Kansaneläke katkaistaan EU-lta salaa
Hallitus ei aio mainita mitään EU:ssa kansaneläkkeen lakkauttamisesta EU:n alueella vaan se tehdään salaa eikä listata sosiaaliturva-asetuksen liitteisiin. Kansaneläke vain pokkana poistetaan päivityksen yhteydessä liitteistä. Myöhemmin vasta sitten ilmoitetaan, että kansaneläke onkin vähimmäisetuus. Näin on kirjattu lakiesitykseen. Siten turhat spekuloinnitkin siitä, onko kansaneläke ylipäätään laillisesti ja takautuvasti muutettavissa vähimmäisetuudeksi jää kokonaan EU-oikeudellisesti käsittelemättä ja listaamatta EU-käytäntöjen piiriin. Pitää varmaan sitten kansaneläkeläisten itse ilmoittaa asiasta EU-tasolle. Tällaisesta kierosta menettelystä saattaa koitua Suomelle sanktioita.
Lainaus lakitekstistä:
Vähimmäisetuutta koskevassa sosiaaliturva-asetuksen 58 artiklassa ei edellytetä sen soveltamisalaan kuuluvien etuuksien listaamista sosiaaliturva-asetuksen liitteisiin. Kansallisen lainsäädännön tarkastelun ja muutosten takia sosiaaliturva-asetuksen liitteiden seuraavan ajantasaistamisen yhteydessä liitemääräyksiä tulee päivittää siten, että kansaneläkettä koskevat erityissäännöt poistetaan liitteistä. Ehdotetun muutoksen voimaantultua Suomen tulee ilmoittaa Euroopan komissiolle vuosittain annettavassa ilmoituksessa, että kansaneläke on sosiaaliturva-asetuksen 58 artiklan mukainen vähimmäisetuus.
https://www.eduskunta.fi/FI/vaski/HallituksenEsitys/Sivut/HE_128+2024.aspx
Mitä mieltä olette menettelystä.
Kommentit (7900)
Vierailija kirjoitti:
Sosiaalipummejen valtava määrä, 10 prosenttia väestöstä. Lainahanat menee Suomelta kiinni välittömästi eikä kukaan investoi maahan, jossa kansalla ei ole ostovoimaa. Sosiaalipummien määrä viestii myös siirtymistä kehittyvien maiden kastiin kehittyneiden maiden kastista. Luottoluokitukset laskee. Huippuosaajia ei tule, ellei yksityiskoulujen määrää lisätä. Hyvää jatkoa vaan hallitus!
Uskomatonta touhua. Suomi voi hakea kehitysapua Afrikan mailta. Mahtava hallitus, ei uskoisi, että panivat vielä pahemmin Suomen sekaisin kun edellinen hallitus.
Vierailija kirjoitti:
Suomella ei ole enää varaa haukkua Unkarin Orbania Orpon hallituskaudelle, melkein kaimoja alkavat olla.
Unkarissa varmasti ihmisoikeudet on paremmalla tolalla.
No muualla EU:ssa se on jo normi, Suomi vain yhdenmukaistaa käytännön ja hyvä niin.
Ja Kreikkaakin haukuttiin, meillä kohta 500.000 uutta sosiaalipummia entisten lisäksi uuden kansaneläkelain myötä.
Vierailija kirjoitti:
No muualla EU:ssa se on jo normi, Suomi vain yhdenmukaistaa käytännön ja hyvä niin.
Missä muussa EU-maassa reilusti yli 10 prosenttia väestöstä on virallistettuja sosiaalipummeja. Virallistaminen tapahtuu yhdessä yössä.
Vierailija kirjoitti:
No muualla EU:ssa se on jo normi, Suomi vain yhdenmukaistaa käytännön ja hyvä niin.
Lue EU tuomioistuimen päätös ja opi jotain.
Linkki:
https://curia.europa.eu/juris/liste.jsf?nat=or&mat=or&pcs=Oor&jur=C,T,F…
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No muualla EU:ssa se on jo normi, Suomi vain yhdenmukaistaa käytännön ja hyvä niin.
Missä muussa EU-maassa reilusti yli 10 prosenttia väestöstä on virallistettuja sosiaalipummeja. Virallistaminen tapahtuu yhdessä yössä.
Näille kun lähetetään kirje niin kyllä siinä menee monelta soppa väärään kurkkuun, koska mitään etukäteistietoa ei Suomessa asuvia kansaneläkeläisilä koskevana tästä ei ole mediassa ollut senkään vertaa.
Vierailija kirjoitti:
Ja Kreikkaakin haukuttiin, meillä kohta 500.000 uutta sosiaalipummia entisten lisäksi uuden kansaneläkelain myötä.
Vuonna 2023 toimeentulotukea myönnettiin 387 000 henkilölle. Koko väestöstä tämä oli 7 prosenttia.
