Miehen unelma ei toteudu ja mä olen salaa tyytyväinen

Vierailija kirjoitti:

Sinun  Miestäsi parasta ajatellen olisi voinut luulla että olet iloinen että hän saa duunin ja saa sitä kokeilla; aina voi lopettaa jos ei viihdy 😳

Ap voi hakea vastaavaa työkeikkaa, toivotaan, että mies aidosti tukee, kun sellainen on ollut hänen unelmissaan, muttei ole pystynyt siihen.

Vierailija kirjoitti:

No et ihan vilpittömästi ole kannustanut.

Ei todellakaan 😂🤣

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihan ymmärrettävä tunne. Varsinkin, jos teillä on lapsiakin yhdessä. Hienoa, että ainakin ulkoisesti kannustat miestäsi ja olisit valmis muuttamaan elämääsi, jos miehesi unelma toteutuu. Mutta ihan ymmärrettävää olla helpottunut siitä, että oma elämäsi ei muutu vaikeammaksi ja raskaammaksi.

Mitenkäs sitten rakennustyömaiden työntekijät pystyvät olemaan reissutöissä jopa vuosikymmeniä? Suurin osa heistäkin on perheellisiä.

No sillä lailla, että puoliso hoitaa yksin lapset ja kodin, kun toinen on lähtenyt elämään vapaata sinkkuelämää muualle.

Tiedätkös sinä minkälaista se raksatyö on? Yleensä se on se 40 tuntia viikossa mutta neljänä päivänä, jotta tulee se ylimääräinen vapaa viikonloppuun. Vapaa-ajalla suurinpiirtein ennättää syödä ja nukkua, sitä se sinkkuelämä siellä on. Lisäksi se reissutyöstä tuleva päiväraha varmaankin ilahduttaa kotonaolijaakin.

Ymmärrän sinua. Yhtäkkinen välimatka saattaa johtaa etääntymiseen ja eroon. 

Mua lähinnä ällöttää ap:n kaltaiset avuttomat aikuiset. Itse olen asunut yksin viimeiset 12 vuotta ja ihan yksin hoidan myös kodin ja kaikki muutkin asiat elämässä. Outoa, että joku tarvitsee toisen ihmisen jatkuvaa läsnäoloa, että pärjää elämässään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihan ymmärrettävä tunne. Varsinkin, jos teillä on lapsiakin yhdessä. Hienoa, että ainakin ulkoisesti kannustat miestäsi ja olisit valmis muuttamaan elämääsi, jos miehesi unelma toteutuu. Mutta ihan ymmärrettävää olla helpottunut siitä, että oma elämäsi ei muutu vaikeammaksi ja raskaammaksi.

Mitenkäs sitten rakennustyömaiden työntekijät pystyvät olemaan reissutöissä jopa vuosikymmeniä? Suurin osa heistäkin on perheellisiä.

No sillä lailla, että puoliso hoitaa yksin lapset ja kodin, kun toinen on lähtenyt elämään vapaata sinkkuelämää muualle.

Tiedätkös sinä minkälaista se raksatyö on? Yleensä se on se 40 tuntia viikossa mutta neljänä päivänä, jotta tulee se ylimääräinen vapaa viikonloppuun. Vapaa-ajalla suur

Jäähän siihen iltaan ties kuinka monta tuntia vapaana rentoutua ja puuhastella, puoliso on sen sijaan kiinni lapsista koko sen ajan, jonka ei ole töissä.

Vierailija kirjoitti:

Mua lähinnä ällöttää ap:n kaltaiset avuttomat aikuiset. Itse olen asunut yksin viimeiset 12 vuotta ja ihan yksin hoidan myös kodin ja kaikki muutkin asiat elämässä. Outoa, että joku tarvitsee toisen ihmisen jatkuvaa läsnäoloa, että pärjää elämässään.

Mua ällöttää ihmiset, jotka ovat niin putkiaivoisia, etteivät kykene ymmärtämään miten ihmiset ovat erilaisia. 

