Perintö suoraan lapsenlapsille, miten jako?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kahden vaihtoehdon välimuoto. Eli puolet lakiosana lapsille, menee helpommin kun kukaan ei voi tulla katumapäälle ja moittia testamenttia. Puolet kuuteen osaan ja se tasapuolisesti lapsenlapsille. Vainajan lapset voivat sitten valintansa mukaan ottaa perintönsä vastaan tai luopua siitä omien lastensa hyväksi. Jos vainaja ei ole todella varakas, silloin lapsenlasten ei todennäköisesti tarvitse edes maksaa perintöveroa.

Mitäs vaikeaa testamentin moittimisessa olisi? 

Hidastaa suotta perinnönjakoa. Ei kannata luottaa siihen, etteikö joku lapsista sitten kuitenkin haluaisi lakiosaansa.

Eikös heidän kuulu tehdä vain lakiosailmoitus? Ei kai kukaan lakiosansa vuoksi moitekannetta tekisi, kun sen lakiosuuden kuitenkin saa ilmoituksellakin? 

Paras lahja jälkipolville on pitää perintöasiat yksinkertaisina ja selkeinä. Kuolemasta seuraava suru ja muistojen käsittely on ihan riittävän raskasta ilman perintöriitojakin

Lakimiesten kautta kinasteleminen on toki ankeaa lähes aina , mutten ymmärrä miten esimerkiksi vanhan ihmisen kuolema olisi automaattisesti jotenkin erityisen surullista tai raskasta. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kahden vaihtoehdon välimuoto. Eli puolet lakiosana lapsille, menee helpommin kun kukaan ei voi tulla katumapäälle ja moittia testamenttia. Puolet kuuteen osaan ja se tasapuolisesti lapsenlapsille. Vainajan lapset voivat sitten valintansa mukaan ottaa perintönsä vastaan tai luopua siitä omien lastensa hyväksi. Jos vainaja ei ole todella varakas, silloin lapsenlasten ei todennäköisesti tarvitse edes maksaa perintöveroa.

Mitäs vaikeaa testamentin moittimisessa olisi? 

Hidastaa suotta perinnönjakoa. Ei kannata luottaa siihen, etteikö joku lapsista sitten kuitenkin haluaisi lakiosaansa.

Eikös heidän kuulu tehdä vain lakiosailmoitus? Ei kai kukaan lakiosansa vuoksi moitekannetta tekisi, kun sen lakiosuuden kuitenkin saa il

Käytännössä tuohon kuitenkin tulee juristi tai käräjäoikeuden nimeämä pesänselvittäjä. 

Vierailija kirjoitti:

Paras lahja jälkipolville on pitää perintöasiat yksinkertaisina ja selkeinä. Kuolemasta seuraava suru ja muistojen käsittely on ihan riittävän raskasta ilman perintöriitojakin

 

Lakimiesten kautta kinasteleminen on toki ankeaa lähes aina , mutten ymmärrä miten esimerkiksi vanhan ihmisen kuolema olisi automaattisesti jotenkin erityisen surullista tai raskasta. 

Kyllä se vanhemman kuolema aina on raskas kokemus. Mitä paremmat muistot ihmisestä jää sitä helpompaa lapsilla on. Hyvät muistot seruaava lapsia läpi elämän.

Valitettavasti yleensä vanhemmista jää muitakin kuin hyviä muistoja. Ja niiden käsittely on raskasta. Ja tuntuu olevan enemmän kuin sääntö että sisarrusten katkeruus ja sisarkateus räjähtää esiin perinnönjaossa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap:n tapauksessa selvin ja vähiten ikuisia riitoja aiheuttava vaihtoehto on olla tekemättä testamenttia ja antaa mennä perintökaaren mukaan.

Lapset voivat kieltäytyä jos/kun haluavat ja kenellekään ei jää suunsoiton paikkaa kun mennään lain mukaan.

Kannattaa kyllä ehdottomasti tehdä testamentti, jossa määrää kaiken omille lapsilleen ja sulkee heidän puolisonsa pois perinnöstä! Niin se pysyy suvussa, vaikka tulisikin ero. Sitten kukin lapsi voi omalla päätöksellään luopua perinnöstä, jos haluaa, ja se menee hänen lapsilleen ja perintöveroa ei tule yhtään ylimääräistä. Näin meillä tehtiin.