387000+500000=887000 yht. Kaikki pummit yhteensä Suomessa v. 2025.
Suomen väkiluku oli heinäkuussa 2024 kaikkiaan 5 619 399 henkilöä. Alkaa suuri osa väestöstä olla sosiaalipummeja.
Suomen täytyy saada EU tukea, emme kuulu enää EU:n varakkaimpien joukkoon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No muualla EU:ssa se on jo normi, Suomi vain yhdenmukaistaa käytännön ja hyvä niin.
Missä muussa EU-maassa reilusti yli 10 prosenttia väestöstä on virallistettuja sosiaalipummeja. Virallistaminen tapahtuu yhdessä yössä.
Näille kun lähetetään kirje niin kyllä siinä menee monelta soppa väärään kurkkuun, koska mitään etukäteistietoa ei Suomessa asuvia kansaneläkeläisilä koskevana tästä ei ole mediassa ollut senkään vertaa.
Vääryys ei kestä päivänvaloa. Siksi on toimittajat hiljennetty. Joukkokanne, eiköhän 500 000 ihmistä saa yhdessä äänensä kuuluville.
Tän päivän Hesarissa kerrotaan kädestä pitäen, miten jokainen suomalainen voi hakea maksusitoumuksen ulkomaille sairaanhoitoa saamaan. Kela maksaa myös tarvittaessa saattajan mukaan. Suomi maksaa hoidon, matkat ja yöpymiset. Tätä ainakin paluumuuttajakansaneläkeläiset tulevat käyttämään, joten ei jää se raha Suomeen kiertämään eikä työllistämään. Kelassa hämmästellään kun niin harva suomalainen hyödyntää tätä mahdollisuutta. Sairaanhoitoon lähdetään Suomesta. Tämä on siis eri asia kuin kansainvälisen kelakortin kanssa hoidettava akuutti sairaus matkalla. Maksusitoumuksen voi saada varmaan myös Aurinkorannikon sairaalaan, jos on siellä tottunut käymään.
Hallituksen päätös lopettaa kansaneläkkeiden maksu ulkomaille perustuu EU-tuomioistuimen päätökseen vuodelta 2017.
Ruotsi teki vastaavan päätöksen vuoden 2023 alusta, mikä herätti suurta tyytymättömyyttä Ruotsista Suomeen (paluu)muuttaneiden keskuudessa.

Tässähän sitten saa ilmaisen menokyydin hoitoihin aurinkorannikolle. Aina se 6kk menee hoidossa ja palaa sit takaisin.
Jännä miten Kela kertoo etuuksistaan niin hövelisti, ihan ku annettais kuvaa, että Suomalaisista pidetään huolta. Tosiasiassa kohta ihmiset jää tyhjän päälle, ku otetaan kelakortti pois jos et asu suomessa.
Vierailija kirjoitti:
Hallituksen päätös lopettaa kansaneläkkeiden maksu ulkomaille perustuu EU-tuomioistuimen päätökseen vuodelta 2017.
Ruotsi teki vastaavan päätöksen vuoden 2023 alusta, mikä herätti suurta tyytymättömyyttä Ruotsista Suomeen (paluu)muuttaneiden keskuudessa.
Lue EU tuomioistuimen päätös 2017 ja huomaat että olet väärässä.
https://curia.europa.eu/juris/liste.jsf?nat=or&mat=or&pcs=Oor&jur=C,T,F…
Vierailija kirjoitti:
suomea kurjistavat päättäjät pitää poistaa muonavahvuudesta heti. kansa ansaitsee parempaa, ja jos johtajat eivät kykene toimimaan, tulee ne ensitilassa vaihtaa. sanoi kekkonen aikoinaan. kekkonen oli viimeinen valtiomies, joka ajoi kansalaiset ja isänmaa edellä asioita. nämä nykyiset "globalistipässit" ajattelee vain omaa napaansa. hyi mitä maanpettureita kaikki poliitikot nykyään ovatkaan.
Se että etuuksien maksaminen ulkomaille lopetetaan ei ole globalismia, vaan kansallismielisyyttä. Olisi tottakai mukava nauttia eläkepäivistä jossain lämpimässä ja edullisessa maassa.
https://www.hs.fi/suomi/art-2000010743180.html
Suomessa hoitojonot pullistelevat, mutta harva tietää, että Kela-korvattavaa hoitoa voisi saada ulkomaillakin
Kela|Kotimaan hoitojonojen pullistellessa aloitteellinen potilas voisi hakeutua muuallekin Eurooppaan...
Nyt jo hoitojonot pullistelevat, eikä paluumuuttajat ole vielä edes palanneet jonon jatkoksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voiko sitten Suomeenkin muuttaa joku vanha EU-kansalainen ilman eläketuloja ja Suomi alkaa maksaa hänelle sen takia heti suomalaisten pussista toimeentuloa. Vanhuksiahan alkaa virrata tänne muutaman satasen eläkkeellä kuumista EU-maista Ilmastonlämpenemisen vuoksi kunhan tieto leviää, että kohdemaa maksaa.
