Kansaneläke katkaistaan EU-lta salaa
Hallitus ei aio mainita mitään EU:ssa kansaneläkkeen lakkauttamisesta EU:n alueella vaan se tehdään salaa eikä listata sosiaaliturva-asetuksen liitteisiin. Kansaneläke vain pokkana poistetaan päivityksen yhteydessä liitteistä. Myöhemmin vasta sitten ilmoitetaan, että kansaneläke onkin vähimmäisetuus. Näin on kirjattu lakiesitykseen. Siten turhat spekuloinnitkin siitä, onko kansaneläke ylipäätään laillisesti ja takautuvasti muutettavissa vähimmäisetuudeksi jää kokonaan EU-oikeudellisesti käsittelemättä ja listaamatta EU-käytäntöjen piiriin. Pitää varmaan sitten kansaneläkeläisten itse ilmoittaa asiasta EU-tasolle. Tällaisesta kierosta menettelystä saattaa koitua Suomelle sanktioita.
Lainaus lakitekstistä:
Vähimmäisetuutta koskevassa sosiaaliturva-asetuksen 58 artiklassa ei edellytetä sen soveltamisalaan kuuluvien etuuksien listaamista sosiaaliturva-asetuksen liitteisiin. Kansallisen lainsäädännön tarkastelun ja muutosten takia sosiaaliturva-asetuksen liitteiden seuraavan ajantasaistamisen yhteydessä liitemääräyksiä tulee päivittää siten, että kansaneläkettä koskevat erityissäännöt poistetaan liitteistä. Ehdotetun muutoksen voimaantultua Suomen tulee ilmoittaa Euroopan komissiolle vuosittain annettavassa ilmoituksessa, että kansaneläke on sosiaaliturva-asetuksen 58 artiklan mukainen vähimmäisetuus.
https://www.eduskunta.fi/FI/vaski/HallituksenEsitys/Sivut/HE_128+2024.aspx
Mitä mieltä olette menettelystä.
Kommentit (7910)
Ei Suomi voi itsekseen irrottautua EU:n solmimista sopimuksista., asetuksista, direktiiveistä ym. Jos se noin yksinkertaista olisi Breksit olisi tapahtunut päivässä.
Vierailija kirjoitti:
Mitä tulee ETA- ja EFTA-maihin mm. Norja, Lihtenstein, Sveitsi ym. niin niidenkin kanssa EU on tehnyt sosiaalituvasopimuksen, johon Suomi EU:n jäsenenä kuuluu. Ei Suomi voi sitä yksipuolisesti rikkoa mitään ilmoittamatta sopimuskumppaneille. Suomi ei tule pääsemään irti näistä sitovista sopimuksista parissa kuukaudessa ja yksipuolisella ilmoituksella tai vielä pahempaa, kertomatta virallisesti mitään ja irrottautymalla siis nsalaa.
Suomi ei voi lopettaa maksuja ennenkuin uusi laki EU:ssa on voimassa. Suomen täytyy ensin tiedottaa EU:ta, toimittaa asiakirjat ja kun asia on hyväksytty EU:ssa Suomi voi ruveta neuvottelemaan muiden sopimus kumppanien kanssa uusista ehdoista tai sosiaaliturva sopimusten lopettamisesta.
Ei niin, että huppu silmillä lopetetaan eläkkeen maksu toisiin EU-maihin ja vasta jälkikäteen selvitetään tuliko tehtyä oikein. Kyllä Suomi tässä psk kuvan antaa itsestään sopimus kumppanina jos hiljaisuudessa irtautuu yksin sopimuksista. Toivottavasti hakevat hyvityksiä, kenen oikeutta rikottu.
Fuengirola.fi-lehti uutisoi:
Uusia muutoksia: myös Suomessa asuvien kansaneläkkeet syyniin sairaanhoidon korvauskin uhkaa loppua osalta
https://fuengirola.fi/uusia-muutoksia-myos-suomessa-asuvien-kansanelakk…
Alla on lista Suomen solmimista kahdenvälisistä sosiaaliturvasopimuksista
Sopimusmaa Sopimus tullut voimaan (Suluissa kumotut sopimukset)
Sveitsi1.10.1986
Yhdistynyt kuningaskunta1.2.1984
Itävalta1.7.1987
Espanja1.8.1987
Kreikka1.5.1991
(Viro1.10.1997)
Saksa1.10.1981, muutos 1.8.1998
Latvia 1.6.2000
(Liettua1.8.2001)
Luxemburg1.4.1991, muutos 1.2.2002
Vierailija kirjoitti:
Fuengirola.fi-lehti uutisoi:
Uusia muutoksia: myös Suomessa asuvien kansaneläkkeet syyniin sairaanhoidon korvauskin uhkaa loppua osalta
https://fuengirola.fi/uusia-muutoksia-myos-suomessa-asuvien-kansanelakk…
Laitoin Fugelaisille lisätietoa. Toivottavasti silmät alkavat avautua..
