Kansaneläke katkaistaan EU-lta salaa
Hallitus ei aio mainita mitään EU:ssa kansaneläkkeen lakkauttamisesta EU:n alueella vaan se tehdään salaa eikä listata sosiaaliturva-asetuksen liitteisiin. Kansaneläke vain pokkana poistetaan päivityksen yhteydessä liitteistä. Myöhemmin vasta sitten ilmoitetaan, että kansaneläke onkin vähimmäisetuus. Näin on kirjattu lakiesitykseen. Siten turhat spekuloinnitkin siitä, onko kansaneläke ylipäätään laillisesti ja takautuvasti muutettavissa vähimmäisetuudeksi jää kokonaan EU-oikeudellisesti käsittelemättä ja listaamatta EU-käytäntöjen piiriin. Pitää varmaan sitten kansaneläkeläisten itse ilmoittaa asiasta EU-tasolle. Tällaisesta kierosta menettelystä saattaa koitua Suomelle sanktioita.
Lainaus lakitekstistä:
Vähimmäisetuutta koskevassa sosiaaliturva-asetuksen 58 artiklassa ei edellytetä sen soveltamisalaan kuuluvien etuuksien listaamista sosiaaliturva-asetuksen liitteisiin. Kansallisen lainsäädännön tarkastelun ja muutosten takia sosiaaliturva-asetuksen liitteiden seuraavan ajantasaistamisen yhteydessä liitemääräyksiä tulee päivittää siten, että kansaneläkettä koskevat erityissäännöt poistetaan liitteistä. Ehdotetun muutoksen voimaantultua Suomen tulee ilmoittaa Euroopan komissiolle vuosittain annettavassa ilmoituksessa, että kansaneläke on sosiaaliturva-asetuksen 58 artiklan mukainen vähimmäisetuus.
https://www.eduskunta.fi/FI/vaski/HallituksenEsitys/Sivut/HE_128+2024.aspx
Mitä mieltä olette menettelystä.
Kommentit (7906)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hallituksen päätös lopettaa kansaneläkkeiden maksu ulkomaille perustuu EU-tuomioistuimen päätökseen vuodelta 2017.
Ruotsi teki vastaavan päätöksen vuoden 2023 alusta, mikä herätti suurta tyytymättömyyttä Ruotsista Suomeen (paluu)muuttaneiden keskuudessa.
Ei tehnyt. Ruotsi lopetti vähimmäiseläke-etuutensa eli takuueläkkeen maksun ulkomaille. Siellä ei ole kansaneläkettä, joka taas Suomessa on työeläkettä täydentävä eläke, eikä vähimmäisetuus, joka on takuueläke.
Kun Ruotsi teki päätöksen keskeyttää takuueläkkeen maksu ulkomaille, ilmoitti Suomi tehneensä saman jo aiemmin. Eli takuueläkettä ei ole koskaan maksettu ulkomaille.
Nyt hallitus aikoo muuttaa myös kansaneläkkeen vähimmäisetuudeksi.
EU TUOMIOISTUIMEN PÄÄTÖKSESSÄ 2017 ON ERITELTY RUOTSIN ELÄKE JÄRJESTELMÄ NÄIN:
RUOTSI
Ruotsin oikeus
9 Ruotsin yleiseen eläkejärjestelmään kuuluu kolme osaa, nimittäin ansioeläke, lisäeläke ja takuueläke.
10 Ansioeläke ja lisäeläke ovat asianomaisten saamiin ansioihin perustuvia eläkkeitä. Ansioeläke perustuu saavutettuihin eläkeoikeuksiin, ja lisäeläke kuuluu eläkejärjestelmään, joka oli Ruotsissa voimassa ennen vuotta 2003 ja joka oli tarkoitettu vuonna 1953 tai sitä ennen syntyneille henkilöille. Ne ovat pääasiallisesti maksuihin perustuvia etuuksia.
