Jo lähes 60 % kieltäytyy tarjotusta Hekan vuokra-asunnosta
Syitä kieltäytymisille on useita esimerkiksi raha, korkeat vuokrat tai asunnon huoko kunto.
Olen kieltäytynyt, koska uusi vuokrasopimus olisi alkanut muutaman päivän päästä. Edellisen asunnon irtisanomisaika on 1 kk. Heka ei suostu tulemaan yhtään vastaan päällekkäisissä vuokrissa, toinen toteaa
Paljon ei todellakaan ollut aikaa miettiä. En lopulta vaivautunut menemään edes katsomaan sitä. Suurin syy oli vuokra-asia. Lisäksi neliöitä oli vähemmän ja vuokra oli korkeampi.
Vuokra-asialla Vesarto tarkoittaa sitä, että asunto oli Kelan asumistukea saavalle liian kallis.
En olisi edes pystynyt ottamaan asuntoa vastaan, koska vuokra olisi mennyt yli rajan, jonka Kela hyväksyy asumistukeen.
Vesarto muutti Hekan asunnosta kokonaan pois.
HU:n kyselyyn vastanneet sanovat myös, että nopea asunnonvaihto aiheuttaa ongelmia Kela maksamiin asumistukiin. Kela maksaa tukea vain täysiltä kuukausilta.
Asunnonhakijalla on Hekan asuntotarjouksen saatuaan kolme päivää aikaa toimittaa pyydetyt liitteet.
Eräs kyselyyn vastannut kertoo ottaneensa asunnon lyhyellä varoajalla vastaan, mutta joutuneensa taloudellisesti hankalaan tilanteeseen.
Itse en kieltäytynyt, vaikka olisi ehkä pitänyt. Heka tarjosi asuntoa kesken kuukauden ja antoi 3 päivää aikaa ottaa asunto. Vuokranmaksu alkoi saman tien. Edellisessä asunnossa oli kuukauden irtisanomisaika. Jouduin maksamaan kahden asunnon vuokraa parin kuukauden ajan.
Kommentit (65)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Naurettavan lyhyt aika tuo kolme päivää selvittää, onko muutto mahdollista ja miten kaikki järjestyy jne.
Mutta armonpaloja nämä asunnot, joten pitää olla kiitollinen, eikö vaan.
Jos asuntohakemuksen on jättänyt, niin on varmaan tietoinen tulevasta muutostaan. Onko muutto mahdollista? kahleellako se muuttja on entiseen suntoon laitettu?
Jos on tarve neliölle ja asuu kolmiossa. Kaupunki ilmoittaa 9.9 että on kolme päivää aikaa ottaa neliö vastaan. 12.9 irtisanot vanhan kämpän ja siitä maksat vuokraa vielä 1,5kk. Uuden asunnon vuokra pitää tietenkin maksaa myös samalta ajalta. Joten hauskaa. Puhutaan monesta tuhannesta eurosta. Ei kenelläkään ole rahaa laittaa päällekäisiin vuokriin sellaista. Joten kyllä pitäisi huomioida asia.

Uutta vuokrasopimusta ei ole pakko laittaa alkamaan samana päivänä, kun päättää ottaa asunnon, eikä varmasti HEKAkaan tee asuntoon 2 vuokrasopimusta yhtäaikaisesti. Eli kun perhe x irtisanoo asunnon a, niin sitä tarjotaan perheelle y jo ennen kuin perheen x vuokrasopimus asuntoon a päättyy. Perhe y sitten miettii, että ottaako vastaan asunnon vai ei. Jos perhe y ottaa asunnon a, tekevät he vuokrasopimuksen siitä hetkestä, kun perhe x:n vuokrasopimus asuntoon päättyy. Sitten perhe y irtisanoo asunnon ja päällekkäistä maksuaikaa tulee 1kk maksimissaan. Jos perhe x on etukäteen irtisanonut vuokrasopimuksen ja irtisanomisaika onkin vasta seuraava kuu, niin ei päällekkäistä vuokraa tule perheelle y ollenkaan. Näin esimerkiksi itselle on tapahtunut parikin kertaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Naurettavan lyhyt aika tuo kolme päivää selvittää, onko muutto mahdollista ja miten kaikki järjestyy jne.