Vierailija kirjoitti:
Alla on lista Suomen solmimista kahdenvälisistä sosiaaliturvasopimuksista
Sopimusmaa Sopimus tullut voimaan (Suluissa kumotut sopimukset)
Sveitsi1.10.1986
Yhdistynyt kuningaskunta1.2.1984
Itävalta1.7.1987
Espanja1.8.1987
Kreikka1.5.1991
(Viro1.10.1997)
Saksa1.10.1981, muutos 1.8.1998
Latvia 1.6.2000
(Liettua1.8.2001)
Luxemburg1.4.1991, muutos 1.2.2002
Aika monta voimassa olevaa Sosiaaliturva sopimusta Suomella EU:n sisällä. Menee tovi, kun on irtisanottu ja neuvoteltu uudet.
Suomen edelliset vallanpitäjät ovat luoneet todella vahvan sosiaaliturvasopimusten verkoston, ensinnäkin koko EU:ssa, ETA ja EFTA -maissa EU-jäsenyyden perusteella ja vielä erikseen kahdenvälisesti monen eri maan kanssa. Sopimusrikkomusten sanktiot tulevat Suomelle lankeamaan tuplana. Eipä taida haviteltu säästö riittää lähestulkoonkaan edes sopimussakkoihin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten se nyt pystytään mittaamaan, kuinka paljon kansaneläkkeiden katkaisu ulkomaille tuo säästöä.
Lakimuutoksen säätöt syntyvät kolmella tavalla: a) kansaneläkkeiden katkaisu (noin 25 000 henkilöä), b) kansaneläkkeiden muuttaminen vähimmäiseläkkeeksi, jonka vuoksi ko. eläke pienenee niiden kohdalla, jotka muuttavat takaisin Suomeen ja niiden osalta, jotka ovat joskus ovat asuneet tai työskennelleet ulkomailla (noin 30 000 - 40 000 henkilöä) ja c) pelkän kansaneläkkeen varassa ulkomailla asuvat eivät saa jatkossa enää Kelan kustantamaa hoitotukea.
Hallitus esittää muihin EU-maihin- ja Eta-maihin, Sveitsiin ja Isoon-Britanniaan maksettavien kansaneläkkeiden lopettamista 1.2.2025 alkaen
https://www.kela.fi/ajankohtaista/hallitus-esittaa-muihin-eu-maihin-ja-…
Eli Suomalaiset jaetaan vielä alakategorian alakategorioihin.
1. Suomessa koko ikänsä asuneet (täysi kansaneläke, ei vähimmäis etuus)
2. Suomessa olevat, joskus ulkomailla olleet (tarkistettu vähimmäisetuus)
3. Suomesta lähteneet. Ulkomailla olevat. (ei mitään etuutta)
Eli suomessa on tämän jälkeen tällainen eläketurva järjestelmä
1. Työeläke
2. Suomessa pysyneiden täysi kansaneläke
3. Suomessa olevat, satunnaisesti ulkomailla käyneiden vähimmäiseläke
4. Suomesta lähteneet, ilman eläke etuutta.
5. Takuueläke
Kannattaa lukea Suomalaisten eläkeläisten keskusliiton Ruotsin osaston lausunto sosiaali- ja terveysministeriölle kansaneläkelain muutoksesta. Lausunto on juristin laatima ja siinä on lueteltu kattavasti kaikki lainkohdat sekä kansallisissa että kansainvälisissä sopimuksissa, mitä lakiesitys rikkoo. Löytyy SEKL:in sivuilta:
SEKL kertoo lisäksi, että:
Me olemme varautuneet että jos kaikesta huolimatta eduskunta päättää että laki tulee
voimaan, heti viemme asian EU-tuomioistuimeen.