Minusta ihan ymmärrettävää. En mäkään haluaisi eroon miehestäni. Itse lähdin aikanaan puoleksi vuodeksi vaihtoon ja ihan avoimesti puhuttiin siitä että mieheni olisi ollut tyytyväinen jos en olisi lähtenyt, mutta ei kuitenkaan yrittänyt estää minua lähtemästä. Kuten et sinäkään miestäsi. Meidän suhdetta tuo erossaolo lopulta vain lujitti, mutta toista kertaa en sitä ikävää haluaisi enää kokea.

Vierailija kirjoitti:

Hyvä luoja ap on pikkumainen. Ei ole normaalia. Opettele tunnetaitoja.

Tunnetaidot tarkoittavat juurikin sitä, että tunnistaa ja tunnustaa itselleen ne tunteensa, vaikka ne eivät olisikaan kivoja ja mukavia. Kun ne tunnistaa, niin ei sitten lähde toimimaan niiden mukaan. Just niinkuin ap tässä tekee. On inhottavaa huomata olevansa vaikka kateellinen tai häpeän tunne on myös sellainen, mitä ei mielellään tunnistaisi.

Tunnetaidot ei tarkoita sitä, että tunnetaan vaan positiivisia tunteita.

Mieheni haki ja sai työpaikan, joka olisi ollut hyvin hankalaa kolmivuorotyötä, ei yhtään normaalia työpäivää. Onnittelin ja olin iloinen hänen puolestaan, mutta samalla kerroin, etten itse voi missään tapauksessa elää sellaista arkea, sillä olen niin herkkäuninen, ja että joudun siinä tapauksessa muuttamaan toiseen asuntoon. Hän sitten perui sen työpaikan.

Ap voi suhtautua samalla lailla. Toivoa miehelle menestystä toivomissaan työtehtävissä, mutta samalla vetää omat rajat siihen, millaista arkea itse haluaa ja pystyy elämään ja tehdä omia ratkaisuja sen pohjalta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihan ymmärrettävä tunne. Varsinkin, jos teillä on lapsiakin yhdessä. Hienoa, että ainakin ulkoisesti kannustat miestäsi ja olisit valmis muuttamaan elämääsi, jos miehesi unelma toteutuu. Mutta ihan ymmärrettävää olla helpottunut siitä, että oma elämäsi ei muutu vaikeammaksi ja raskaammaksi.

Mitenkäs sitten rakennustyömaiden työntekijät pystyvät olemaan reissutöissä jopa vuosikymmeniä? Suurin osa heistäkin on perheellisiä.

No sillä lailla, että puoliso hoitaa yksin lapset ja kodin, kun toinen on lähtenyt elämään vapaata sinkkuelämää muualle.

Tiedätkös sinä minkälaista se raksatyö on? Yleensä se on se 40 tuntia viikossa mutta neljänä päivänä, jotta tulee se yl

Kokeile itse, kymmenen tuntia fyysistä työtä putkeen. Et mahda jaksaa paljon puuhastella sen jälkeen.

Vierailija kirjoitti:

Olisiko miehesi suostuvainen samaan, jos sinun työtilanteesi vaatisi arjesta poissaoloa? Harvassa taitaa olla suostuvaiset.

Riippuu paljonko hilloa nainen toisi kotiin. Jos verojen jälkeen yli 150 000 e niin irtisanoutuisin välittömästi ja jäisin kotirouvaksi.

m35

Mielestäni olisi taivaallista asua viikot erillään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sinun  Miestäsi parasta ajatellen olisi voinut luulla että olet iloinen että hän saa duunin ja saa sitä kokeilla; aina voi lopettaa jos ei viihdy 😳

Ap voi hakea vastaavaa työkeikkaa, toivotaan, että mies aidosti tukee, kun sellainen on ollut hänen unelmissaan, muttei ole pystynyt siihen.

Onko se ap:n unelma?

Sinulle parisuhde tuntuu olevan joku kilpailu, missä puoliso pitää jotenkin voittaa. Ja se voittaa, kumpi saa puolisoltaan enemmän kuin itse antaa.

Minä taas ajattelen, että puolisoni tukee minua minulle tärkeissä asioissa ja vastaavasti tuen itse puolisoani hänelle tärkeissä asioissa.

