Olen kokoomuslainen ja ihmettelen suuresti miksi kokoomus kaveeraa persujen kanssa
Persut ovat junttipuolue. Sen tietää oikeasti kokoomuskin.
Kommentit (791)
Onko persuilla pulaa ehdokkaista kuntavaaleihin? Muiden mainoksia ei isolla rahalla tv:ssä pyöri. Ja Jussi siinä jotain sönköttää. Paniikkia ilmassa?
Syy on yksinkertainen. Saadaan hallitus pidettyä kasassa kun on laiha sopu. Kokoomus saa vietyä maaliin väkisin sairaat ja pervot tavoitteensa niin voi kokea onnistuneensa.
"Etkä sinä ymmärrä että valkoisia heteromiehiä ei syrjitä yhtään millään tavalla siksi että he ovat heteroita tai valkoisia sen lisäksi että ovat miehiä? Miksi siis valkoinen heteromies pitäisi mainita erikseen omana ryhmänään?"
Mikäli ihmisryhmiä pitää luetteloida, pitää siellä olla kaikki ihmisryhmät. Mikäli jotkut jätetään pois, tehdään suoraan oletus että kyseisen ryhmän edustajat eivät koskaa / missään tapauksessa ole huonommassa asemassa. Sinun kaltaisille tuntuu tasa-arvo olevan ainoastaan miesten aseman heikentäminen.
Yllättäen aivan kaikkia tuo ei miellytä. Harva on noin ääripäähän ajautunut.
Kokkare on ihan samanlainen piaska puolue kuin per-seet kin
"Olet väärässä. Populistit kesytetään antamalla pellehermannien sekoilla ja mokailla, jolloin kaikki paitsi ääriaines huomaavat mistä oikeasti on kyse."
Tuo piti paikkaansa ehkä vielä 20 vuotta sitten. Nykypolitiikassa osa äänestäjistä ihan odottaa räväkkyyttä ja tietynlaista sekoilua koska se on heistä se vastapaino liian kuivalle politiikalla. Mm. Trumpin kannatus on osa tätä nykyistä todlelisuutta.
"Toki demokratian instituutioiden on oltava vahvoja, että se kestää tämänkaltaisten puolueiden paineen enkä ole huomannut ongelmaa tässä Suomessa. Ylen kurituskin meni persuilta täysin kiville."
Se että vaikkapa rasismin vastustamisesta on tehty vain pelkkä "katumusharjoitus" johon sen koko kohun aiheuttaneen tahon ei tarvitse edes osallistua kyllä on minusta melkoinen miinus oikeusvaltion maineessa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itsekin olin kokoomuslainen ja enkä ymmärrä tätä yrittäjien syrjimistä ja heidän ahdinkoa mitä Orpo harjoittaa. Ensi vaaleissa siirryn keskustalaiseksi. Mieli tekisi myös äänestää vassareita ihan vaan kettuilessani, mutta ne nyt jakaa rahaa aivan kaikille, wokea ja deitä pitää saada ja rajat kaikille auki.
Sama täällä. Jos demareiden Lindtman saa puolueensa vasemman laidan kuriin ja tekee uskottavan vaaliohjelman talouden ja työllisyyden nostamiseksi, menee ääni demareille. Tai jos kepu kykenee tekemään saman.
Viime eduskuntavaaleissa en mennyt äänestämään, koska jotenkin näin aavistin sen, missä nyt ollaan. Sitä ennen pidin kokoomusta sivistyspuolueena. En enää. Lähimpänä lienee demareiden oikea siipi.
Hmm.... Eikös demarit nostaneetkin työllisyyden historiallisen korkealle ja talouskin elpyi. Mites nyt on käynyt?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Kokoomus uhrautui ottamalla persut hallitukseen ja tulppaamalla sillä tavalla tämän puolueen kasvua. "
Se kasvu tulpattaisiin paljon paremmin jos ei normalisoitaisin persuja ja persujen puheita hallituksessa koko ajan. Nythän Kokoomus on sukkasillaan ja varoo kritisoimasta persujen älyttömiä ulostuloja saati että olisi laittanut niille stopin.