Totta. Onkohan niin että jos joku vaatii lakiosaansa se voi päätyä lapsen puolisolle eikä lapsenlapsille ?

Vierailija kirjoitti:

Aina sanotaan että sisarusten saaminen on rikkaus, ja että ainoat lapset kärsivät. Miksi ainoita lapsia tai pienessä perheessä eläviä ei siis saisi auttaa antamalla heille enemmän rahaa, kun se perintökaaren mukaan niin kerran menisi? 

Mitä höpötät. Ei sanota aina.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Paras lahja jälkipolville on pitää perintöasiat yksinkertaisina ja selkeinä. Kuolemasta seuraava suru ja muistojen käsittely on ihan riittävän raskasta ilman perintöriitojakin

 

Lakimiesten kautta kinasteleminen on toki ankeaa lähes aina , mutten ymmärrä miten esimerkiksi vanhan ihmisen kuolema olisi automaattisesti jotenkin erityisen surullista tai raskasta. 

Kyllä se vanhemman kuolema aina on raskas kokemus. Mitä paremmat muistot ihmisestä jää sitä helpompaa lapsilla on. Hyvät muistot seruaava lapsia läpi elämän.

Valitettavasti yleensä vanhemmista jää muitakin kuin hyviä muistoja. Ja niiden käsittely on raskasta. Ja tuntuu olevan enemmän kuin sääntö että sisarrusten katkeruus ja sisarkateus räjähtää esiin perinnönjaossa.

Okei, kiinnostavaa. En ole oikein koskaan suhtautunut kuolemaan noin, ja minun on ollut sen vuoksi vähän hankalaa hahmottaa muiden ajatusmaailmaa näissä asioissa. Hyvistä vanhemmista ei voi kohdallani puhua, mutta koin vatvoneeni ne asiat jo heidän eläessään. 

Myöntäisi suosiolla sen rintaperillisen osan eli kuudesosan jokaiselle lapselleen. Loput jaetaan lastenlasten kesken.

Vierailija kirjoitti:

Myöntäisi suosiolla sen rintaperillisen osan eli kuudesosan jokaiselle lapselleen. Loput jaetaan lastenlasten kesken.

Ehkei ole niin paljon jaettavaa että tuossa olisi järkeä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten kenellekään voi tulla edes mieleen, että jokainen lapsenlapsi ei saisi samaa osuutta?

 

Se että jollain voi olla viisi lasta ja jollain ei edes yhtäkään niin kuinka epäoikeudenmukaista luulisit sen perinnönjaon olevan.

Suurperhe veisi muiden perintöosuudet ja muut eivät saisi kuin ripusen tai ei mitään. Onko se sinun mielestäsi oikeudenmukaista perinnönjakoa.

Perintöhän kuuluu kaikille tasapuolisesti eikä se ole mikään sosiaalietuus sille joka on eniten lapsia tehnyt.

Entäs jos jollain ei ole lapsia ollenkaan niin hän ei saa mitään ja lapsiperheelliset vievät hänenkin osuudet perinnöstä. Onko se muka oikeudenmukaista jakoa.

 

Miksi otat tähän esimerkiksi noita kuvitteellisia tapauksia? Ap:n kaikilla tyttärillä oli lapsia. Ja perintö kuuluu niille, joille perinnönantaja haluaa sen antaa.

Jos ap haluaa testamentata omaisuutensa lapsenlapsileen, niin jokainen lapsenlapsi on YHTÄ PALJON hänen lapsenlapsensa ja ansaitsee saman summan. Perintö ei mene perheille, eikä lapsille vaan niille lapsenlapsille.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Paras lahja jälkipolville on pitää perintöasiat yksinkertaisina ja selkeinä. Kuolemasta seuraava suru ja muistojen käsittely on ihan riittävän raskasta ilman perintöriitojakin

 

Lakimiesten kautta kinasteleminen on toki ankeaa lähes aina , mutten ymmärrä miten esimerkiksi vanhan ihmisen kuolema olisi automaattisesti jotenkin erityisen surullista tai raskasta. 