Mutta armonpaloja nämä asunnot, joten pitää olla kiitollinen, eikö vaan.
Jos asuntohakemuksen on jättänyt, niin on varmaan tietoinen tulevasta muutostaan. Onko muutto mahdollista? kahleellako se muuttja on entiseen suntoon laitettu?
Jos on tarve neliölle ja asuu kolmiossa. Kaupunki ilmoittaa 9.9 että on kolme päivää aikaa ottaa neliö vastaan. 12.9 irtisanot vanhan kämpän ja siitä maksat vuokraa vielä 1,5kk. Uuden asunnon vuokra pitää tietenkin maksaa myös samalta ajalta. Joten hauskaa. Puhutaan monesta tuhannesta eurosta. Ei kenelläkään ole rahaa laittaa päällekäisiin vuokriin sellaista. Joten kyllä pitäisi huomioida asia.
se mitä mediasta olen lukenut, niin sain sen käsityksen, että nimenomaan heka vaatii, että se uusi vuokrasopimus laitetaan voimaan heti. Eli heka ei tule vastaan siinä, että se alkaisi vasta kuukauden kuluttua, kun vanhan vuokrasopimuksen irtisanomispäivä tulee.
eri
Joo noista korotuksista tulee automaattinen kierre aina joku syy miksi nostetaan kunnes tilanne on niin paha ettei porukka asu niissä enään
"missähän olen mitään tuollaista väittänyt?
mutta joo, jos puhutaan kiiresijoituksesta, niin silloin ei pitäisi olla edes mitään hakukriteereitä. Jos vaikka koti palaa ja jostain pitäisi saada katto pään päälle, niin mtä vtun väliä sillä on, jos joutuu asumaan vaikka toisella puolen kaupunkia sen aikaa, että saa vapautuvan asunnon vaikka lähempää lasten päivähoitopaikkaa, joka sopii omiin hakukriteereihin. Kiire asunnolle silloinkin on ja varmasti sillä pääsee kirimään jonon ohi. Silloin on kyseessä poikkeustilanne ja jokaisen vanhemman pitäisi tajuta, että silloin otetaan se mitä on tarjolla eikä vinguta, kun ei ole heka pitänyt vapaana naapuriasuntoa siltä varalta, että meidän asunto palaa, kun nyt lasten päiväkotimatkaan tulee 10 minuuttia lisää.
Muistan kun 1990-luvulla muutettiin isän työn perässä toiseen kaupunkiin ja sielä ei vaan ollut tarjolla kuin kolmio viisihenkiselle perheelle. Meitä oli kaksi murrosikäistä eri sukupuolta olevaa lasta ja yksi leikki-ikäinen. Isä sanoi, että tottahan me se otetaan, jos on vain yksi tarjolla. Se oli sitten kämänen kämppä... seinissä nyrkinmuotoisia reikiä ja kaikkea, mutta asunto kuin asunto. Olohuoneesta tehtiin välaikaisella seinällä meille kahdelle murkulle omat luolat, jossa voidaan murjottaa murroisikäämme sinä kämäsessä ja nolossa kämpässä. Sillä aikaa sitten vanhemmat kävivät etsimässä asuntoja lähikunnista ja löysivät sitten tontin viereisestä kaupungista, jonne alettiin rakentaa taloa. "
Sehän voit kertoa tuon HEKAlle ja asuntohakutoimistolle, miten asiat pitäisi hoitaa paremmin. Luulen kyllä, että teet itsestäsi vain naurettavan pellen heidän silmissään. Eiköhän he ole selvittäneet, mikä on nykyisten määräysten puitteissa paras tapa toimia... saattaahan se olla, että teetkin vuoden keksinnön, tai sitten et....