Vierailija kirjoitti:

Teidän monen mielestä ei ole outoa ollenkaan se, että lapset vaihtavat kotia viikoittain, mutta se on outoa, että puoliso käy toisella paikkakunnalla töissä. Melko ristiriitaista meininkiä. Sitä paitsi toisella paikkakunnalla töitä tekevät ihmiset tekevät nykyisin välillä etätöitä tai tekevät pitempää työpäivää, jotta saa paremmat vkl-vapaat eli todellisuudessa kotivapaa-aika on lähes samaa luokkaa kuin kotipaikkakunnalla työtä tekemällä.

Ja monessa työssä etätyön tekeminen tai pidemmät viikonloppuvapaat ei ole millään lailla mahdollista. Eikä työtä saa eikä voi tehdä "varastoon" tai lähteä joskus aikaisemmin koska haluu.

Vierailija kirjoitti:

Mua lähinnä ällöttää ap:n kaltaiset avuttomat aikuiset. Itse olen asunut yksin viimeiset 12 vuotta ja ihan yksin hoidan myös kodin ja kaikki muutkin asiat elämässä. Outoa, että joku tarvitsee toisen ihmisen jatkuvaa läsnäoloa, että pärjää elämässään.

Ja sulla on ollut koko ajan hoidettavana miehen kanssa yhdessä hommatut lapset, talo, piha ja eläimet? Eikä yhtään haittaa?

Vierailija kirjoitti:

Hyvä luoja ap on pikkumainen. Ei ole normaalia. Opettele tunnetaitoja.

Joku taas jeesustelee. Aloittajan tunteet ovat hyvin inhimillisiä. Hän tuntee toisaalta myötätuntoa toisen puolesta, kun tämä ei saanut toivomaansa ja toisaalta helpotusta omasta puolestaan. Jopa itsensä syyttäminen helpotuksen tunteesta on hyvin tyypillistä. Ei liity tunnetaitojen osaamiseen mitenkään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olisiko miehesi suostuvainen samaan, jos sinun työtilanteesi vaatisi arjesta poissaoloa? Harvassa taitaa olla suostuvaiset.

Riippuu paljonko hilloa nainen toisi kotiin. Jos verojen jälkeen yli 150 000 e niin irtisanoutuisin välittömästi ja jäisin kotirouvaksi.

m35

Onko aloittaja kotiäiti, vai olisiko hän hoitanut koko kodin ja lapset töiden lisäksi, jos mies olisi päässyt toivomaansa paikkaan?

Vierailija kirjoitti:

Mieheni haki ja sai työpaikan, joka olisi ollut hyvin hankalaa kolmivuorotyötä, ei yhtään normaalia työpäivää. Onnittelin ja olin iloinen hänen puolestaan, mutta samalla kerroin, etten itse voi missään tapauksessa elää sellaista arkea, sillä olen niin herkkäuninen, ja että joudun siinä tapauksessa muuttamaan toiseen asuntoon. Hän sitten perui sen työpaikan.

Ap voi suhtautua samalla lailla. Toivoa miehelle menestystä toivomissaan työtehtävissä, mutta samalla vetää omat rajat siihen, millaista arkea itse haluaa ja pystyy elämään ja tehdä omia ratkaisuja sen pohjalta.

En voi, enkä halua suhtautua noin. Päinvastoin, jos mies olisi sinne päässyt, olisin ollut huippuonnellinen hänen puolestaan, ja todennut itselleni että seuraavat vuodet menee nyt sitten näin. Että rankkaa tulee olemaan, mutta aikansa kutakin ja tavalla tai toisella selviän kyllä.

Mutta kun hän ei päässyt, suretti hänen puolestaan todella paljon. Hän toivoi sitä niin kovasti. Mutta samalla tunsin helpotusta siitä, että se minulle rankempi aika ei tullutkaan. Ainakaan vielä. Se on se hopeareunus tässä. Ap

Vierailija kirjoitti:

Mua lähinnä ällöttää ap:n kaltaiset avuttomat aikuiset. Itse olen asunut yksin viimeiset 12 vuotta ja ihan yksin hoidan myös kodin ja kaikki muutkin asiat elämässä. Outoa, että joku tarvitsee toisen ihmisen jatkuvaa läsnäoloa, että pärjää elämässään.

Ei aloittaja sanonut tarvitsevansa puolisonsa läsnäoloa. Hän vain tunnustaa, että elämä on mukavampaa ja helpompaa, kun heitä on kaksi hoitamassa velvollisuuksia.