Ja nuo puheethan ovat juuri niitä millä persut ylläpitää kannatustaan ja kertoo siitä miten hallitusvastuu ei ole muuttanut puolueen ydintä. Ja Kokoomus mahdolistaa tuon koko ajan.
Jos hallituspaikka olisikin kesyttänyt persut salonkikelpoisiksi niin se kannatus oli nyt 10%. Mutta kun sen annetaan ajella kaksilla rattailla niin kannatus pysyy edelleen varsin ylhäällä.
Jotkut ovat toivoneet hallituksen hajoamista, minä en. Kun persut menevät ns. päätyyn saakka, seu
They're eating the dogs, they're eating the cats, they're eating the pets of the people who live there.
Kokoomukselle kelpaa kuka vaan kunhan rikkaat saa enemmän ja muita kuritetaan säälimättömästi.
Kokoomuksen ainoa arvo on raha.
"Mikäli jotkut jätetään pois, tehdään suoraan oletus että kyseisen ryhmän edustajat eivät koskaa / missään tapauksessa ole huonommassa asemassa."
No kerro nyt vain missä asiassa juuri valkoinen heteromies on huonommassa asemassa varrattuna vaikkapa muihin miehiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sen takia, koska hallituksessa oloon ei taida muita vaihtoehtoja olla.
Kokoomus olisi halutessaan voinut muodostaa hallitukset myös demareiden kanssa. RKP tulee aina mielellään mukaan myös. Lisäksi keskusta tai vihreät (näistä vain jompikumpi niin selvitään vähemmällä riitelyllä).
Kokoomus kuitenkin valitsi hallituksen, jossa päästään heikentämään työehtoja roimasti ja leikkaamaan köyhimmiltä. Se ei olisi muilla komboilla onnistunut.
Niin, työelämän uudistukset ja kustannusten leikkaaminen olivat varsin isosti Kokoomuksen vaaliohjelmassa. Miksi se olisi halunnut muodostaa hallitusta puolueen kanssa, joka vastustaa näitä antamatta minkäänlaisia vaihtoehtoja?
Vierailija kirjoitti:
"Ongelma tässä on se, että Orpo ei voi näyttää ovea vaihtoehtona persuille"
Ei vaan ongelma on se että kokoomus pelkää että jokainen kritiikki persujen suuntaan saa persut kaatamaan hallituksen. En tiedä mistä tällainen ajatus on tullut kun kuitenkin persuillakin on aika paljon omia tavoitteita joita se vielä haluaa hallituksessa ajaa.
Orpo ei uskalla katsoa persujen kortteja pienimpienkään kohujen kohdalla ja sanoa selvästi että tämä ei käy. Ja siksi persut on alkanut hyppiä yhä pahemmin silmille koska huomaa että kokoomus ei kuitenkaan sano tai tee mitään.
Mikä noissa ajatuksissa menee mielestäsi ristiin? Orpo on puudelipoika, koska pelkää muuten persujen kaatavan hallituksen - tämä on se perusajatus.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sen takia, koska hallituksessa oloon ei taida muita vaihtoehtoja olla.
Kokoomus olisi halutessaan voinut muodostaa hallitukset myös demareiden kanssa. RKP tulee aina mielellään mukaan myös. Lisäksi keskusta tai vihreät (näistä vain jompikumpi niin selvitään vähemmällä riitelyllä).
Kokoomus kuitenkin valitsi hallituksen, jossa päästään heikentämään työehtoja roimasti ja leikkaamaan köyhimmiltä. Se ei olisi muilla komboilla onnistunut.
Tämä pitää paikkansa, demareiden kanssa ei olisi saatu aikaan talouden tasapainottamista eikä muitakaan keskeisiä tavoitteita. Siitä kiitos persuille.
Mikä vitsi tämä nyt oli? MIssä kohtaa talous on "tasapainottunut"?
