Onko rakastaminen mielestäsi tunne vai päätös?

Tunne. Päättää voi olls jonkun kanssa, mutta rakastaminen on ihan muuta. 

Tunne. Voi sitä kuitenkin yrittää vaalia tietoisilla päätöksillä. Kuten kohtelemalla rakastaan kiltisti.

Tunne

Vähän molempia. 

Tottakai se on tunne eka aina. Mutta kannattaa muistaa myös se että suurinosa suhteista on ihan oikeasti vaan "järkisuhteita", ne ei oo rakkaussuhteita ollenkaan, vaan siinä ollaan ihmisen kanssa saman katon alla turvallisuuden tunteen takia ja ehkä sen, että jaetaan samoja arvoja tms. Tätä on todella paljon. Sillon se on nimenomaan vaan "päätös".

Jos on jossain järki liitossa ym niin ei ole kyse rakastamisesta. Silloin se on vain päätös. 

Uskon vahvasti, että parisuhteet päättyvät niin usein ja herkästi erityisesti siksi, että ne on alunperinkin aloitettu väärän ihmisen kanssa. En usko, että pelkkä tunne riittää toimivan parisuhteen perustaksi. Muutakin yhteensopivuutta vaaditaan.

Rakkaus on valinta, päätös olla toisen kanssa. Päätös yhteisistä pelisäännöistä ja arvoista. Päätös valitta toinen virheistä huolimatta ja myös niinä huonoina päivinä, kun fiilis ei ole parhain. Rakkautta riittää vain, jos molemmilla yhtä suuri tahtotila olla yhdessä.

Mielestäni se on päätös. Tunne ehkä aluksi, mutta pidemmän päälle jos haluaa liittonsa kestävän, se ei voi perustua tunteille koska rakkauden tunne voi aina välillä olla pitkiäkin aikoja kadoksissa. Pitää valita rakastaa toista, eli tehdä hänelle hyvää ja sitoutua häneen ja ajatella yhteistä etua eikä vain omaa mielihyvää.

"Rakkaus on pitkämielinen, rakkaus on lempeä, ei kadehdi, ei kerskaile, ei pöyhkeile, ei käyttäydy sopimattomasti, ei etsi omaa etuaan, ei katkeroidu, ei muistele kärsimäänsä pahaa, ei iloitse vääryydestä vaan iloitsee yhdessä totuuden kanssa. Kaiken se peittää, kaikessa uskoo, kaikessa toivoo, kaiken se kärsii. Rakkaus ei koskaan häviä." 1. Kor. 13:4-8.

Nämähän ovat tekoja, eivät tunteita. Ihmisellä on vapaa tahto ja tunteitaan voi opetella hallitsemaan ja tietoisesti päättää toimia toisin.

Rakastaminen on teko.

Rakkaus on tunne.

Kaikkien tunteitten ylläpito (tai niiden unohtaminen) on päätös.

 Jo alakoulussa pitäisi opettaa, että tunteet eivät ole totta. Tunneporno menee niin täydestä naisiin, kun mies näyttelee empaattista ja nöyrää ja pyytää anteeksi.

Päätös.

Tunteet eivät varsinaisesti ole totta, ne ovat ihmisen itsensä tuottamia kokemuksia.

Todella moni väittää rakastavansa, vaikka todellinen tunne olisi pelko tai mukavuudenhalu.

Vierailija kirjoitti:

Uskon vahvasti, että parisuhteet päättyvät niin usein ja herkästi erityisesti siksi, että ne on alunperinkin aloitettu väärän ihmisen kanssa. En usko, että pelkkä tunne riittää toimivan parisuhteen perustaksi. Muutakin yhteensopivuutta vaaditaan.

Rakkaus on valinta, päätös olla toisen kanssa. Päätös yhteisistä pelisäännöistä ja arvoista. Päätös valitta toinen virheistä huolimatta ja myös niinä huonoina päivinä, kun fiilis ei ole parhain. Rakkautta riittää vain, jos molemmilla yhtä suuri tahtotila olla yhdessä.

Itse inhoan tunteiden luokittelua hyviin ja huonoihin, sillä kaikki tunteet ovat osa elämää ja niiden tulisi olla sallittuja. Myös tässä mielessä rakkaus on päätös, ettei se horju tunnekuohuista tai siitä, jos välillä jokin painaa mieltä vaikuttaen yleiseen fiilikseen. Kun on päättänyt rakastaa ja olla toisen kanssa, se ei kaadu välillisesti huonoihin ajanjaksoihin.

Tunne, mutta tunne ja järki eivät ole toisiaan poissulkevia.

Itse näen rakkauden ikään kuin ystävyyden korkeimpana olomuotona. Jonkun ihmisen kanssa kaikki menevät vaan niin täydellisesti yksiin, että sinulle ei jää mitään muuta mahdollisuutta kuin rakastaa ja haluta viettää aikaa yhdessä mahdollisimman paljon.

Kumppanini on paras ystäväni ja koskaan näiden yhteisten vuosien aikana ei ole tarvinnut "päättää" rakastaa häntä.

Vierailija kirjoitti:

Mielestäni se on päätös. Tunne ehkä aluksi, mutta pidemmän päälle jos haluaa liittonsa kestävän, se ei voi perustua tunteille koska rakkauden tunne voi aina välillä olla pitkiäkin aikoja kadoksissa. Pitää valita rakastaa toista, eli tehdä hänelle hyvää ja sitoutua häneen ja ajatella yhteistä etua eikä vain omaa mielihyvää.