En ole ennen tiennyt, miten paljon Suomessa on ihmisiä, jotka pitävät oikeutenaan elellä muiden veronmaksajien kustannuksella. Olisi varmaan tarpeen leikata vielä lisää, erityisesti isoista eläkkeistä.
Lainaus EU päätöksestä.
JULKISASIAMIEHEN RATKAISUEHDOTUS
MELCHIOR WATHELET
3 päivänä toukokuuta 2017 (1)
Asia C189/16
V Asian tarkastelu
A Alustavat huomautukset
34. Näihin kysymyksiin vastattaessa on syytä palauttaa mieleen, että asetuksella N:o 1408/71 ei luoda yhteistä sosiaaliturvajärjestelmää, vaan annetaan erillisten kansallisten järjestelmien jäädä edelleen voimaan, ja että asetuksen tarkoituksena on ainoastaan näiden järjestelmien yhteensovittaminen. Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan jäsenvaltiot siis säilyttävät toimivaltansa sosiaaliturvajärjestelmiensä sisällön määrittämisen osalta. Koska alaa ei ole unionin tasolla yhdenmukaistettu, kunkin jäsenvaltion lainsäädännössä voidaan vapaasti vahvistaa muun muassa edellytykset, joiden täyttyessä oikeus etuuksiin syntyy. Jäsenvaltioiden on kuitenkin tätä toimivaltaa käyttäessään noudatettava unionin oikeutta ja erityisesti niitä EUT-sopimuksen määräyksiä, jotka koskevat jokaiselle unionin kansalaiselle tunnustettua vapautta liikkua ja oleskella jäsenvaltioiden alueella.(10)
35. Tässä yhteydessä on syytä todeta, ettei asetuksessa N:o 1408/71 edellytetä, että jäsenvaltioiden olisi säädettävä Ruotsin takuueläkkeen kaltaisesta vähimmäisvanhuusetuudesta. Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan on kuitenkin niin, että vaikka asetuksen N:o 1408/71 mukaan lainsäädännössä ei tarvitse välttämättä aina säätää [Ruotsin lainsäädännössä tarkoitetun] tyyppisistä vähimmäisetuuksista,(11) kyseistä asetusta sovelletaan tällaisiin etuuksiin(12) silloin, kun niistä on säädetty kansallisessa lainsäädännössä."(lainaus)
HUOMIO:
TÄSSÄ SE ON SANOTTU EU PÄÄTÖKSESSÄ
Jäsenvaltioiden on kuitenkin tätä toimivaltaa käyttäessään noudatettava unionin oikeutta ja erityisesti niitä EUT-sopimuksen määräyksiä, jotka koskevat jokaiselle unionin kansalaiselle tunnustettua vapautta liikkua ja oleskella jäsenvaltioiden alueella.(10)
Vierailija kirjoitti:
Tän päivän Hesarissa kerrotaan kädestä pitäen, miten jokainen suomalainen voi hakea maksusitoumuksen ulkomaille sairaanhoitoa saamaan. Kela maksaa myös tarvittaessa saattajan mukaan. Suomi maksaa hoidon, matkat ja yöpymiset. Tätä ainakin paluumuuttajakansaneläkeläiset tulevat käyttämään, joten ei jää se raha Suomeen kiertämään eikä työllistämään. Kelassa hämmästellään kun niin harva suomalainen hyödyntää tätä mahdollisuutta. Sairaanhoitoon lähdetään Suomesta. Tämä on siis eri asia kuin kansainvälisen kelakortin kanssa hoidettava akuutti sairaus matkalla. Maksusitoumuksen voi saada varmaan myös Aurinkorannikon sairaalaan, jos on siellä tottunut käymään.
Työssäkäyvälle perheelliselle tämä voi silti olla turhan haastava.
Itse jonotan pääsyä polvileikkaukseen. En uskalla lähteä ulkomaille leikkaukseen, sillä paluumatka leikatun polven kanssa vahvasti lääkittynä hirvittää.