Kyllä se vanhemman kuolema aina on raskas kokemus. Mitä paremmat muistot ihmisestä jää sitä helpompaa lapsilla on. Hyvät muistot seruaava lapsia läpi elämän.

Valitettavasti yleensä vanhemmista jää muitakin kuin hyviä muistoja. Ja niiden käsittely on raskasta. Ja tuntuu olevan enemmän kuin sääntö että sisarrusten katkeruus ja sisarkateus räjähtää esiin perinnönjaossa.

Juuri tuo lapsuusmuistojen läpikäynti ja sisarkateus tai tunne siitä että on saanut vanhempien rakkautta vähemmän kuin toinen saa sivistyneet aikuiset lapset käyttäytymään perinnönjaossa järjettömästi vaikka samat ihmiset aiemmin olisivat antaneet ymmärtää että  on vanhemman oma asia miten sen jakaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Myöntäisi suosiolla sen rintaperillisen osan eli kuudesosan jokaiselle lapselleen. Loput jaetaan lastenlasten kesken.

Ehkei ole niin paljon jaettavaa että tuossa olisi järkeä. 

Lapsi voi aina siirtää osuutensa omille lapsilleen kieltäytymällä perinnöstä. Joten mielestäni tuossa on järkeä.

Jos jaettavaa on tosi vähän, antaisin vaan lahjoja lapsenlapsille ja jakaisin perinnön lasten kesken.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kahden vaihtoehdon välimuoto. Eli puolet lakiosana lapsille, menee helpommin kun kukaan ei voi tulla katumapäälle ja moittia testamenttia. Puolet kuuteen osaan ja se tasapuolisesti lapsenlapsille. Vainajan lapset voivat sitten valintansa mukaan ottaa perintönsä vastaan tai luopua siitä omien lastensa hyväksi. Jos vainaja ei ole todella varakas, silloin lapsenlasten ei todennäköisesti tarvitse edes maksaa perintöveroa.

Mitäs vaikeaa testamentin moittimisessa olisi? 

Hidastaa suotta perinnönjakoa. Ei kannata luottaa siihen, etteikö joku lapsista sitten kuitenkin haluaisi lakiosaansa.

Eikös heidän kuulu tehdä vain lakiosailmoitus? Ei kai kukaan lakiosansa vuoksi moitek

Käytännössä tuohon kuitenkin tulee juristi tai käräjäoikeuden nimeämä pesänselvittäjä.

Miksi tulisi? Lakiosan vaatiminen on todella yksinkertainen juttu. Ei siihen mitään juristia tai pesänjakajaa tarvita.

Vierailija kirjoitti:

Myöntäisi suosiolla sen rintaperillisen osan eli kuudesosan jokaiselle lapselleen. Loput jaetaan lastenlasten kesken.

Aloittajan lapset ovat itse sanoneet, että haluavat perinnön lapsenlapsille. Aloittaja on sanonut myös, että kuolema on tulossa suhteellisen pian ja siksi asiaa järjestellään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Myöntäisi suosiolla sen rintaperillisen osan eli kuudesosan jokaiselle lapselleen. Loput jaetaan lastenlasten kesken.

Ehkei ole niin paljon jaettavaa että tuossa olisi järkeä. 

Lapsi voi aina siirtää osuutensa omille lapsilleen kieltäytymällä perinnöstä. Joten mielestäni tuossa on järkeä.

Jos jaettavaa on tosi vähän, antaisin vaan lahjoja lapsenlapsille ja jakaisin perinnön lasten kesken.

Minusta saa tehdä testamentin jossa ilmaisee oman viimeisen tahtonsa, ja jos lapset sitä vastustavat niin tietävät rikkovansa vanhempansa viimeistä toivetta. Ei kaikelta mielipahalta pidä säästää, ja on todella vaikeaa ymmärtää ihmistä joka ei halua auttaa nuoria elämän alkutaipaleella. Lahjojen antaminen tekee asiasta mahdollisesti jo monimutkaisemman, siihen en ainakaan menisi.