Vierailija kirjoitti:
Kokkare on ihan samanlainen piaska puolue kuin per-seet kin
Noin sen täytyy olla kun kaltaisesi yliälykäs punikki sen sanoo.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Jos kokoomus voittaa vaalit niin seuraksi kelpaa vasemmisto koska kokoomuksen tavoitteet on saavutettu ja se kykenee hallituksessa estämään sen ettei vasemmisto peruuta saavutetuista tavoitteista. "
Seuraavan hallituksen ohjelma ei vain luultavasti ole sellainen että yksi puolue sanelee kokonaan mitä jollain lohkolla tehdään vaan jokaiselta odotetaan kompromisseja, myös siis kokoomukselta.
Joten on aika naivi ajatus että mitään ei enää koskaan muutettaisi toiseen suuntaan.
Mihin suuntaan? Massiivisia korpilakkoja, tuhansia santa-n-sanoja Venäjältä, vastikkeetonta rahaa kaikille tarpeeksi...
No vaikkapa ansiosidonnaisen työttömyysturvan heikennyksissä voitaisiin pakittaa hieman kuten joissain muissakin työelämän "uudistuksissa". Näilla saataisiin sopu takaisin työmarkkinoille joka on kaikkien etu.
Kaikki mistä Sanna ennen eduskuntavaaleja kokkareissa ja persuissa varoitti on toteutunut. On kyykytetty köyhää, työtöntä, työläistä, yh:ta, kulttuuria, lapsiperhettä, eikä yhtään uutta työpaikkaa ole silti saatu vaan konkurssia pukkaa. Sanna oli oikeassa.
Ei valtiot maksa koskaan kaikkia lainojaan pois. Vanhaa kuitataan aina uudella velalla.
https://www.suomenpankki.fi/fi/opi-taloudesta/opi-taloudesta/mita-raha-…
Kokkare vauvapalstalla. Ei ole totta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sen takia, koska hallituksessa oloon ei taida muita vaihtoehtoja olla.
Kokoomus olisi halutessaan voinut muodostaa hallitukset myös demareiden kanssa. RKP tulee aina mielellään mukaan myös. Lisäksi keskusta tai vihreät (näistä vain jompikumpi niin selvitään vähemmällä riitelyllä).
Kokoomus kuitenkin valitsi hallituksen, jossa päästään heikentämään työehtoja roimasti ja leikkaamaan köyhimmiltä. Se ei olisi muilla komboilla onnistunut.
Niin, työelämän uudistukset ja kustannusten leikkaaminen olivat varsin isosti Kokoomuksen vaaliohjelmassa. Miksi se olisi halunnut muodostaa hallitusta puolueen kanssa, joka vastustaa näitä antamatta minkäänlaisia vaihtoehtoja?
Koska ennenkin on kyetty löytämään kompromissi jossa toinen saa osan vaatimuksistaan läpi ja toinen osa.
Nyt tietysti kokoomukselle oli liian kova houkutus päästä hallitukseen jossa kukaan ei vastustanut mitään sen talouslinjan muutosta vaan se sai kaikki sellaisenaan läpi.
Mutta ilmaista lounasta ei ole vaan hintana oli se että entinen sivistyspuolueen maine on mennyttä vain.
Etkö sinä ymmärrä, että maksamme koko ajan enemmän jo aiemmin otettujen velkojen korkomenoja? Et ymmärrä, vaikka sitä on hoettu vaalikeskustelusta toiseen vai etkö ole katsonut vaalikeskusteluja?
Monelle ketjun keskustelijalle tämä on ilmeisesti aivan uusi asia, kun velanottoa korostetaan. Se on suoraan demarien propagandasta, jota eivät oikein itsekään ilkeä täydellä teholla tuutata, kun eivät ole häpeämättömiä niin kuin Marin. Hän sanoo yhtä, tekee toista, mutta tasapainoisemmat poliitikot haluavat muiden silmissä jatkuvuutta, koska politiikassa ei pärjää pitkän päälle häpeämättömyydellä ja valehtelemisella. Ajautuu puolueessaankin sivuraiteelle. Ei ole luottamusta, ei synny muiden puoluiden kanssa yhteistyötä ja ura on käytännössä lopussa, vaikka eduskuntaan pääsisikin. Sellaista ei katsota politiikassa hyvällä.