Leikkauksen jälkeen on kohonnut veritulppariski, eikä matkustaminen oikein sovi yhteen sellaisen riskin kanssa kovin hyvin.
Tiedän kyllä, että moni käy kauneuskirurgiassa ulkomailla, eikä heitä riskit haittaa. Itse en silti halua sellaisessa kunnossa matkustaa pitkiä matkoja.
En myöskään tiedä mihin laittaisin perheen sen matkan ajaksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
suomea kurjistavat päättäjät pitää poistaa muonavahvuudesta heti. kansa ansaitsee parempaa, ja jos johtajat eivät kykene toimimaan, tulee ne ensitilassa vaihtaa. sanoi kekkonen aikoinaan. kekkonen oli viimeinen valtiomies, joka ajoi kansalaiset ja isänmaa edellä asioita. nämä nykyiset "globalistipässit" ajattelee vain omaa napaansa. hyi mitä maanpettureita kaikki poliitikot nykyään ovatkaan.
Se että etuuksien maksaminen ulkomaille lopetetaan ei ole globalismia, vaan kansallismielisyyttä. Olisi tottakai mukava nauttia eläkepäivistä jossain lämpimässä ja edullisessa maassa.
Mitä kansallismielistä on siinä, että vedetään sote entistä pahempaan kriisiin?
Sieltähän halutaan nyt ulkomailta Suomeen ihmisiä, jotka ovat terveyspalveluiden suurkuluttajia. Ei heidän hoitonsa Suomessa ilmaista ole.
Hoitojonot tulevat vain kasvamaan. Jo nyt monella oireilu pahenee jonottamisen aikana siten, että tarvitsevat enemmän hoitoja ja pidempia hoitojaksoja. Pahimmillaan osa työikäisistä menettää työkykynsä ja päätyy työkyvyttömyyseläkkeelle.
Se maksaa enemmän, ei vähemmän kuin nopeampi hoitoonpääsy. Mutta vissiin tämä korjaa Suomen taloutta kun talouskykypuolue on tämän päätöksen tehnyt.
Vierailija kirjoitti:
KELAN SIVULLA SAIRAANHOIDON KUSTANNUKSET:
*Jos saat Suomesta työeläkettä, Suomi vastaa jatkossakin sairaanhoitosi kustannuksista asuinmaassasi.*
Mistä tämä säästö siis tulee, kun suurin osa ulkomailla olevista saa työeläkettä ja kansaneläkettä. Jos työeläke maksetaan Suomesta, Suomi maksaa ulkomailla olevien hoidon jatkossakin.
Mikä tää juttu, tässä tippuu koko ajan jotain mikä ei oo kovin loogista tai että siitä syntyisi todellisia säästöjä.
Mihin Suomi tosiasiassa pyrkii? Pelätäänkö sotien takia muuttoaaltoa Suomeen ja nämä muutokset tehdään siitä syystä. Vai mikä tässä on takana.
Vastaus on Perussuomalaisten puolueohjelma. Jopa televisiossa perussuomalaiset ministerit, oikeusministeri Meri ja sisäministeri Rantanen sanoivat suoraan kysyttäessä, että Perussuomalaiset pyrkivät kaikin laillisin keinoin irrottamaan EU:sta. Uskokaa nyt mitä he sanovat. Tulossa on lisää samanlaisia Eurooppavastaisia lakeja nyt kun he kerrankin ovat lakeja säätämässä. Jos muut hallituspuolueet ovat kuvitelleet näiden luopuneen tavoitteistaan tai voivansa estää Eurooppavastaisen kehityksen, niin kuten näkyy, he ovat luulleet väärin. Miksi ei oteta todesta mitä Perussuomalaiset sanovat tavoitteekseen. Hehän systemaattisesti toimivat niiden eteenpäinviemiseksi hyvällä menestyksellä ja joka rintamalla.
Vierailija kirjoitti:
"Jos asut liian kalliissa asunnossa ja saat toimeentulotukea niin toimeentulotukea maksetaan vain kuvitteelisen halvemman vuokran mukaan.