Tähän mennessä Suomessa on täytynyt asua 3v saadakseen Kansaneläkkeen.
Muuttuuhan tuokin, vähimmäisetuuteen ovat kaikki oikeutettuja sitten, vaikka olisi eilen tullut maahamme.
Jos asut liian kalliissa asunnossa ja saat toimeentulotukea niin toimeentulotukea maksetaan vain kuvitteelisen halvemman vuokran mukaan.
Eli loppu pitäisi maksaa itse toimeentulotuessa. Tämä johtaa siihen että ihmiset eivät voi maksaa vuokraa ja tulee häätö. Suomi on saanut jo nyt huomautuksia riittämättömästä toimeentulotuesta ja nyt sekin evätään liian kalliissa asunnossa asuvilta. Ei auta, että et löydä halvempaa asuntoa tai että on erityisperusteita. Ollaanko Eu.ssa tästä tietoisia?
Vierailija kirjoitti:
Hallituksen päätös lopettaa kansaneläkkeiden maksu ulkomaille perustuu EU-tuomioistuimen päätökseen vuodelta 2017.
Ruotsi teki vastaavan päätöksen vuoden 2023 alusta, mikä herätti suurta tyytymättömyyttä Ruotsista Suomeen (paluu)muuttaneiden keskuudessa.
Ei tehnyt. Ruotsi lopetti vähimmäiseläke-etuutensa eli takuueläkkeen maksun ulkomaille. Siellä ei ole kansaneläkettä, joka taas Suomessa on työeläkettä täydentävä eläke, eikä vähimmäisetuus, joka on takuueläke.
Kun Ruotsi teki päätöksen keskeyttää takuueläkkeen maksu ulkomaille, ilmoitti Suomi tehneensä saman jo aiemmin. Eli takuueläkettä ei ole koskaan maksettu ulkomaille.
Nyt hallitus aikoo muuttaa myös kansaneläkkeen vähimmäisetuudeksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hallituksen päätös lopettaa kansaneläkkeiden maksu ulkomaille perustuu EU-tuomioistuimen päätökseen vuodelta 2017.
Ruotsi teki vastaavan päätöksen vuoden 2023 alusta, mikä herätti suurta tyytymättömyyttä Ruotsista Suomeen (paluu)muuttaneiden keskuudessa.
Lue EU tuomioistuimen päätös 2017 ja huomaat että olet väärässä.
https://curia.europa.eu/juris/liste.jsf?nat=or&mat=or&pcs=Oor&jur=C,T,F…
Siellä se edelleen on.
https://suomi-seura.fi/kansanelakkeiden-maksu-ulkomaille-lopetetaan/
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lakiesityksessä halutaan kurjistaa ainoastaan niitä vanhuksia (pääasiassa naisia), jotka EU-kansalaisina erehtyvät käyttämään oikeuttaan valita asuinmaansa EU:n alueella vähäisen eläkkeen turvin. Sen heikommassa asemassa olevaa kohdetta on vaikea kuvitella.
Muut kansaneläkettä saavat eivät kurjistu läheskään niin paljon kuin toiseen maahan muuttanut vanha nainen, jonka valmiudet ja tekniset mahdollisuudet kirjelmöidä EU-komissioon digitaalisesti ovat lähes olemattomat. Kansaneläkkeellä ei juurikaan pysty palkkaamaan EU-tason juristia jos sellaisen edes onnistuisi asuinmaassaan löytämään. Oikeudellinen yhdenvertaisuus ei toteudu alkuunkaan tässä asiassa varsinkaan kun toimenpiteestä ei informoida EU-komissiotakaan EU:n käytänteiden mukaisesti. Pienellä kansaneläkkeellä elävä mummo ei pysty muuttamaan edes takaisin Suomeen heikon fyysisen ja taloudellisen tilanteen takia.
Joka on osannut muuttaa toiseen maahan, osaa varmasti tehdä saman uudelleen. Vaikka muutos on tyhmä, samaa ei tarvitse olettaa eläkeläisistä.
Lain tultua voimaan kaikkien kansaneläkeläisten palkat tarkistetaan, että ovatko olleet joskus nuoruudessaan vaikka au-pairina tai oppaana ulkomailla ja useimmilla eläke laskee, mikä taas johtaa asumistukien tarkistamiseen ja näistä koituviin valitusten käsittelemiseen, lisähenkilökunnan kouluttamiseen ja perehdyttämiseen. Lukee lakiesityksessä ihan. Hallitusohjelmassa sensijaan halutaan vähentää byrokratiaa. Kansaneläkkeestä ei puhuta mitään hallitusohjelmassa.