä käydä niinkin onnettomasti, että kansaneläkeläistä ei enää hyväksytä Suomessa vakinaisesti asuvaksi sen jälkeen kun hänen eläke on katkaistu ja hän yrittää palauttaa sen muuttamalla Suomeen. Jos se on mielivaltaista harkintaa eikä automaattinen oikeus, niin huh, huh. Sitten niitä säästöä syntyy.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun muutat Suomeen, Kela arvioi, asutko Suomessa vakinaisesti. Arvioinnissa otetaan huomioon koko tilanteesi.
Tilanteeseen vaikuttavat esimerkiksi seuraavat asiat:
Palaatko ulkomailta takaisin Suomeen asumaan?
Onko sinulla työsopimus Suomessa tehtävää työtä varten?
Asuuko aviopuolisosi tai muu läheinen perheenjäsenesi Suomessa vakinaisesti?
Jos muutat Suomeen tilapäisesti, sinulla ei ole yleensä oikeutta Kelan tukiin. Esimerkiksi turvapaikanhakijalla ei ole oikeutta Kelan tukiin.
TÄMÄ ON UUTINEN:' Turvapaikanhakijalla ei ole oiketta Kela tukiin'.
https://www.kela.fi/web/selkokieli/ulkomailta-suomeen-tai-suomesta-ulko…
Voiko tässä vielä käydä niinkin onnettomasti, että kansaneläkeläistä ei enää hyväksytä Suomessa vakinaisesti asuvaksi sen jälkeen kun hänen eläke on katkaistu ja hän y
Niin, jos tulee paussi maksussa, niin mitkä ovat uudet ehdot myöntämiselle. Ehkä ei täytäkään kriteereitä..
Jos laki astuu 1.2 voimaan, laittaako kela tammikuussa kirjeet katkaisusta?
On laskettavissa, että merentakaisissa Sopimusmaissa sopimusrikkomuskorvaukset ovat niin valtavia, että on katsottu parhaaksi jatkaa kansaneläkkeiden maksua sinne. Siellä on huippuasianajajat.