Eli loppu pitäisi maksaa itse toimeentulotuessa. Tämä johtaa siihen että ihmiset eivät voi maksaa vuokraa ja tulee häätö. Suomi on saanut jo nyt huomautuksia riittämättömästä toimeentulotuesta ja nyt sekin evätään liian kalliissa asunnossa asuvilta. Ei auta, että et löydä halvempaa asuntoa tai että on erityisperusteita. Ollaanko Eu.ssa tästä tietoisia?"(lainaus)
Tuntuu, että Suomi vetää nyt mutkat suoriksi useammakin rintamalla, välittämättä seurauksista.
Kumma kun meidän Presidentti, EU:n suuri puolesta puhuja, vapaan liikkuvuuden kannattaja ei ota mitään kantaa asiaan. Suomi evää kohta vapaan liikkuvuuden ja oikeuden valita vapaasti asuinpaikka EU:ssa 500 000 kansalaiseltaan.
Mihin EU elimeen voisi ennakolta ilmoittaa Suomen aikeista? Ehkä sit
Presidentti Aleksander Stubb voisikin puuttua tähän, koska eihän kyseessä ole sisäpolitiikka vaan ulkopolitiikka kun laki ulottuu maamme rajojen ulkopuolelle ja EU-kumppaneihimme ja jopa EU:n sopimuskumppanimaahan Britanniaan. Tätä pitää käsitellä ulkoministeriössäkin. Lakiesitykseen on pyydetty ulkoministeriön lausunto, mutta sitä ei näy eikä myöskään oikeusministeriön lausuntoa julkisuudessa. Haiskahtaa tää kyllä. Uhrien oikeusturva on jo vaarantunut. Kannattaa mainita EU-valituksessa.
Nähtävästi 20.000 ikäihmisen takia ei Suomessa juurikaan vaivauduta, mutta yli 500.000 suomalaisen oikeudet EU-kansalaisina luulisi jo herättävän laajempaa mielenkiintoa. EU:n tasolla yksikin tapaus riittää tuomioon. Niin toimitaan länsimaissa oikeusvaltioissa. Opeteltavaa meillä vielä riittää.

Kuntavaalit on tulossa. Lehdistö on hyssytelty hiljaiseksi, ettei 500 000 äänestäjää tiedä 'kohtaloaan' ennen sitä. Sitten, kun kuntavaalit on ohi paljastetaan ups tää koskee Suomessa asuviakin. Saatte tästä eteenpäin vähimmäisetuutta ja pysytte rajojen sisällä.
Uskomattominta tässä on se, että maksu jatkuu esim Chileen normaalisti. Jos asut Suomessa saat vähimmäisetuutta, jos Chilessä saat kansaneläkettä. Ihmiset jaotellaan eri kasteihin. Ja EU:ssa asuvat on huonommassa asemassa. Chileen muuttaessa on käytössä vapaa liikkuvuus, Eu:hun muuttaessa ei ole.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nähtävästi 20.000 ikäihmisen takia ei Suomessa juurikaan vaivauduta, mutta yli 500.000 suomalaisen oikeudet EU-kansalaisina luulisi jo herättävän laajempaa mielenkiintoa. EU:n tasolla yksikin tapaus riittää tuomioon. Niin toimitaan länsimaissa oikeusvaltioissa. Opeteltavaa meillä vielä riittää.
Kuntavaalit on tulossa. Lehdistö on hyssytelty hiljaiseksi, ettei 500 000 äänestäjää tiedä 'kohtaloaan' ennen sitä. Sitten, kun kuntavaalit on ohi paljastetaan ups tää koskee Suomessa asuviakin. Saatte tästä eteenpäin vähimmäisetuutta ja pysytte rajojen sisällä.