"Rakkaus on pitkämielinen, rakkaus on lempeä, ei kadehdi, ei kerskaile, ei pöyhkeile, ei käyttäydy sopimattomasti, ei etsi omaa etuaan, ei katkeroidu, ei muistele kärsimäänsä pahaa, ei iloitse vääryydestä vaan iloitsee yhdessä totuuden kanssa. Kaiken se peittää, kaikessa uskoo, kaikessa toivoo, kaiken se kärsii. Rakkaus ei koskaan häviä." 1. Kor. 13:4-8.

Nämähän ovat tekoja, eivät tunteita. Ihmisellä on vapaa tahto ja tunteitaan voi opetella hallitsemaan ja tietoisesti päättää toimia toisin.

Eikö kaikki kuitenkin lähde liikkeelle päätöksestä ottaa tietonen riski ja osoitaa se kiinnostusta mielenkiintoista tyyppiä kohtaan? 

Lähdin parisuhteeseeni siksi koska tunsin rakastuneeni toiseen, ja nimenomaan tämä TUNNE oli molemminpuolinen.

Vuosien myötä, kun olemme tutustuneet toisiimme paremmin, olemme alkaneet nähdä toisissamme sellaisiakin piirteitä joista emme ole aluksi olleet innoissamme. Lisäksi olemme kohdanneet yhdessä vastoinkäymisiä jotka ovat kuormittaneet parisuhdettamme. Tällaisina aikoina rakkaus toista kohtaan on ollut PÄÄTÖS. Olemme PÄÄTTÄNEET pysyä yhdessä, vaikka tunne on saattanut olla joko molemmilla tai toisella meistä epätoivoinen.

Parisuhteessa kaikesta selviää niin kauan kuin molemmilta löytyy tahtoa. Vaikeina aikoina tuota tahtoa haastetaan. Mutta tärkeää on myös, että vaikeiden aikojen jälkeen koittaa taas sellainen hyvä aika, jolloin tahtoa ei koetellakaan, vaan rakkaus on taas se TUNNE siitä että haluaa olla toisen kanssa.

On mahdotonta olla pitkässä parisuhteessa, jos ajattelee rakkauden olevan pelkästään tunne. Arki alkaa jokaisessa suhteessa, jolloin kyse on enenevissä määrin päätöksestä pysyä yhdessä. Myös haasteita tulee kaikille ja silloin varsinkin kysytään sitä tahtoa selvitä niistä yhdessä. Siksi avioliiton solmimisen yhteydessä luvataan, että molemmat tahtovat rakastaa niin myötä- kuin vastoinkäymisissä.

Rakkautta ei ole helppoa määritellä. Mielestäni järkisuhteesta puhutaan vain silloin, jos se rakkaus ei ole alun alkaenkaan ilmennyt tunnetasolla, eikä ilmene sillä tavalla myöskään silloin kun parisuhteessa menee hyvin. Mutta kaikki pitkään yhdessä olleet ovat varmasti joutuneet kokemaan aikoja, jolloin rakkaus on ollut enemmän päätös kuin tunne. Ja ne, joille rakkaus on pelkästään tunne, ovatkin yleensä olleet elämänsä aikana vain lyhyissä suhteissa, jotka ovat päättyneet heti kun arki on alkanut ja alkuhuuma väistynyt.

Se on sekä itsepetos että harhaluulo.

Sanotaan, että rakkaus ei riitä jos haluaa olla pitkään jonkun kanssa. Päätös se on, kenet otat kumppaniksesi..ja kai se on tunnepuolen kysymys, kestääkö ja kehittyykö rakkaus. Lopputulema on varmaan sama, kiintyy kumppaniin. Mutta loppuviimeksi ihastumisia voi tulla vuosien varrella toisiin. Huuma ja hormonit tasaantuvat alun jälkeen, jonka jälkeen miettii kannattaako ryhtyä suhteeseen kyseisen ihmisen kanssa ja onko hän oikea.

Alkuun saattaa nähdä toisen virheettömänä, jännittävänä ja vastauksena siihen, miksei muiden kanssa toiminut parisuhde ja miksi ollut pelureita tai etäisiä ihmisiä. Viimeksi itselläni kävi näin ja punnitsi kysymyksiä kuukausien jälkeen, onko toisesta oikeasti kumppaniksi jakamaan elämää ja kuuntelemaan huolia. Vastaus oli ei, ei tarpeeksi kypsä, liian tylsä henkilö omaan makuun (kiva tehdä kaikkea yhdessä, jotta tulee uusia muistoja).

Voisin tehdä valinnan myös järjellä uskoisin (kunhan luotettava ja ihana ihminen) ja alkaa deittaamaan näin ihmistä ja katsoa tuleeko mitään. Koska lopputulema on sama: hormonit tasoittuvat ja alkaa arki, olit sitten miljonäärin kanssa tai ihan tavallisen duunarin kanssa. Enemmän ratkaisee ihana ihminen, välittäminen, lämpimät tunteet ja hyvä arki. En usko enää nuoruuden hullaantumiseen ja sekoiluun, yleensä ihastuminen ei vastaa todellista kuvaa ihmisestä.

Pitää punnita oletko valmis ihastumaan ihmiseen heikkouksineen, myötäelää, jakaa talouden ja muut elämän haasteet. Vielä rasitteena tähän yhtälöön tulee asuntolaina, lapset ja otetaanko avioehtoa vai ei ja arjen askareet. Tuota se elämä on..riippuu mitä itse valitset ja kenen kanssa. Joku joskus sanoi, ettei ihminen voi valita kumppaniaan itse (joka sekin on totta, se on joku ihminen..jonka olemassaoloon sinä et ole voinut vaikuttaa).

Vierailija kirjoitti:

Rakastaminen on teko.

Rakkaus on tunne.

Kaikkien tunteitten ylläpito (tai niiden unohtaminen) on päätös.

Kuulostaa oudolta ajatukselta, että voisi tuntea jotain vain päättämällä tuntea.