Mahtavaa, henkilö voi kuulua moneen alaturvajärjestelmään samanaikaisesti. Esim. Kohtiin 1,3,5 jolloin hän saa näitä kaikkia, lähtiessään pysyväsi hän menettää kohdat 3 ja 5. Jos hän saa alunperin kohtia 1,3 hän menettää kohdan 3. Jos hän palaa takaisin ja lupaa pysyä hän saa kohdat 3 ja 5 takaisin. On olemassa vielä kohta 2.2 Suomessa pysyneiden työeläkettä täydentävä kansaneläke ja 1.2. 2.5 Suomessa pysyneiden työeläkettä täydentävä kansaneläke ja sitä vielä täydentävä takuueläke. Ne käyttäytyvät samalla tavalka henkilön liikehtiessä. Muitakin yhdistelmiä on varmaan, mutta tämä selvyyden vuoksi.
Vierailija kirjoitti:
Mahtavaa, henkilö voi kuulua moneen alaturvajärjestelmään samanaikaisesti. Esim. Kohtiin 1,3,5 jolloin hän saa näitä kaikkia, lähtiessään pysyväsi hän menettää kohdat 3 ja 5. Jos hän saa alunperin kohtia 1,3 hän menettää kohdan 3. Jos hän palaa takaisin ja lupaa pysyä hän saa kohdat 3 ja 5 takaisin. On olemassa vielä kohta 2.2 Suomessa pysyneiden työeläkettä täydentävä kansaneläke ja 1.2. 2.5 Suomessa pysyneiden työeläkettä täydentävä kansaneläke ja sitä vielä täydentävä takuueläke. Ne käyttäytyvät samalla tavalka henkilön liikehtiessä. Muitakin yhdistelmiä on varmaan, mutta tämä selvyyden vuoksi.
Meillä on tulossa säästöjä, hyvin erittelit vielä nämä alaosastot :)
Vierailija kirjoitti:
SEKL kertoo lisäksi, että:
Me olemme varautuneet että jos kaikesta huolimatta eduskunta päättää että laki tulee
voimaan, heti viemme asian EU-tuomioistuimeen.
Oisko linkkiä, jossa he kertovat tuosta EU-tuomioistuimeen viennistä?
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa lukea Suomalaisten eläkeläisten keskusliiton Ruotsin osaston lausunto sosiaali- ja terveysministeriölle kansaneläkelain muutoksesta. Lausunto on juristin laatima ja siinä on lueteltu kattavasti kaikki lainkohdat sekä kansallisissa että kansainvälisissä sopimuksissa, mitä lakiesitys rikkoo. Löytyy SEKL:in sivuilta:
Hyvä ja perusteellinen. Heti aluksi todettiin samaa, mitä täälläkin, että kysymys Ruotsin kohdalla on takuueläkkeen maksamisesta ulkomaille, ei kansaneläkkeestä.
Vierailija kirjoitti:
Kun laki tulee voimaan 1.2. niin silloin tammikuussa pitää siirtää kirjansa Suomeen säilyttääkseen kansaneläkkeensä. Silti voinee jäädä vielä puoleksi vuodeksi asuinmaahansa, kun kerran puoli vuotta saa asua ulkomailla kansaneläkkeellä.
monetjhan tekee niin että asuvat Suomessa ja lentävät muuttolinnun lailla etelän lämpöön ja palaavat kuka mitenkin,jouluksi, keväällä jne mitä tiedän, en tiedä saavatko kansaneläkettä miten paljon mutta ainakin työeläkettä
No pitää jostakin saada rahaa päättäjille että voivat rakentaa korkeammat aidat koteihinsa
Ne jotka on takuueläkkeen varassa ja osa kansaneläkettä tai vähän työeläkettä niin tulevat suurin laumoin Suomeen, onko sekään sitten fiksua?????? Luulis että tulee enemmän kustannuksia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
SEKL kertoo lisäksi, että:
Me olemme varautuneet että jos kaikesta huolimatta eduskunta päättää että laki tulee
voimaan, heti viemme asian EU-tuomioistuimeen.Oisko linkkiä, jossa he kertovat tuosta EU-tuomioistuimeen viennistä?
Katso sekl.se etusivuilla kohta:
Artikkelimme kansaneläkeasiasta
Ruotsin Suomalainen -lehdessä.
Hallitus ei anna mitään siirtymäaikaa kansalaisille tässä kamalassa tilanteessa vaikka Suomi itse on aina kinuamassa siirtymäaikojen pidennyksiä EU:ssa.
Hallitusohjelmassa ei lue mitään kaikkien kansaneläkkeiden siirtämisestä sosiaalitueksi, ei myöskään perustuloon siirtymisestä, ei EU:n solmimista sosiaaliturvasopimuksista irrottautumisesta eikä EU-erosta.