Tästä tiedottaminen kuuluu YLE:lle kun kansalta kerran YLE-veroa peritään. Asialla on suuri valtakunnallinen ja EU:n laajuinen merkitys.
https://sosiaalivakuutus.fi/sosiaaliturvan-yhteensovittaminen-haastaa-l…
.. 'Kaikkia henkilöitä, jotka liikkuvat rajojen yli, täytyy kuitenkin kohdella samoin periaattein. Jos kansallinen laki syrjii tai estää vapaata liikkuvuutta, kansallinen lainsäädäntö sivutetaan.
EU-lait eivät kumoa kansallista lainsäädäntöä. Ne kohdat, jotka ovat ristiriidassa EU-lakien kanssa, täytyy muuttaa tai jättää soveltamatta. Kansallisesti säädetään, mitä etuuksia on ja millä ehdoin niitä voi saada. Etuuksien saamisen ehdoksi ei kuitenkaan voi laittaa, että henkilön täytyy olla tietyn maan kansalainen, sillä se syrjisi muiden jäsenmaiden kansalaisia, selventää Rasimus.'

Paljonkohan tämä lainsäätäminen tuleekaan maksamaan Suomelle, kun se on ristiriidassa EU-lakien kanssa. Takautuvasti eläkkeet, oikeudenkäynti kulut ym. Jos on aiheutettu tahallista haittaa ihmisille, tai joku ei saa tarvitsemaansa hoitoa ajoissa..
Alunperin lienee ollut tarkoitus saada Fugesta ne noin 500 kansaneläkeläistä pois palmun alta lekottelemasta, mutta kun sellaista ei voi tehdä yksittäiselle ihmisjoukolle niin piti myllätä kaikkien ulkomailla asuvien 24.000 ihmisen ja lopulta kaikkien Suomessakin asuvien n. 500.000 kansaneläkeläisten elämä mullin mallin ja hinnalla millä hyvänsä. Mihinkähän tämä vielä laajenee ja millaiseen umpisolmuun oikein lopulta mennään. Yhtä nerokas kuin Ukraina-avustus. Ei haluttu olla mukana julistuksessa ja nyt pannaan 5 miljoonaa ihan riihikuivaa hyvitysrahaa, jotta kaikki säilyttäis kasvonsa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Puhuva pää garhnlaasonen ja orpo meinaa että me tienataan tällä. Kun saadaan kaikki eläkeläiset ulkomailta tänne niin päästään hoitamaan niiden vanhuusvaivoja ja sairauksia.,
Ovela veto. Tällaista se on kun rakastaa niin paljon omia vanhuksiaan ja on huolissaan niiden terveydestä.
Gran-Laasonen markkinoi pätevyyttään mm. sillä että hänet on testattu kovissa paikoissa. Olisi hyvä mainita edes yksi tällainen kova paikka missä tämä on ollut. Joku saattaa kokea esimerkiksi matematiikan kokeen kovaksi paikaksi mutta lahjakkaalle se on peanuts.
Sannille sanoisin, että ei se ole mitään kovissa paikoissa olemista, kun turvassa tekee mitä isot pojat käskee, vaan se, että pistää itsensä ja uransa likoon sanomalla ei käy, tehkää itse. Sellaisia poliitikkoja Suomessa on todella harvassa.
Vierailija kirjoitti:
Alunperin lienee ollut tarkoitus saada Fugesta ne noin 500 kansaneläkeläistä pois palmun alta lekottelemasta, mutta kun sellaista ei voi tehdä yksittäiselle ihmisjoukolle niin piti myllätä kaikkien ulkomailla asuvien 24.000 ihmisen ja lopulta kaikkien Suomessakin asuvien n. 500.000 kansaneläkeläisten elämä mullin mallin ja hinnalla millä hyvänsä. Mihinkähän tämä vielä laajenee ja millaiseen umpisolmuun oikein lopulta mennään. Yhtä nerokas kuin Ukraina-avustus. Ei haluttu olla mukana julistuksessa ja nyt pannaan 5 miljoonaa ihan riihikuivaa hyvitysrahaa, jotta kaikki säilyttäis kasvonsa.
Suomessa on ollut paljon virolaisia töissä. Heillä on asumisen perusteella oikeus kansaneläkkeeseen. Naisvaltasilla aloilla voi olla hyvinkin pienet palkat ja osa eläkkeestä tulisi maksaa kansaneläkkeellä. Heiltäkin viedään eläke ja he eivät voi ikinä palata viroon asumaan, kun Suomi laittaa heidätkin toimeentulo tuen asiakkaiksi.
Tämä koskee 24000 suomalaista ulkomailla, 500 000 suomalaista kotimaassa ja lisäksi muut ulkomaalaiset, joille on tullut oikeus kansaneläkkeeseen suomessa työskentelyn ja asumisen ansiosta.
Laki koskee muös nykyisin työelämässä olevia sukupolvia, nykypäättäjien läheisiä, lapsia ja kavereita, joista monella on sirpaleinen työura eikä välttämättä 40 vuotta samassa työpaikassa kuin entisaikaan. Suomessa on kummallinen Neuvostoliittotyyliin kallellaan oleva hallitus ministereiden uudelleenkoulutuksineen ja uusimpana nyt tämä stasimainen der Mantel (päällystakki). Länsimaissa ei kukaan ikinä ryhtyisi kollegansa päällystakiksi missään työssä, saati hallituksessa. Toinen toistaan nöyryyttävät ministerikuviot näyttää suuntaa, johon mitkään muut EU-maat ei halua palata. Missä se päällystakki oli kun Sanni rustasi kansaneläkelakia kaventamaan ihmisten liikkumis- ja asumisvapauksia. Hallitus ilmeisesti tykkäs itsestään siinä kohtaa.
Keväällä (vasta) aletaan pohtia porukalla miten Suomeen saataisiin kasvua. En usko, että mitenkään tällä takapajuisella politiikalla. Herättää lähinnä hilpeyttä ulkomaisissa investoijissa kun ulkomailta tulleet osaajat ja näiden vaimot kertovat, että minusta tuli sitten Suomessa sosiaalipummi.
KANTELU VERKOSSA EU KOMISSIO
https://ec.europa.eu/assets/sg/report-a-breach/complaints_fi/
Komission jatkotoimien tavoite on yleinen se haluaa varmistaa, että kantelun kohteena olevan EU-maan lainsäädäntö on täysin EU-lainsäädännön mukaista ja että se pannaan oikein täytäntöön.
Jos unionin tuomioistuin vahvistaa, että EU-lainsäädäntöä on rikottu, kyseisen EU-maan on ryhdyttävä toimiin rikkomuksen korjaamiseksi.
"Jos asut liian kalliissa asunnossa ja saat toimeentulotukea niin toimeentulotukea maksetaan vain kuvitteelisen halvemman vuokran mukaan.
Eli loppu pitäisi maksaa itse toimeentulotuessa. Tämä johtaa siihen että ihmiset eivät voi maksaa vuokraa ja tulee häätö. Suomi on saanut jo nyt huomautuksia riittämättömästä toimeentulotuesta ja nyt sekin evätään liian kalliissa asunnossa asuvilta. Ei auta, että et löydä halvempaa asuntoa tai että on erityisperusteita. Ollaanko Eu.ssa tästä tietoisia?"(lainaus)
Tuntuu, että Suomi vetää nyt mutkat suoriksi useammakin rintamalla, välittämättä seurauksista.
Kumma kun meidän Presidentti, EU:n suuri puolesta puhuja, vapaan liikkuvuuden kannattaja ei ota mitään kantaa asiaan. Suomi evää kohta vapaan liikkuvuuden ja oikeuden valita vapaasti asuinpaikka EU:ssa 500 000 kansalaiseltaan.
Mihin EU elimeen voisi ennakolta ilmoittaa Suomen aikeista? Ehkä sitten tarkistavat liitteetkin paremmin.